Puolueen historiankirjoitus ei jostain syystä etene. Aihe on arka, koska silloin pitäisi myös vastata kysymykseen, miten tiivistä SDP:n ja NKP:n yhteydenpito kiihkeimmillään olikaan.
SDP aatteellista pohjaa marxilaisesta sosialismista ja hännystelivät stalinisteja.
”Ei EEC:lle” -liike imaisi 1970-luvulla mukaansa SDP:n nuoren siiven lähes kokonaan. Koululaitoskin haluttiin kaapata sosialismille, ei ainoastaan pankit ja vakuutuslaitokset. Läntisen sosialidemokratian parhaat periaatteet olivat jo pahasti hukassa.
Tanner varoitti aikoinaan ryhtymästä huutokauppaan kommunistien kanssa. ”Ne tarjoavat aina enemmän.” Tämä unohtui, kun kilpailtiin vasemmistolaisuudella niin sisä-, talous- kuin ulkopolitiikassa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen samaa kilpaa on käyty kommunistien perillisten, vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa. Näin SDP on jatkanut marssia eri suuntaan kuin äänestäjien enemmistö.
Pienyrittäjän arki on keskimäärin ankarampaa kuin palkkatyöläisen. Työajat eivät mahdu minkäänlaisiin yleissitoviin raameihin. Palkollisille joutuu maksamaan saman palkan työsuorituksesta riippumatta, laiskalle ja ahkeralle saman verran. Hyvä työntekijä karkaa muualle, huonosta ei tahdo päästä eroon millään.
Viime vaalien alla joku SDP:ssä keksi vihdoin ruveta lähentymään pienyrittäjiä, viisikymmentä vuotta myöhässä. Tuliaisina jaettiin suklaata. Nettipalstoilla nousi kova häly, jonka keskeisin sanoma oli, että SDP voi työntä”Kun olen neljännesvuosisadan kulkenut työväenliikkeen mukana, kuinka voisin jättää sen nyt, kun se tekee tyhmyyksiä”, Eetu Salin sanoi kun punakaartiin lähti.ä suklaansa paikkaan, jonne päivä ei paista eikä kuu kumota.
Tarja Halonen ei vuonna 2000 olisi tullut valituksi ilman oikeistolaisten naisten sisarellista apua.
Erkki Tuomioja on yrittänyt SDP:n puheenjohtajaksi neljä kertaa, turhaan. Hallituksiin Tuomioja on kyllä kelvannut. Häneen on sovellettu vanhaa sääntöä, jonka mukaan hankala kaveri kannattaa pitää teltan sisällä kusemassa teltasta ulos eikä päinvastoin. Sekään ei ole toiminut.
Solidaarisuus toisia tovereita kohtaan ei ole Tuomiojalle leimallinen piirre. Hän oli vuonna 2008 juuri hävinnyt Jutta Urpilaiselle ja luvannut tukensa uudelle puheenjohtajalle, kun kiusaus lorauttaa tämän kaivoon kasvoi ylivoimaiseksi.
”Tilanteessa, jossa maa huutaa selkeän sosialidemokratian ja vasemmistolaisen politiikan perään eivät unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta herätä luottamusta”, Tuomioja töräytti julkisuuteen. Tuore puheenjohtaja oli nolattu heti lähdössä.
Puolueen puheenjohtajien tuolinjalkoja hän on aina sahannut. Sorsasta lähtien jokainen on sen vuorollaan saanut kokea. Vahvempansa Tuomioja kohtasi vain Lipposessa. Se ehkä myös selittää patologisen vastenmielisyyden Lipposta kohtaan.
Tuomiojan tapa tehdä politiikkaa on yksinkertainen. Tietyin väliajoin hän ilmoittaa harjoitetulle talouspolitiikalle tai turvallisuuspolitiikalle vastalauseensa. Tukijoille näyttää riittävän, että vastustetaan vuoron perään EU:ta, Yhdysvaltoja, ydinvoimaa, globalisaatiota, Lipposta ja Raimo Sailasta.
Samaa lippua liehuttaa Halonen, joka presidenttinäkään ei malttanut nousta aatteidensa yläpuolelle. Kyhnääminen Vladimir Putinin kyljessä oli monelle suomalaiselle kiusallista katseltavaa.
Ammattiyhdistysliike on oma lukunsa. Sillä on globalisaation ristiaallokossa enimmäkseen vanhoja ja hätääntyneitä vastauksia uusiin ongelmiin. Suomalainen työ kilpailee jo koko maailman kanssa mutta työntekijä ei saa itse päättää työnsä hinnasta. Koska köyhtynyt SDP on entistä enemmän riippuvainen ay-liikkeen rahallisesta tuesta, se kaventaa oleellisella tavalla puolueen itsenäisyyttä.
Timo Harakka otti alkuvuodesta kantaa SDP:n tilaan. ”Puolue on entistä tiukemmin lukittunut puolustamaan vähenevää vientiteollisuutta ja sen työntekijöiden etuja, hyvien vuosien julkista sektoria ja sen työntekijöiden etuja. SDP pitää kiinni menneisyydestä ja vastustaa tulevaisuutta”, hän totesi.
SDP:n tämänhetkinen kannatus on tuskin tulosta johdonmukaisesta oppositiopolitiikasta ja puoluejohdon kauas kantavasta karismasta. Televisioväittelyissä kipinää on yhtä paljon kuin tulpattomassa mopossa.
”Kun olen neljännesvuosisadan kulkenut työväenliikkeen mukana, kuinka voisin jättää sen nyt, kun se tekee tyhmyyksiä”, Eetu Salin sanoi kun punakaartiin lähti.
SDP aatteellista pohjaa marxilaisesta sosialismista ja hännystelivät stalinisteja.
”Ei EEC:lle” -liike imaisi 1970-luvulla mukaansa SDP:n nuoren siiven lähes kokonaan. Koululaitoskin haluttiin kaapata sosialismille, ei ainoastaan pankit ja vakuutuslaitokset. Läntisen sosialidemokratian parhaat periaatteet olivat jo pahasti hukassa.
Tanner varoitti aikoinaan ryhtymästä huutokauppaan kommunistien kanssa. ”Ne tarjoavat aina enemmän.” Tämä unohtui, kun kilpailtiin vasemmistolaisuudella niin sisä-, talous- kuin ulkopolitiikassa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen samaa kilpaa on käyty kommunistien perillisten, vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa. Näin SDP on jatkanut marssia eri suuntaan kuin äänestäjien enemmistö.
Pienyrittäjän arki on keskimäärin ankarampaa kuin palkkatyöläisen. Työajat eivät mahdu minkäänlaisiin yleissitoviin raameihin. Palkollisille joutuu maksamaan saman palkan työsuorituksesta riippumatta, laiskalle ja ahkeralle saman verran. Hyvä työntekijä karkaa muualle, huonosta ei tahdo päästä eroon millään.
Viime vaalien alla joku SDP:ssä keksi vihdoin ruveta lähentymään pienyrittäjiä, viisikymmentä vuotta myöhässä. Tuliaisina jaettiin suklaata. Nettipalstoilla nousi kova häly, jonka keskeisin sanoma oli, että SDP voi työntä”Kun olen neljännesvuosisadan kulkenut työväenliikkeen mukana, kuinka voisin jättää sen nyt, kun se tekee tyhmyyksiä”, Eetu Salin sanoi kun punakaartiin lähti.ä suklaansa paikkaan, jonne päivä ei paista eikä kuu kumota.
Tarja Halonen ei vuonna 2000 olisi tullut valituksi ilman oikeistolaisten naisten sisarellista apua.
Erkki Tuomioja on yrittänyt SDP:n puheenjohtajaksi neljä kertaa, turhaan. Hallituksiin Tuomioja on kyllä kelvannut. Häneen on sovellettu vanhaa sääntöä, jonka mukaan hankala kaveri kannattaa pitää teltan sisällä kusemassa teltasta ulos eikä päinvastoin. Sekään ei ole toiminut.
Solidaarisuus toisia tovereita kohtaan ei ole Tuomiojalle leimallinen piirre. Hän oli vuonna 2008 juuri hävinnyt Jutta Urpilaiselle ja luvannut tukensa uudelle puheenjohtajalle, kun kiusaus lorauttaa tämän kaivoon kasvoi ylivoimaiseksi.
”Tilanteessa, jossa maa huutaa selkeän sosialidemokratian ja vasemmistolaisen politiikan perään eivät unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta herätä luottamusta”, Tuomioja töräytti julkisuuteen. Tuore puheenjohtaja oli nolattu heti lähdössä.
Puolueen puheenjohtajien tuolinjalkoja hän on aina sahannut. Sorsasta lähtien jokainen on sen vuorollaan saanut kokea. Vahvempansa Tuomioja kohtasi vain Lipposessa. Se ehkä myös selittää patologisen vastenmielisyyden Lipposta kohtaan.
Tuomiojan tapa tehdä politiikkaa on yksinkertainen. Tietyin väliajoin hän ilmoittaa harjoitetulle talouspolitiikalle tai turvallisuuspolitiikalle vastalauseensa. Tukijoille näyttää riittävän, että vastustetaan vuoron perään EU:ta, Yhdysvaltoja, ydinvoimaa, globalisaatiota, Lipposta ja Raimo Sailasta.
Samaa lippua liehuttaa Halonen, joka presidenttinäkään ei malttanut nousta aatteidensa yläpuolelle. Kyhnääminen Vladimir Putinin kyljessä oli monelle suomalaiselle kiusallista katseltavaa.
Ammattiyhdistysliike on oma lukunsa. Sillä on globalisaation ristiaallokossa enimmäkseen vanhoja ja hätääntyneitä vastauksia uusiin ongelmiin. Suomalainen työ kilpailee jo koko maailman kanssa mutta työntekijä ei saa itse päättää työnsä hinnasta. Koska köyhtynyt SDP on entistä enemmän riippuvainen ay-liikkeen rahallisesta tuesta, se kaventaa oleellisella tavalla puolueen itsenäisyyttä.
Timo Harakka otti alkuvuodesta kantaa SDP:n tilaan. ”Puolue on entistä tiukemmin lukittunut puolustamaan vähenevää vientiteollisuutta ja sen työntekijöiden etuja, hyvien vuosien julkista sektoria ja sen työntekijöiden etuja. SDP pitää kiinni menneisyydestä ja vastustaa tulevaisuutta”, hän totesi.
SDP:n tämänhetkinen kannatus on tuskin tulosta johdonmukaisesta oppositiopolitiikasta ja puoluejohdon kauas kantavasta karismasta. Televisioväittelyissä kipinää on yhtä paljon kuin tulpattomassa mopossa.
”Kun olen neljännesvuosisadan kulkenut työväenliikkeen mukana, kuinka voisin jättää sen nyt, kun se tekee tyhmyyksiä”, Eetu Salin sanoi kun punakaartiin lähti.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Aika on ajanut demareista ohi. Pelkää tyhjänpäiväistä räksytystä nukkaisista kabineteistaan nostalgian hengessä. Näytöt on annettu ja kansa muistaa.
Kannatus laski, koska puolue ei elä tätä päivää, pelkkää puhetta ei tekoja. Puolueen ohjelma on lisätä valtion kuluja, työpaikkojen luominen tapahtuu julkiselle sektorille, mutta teollisuuteen tehdään pelkkää vahinkoa. SDP ei ole saanut aikaiseksi yhtään mitään, ei yhtään mitään. SDP on syöpä ja yhteiskuntamme kehityksen suurin jarru SAK:n ja Ay.liikkeen ohessa
Katsohan Lasse Lehtinenkin kirjoittelee tälle palstalle, vai onko sittenkin pankkomajuri jälleen innostunut kopioimaan muiden tekstiä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001182886.html
Eikös Lehtinen ole demari ?
Onko hän pankkomajuri ?
Eikai majuri kuitenkaan ole.
Suomalaiset poliitikot eivät kerää mainesanoja johtajanominaisuuksillaan. Äyskimistä, haistattelua, pomotusta, simputusta, pienistä asioista pahastumista ja oman asemansa pönkittämistä. Näitä juttuja kuulee jatkuvasti.
Kirjailija Lasse Lehtinen sanoo, että suomalaisilla työpaikoilla poimitaan aliupseerikoulutuksen hedelmiä. Itse lienee alikersantti.
Totuus suomalaisesta johtamisesta ei liene niin sidoksissa aliupseerikoulutukseen kuin Lehtinen väittää.
Minä juon nyt kahvia -tiuskaisun isä Harri Holkeri ja entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva ovat esiupseereita. Myös Sauli Niinistö on majuri. Ehkä rakastetuin esiupseeri on kuitenkin Uuno Turhapuro , joka ansioitui jo varusmiesaikana niin vakuuttavasti, että yleni ilman upseerikoulua suit sait majuriksi, ja presidentiksi asti..
HAlosen mies yleni Tarjan ylentämä yliluutnantiksi, että melkoinen Turhapuro episodi siinäkin.
Upseereita ovat myös esimerkiksi ministerit Paavo Väyrynen , Jyrki Katainen , Jyri Häkämies ja Jan Vapaavuori .
Tunnettuja aliupseereita ovat Mauri Pekkarinen , Paavo Lipponen ja P.E. Svinhufvud . Muistaakseni vääpeleitä kaikki kolme. Myös kessujen joukossa on nimekkäitä tekijöitä: Urho Kekkonen oli kersantti, kuten myös Mauno Koivisto ja Kari Rajamäki .
Erkki Tuomioja on ylikessu ja ulkoministeri Alexander Stubbin kiri ei riittänyt edes aliupseeriksi. Stubbin sotilasarvo on korpraali.
Ulkopuolinen arvio on, että mainituilla kansakunnan kaapin päällä olevilla päättäjillä on sekä hyviä että vähän heikompia johtajaominaisuuksia. Eikä tällä asialla ole valtavasti tekemistä sotilasarvon kanssa, vaikka en kiistä, etteikö upseerikoulutuksesta olisi etua johtotehtävissä.
Koivisto on alikersantti.
Heh, ei P.E. Svinhufvud mikään oikea puolustusvoimien vääpeli ole, kun ei ole armeijaa käynytkään. Vain suojeluskuntajärjestö on myöntänyt aktiivilleen vanhuksena sellaisen arvon. PR-temppu, joka vastaa yliopistojen pelkän kansakoulun käyneillekin myöntämiä kunniatohtorin arvoja.
Pankkomajuri jatkaa toisten tekstien varastamista, nyt on vuorossa Jari Tourusen pääkirjoitus Savon Sanomissa 06.02.2010
http://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Täällä-kiukutellaan/682357
Kuin kapista majuri.
Jokin systeemissä mahdollisti.
Olisko itse tupannut esikunnassa nimensä ylettävien listaan.
Tuo Halosen Tarjan ylennys miehestään, on melko teko jo, siihen ei pystyne euroopassa kukaan muu. Ovatko sitten sormuksettomat edes naimisissa ?
Ainakin niin Tarja väittänyt, eli on vasta mielipiteen varassa.
Tuskin edes palstan puolustajansa olleet häissä.
http://areena.yle.fi/1-1471293
Kunntelehan tarkkaan mitä kunniakomppania vastaa pressalle
Mikä pystyn sotilasarvo ?
Älä itseä unohda, nauretaan sitäkin, jos aihetta.
..ikävää, että kokoomus, EK ja kepuli -sakki ovat osoittaneet että ehdottomasti suomessa tarvitaan SDP:tä. Perussuomalaiset eivät olleet vaihtoehto.
Palkansaajiin kohdistunut hyökkäys on saanut monet oikeistolaisittain ajattelevat miettimään, että on väärin tukea hallitusta.
Onhan se kauheata kun ajatellaan SDP:n historiaa, mutta niin on Keskustankin historia rottamaisuuksia täynnä.
EK ja Sipilä aloitti selaisen vaiheen suomessa, että vasemmisto nousee ja oikeisto kuihtuu....
Tämäkin älykkyys kuuluu kepupalstalle . . . . koska . . . . ?
Pienyrittäjän arki on keskimäärin ankarampaa kuin palkkatyöläisen. Työajat eivät mahdu minkäänlaisiin yleissitoviin raameihin. Palkollisille joutuu maksamaan saman palkan työsuorituksesta riippumatta, laiskalle ja ahkeralle saman verran. Hyvä työntekijä karkaa muualle, huonosta ei tahdo päästä eroon millään...
Et kai laske maatalous"yrittäjiä", oikeammin maataloussyöttiläitä oikeiksi yrittäjiksi, sellaisiksi, jotka tekevät pitkää päivää, tulevat toimeen työnsä tuloksille, eivätkä ryve tukisisissa kuten maataloussyöttiläät, maksavat omat eläkkeensä, sairas ja tapaturmavakuutuksensa jne.
Älä..älä..elä..
Loppuu pian raha apteekissa.
Kyllä se on matalaotsaisilla sitten vaikeaa.