Viron ex-pääministeri suomii Suomen ja erityisesti presidentti Mauno Koiviston toimia Viron itsenäistymisen aikoihin 1990-luvun alussa. Neuvostoliiton juoksupojaksi jopa väittää.
Eipä tainnut suomettuminen Kekkosen aikaan loppua, päinvastoin.
Eipä tainnut suomettuminen Kekkosen aikaan loppua, päinvastoin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vanha kunnon kaukopartiomies Mauno Koivisto oli "rähmällään" Neuvostoliittoon päin hävettävän näyttävästi, ainakin virolaisten silmissä. Ja nykyinen puheenjohtaja on "rähmällään" ruotsinkielistemme suuntaan; kannattamalla näyttävästi Euroopan viimeistä, epädemokraattista, kaikkien oikeudentajun vastaista, kansansa enemmistön tahdon ja oikeuksien vastaista pakkoruotsiamme kielipolitiikassaan. Saksassa oli aikanaan "ruskeapaidat", mutta meillä on vieläkin "ruskeakielet" voimissaan: valitettavasti.
Suomi oli 25 vuotta rähmällään ennen Koiviston aikaa. Kekkosen valtakaudella ei olisi kansalaiset, joilla oli vähänkin merkittävä asema, tohtinut esittää mielipiteitään. Se olisi merkinnyt myyllykirjettä ja pitkää "erämaataivalta".
Koiviston aikan vapautuminen alkoi. Neuvostoliitto oli olemassa sekä ehkä uhka sen taholta. Varmaan Koivisto joutui painimaan ongelman kanssa ja tänään voimme arvioida toisin. Ja toimisimme toisin. Ehkä?
rähmällään!
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/sala.htm
(Vallenbergit ja helvetin rikkaat Jyllembergit) :)
No Mauno I Jahkailija ei osannut yleensäkään päättää mitään.
Saa nähdä mitä Mauno I Jälkiviisas huomenissa vastaa syytöksiin?
kerro nyt meille syvin ajatuksesi, mikä se on, mistä voisit demaria,SDP:tä ja Lipposta edes millimetrin verran arvostella. Utelias
se ei riitä, niin ilmoita, minä laitan lisää!
Voisin kertoa, että minulla jos kellä olisi ehkä aihetta vaatia monessa kysymyksessä selityksiä sosialidemokraateilta.
Mutta tässä asiassa, joka nyt on esillä on syytä puolustaa sosialidemokraattista ministeriryhmää. Pääministeri teki virheen jättäessään valtioneuvoston ja asiantuntemuksen ulkopuolelle, koska se ei palvellut matalanprofiilin päätöstä ja myöhempiä tavoitteita.
sun pitäis tietää, että kaikissa asioissa on aina vähintään toinen vaihtoehto olemassa, joten kyllä niiden tekijöitä voi myös arvostella. etenkin poliitikkoja, jotka ovat töpeksineet ansiokkaasti. näitä löytyy myös demareista, kuten koivisto, lipponen ja sundqvist ja lukematon määrä muita. sun jäsenkirjan väri ei ole epäselvä, se näkyy jo kauas kirjoituksestasi. itselläni kun ei ole, eikä tule minkään puolueen jäsenkirjaa olemaan, on varaa arvostella mm. demareita ja etenkin niitä.
sun on turha lähetellä tällaisia viestejä julkisuuteen, teet vaan itsesi yhtä naurunalaiseksi kuten edellä mainitut henkilöt ovat itsensä tehneet. koita katsella maailmaa muutenkin kuin tietyn väristen lasiesi takaa, niin opit ymmärtämään tätä maailmaa.
Me hiukan vanhempi väki muistetaan Koivisto hiukan toisessa valossa. Juuri häneen lyötiin eräiltä tahoilta "neuvostovastaisen" , "ulkopoliittisesti epäluotettavan" leima. Hänen presidenttikampanjaansa verrattiin monasti 60-luvulla noottikriisiin kaatuneeseen Honka-liittoon.
Tällaiset otsikot tuovat mieleen Raamatun maininnan egyptiläisistä, jotka "eivät tienneet Joosefista mitään".
Muistelen Koiviston sanoneen 1990-luvun alussa kommentoineen Suomen kannanottoja Baltian maiden itsenäistymiseen. Hän sanoi, ettei halua olla rohkaisemassa mihinkään sellaiseen, missä emme voisi sitten tosipaikan (=verilöyly) tullen mennä auttamaan. Oliko kannanotto sitten liian varovainen tai ei, ei siitä mielestäni voi vetääjohtopäätöstä, että koivisto olisi jotenkin "vastustanut" Baltian maiden itsenäistymistä.
"Soome sauna saime"
Baltian itsenäistymisprosessi oli aika arka paikka neukuille ja olisi voinut vakavasti hankaloitua jos Koivisto olisi avoimesti huutanut Viron itsenäisyyden puolesta. Nurkkaan ajettu karhu olisi saattanut suuttua ja laittaa tankeilla baltit järjestykseen. Nythän lopputulos oli hyvä virolaisten kannalta. Koivisto osoitti kannaotoissaan pikemminkin viisautta ja kykyä ottaa etäisysttä myös itsenäisyysvouhkaajiin. Sellaisiahan noissa prosesseissa aina riittää. Samalla tuli testatuksi virolaisten todellinen kyky itsenäistymiseen. Ja lopuksi: Kuinka itsenäinen maa Viro nyt on?
Ainakin itsenäinen Viro on mennyt mukaan Irakiin.
Ei Suomi sentään Koiviston aikana Afganistaniin
mennyt, vaikka taantumuksellisia talebaneja
vastaan suurvaltaystävä sekoilikin. Rähmällään
suurvallan edessä se Virokin on?
Viro on nykyisin raaka kapitalistinen yhteiskunta, joka ei huolehdi asukkaistaan juuri mitenkään. Vahvimman oikeus on Viron politiikan ydin. Irakpelleily saattaa mennä vielä maksuun. Tämän vuoksi suurvaltoja kohtaan pitää osata ottaa myös etäisyyttä. Virolaisten pitäisi oikeastaan kiittää Koivistoa viisasta tavasta tukea heidän itsenäisyyshanketta. Koivisto teki puolestaan Corballe ja NL:n haukoille helpoksi Viron itsenäisyyden mahdollistamisen. Koiviston moniulotteista analyysia kuullessaan NL:n johtajat kokivat, että joku heitäkin ymmärtää ja pystyivät sen vuoksi suhtautumaan balttien itsenäisyyspyrkimyksin neutraalimmin. Virolaisten äly ei riitä ymmärtämään tätä ja sen vuoksi he möyhkäävät nyt populistisesti ja keräävät poliittisia irtpistetä ilman tarkkaa harkintaa. Mutta sihenhän on totuttu. Viro ei ole viisauden keidas. Ahneuden keidas se toki on.