Onko totta et Mäenpää maksoi Valtsulle todistamisesta Alanderia vastaan 2000 euroa ja korin kossua? Silminnäkijä kertoo nähneensä, kun raha ja kossut vaihtoi omistajaa oikeustalon pihalla.
Vastaukset 8
- Koirakarusellia
Turhasta maksoi, käräjäoikeus nauroi valtsun valheille. Valtsu väitti ulkoaopetellusti tavanneensa erään henkilön useita kertoja, vaikkei kyseinen henkilö ollut ikinä edes tavannut valtsua.
- Koirakarusellia
Jos valtsu jatkaa samaa linjaa hovioikeudessa niin joutuu pahoihin vaikeuksiin
- oikkand
Puolustusasianajaja Jääskeläinen paheksui Turun Sanomien haastattelussa, ettei oikeuden tuomarit antaneet puolustuksen päätodistajan ( Waltsu) todistukselle mitään arvoa.
Voi olla, että Waltsun paskapuheet tulee hovioikeuden käsittelyssä harkintaan, oliko kysymyksessä väärä vala. - kylmämies
Väärä vala.
Ei kai nyt sentään, sehän on raskas rikos.
Käykö tässä jutussa niin, että varsinainen rosvo Mäenpää selviää pienellä sakolla ja Waltsu-rukka joutuikin vuodeksi vankilaan.
Aina maailma ei ole oikeudenmukainen, - Köpinen
Jokisellahan on syyntakeettoman paperit oikeuslääkäriltä aikaisemman jutun yhteydestä.
Siksi hänen todistukselleen ei annettu mitään arvoa, joten ei väärästä valastakaan voi puhua. - Buahha
Mitä sekoilua!
https://www.youtube.com/watch?v=AaXOIp7zTnY- Orchman
Kaikkea onnea Suomi Demokraateille. Taas yksi tuhoon tuomittu yritys perustaa poliittisen kentän oikean laidan puolue, jossa vähätkin mahdollisuudet kuihtuivat jo alkuunsa Mäenpään valintaan puheenjohtajaksi.
- 7Vaihe
Hulluja nuo roomalaiset ( ja Mäjenpään puheisiin uskovat)!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121417
- 48939
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145730- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e109505Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410