Jättiuutinen: Helsingin Tuomiokirkossa mädätettiin vähemmän kuin oli pelättävissä. Jumalanpalveluksessa muistettiin ”katkeruuden juurta” ja ”sosiaalisen median vihaa” sekä vaiettiin rakkauden teeskentelijöistä. Silti saarnaajaa ja liturgia ei voi moittia jumalanpalveluksen perusteella ”suvakkikirkon mädättäjiksi”.
25.09.2016 18:03, 4397 lukukertaa
Helsingin Tuomiokirkon penkissä istuessani jo keski-iän selvästi ylittäneenä suomalaismiehenä tunsin selittämätöntä ”vierautta”, jota häpesin jo kirkossa ja tunnustan sen tässäkin.
Miehenä tuntui oudolta liturgi Tiina Silvon ja saarnaaja Suvi-Päivi Kosken tätimäinen papillinen ”kuiskaaminen” ja ”hienovarainen tarinan kerronta”, ikään kuin olisimme pieniä lapsia tahi kovasti heikentyneitä vanhuksia, joille voi puhua vain niin kuin lapsille.
Tunnustin jo kirkossa mielessäni, että jotakin toista seurakuntalaista varten Tiina ja Suvi-Päivi ovat varmasti ihan oikeassa palvelustehtävässä. Persoonaa ei pidä tuomita, kun työ tehdään hyvin!
Tyhjä kirkko
Tuomiokirkossa oli hyvin tyhjää, lopulta seurakuntaa oli Helsingin hiippakunnan pääkirkossa eli Tuomiokirkossa noin 50 henkilöä tai vähän enemmän.
Itse olin kokoontuneen seurakunnan ”nuorisoa”. Näin toki, että kirkossa oli muutama itseäni nuorempi ihminen. Monen muunkin henkilön tavoin poistuin saarnan jälkeen kirkosta.
Vain muutama minuutti ennen jumalanpalveluksen alkua vaikutti, että seurakuntalaisten määrä jää alle kolmenkymmenen, mutta lopulta osallistujia oli 50-60 sekä jumalanpalveluksen toimittajat.
Kokoontuneen seurakunnan virrenveisuuta ei kuulunut kirkossa lainkaan, mutta onneksi kanttoriurkuri lauloi itse, jotta virren aikana pelkästään urkujen ääni ei olisi täyttänyt isoa tilaa.
Itse jumalanpalvelus oli tyylikkäästi toteutettu. Virsikirja jaettiin ovella ja virsikirjan välissä oli jumalanpalveluksen kaava sekä seurakunnan toiminnan perustiedot.
En toki itse kokenut innostusta keskiviikon tuolijumppaan enkä maanantain tai perjantain seniorijumppaan. Oli siellä vähän muutakin toimintaa.
Liturgiset ohjeet uusiksi
Kirkolliskokouksen suosittamia liturgisia ohjeita oli muokattu hitusen erilaisiksi, vanhan mallin mukaisiksi, kuten käytäntö vallitsi ennen useita satoja tuhansia euroja maksanutta liturgista uudistusta.
Nyt saarnaaja oli erikseen ja liturgi hoiti muun osan jumalanpalveluksesta, kun toimitusten kirjan suosituksen mukaan liturgi johtaisi jumalanpalveluksen ja hoitaisi myös saarnan, kun taas avustava pappi voi johdattaa synnintunnustukseen yms.
Näitä kirkon papit pohtivat vuosikymmenen verran vähintään satojen tuhansien eurojen edestä ja kävivät useat valtakunnalliset hyvin kestityt koulutuspäivät asian tiimoilta, mutta Tuomiokirkon käytäntö palasi vanhoille tavoille päätöksistä huolimatta.
Synnintunnustus ihmisterveyttä varten
Seurakuntapastori Tiina Silvo johdatti synnintunnukseen, jossa synti- ja ihmiskuva oli myös hitusen etääntynyt luterilaisesta.
Pastori Silvo erikoisella tavalla pienin epätarkkuuksin puhui ”suostumisesta” Jumalan rakkauden kohteeksi. Ja vielä erikoisella tavalla määritteli synnin ”ihmisterveyden” näkökulmasta ”katkeruudeksi”, josta tulisi vapautua.
Sinänsä terapia voi olla papille ja seurakuntalaisille ihan rikastuttava kokemus. Katkeruudestakin vapautuminen tekee ihmiselle hyvää. Kristillisen syntikäsityksen vesittyminen psykologisesti ”katkeruudeksi” voi johtaa myös toisaalla vesittymisiin.
”Tämän pyhän aiheena on rakkauden kaksoiskäsky. Keskinäinen yhteys ja rakkaus ovat elävän seurakunnan tuntomerkit. Vaikeissa ihmissuhteissa meidän rakkauttamme koetellaan. Jos me suostumme Jumalan rakkauden kohteeksi, hän rakastaa meitä pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.”
“Jos katkeruus, kateus ja kauna kahlehtivat meitä, Jumalan rakkaus ei saa tilaa meissä. Jumalan suhteemme ja terveytemme kannalta on tärkeää, että me emme anna minkään katkeruuden verson päästä tekemään tuhojaan elämässämme. Me voimme nyt päästä niistä kaikista katkeruuden juurista, joita olemme elättäneet sydämessämme.”
Mihin hukattiin rakkautta teeskentelevät tahot?
Pyhäpäivän aiheena oli 19. sunnuntaina helluntaista eli 25. syyskuuta ”rakkauden kaksoiskäsky”. Evankeliumiteksti oli Matteuksen evankeliumin luvusta 22:34-40, jonka mukaan fariseukset kysyvät Jeesukselta suurinta käskyä.
Teologian tohtori, Tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Suvi-Päivi Koski saarnasi. Itse saarna kesti 20 minuuttia 56 sekuntia.
Kuulijalle oli havaittavissa, että Suvi-Päivi Koski oli koonnut ajatuksia monesta eri lähteestä. Näiden sirpaleiden välillä hän ponnahteli kuin kiveltä toiselle. Hän oli tehnyt työtä saarnaansa varten. Hän yritti aidosti hoitaa pappisvirkansa mukaisen saarnan laadukkaasti, mikä on ensimmäisenä ja tärkeimpänä muistettava saarnaa arvioitaessa.
Hän ei yrittänyt mädättää kirkkoa, vaan kutsui seurakuntalaisia etsimään rakkautta Jumalan avulla.
Lue lisää tältä:
http://mvlehti.net/2016/09/25/mv-lehden-selvitys-madatyksen-tilasta-helsingin-tuom
25.09.2016 18:03, 4397 lukukertaa
Helsingin Tuomiokirkon penkissä istuessani jo keski-iän selvästi ylittäneenä suomalaismiehenä tunsin selittämätöntä ”vierautta”, jota häpesin jo kirkossa ja tunnustan sen tässäkin.
Miehenä tuntui oudolta liturgi Tiina Silvon ja saarnaaja Suvi-Päivi Kosken tätimäinen papillinen ”kuiskaaminen” ja ”hienovarainen tarinan kerronta”, ikään kuin olisimme pieniä lapsia tahi kovasti heikentyneitä vanhuksia, joille voi puhua vain niin kuin lapsille.
Tunnustin jo kirkossa mielessäni, että jotakin toista seurakuntalaista varten Tiina ja Suvi-Päivi ovat varmasti ihan oikeassa palvelustehtävässä. Persoonaa ei pidä tuomita, kun työ tehdään hyvin!
Tyhjä kirkko
Tuomiokirkossa oli hyvin tyhjää, lopulta seurakuntaa oli Helsingin hiippakunnan pääkirkossa eli Tuomiokirkossa noin 50 henkilöä tai vähän enemmän.
Itse olin kokoontuneen seurakunnan ”nuorisoa”. Näin toki, että kirkossa oli muutama itseäni nuorempi ihminen. Monen muunkin henkilön tavoin poistuin saarnan jälkeen kirkosta.
Vain muutama minuutti ennen jumalanpalveluksen alkua vaikutti, että seurakuntalaisten määrä jää alle kolmenkymmenen, mutta lopulta osallistujia oli 50-60 sekä jumalanpalveluksen toimittajat.
Kokoontuneen seurakunnan virrenveisuuta ei kuulunut kirkossa lainkaan, mutta onneksi kanttoriurkuri lauloi itse, jotta virren aikana pelkästään urkujen ääni ei olisi täyttänyt isoa tilaa.
Itse jumalanpalvelus oli tyylikkäästi toteutettu. Virsikirja jaettiin ovella ja virsikirjan välissä oli jumalanpalveluksen kaava sekä seurakunnan toiminnan perustiedot.
En toki itse kokenut innostusta keskiviikon tuolijumppaan enkä maanantain tai perjantain seniorijumppaan. Oli siellä vähän muutakin toimintaa.
Liturgiset ohjeet uusiksi
Kirkolliskokouksen suosittamia liturgisia ohjeita oli muokattu hitusen erilaisiksi, vanhan mallin mukaisiksi, kuten käytäntö vallitsi ennen useita satoja tuhansia euroja maksanutta liturgista uudistusta.
Nyt saarnaaja oli erikseen ja liturgi hoiti muun osan jumalanpalveluksesta, kun toimitusten kirjan suosituksen mukaan liturgi johtaisi jumalanpalveluksen ja hoitaisi myös saarnan, kun taas avustava pappi voi johdattaa synnintunnustukseen yms.
Näitä kirkon papit pohtivat vuosikymmenen verran vähintään satojen tuhansien eurojen edestä ja kävivät useat valtakunnalliset hyvin kestityt koulutuspäivät asian tiimoilta, mutta Tuomiokirkon käytäntö palasi vanhoille tavoille päätöksistä huolimatta.
Synnintunnustus ihmisterveyttä varten
Seurakuntapastori Tiina Silvo johdatti synnintunnukseen, jossa synti- ja ihmiskuva oli myös hitusen etääntynyt luterilaisesta.
Pastori Silvo erikoisella tavalla pienin epätarkkuuksin puhui ”suostumisesta” Jumalan rakkauden kohteeksi. Ja vielä erikoisella tavalla määritteli synnin ”ihmisterveyden” näkökulmasta ”katkeruudeksi”, josta tulisi vapautua.
Sinänsä terapia voi olla papille ja seurakuntalaisille ihan rikastuttava kokemus. Katkeruudestakin vapautuminen tekee ihmiselle hyvää. Kristillisen syntikäsityksen vesittyminen psykologisesti ”katkeruudeksi” voi johtaa myös toisaalla vesittymisiin.
”Tämän pyhän aiheena on rakkauden kaksoiskäsky. Keskinäinen yhteys ja rakkaus ovat elävän seurakunnan tuntomerkit. Vaikeissa ihmissuhteissa meidän rakkauttamme koetellaan. Jos me suostumme Jumalan rakkauden kohteeksi, hän rakastaa meitä pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.”
“Jos katkeruus, kateus ja kauna kahlehtivat meitä, Jumalan rakkaus ei saa tilaa meissä. Jumalan suhteemme ja terveytemme kannalta on tärkeää, että me emme anna minkään katkeruuden verson päästä tekemään tuhojaan elämässämme. Me voimme nyt päästä niistä kaikista katkeruuden juurista, joita olemme elättäneet sydämessämme.”
Mihin hukattiin rakkautta teeskentelevät tahot?
Pyhäpäivän aiheena oli 19. sunnuntaina helluntaista eli 25. syyskuuta ”rakkauden kaksoiskäsky”. Evankeliumiteksti oli Matteuksen evankeliumin luvusta 22:34-40, jonka mukaan fariseukset kysyvät Jeesukselta suurinta käskyä.
Teologian tohtori, Tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Suvi-Päivi Koski saarnasi. Itse saarna kesti 20 minuuttia 56 sekuntia.
Kuulijalle oli havaittavissa, että Suvi-Päivi Koski oli koonnut ajatuksia monesta eri lähteestä. Näiden sirpaleiden välillä hän ponnahteli kuin kiveltä toiselle. Hän oli tehnyt työtä saarnaansa varten. Hän yritti aidosti hoitaa pappisvirkansa mukaisen saarnan laadukkaasti, mikä on ensimmäisenä ja tärkeimpänä muistettava saarnaa arvioitaessa.
Hän ei yrittänyt mädättää kirkkoa, vaan kutsui seurakuntalaisia etsimään rakkautta Jumalan avulla.
Lue lisää tältä:
http://mvlehti.net/2016/09/25/mv-lehden-selvitys-madatyksen-tilasta-helsingin-tuom
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.