onko mitään töitä jos on masennusta..jaksan niin vähän, jokainen päivä on yhtä tuskaa ja en jaksa mitään, kun elämä yhtä tuskaa..miksi olen tämmöinen, tekisi mieli tehdä itsemurha..miksi en jaksa mitään, vihaan niin paljon itseäni..miksi olen edes elossa.. töitä ja töitä mutta ei se ole mitään..miksi rlämä on niin vaikeaa
mielenterveys töistä
doorea
873
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voit mennä TE-keskukseen tai kysyä asiaa terapeutilta, että jaksat vain tunnin tai pari. Eiköhän järjesty jotain.
Hei
Kuulostaa siltä, että tarvitset nyt apua. Ilman toista ihmistä sinun on vaikea vetää itseäsi masennuksen suosta ylös. Oletko hakenut itsellesi apua ja hoitoa? Tilanteestasi on mahdollista toipua ja päästä eteenpäin. Ei kukaan jaksa töitäkään tehdä täysipainoisesti jos olo on jatkuvasti väsynyt ja kurja.
Toivottavasti jaksaisit kuitenkin katsoa myös eteenpäin. Elämäsi ei ole tuomittu olemaan kurjuutta hamaan tulevaisuuteen, vaan tilanteesi helpottuu kun saat apua.
Ota siis yhteyttä terveyskeskukseen ja ota kaikki apu vastaan.
Lämmöllä,
pappi Elisabet
Onko kirkosta tullut nykyään kenties joku psykiatrian kätyri???
Hei
Kätyri kuulostaa vähän oudolta korviini, mutta kysymyksesi on ihan hyvä. Teologisiin opintoihin kuuluu myös psykologiaan liittyviä aihepiirejä, ja monet meistä ovat kouluttautuneet lisää omiin kiinnostuksen kohteisiinsa liittyen. Itseäni kiinnostaa ihmismieli ja siihen liittyvät kysymykset. Vaikka on pappi, se ei tarkoita että voisi keskustella vain ja ainoastaan hengellisistä kysymyksistä. Monet kirkon työntekijät tapaavat työssään eri tavoin kriisissä olevia ihmisiä eivätkä keskustelut välttämättä liity suoraan uskonasioihin. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan koko elämä on myös hengellistä, asioita ei tarvitse erotella ja jakaa. En silti tahdo tuputtaa hengellisiä vastauksia selkeästi mielenterveyden piiriin kuuluviin aiheisiin. Toisaalta tahdon tuoda kristinuskon hyvää sanomaa esille silloin kun sitä tarvitaan.
Toivottavasti sait edes hiukan vastausta pohdintaasi.
Hyvää illan jatkoa.
Pappi Elisabet
Olemme asiassa tietyllä tavalla täysin samaa mieltä... Mielenterveysasioihin pitäisi nimenomaan saada keskusteluapua, hengellistä tai ei. Mutta valitettavasti jos ihmisiä kehoitetaan menemään terveyskeskukseen niin siellä ainoastaan alkaa julmettu lääkitseminen keskushermostomyrkyillä eli siinä mennään ns. ojasta allikkoon eikä parannuta koskaan. Raha valitettavasti määrittää hoidon, pilleri turpaan on vaan se halvin ja huonoin vaihtoehto. Todennäköisimmin juuri kirkon apu ihmisille on se kaikkein vilpittömin ja inhimillisin.
Hei
Kiitos vastauksestasi. Uskon, että kirkon apu on tosiaankin inhimillistä ja uskonasioita ei tuputeta jollei henkilö itse ole niistä kiinnostunut. En ehkä olisi ihan noin kategorinen suhteessa terveyskeskuksiinkaan. Sielläkin on tarjolla keskusteluapua, näin ainakin oletan. On totta ettei pillereillä paranneta masennusta tai tarvetta olla yhteydessä toisten ihmisten kanssa, jakaa elämäänsä muiden kanssa. Silti olen sitä mieltä, että lääkitykselläkin on oma paikkansa enkä ole sen alan asiantuntija.
Voi hyvin!
E
Parhaat keskustelut olen käynyt sairaalapapin kanssa. En ole uskossa ja uskonnosta ei puhuttu halaistua sanaa. Puhuin ihmisenä ihmiselle joka todella kuunteli ja jonka kanssa sain avattua joitakin solmuja sekä uskouduttua mieltäni kauan painaneista asioista. Tämän lisäksi sain psykologin ja mielenterveyshoitajan apua.
Olen elämästäni kiitollinen heille. On vain uskallettava puhua.
Rupesin käymään psykiatrisen poliklinikan ryhmätoiminnassa, kun oli vaikeata masennusta. Se oli yksi asia, mikä auttoi edes vähän aktivoitumaan. Sitä kautta toipuminen eteni.