Kuisman päivänä mailma pelastui.

pelastumisenpäivä

Satelliitit ovat osa ilmapuolustuksen ennakkovaroitusjärjestelmää. Sieltä voi tulla oikeaa tai väärää tietoa mahdollisista uhista.
Myöskään maa ja ilmapuolustuksen tutkajärjestelmä ei ollut havainnut poikeavaa seurantaa.
Väärä tieto hälytys ei olisi voinut tulla suhteiden kannalta vaarallisemmassa ja kiihkeämmässä vaiheessa. Nautikaa tänä päivänä rauhan aikaa, läheltä liipasi.

20

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tasapainoilua

      Siitä olisi voinut tulla pahemman epäonnen päivä, mikä muistettaisiin tai ei muistettaisi enään lopun alkua rauhan omaiseen vuorovaikuttamiseen.

    • tapausta

      Viiden ohjuksen laukaisu ja valvonnan nopeus vastaus on tilannetta tuntematta tietää mitä olisi oikein tapahtunut.

    • Tärkeäämyös

      Sateliitit ovat tärkeitä myös masturboinnin kannalta. Olisi kamalaa, jos netti
      kaatuisi kesken laatuohjelmaa!

      • kuisnäinkävi

        Onneksi tuo ei pääsyt tapahtumaan.


      • pelastajaa

        Ilta rukouksessani muistan tuota Kuisman päivän tapahtumia oli se pelastuksen päivä ihmiskunnalle. Mitä jos se Kuisman päiväinen olisikin ymmäretty toisin, millainen olisi nyky päivä. Seuraisiko radio aktiiviset autot, kännyt nyky menoa vai olisiko jotain uutta keksitty? Joku sanoi säteilyn näkyvän kasvoista, korvista ja niskasta punaisina plänteinä, enpä tiiä olisiko niin.


      • säteilyvaara
        pelastajaa kirjoitti:

        Ilta rukouksessani muistan tuota Kuisman päivän tapahtumia oli se pelastuksen päivä ihmiskunnalle. Mitä jos se Kuisman päiväinen olisikin ymmäretty toisin, millainen olisi nyky päivä. Seuraisiko radio aktiiviset autot, kännyt nyky menoa vai olisiko jotain uutta keksitty? Joku sanoi säteilyn näkyvän kasvoista, korvista ja niskasta punaisina plänteinä, enpä tiiä olisiko niin.

        Säteily laskeutumaan ovat muutamat jo varautuneet hankimalla autoon jatkuvasti matkalla olevan lisävarusteen. Mahdollistaa piennällekin suoja alueelle pääsyn, laskeutuman jälkeen. Niihin saa myös imu varustuksen, millä saa mahdollisestti imettyä lisää meno ainetta mukaan. Muovinen polttoainesäiliö on kevyt ja sisältää melkein kaiken tarvittavan. On huomaamaton ja hajuton polttoaine huoltoon.


    • nuttupää

      Sille olis noopeli tarvinnu antaa tai nuttu, kova jätkä uskaltamaan.

      • palkitaan

        Käntsy sanoi tarjoavanssa ryypyn kun näkee taas.


      • kortiton

        Jos se juo kortinsa, mitäs sitten?


    • äitivenak

      Päivän sankari vai se venäläinen,. Niil on kansan perine se hyvä nautiskelukyky.
      Äidin poikia kaikki on.

      • kossuulla

        Sairaan hyvää porukan viinat.


    • kuismanpäivä

      Ai!!!!!

      • tontuthiipiipunatposkil

        On turvallista vietää Joulu, kuunella pelastus sanomaa ja toivoa uutta parempaa rauhaisaa tulevaisuutta.
        Venäläinen pelasti mailman ja jälki suku muistaa Kuisman päivän hedelmällisenä muistona jälkikäteen vuosienkin päästä.
        Ohjuksetkin on purettu, niinkuin ohjus perheitten nopeat syöksyt, mutta vielä on etu pesäkkeitä mailman rauhan saavuttamiseen.


    • kuuraviiksi

      Neuvostoliitto hajosi, mutta päivä jatkuu Joulun vietossa punaisena tontut hyppii ja nenä kuurassa.

      • kuismartaas

        Lähes 70 entisen puna-armeijan kuoron jäsentä Mustaanmereen pudonneessa koneessa.
        Ihmeelisiä muistopäiviä jää historiaan.


    • väkivaltaa.uhkailua

      Rauhan päivänä tapahtui.
      Saddam Husseinin teloittamisesta 10 vuotta.
      Rauhallista on ollut nämä vuodet, vaikka tuntuu ettei ole ollut.

    • serkus

      Hupsista oli se lähellä ja tänä päivänä vielä vaarallisempaa.

    • ilmoittaa

      Japani ei epäiltävästi ehtinyt tekemään hälytystä.

      • korjak

        Kovia poikia yhhittelee mailmalla, mitä siitäkin seuraa, kun katselee mailman menoa?


      • vedyttää

        Kova äänistä ja suku on pahin, uhka atomeilla ja vedyullä haisee tosi pahalta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe