Olen helluntailainen nuori, meitä on sankka joukko jos kaikki lasketaan yhteen ja miksi ei laskettaisi. Lasketaanhan teidätkin aina yhteen. Ei meitä kuitenkaan ihan niin paljoa ole kuin lestadiolaisia. Minua kiinnostaa myös teidän uskonto. En ole koskaan käynyt rauhanyhdistyksen kokouksissa, mutta olen jonkin verran tutustunut teihin tätä palstaa lukemalla. Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa.
Oma hengellinen yhteyteni piirtyy lähinnä Oulun helluntaiseurakuntaan. Käyn myös vapaakirkossa, mm. Kempeleen vapaakirkolla on hyviä kokouksia ja puhujia. Paikka sijaitsee lähellä zeppeliiniä, toisella puolen motaria kuitenkin. Siinä on ollut aiemmin joku autovaraosaliike, eli paikka on hiukan karu. Itse olen vielä niin nuori etten muista, mutta vanhemmat uskonsisaret kertoivat, että jossain lähistöllä olisi ollut iso tehdas nimeltään Kumihelenius ihan siinä lähellä? Toivottavasti osaatte näillä tuntomerkeillä jos haluatte käydä.?
Viimeistään siinä liikenneympyrässä alkaa näyttämään jo tutulta ja varsinkin kuulumaan.
En ole teidän naurunaiheenne Kesitas, hän on hyvä puhuja eikä kukaan ole koskaan taputtanut häntä ulos puheensa jälkeen, ehkä mieluummin taluttanut, jos voltti epäonnistui.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei Kumi helepius ollu sielä päikää lestarosmo ?
Ise et ollu arvoistett musikissa ?
Mene vitsailemasta.
epäonnistuvatko Kesin voltit useinkin! Voin vain kuvitella, multa näyttää kun Kesin ruho makaa hervottomana permannolla. Eihän siihen käsittääkseni ole muuta lääkettä kuin upottautuminen.
Viime kesänä yksi kempeleläinen - en ole varma olisko se Kesi - oli neljän suviseurapäivän ajan upoksissa yhden heinolalaisen homon kanssa Torniossa, ja Jumalan lapset jo luulivat, että pahasta on päästy. Mutta eikö mitä! Lipunlaskun jälkeen ne nousivat limaisesta vedestä ja jatkoivat epäuskoisina matkaansa paatumuksen rauhassa.
Niin se vain yks mies kaataa rysäytti veeällät!
siellä ovat nyt nurinniskoin mevainoppiensa kanssa.