Onko kukaan teistä tietoinen Ylikiimingissä sijaitsevasta perhekodista nimeltään Toivon Kartano? Kokemuksia? Aivan järkyttävä paikka. Toivon Kartanon kotisivut on aivan muuta,kuin mitä todellisuus talon sisällä. Uskomatonta nuorten ja lasten nöyryytystä ja elämän "hankaloittamista" entisestään. Lastensuojeluyksikön pitäisi täyttää seuraavat kriteerit:
- olla lapselle turvallinen paikka
- antaa lapsen/nuoren kehittyä ja kasvaa oman ikäiseen rooliin.
- antaa hyvä mahdollisuus menestyä kaikin tavoin tulevaisuudessa.
Toivon kartanossa näistä mikään ei toteudu, ei yksikään kohta. Järjetöntä että nuin "suuri yritys" ei ole jo kaatunut, mutta tuntuu ettei kukaan tahdo ottaa edes kantaa asiaan. Ohjaajat talossa nettisivujen mukaan tulisi olla oikein päteviä ja ammattitaitoisia, mutta todellisuudessa vain pari heistä on tällaisia ja loput kokkeja,sähköasentajia,fysioterapeutteja jne. Olen sanaton.
Lastensuojeluyksikkö Toivonkartano
29
6978
Vastaukset
- sellastatouhua
Samoja kokemuksia täälläkin! Hyvän ystävän lapsi koulusyistä siirretty hetkellisesti Toivonkartanoon. Kuulema asiat siellä on aivan toisin kun mitä nämä "ammattitaitoiset" ohjaajat lapsen vanhemmille inffoavat.
- sosionomiolen
Olen kuullut tuosta laitoksesta vain paskaa. Ajavat nuoret ahtaalle.
- huhhuijjakkkaaa
täällä ei ole minkäänlaista kokemusta,mutta kuulostaa todella väärältä!
- samaamieltätäälläkin
Sama..
- Ahtaat_rajatko
Jos olet sanaton, niin lakkaa aukomasta sitä suutasi. Tuo hoitokoti yksikkö on nuita "viittä vaille vankila" sakkia varten. Eivät ole helppoja kasvatettavia ja omin päin nämä eivät osaa tunnistaa rajoja. Tarvitaan tiukempaa kaitsemista.
Sen takia ne tuolla ovat, kun kotona ei ole mitään rajoja, eivätkä siksi sopeudu "vapaaseen" elämään. Ympäristö kärsii ympäristösaasteista.- mitäheleä
huoh taas 😂 et taida tietää perhekodin ja osaston eroa ? olet ääliö.
- kukkkaa
Viittä vaille vankila, no huhhuh. Perhekodit eivät pitäisi olla lähelläkään vankiloita. Joku järenjättiläinen siellä taas huutelee kun mistään mitään tiedä.
- vaisniinn
"eivät ole helppoja kasvatettavia" kuules, voit joutua perhekotiin vaikka jos et käy päivään koulussa. niin pienestä se on kiinni. onhan tietenkin niitä rankempia laitoksia jossa todella on näitä viittä vaille vankila ihmisiä.
- Anonyymi
vaisniinn kirjoitti:
"eivät ole helppoja kasvatettavia" kuules, voit joutua perhekotiin vaikka jos et käy päivään koulussa. niin pienestä se on kiinni. onhan tietenkin niitä rankempia laitoksia jossa todella on näitä viittä vaille vankila ihmisiä.
No ei kukaan joudu perhekotiin noin herkästi älä viitti 😂 toivonkartano on tarkoitettu juuri niille ongelmanuorille jotka ei pärjää normielämässä.
- paskalaitos
Meijän poikaa pidettiin siellä 3vuotta. 3 VUOTTA. vaikka puhe oli muutaman kuukauden sijoitusajasta,jotta saatais poika taas kiinnostumaan koulusta. Siellä ne puuttuivat sitten muuhunkin kun koulunkäyntiin. Mm. kaverisuhteita sabotoitiin, ei päästetty kotiin viikonloppuisin,jos seuraavalla viikolla olisi koe. onneksi pääsi sentään kolmen vuoden päästä pois,etteivät täyikäisyyteen asti pitäneet.
- w.u.t
Oletko miettinyt ettei noihin toimintatapoihin ole ollut oikeasti tarvetta ja syytä? Mm. minkälaisessa kaveripiiriissä liikkuu, onko järkevämpi keskittyä tulevaan kokeeseen jos koulu muutenkaan ei kiinnosta? Paha sanoa oikein mitään kun ei tiedä minkälainen nuori kyseessä. Yleensä vaan kannattaa miettiä onko päätöksissä oikeasti järkeä ja jos niitä on tehty miten sattuun ja totaalisen epäreilusti sitten o kyllä oikeus asiaan puuttua.
- suuttunut
Nimenomaan, toivonkartano toimii nimellä perhekoti, mutta en kyllä itse tuota termiä kyseisestä talosta käyttäisi. Laitos se on, mukamas "kodinomainen". Kohdellaan lapsia ja nuoria kuin paskaa, aivankuin heillä ei muuten olisi vaikeaa!!!!
- Entinen.pk-nuori
Perhekotiin voi päätyä monestakin syystä. Minusta jokaisessa perhekodissa pitäisi toimia nuorta kohtaan nuoren tilanteesta riippuen. Paljon pystyy omalla käyttäytymisellä vaikuttamaan asioihin. Jos kyseessä on ns. elämämkoululainen, rikkoo sääntöjä niin kotona kun muuallakin, käyttäytyy idioottimaisesti aiheuttaen suurta harmia itselleen ja lähipiirilleen, päihteiden käyttö, agressiivisuus, epäluotettavuus, itsekkyys jne. on minusta ihan oikein että nuori laitetaan tiukkaankin paikkaan jossa näytetään ettei koko maailma pyöri yhden ihmisen ympärillä eikä typerällä ja itsestä riippuvalla käyttäytymisellä saavuta yhtään mitään. Eriasia sitten jos esim. koulussa käynti johtuu vaikkapa masennuksesta tai muusta asiast joka ei ole nuoren vallassa. Siitä ei pitäisi rangaista vaan paremminkin tukea kohti parempaa huomista. Jokainen tekee typeriä valintoja elämässä, mutta jos teet typerän valinnan kannat myös itse seuraukset.
Mutta palatakseni pk asiaan minusta kannattaisi miettiä tarkkaan joutuuko nuori perhekodille vai laitokseen. Ne oikeasti ongelma tapaukset voisi sijoittaa kaikki laitokseen ja nämä joilla esim. masennuksen takia koulunkäynti&normiarjen sujumattomuus johtuu menisivät sitten perhekodille. Näin vältyttäisiin myös siltä ilmapiiriltä mille ko. nuori joutuu jos ympärillä pyörii elämämkoululaisia ja pahimmassa tapauksessa vielä nuori joka ei rangaistusta ansaitsisi, sitä joutuu kestämään. Minusta jokaiselle nuorelle pitäisi kehitellä ns. omat säännöt ja tavoitteet perhekodilla. Se helpottaa jo itsessään nuoren oloa ja jos itse mokaat niin kärsit. Kukaan ei kärsi sinun takia etkä sinä muiden. - kärsinyt
Paska paikka.
- Äitiys
Hyvä paikka! Kiitos lapsemme elämän kääntämisestä uudelle kestävälle pohjalle. Saimme perheenä sitä tukea jota tarvitsimme hyviltä ohjaajilta!!
- Kolmikymppinenkainuusta
Reilu 4 vuotta ns. asiakkaana kysyisessä paikassa olleena voin sanoa että muutosta ei tapahdu ilman kunnon kuria. Nykyään taitaa toivon kartano olla niinkun kaikki muutkin paikat liian löysiä verrattuna siihen mitä oli reilu 10 vuotta sitten.
- Anonyymi
Oon sun kans ihan samaa mieltä tossa kuri jutussa terveisin ongelmanuori joka on kans ollu tuolla perhekodissa.
- Anonyymi
Asuin toivon kamareilla kiimingissä 2.5v, ja paikka oli parhain missä ikinä oon ollut! Luin näitä kommentteja.. täyttä paskaa! Siellä pidetään nuorista oikeesti huolta! Välitetään, tuetaan, autetaan! Siellä arvostetaan nuoria! Jos harkitaan että lapsi siirrettäisiin kotoa laitokseen, niin nimenomaan tämä on se oikea paikka! Niin mahtavat välit tuli monien kanssa, meille tuli niin tärkeitä toisillemme, että jopa kaks nimeä oon tatuoinu käteen! ❤️ En olis hengissä ilman heitä!!
- Anonyymi
Älä jaksa puhua paskaa.
- Anonyymi
Ei nyt unohdeta että ongelma on lapsen oma kotiolosuhteet ja me vanhemmat jotka ovat oman elämänsä ja lapsensa pilanneet siihen pistrrseen ertä päätyivät laitoksiin ja lastenhuoltoon.
- Anonyymi
Olen ollut kyseisessä paikassa, nuori tosiaan ajetaan ahtaalle ja pintakaikkeamuuta mitä näytetään ulospäin, toiminta ollut aina epä ammattitaitoista ja mielivaltaista ei muutu luonteen pois ajaminen ja laitoistuminen on periaatteena, oma mieli kokonaan pois ja suhteet läheisiin ovat asia millä kiristetään ja jos puhutaan että 3kk avosijoitus niin kohta on jo huostaan otto!!! Niin monen kohdalla tapahtunut ja muuten en puhuisi mutta useita vuosia kyseisessä paikassa olleena tiedän miten pinnan alla toimitaan, liikaa sanottavaa tässä jotain.
- Anonyymi
Todella surullista, ettei kaikilla lapsilla/nuorilla ole yhtäkään aikuista, joka välittäisi ja osaisi ohjata lasta terveeseen suuntaan elämässään. Vielä 17-vuotiaskin tarvitsee edes yhden aikuisen rinnalleen kulkemaan, joka ohjaa nuorta oikeaan suuntaan. Ei ole hyväksi nuorelle joutua vastuuseen itsestään liian aikaisin. Aikuisen tulisi olla taustalla antamassa nuorelle realistista palautetta nuoren tekemistä valinnoista. Tämä tarkoittaa niin positiivista kuin negatiivista palautetta. Liian moni nuori jätetään tuossa iässä jo täysin ilman palautetta ja luullaan lapsen olevan jo aikuinen. Nuori syyllistetään kantamaan vastuu itsestään liian aikaisin ja osa tuollaisista nuorista ei ole saanut sitä ohjausta, turvaa ja kasvatusta lapsenakaan. Sellaiset ovat kasvaneet laiskojen ja osaamattomien vanhempien/aikuisten keskellä kuin pellossa. Joillain ihmisillä se elämänpolku on vaan vaikeampi ja kivisempi, kun ei ole ollut ketään ohjaamassa oikealle polulle vaan saa niihin tosiseikkoihin havahtua vasta aikuisena. Monet vasta yli kolmekymppisenä näkevät lapsuutensa ja siihen kuuluvat ihmiset ja tapahtumat puolueettomassa valossa ja realistisesti.
- Anonyymi
joo siis aivan hirveetä koko ajan kytätään mitä teet ja ei saa mennä uloskaan ilman lupaa🙄
Ei saa hetken rauhaa omassa huoneessa ja koko ajan vaan häiriköidään- Anonyymi
Sille on syy miksi sä oot siellä ja miksi sua kytätään.
- Anonyymi
En asu siellä mutta asun toivon kamareilla kiimingissä ja täällö kaikki kriteerit ovat täyttyneet mitä ollaan luvattu.
Tämä on tosi huikea paikka asua ja täällä on mahtavat työn tekijät. Kiitos heille minun elämä on kääntynyt parempaan suuntaan. - Anonyymi
En suosittele minäkään. Olin siellä myös nuorena 3 vuotta. Oli elämäni rankinta aikaa, puhelimia ei tosiaan ollut ja pienestäkin kiukuttelusta joutui lukkojen taa omaan huoneeseen. Ainut hyväpuoli oli että sai karkkirahaa joka vkloppu, sekä tupakkaa sai polttaa ja pääsin hevostallille halutessani. mutta kaikkein pahinta oli se että omille vanhemmille ei saanut soittaa kuin vain harvoin, ja siellä oli oikeasti pakkotyötä. Työt oli todella raskaita nuorille, lumen kolausta piti tehdä monta tuntia päivässä ja nurmikon ajelua kesäisin taukoa ei juuri ollut. Muistan kun sairastuin siellä ja itkin huoneessani kun oli niin kova ikävä vanhempiani. Minut vietiin sossun toimesta sinne väkisin pöijät-hämeestä asti autolla. Älkää antako lapsianne ylikiimingin ”perhe” kotiin, se on toivoton kartano., ellette halua nuoresta kriminaalia aikuisena. T. Nainen 33v
- Anonyymi
Unohdin mainita että aikuiset ohjaajat olivat todella ilkeitä usein, esim yksi aikuinen pakotti minua pyyhkinään rätillä pöytää niin että otti kovaa kädestäni kiinni ja ohjasi. Itkin ja he ei välittänyt asiasta mitään. Muistan myös kun nuoria yritri karata sieltä pois, kertoo jo paikasta aika paljon.
- Anonyymi
Nuoret hatkaa laitoksista kokoajan. Ei kerro paikasta mitää
- Anonyymi
Kirjoitin tämän myös toiseen vastaavanlaiseen keskusteluun, laitan myös tänne jos vaikka joku vielä tätä ketjua lukee
Olin tuolla joskus 2007-2008 välisenä aikana. Ei kyllä saanu mitään puhelimia pitää. Kamala oli paikka kyllä. Ihmeellisiä pakkotöitä jatkuvasti. Ennen kouluun menoakin aamulla piti pestä vessat. Siis joka aamu! Tuli aina kauhea kiire että ehtii. Luuletteko muka että normaalisti kotona vanhemmat pakottaa että vessa pitää aamusin aina pestä? Pelkkää v*ttuiluahan tuollaset työn teettämiset oli tuolla vaan.
Kesälläkin piti hiki hatusa leikata miljoonan hehtaarin nurtsit jollain s**tanan tavallisilla bensalla käyvillä ruohonleikkureilla, vaikka tuon kokoset tontit leikataan kyllä päältä ajettavilla.. Mutta pitihän sitä nuorilla töitä teetättää vaikka väkisin!
Kerran viikossa siivottiin omat huoneet ja kauhea valitus alko jos LAMPUNVARJOSTIMESSAKAAN edes oli pölyä! Heti piti uudestaan siivota koko huone! Samoiten lattialistoilta ottivat sormenpäällä että jaaha täälläki pölyä... Kyllä oli lapsellista touhua...!
Ruoka aikana oli tarjolla sekä vaaleaa että tummaa leipää. Vaaleaa leipää sai ottaa vaan yhden viipaleen. Tummaa sai syödä niin paljon ku halus. Erehdyin kerran ottamaan kaksi palaa vaaleaa leipää niin auta armias mikä kälätys alko yhdeltä naisohjaajalta!
Asuin jossain vaiheessa yläkerran huoneessa ja kun mua huudettiin kerran syömään, en kuullu, niin lopulta kun hetken päästä tulin alas, sanottiin että saan nyt jonkinlaisen sanktion kun en heti tullu. Vaikka sanoin että sori en kuullu. Muistaakseni sain jotain extra siivoushommia.
En halunnu juurikaan olla muiden kanssa tekemisissä enkä yhteisissä tiloissa. Halusin olla omissa oloissa. Siitäkin valitettiin ja piti väkisin olla muittenki kanssa. On se kumma homma että jos oon luonteeltani introvertti ja en tykkää juurikaan olla sosiaalisissa kanssakäymisissä niin sitä pidetään vääränä ja outona ja pakotetaan olemaan tietynlainen! Minä oon edelleen ihan samanlainen epäsosiaalinen introvertti mitä tuolloinki. Ei se siitä muutu ja miksi pitäiskään!
Oishan noita juttuja kerrottavaks vaikka kuinka ku jaksais kirjottaa ja kun edes kiinnostais muistella niitä aikoja!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222