Vanhat kristityt

Vanhat kristityt eivät ymmärrä näitä uudistuksia.

He ovat ikänsä tottuneet käymään kirkon ehtoollisella ja
haluavat, että heidät siunataan kirkkomaalle multiin.

Näin on tapahtunut heidän esi-isilleenkin. Jotka ovat vielä joutuneet
puolustamaan isänmaataan ja uskonnonvapautta. Te nuoremmat ette ehkä välttämättä ymmärrä näitä asioita.

Mutta älkää ihmeessä tuomitko.
31283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Nuoria on kiihotettu 20 vuotta kirkkoa panettelevilla palopuheilla. Vanhat tuntevat nämä iisaksonilasten metkut jo ennestään, eivätkä lähde mukaan.

Vaapaakirkko olisi pitänyt ihan ensimmäisenä perustaa ja kouluttaa siihen kirkkoon papisto, kirkolle kuuluvia virkatehtäviä ja pastorien töitä hoitamaan. Sitten vasta sakramantit. Ja jäsenrekisterit tuohon kirkkoon liittyvistä jäsenistä. Suomen yhdistyslaki, kirkkolaki ja kirkkojärjestys on tässä asiassa selvä.

Evankelisluterilaisessa kirkossa jäseninä olevat maallikot eivät voi hoitaa papin virkatehtäviä lainkaan, - hätäkaste on poikkeus. Mutta sekin vahvistetaan kirkkoherran toimesta, jos lapsi jää eloon.

Äänestä
  • voi.... missäs se hätäkasteen ohje tas olikaan Raamatussa!!?

    kuka muistaa sanoka nyt!

    Äänestä

  • "OPILLINEN SEKASOTKU".
    -
    "SANOIT ETTEI MAALLIKKO , VOINUT TEHDÄ PAPIN ,
    VIRKA TEHTÄVÄÄ LAINKAA "...
    -
    SE MENI PIENESTI PIELEEN, NIMITTÄIN SAARNAN SAATTOI MAALLIKKO PITÄÄ ,JA JOSKUS OLI TOIVOTTAVAAKIN. ...
    -
    --
    OLIKO SE LOPUSSA : HÄTÄ KASTE : EI SE ON SELITETTY KIRKKO
    LAISSA , JA ASETUKSESSA. . .
    J ASE TAAS ON SELITETTY , OTAVAN SUURESSA TIETO SANA KIRJASSA . JUURTA JAKSAIN . ... .

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    "OPILLINEN SEKASOTKU".
    -
    "SANOIT ETTEI MAALLIKKO , VOINUT TEHDÄ PAPIN ,
    VIRKA TEHTÄVÄÄ LAINKAA "...
    -
    SE MENI PIENESTI PIELEEN, NIMITTÄIN SAARNAN SAATTOI MAALLIKKO PITÄÄ ,JA JOSKUS OLI TOIVOTTAVAAKIN. ...
    -
    --
    OLIKO SE LOPUSSA : HÄTÄ KASTE : EI SE ON SELITETTY KIRKKO
    LAISSA , JA ASETUKSESSA. . .
    J ASE TAAS ON SELITETTY , OTAVAN SUURESSA TIETO SANA KIRJASSA . JUURTA JAKSAIN . ... .

    SIELTÄKÖ SE JEESUKSEN ELUKKANA TAPPAMIS OPPINNE ON???

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
    "TEU.
    2.4.2012 09:30
    2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
    JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
    HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

    -----------------------

    Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
    1:11 "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan."

    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
    23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
    25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

    Äänestä

  • Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan kirkon herätysliikkeistä?
    Evl.kirkon tunnustuksissa eikä kirkkolaissa ei kirkonsisäisestä herätysliikkeestä kerrota. Kirkon organisaatiokaavioistakaan ei kirkon sisäisiäherätysliikkeitä löytynyt. Maallikkosaarnaaja on myös termi mikä on kirkon ulkopuolinen kuten vähän vaikuttaa herätysliike asian kokonaisuudessaan olevan.
    voiko joku selventää näitä vähän perusteellisemmin?
    -mihin tunnustukseen , lakiin tai raamatunpaikkaan kirkko nojaa herätysliike asioissa?
    - mihin tarpeeseen kirkko on tehnyt sen sisäiset herätysliikkeet?
    - mitä herätysliikkeet tekee kirkossa ja millä raamatunpaikan perustelulla ovat " vain" herätysliikkeenä kirkon sisällä?
    - miksi herätysliike kirkon sisällä?
    -mihin kirkko ei riitä, minkä asian kirkon sisäisen herätysliikkeen pitää paikata?

    Äänestä

Pelkkää propagandaa. Vanhat kristityt ovat asian takana. Turha on levitellä valheita. Sekä nuoret että vanhat ovat iloinneet rukoushuoneella ehtoollisista. Se mikä vanhoja surettaa samoin kuin nuoria on kun kaksi lähetysmiestä lankesi ja perusti eriseuran.

Esikoiset voivat käyttää mitä tahansa nimeä, mutta esikoislestadiolaisia he eivät ole opillisesti eikä muutenkaan.

Eivät luultavasti ole koskaan olleetkaan esikoislestadiolaisia. Samalla tavalla kuin kirkossa liberaaliporukka, ovat olleet mukana mutta eivät ole jakaneet samaa uskoa.

On kuitenkin hyvä että asiat paljastuu ja saamme nähdä kuinka historia toistaa itseään. Hp ja ss ovat vihollisen aseita. Ei Jumalan henki toimi niin.

Äänestä
  • Se on just näin ku sanoit riihen perkuu on käynnissä

    Äänestä

  • VALEHTELET " HESAN ERKKI " NIIN ETTÄ KORVAS HEILUU KUN ELEFANTILLA EN PAREMMIN SANO... SIKSIKÖ KUN SEISOT RAUTA-
    KANGEN TAKAN A, JA KORVAT VAAN NÄKYY. . .
    -
    --
    ---
    "erkki on rataa hesasta".
    -
    EI OLE KOSKA , IHMISELLÄ KUTEN LLL;n KÄÄN TEKEMÄNÄ EI OLE
    MITÄÄN OIKEUTTA TEHDÄ RIIHEN PUINTIA, VAAN AINOSTAAN .
    SITÄ VOI TEHDÄ KARITSA JA ENKELIT. . -.
    -
    EI KUKAAN IHMINEN . MUISTA SE ,, KUN KAIKKI TULEE VIIMEISEEN TUOMIOON SILLOIN SE TAPAHTUU . EIKÄ KUKAAN VOI VÄLTTÄÄ.
    ET SINÄ, ENKÄ MINÄ, EIKÄ KUKAAN , , ,MIKSEI ? SIKSEI KUN HERRA
    ON SEN NIIN MÄÄRÄNNYT..

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    VALEHTELET " HESAN ERKKI " NIIN ETTÄ KORVAS HEILUU KUN ELEFANTILLA EN PAREMMIN SANO... SIKSIKÖ KUN SEISOT RAUTA-
    KANGEN TAKAN A, JA KORVAT VAAN NÄKYY. . .
    -
    --
    ---
    "erkki on rataa hesasta".
    -
    EI OLE KOSKA , IHMISELLÄ KUTEN LLL;n KÄÄN TEKEMÄNÄ EI OLE
    MITÄÄN OIKEUTTA TEHDÄ RIIHEN PUINTIA, VAAN AINOSTAAN .
    SITÄ VOI TEHDÄ KARITSA JA ENKELIT. . -.
    -
    EI KUKAAN IHMINEN . MUISTA SE ,, KUN KAIKKI TULEE VIIMEISEEN TUOMIOON SILLOIN SE TAPAHTUU . EIKÄ KUKAAN VOI VÄLTTÄÄ.
    ET SINÄ, ENKÄ MINÄ, EIKÄ KUKAAN , , ,MIKSEI ? SIKSEI KUN HERRA
    ON SEN NIIN MÄÄRÄNNYT..

    teutalle; kuulehen ääliö!

    OLET USKONTUNNUSTUKSESSAS JUMALASTA, IHMISYYDESTÄSM JÄRJESTÄS JA YMMÄRRYKSESTÄS LUOPUNUT ÄÄLIÖ JOTEN
    sinä ja sinun saatanaa palvelevien herra jumalanne ei ole maailman kaikkeuden luoja vaikka rikollisuudessanne niin uskotte häntä jumalaksi!!!

    herra jumalan palvelijoineen suojelee rikollisia oppeineen:
    Siis luterilainen EI saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!!!
    herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

    herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
    Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
    "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

    saatanallisuuden herra jumalan asialla olevien historiaa ja toimintaa suomessa:

    Lainattua tekstiä:
    "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

    ja tottakai teutakin JEESUSTA vihaavana syyttää JEESUSTA rikollisuudensa rikoksista:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
    "teuta
    21.6.2011 18:31
    KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
    KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
    AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
    SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
    HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
    JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."

    Siis, rippi rituaali saatanallisuus on rikollisten OMAVANHURSKAUS RIKOLLISUUTTA jossa rikolliset jakaa itselleen ja omille rikollisilleen rikoksia anteeksi saatanaa palvelevina ääliöinä!

    http://sairaanrakaselama.blogspot.se/2015/07/pedofilia-ja-vanhoillislestadiolaisuus.html

    "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
    TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
    On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
    se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
    voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
    raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
    kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
    saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
    örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"

    - (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
    teuta.
    21.8.2012 14:29
    Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
    olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
    "teuta
    22.4.2011 22:35
    Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
    sitten salassa n.7-13,
    VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
    En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää. "

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
    Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
    Suomen Laki:
    11 § (24.7.1998/563)
    Rikoksentekijän suojeleminen
    Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta."

    KERTOKAA; suomen kuuluisan valtion kirkon oikeuksista, mm:
    Mitä rikoksia saa nk. uskonvapautta koskevan LAIN tuella rikollisuus tehdä???

    Äänestä

NIin että miltä kulmalta hiekkalootaanne ne pelastumiset tapahtuu, se ei ole oikein selvinnyt vielä sivulliselle?

Onko se punasten ämpäreitten nurkka se josta pelastutaan vaiko sinisten lapioitten

Äänestä

eh saattojoukko menee.........

Äänestä
  • "HIKINEN MESTA"-
    -
    EH. n. AIKA OLI ME KAIKKI KÄYTIMM ESEN AJAN VÄÄRIN .
    JOKAISEN OLISI PITÄNYT TEHDÄ TEHTÄVÄNSÄ NUIIN KIRKOSSA ,KUIN KIRKON TAKANAKIN. EI SELLAINEN LOTHRAAMINEN OLLUT MISTÄÄN,
    KOTOISIN ETTÄ KÄYTIIN KAKSI KERTAA VUODESA EHTOOLLISELLA.
    -
    JA MUITA KYYLÄTTII N ,TUO ON SYNTINEN ,EI SEN KANSSA OI MENNÄ
    SAMAAN PÖYT'ÄN. ... HÄVETKÄÄ , MITÄ TÖRKYÄ SE OLI JA KAIKKI .
    TEKI JONKUN KAAVAN PERÄSSÄ. ? TÄÄLTÄKIN LÄ'HTIJÄMÄÄSÄÄN ,
    REVOHKA HPE -SAANTIIN KUN SIELLÄ OLI OIKEA KAAVA. MUKA..
    EN PAREMMIN SANO .
    -

    Äänestä

Älä hulluja puhu, ei mitään merkitystä uudistuksilla. Kaikki me vanhat tiedämme millainen kirkko oli lapsuudessamme ja nuoruudessamme ja nyt kauhistelemme kirkkomme menoa.
Ei silloin pappimme siunannut homopareja eikä piispamme tuoneet mitään saastaa kirkon ovista sisään niin kuin tänä päivänä. Ei ollut edes susipareja niin kuin tämän päivän kirkossa on jopa papistossamme. Ei ole mikään vaikeus nähdä tätä saastaa joka kirkossamme rehottaa, joka ei tätä menoa näe elää itse näissä synneissä.
Sakramenttien nauttiminen on osoitus siitä että Herra edelleenkin hoitaa seurakuntaansa sanalla ja sakramenteillaan. Hän on luvannut olla mukava aina maailman viimeiseen päivään asti. Hyökätköön maailman orjat kuinka lujasti tahtoo, mutta Hän vie valittunsa kotiin lupauksensa jälkeen. Näyttäköön Esikoiset ry Jäsenet hampaitaan kuinka paljon tahtovatkin sitten aivan sama.

Äänestä

Kyllä haluamme pysyä kirkon sisällä herätysliikkeenä, ja kunnioittaa lakeja.

Äänestä
  • " VIELÄVANHEMPI "

    JUURI NOIN, NIIN ME HALUTAAN KUIN OLIMME KIRKKOHERRAN KANSSA SEN PÄÄTTÄNEET! ?-

    Äänestä

  • Tehän olettekin jo ennestäänkin lainalaisessa tilassanne siihen sopivia kuin mato sonnassa.

    Äänestä

Jatkuva valehtelu Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta. Ei kirkossa homopareja vihitä, eikä kirkossa piispoihin ja pappeihin uskota, vaan JUmalan sanaan.

Aivan hulluja näiden ihmisiin uskovien OALC kirkon "lampaiden" määkimiset.

- Kirkko vihkii,
- kirkko on sitä
- ja kirkko on tätä
- kirkko on Kari
- Kirkko on Irja

Kyrios Kirkko on ihan muuta.

Kirkko (johtuu kreikan kielen sanasta κυριακή, ’Herralle kuuluva’) viittaa pääasiassa kristilliseen uskonyhteisöön, joka on järjestynyt yhdeksi organisaatioksi. Se voi tarkoittaa myös yksittäistä uskonyhteisöä (ennemmin seurakunta) sekä laajempaa, uskontunnustuksen tai opinkäsitysten yhdistämää joukkoa
( ennemmin kirkkokunta, jos kyseessä ei ole yksittäinen organisaatio). Laajimmassa merkityksessään sanalla kirkko voidaan viitata myös kaikki kristityt kattavaan (hengelliseen) yhteisöön.

Kun he itse luottavat ihmisiin, turvaavat yhteisöönsä, sen johtajiin ja saarnaajiin, niin he luulavat että muutkin kristityt uskovat yhteisöön ja yhtesönsä pastoreihin.

Kristityt seuraavat Herraansa Jeesusta kaikkialla missä he elävätr ja liikkuvat. Jos Jeesuksen seuraaminen ja kristityn vapaus estetään tavalla taikka toisella, esimerkiksi vaatimalla luottamusta Jellivaaran lakihenkiseen tynnyrissä kasvaneeseen (äärimmäisen kapeakatseiseen) paaviin, niin silloin kristityt lähtevät sen yhteisön ja opetuksen piiristä pois. Jos yhteisöstä ja sen johtajista tehdään uskon kohde, niin silloin Kristus hylätään. Kahta herraa ei voi palvella.

Jos Kristusta seurataan, niin silloin sekä yhdistys että sen johtajat ja muut jäsenet ovat KRISTUKSELLE ALAMAISIA palvellen toinen toisiaan rakkaudessa. Siinä yhteisässä jossa Kristusta seurataan, ei ole muita herroja, määräämässä ja päällepäsmärinä määrailemassa kuinka muiden tulee elää. Johtaja joka ei ole nöyrä ja kuuliainen seurakunnan edessä, ei sovi kristillisen yhteisön johtotehtäviin.

Herrat Odd Minde ja Gunnar Perseter eivät voi inhimillisistä heikkouksistaan johtuen johtaa minkäänlaista seurakuntaa.
He haraavat koko ajan Kristusta ja hänen käskyjään vastaan ja ovat asettuneet muita komenteleviksi isänniksi seurakuntaan.

Tämän kummallisemmasta asiasta ei ole kysymys.

Äänestä
  • Joo. Persettbi vieköön!

    Äänestä

  • OLEN SATA VARMANA, SAMAA MIELTÄ . ENKÄ MUUTA TOIVO KUIN
    TAIVAS PAIKAN GP:lle SIITÄ HUOLIMATTA , MUTTA NYTKKÄÄN SE EI OLE VIELÄ LÄHELLÄ.
    -
    TOISEKSI ASTRONOMI , MYÖS OLISI PARASTA LÄHETTÄÄ AVARUU-TEEN. KOSKA SINNE HINKUU. HARRASTEENSA TAUTTA.. EI SE SYNTI
    OLE MUTTA SE ON HÄPEE , ETTÄ NUORIA TYTTÄJÄ ON SAMASSA HARRASTEESSA , KUIN JOKIN KIRJOITTI EI HÄN ITSE VAAN IHAILIJAT.
    -
    OLENKO OIKAESSA, MITÄ MUUTA TE VÄNKÄÄTTE
    SITÄ SITTEN SAATTE MUKAAN , MAALLISTA VAAN.
    -
    OVAT ASETTUNEET MUITA KOMENTELEVIKSI ISÄNNIKSI SEURAKUNTAAN. SIINÄ SITÄ SYYTÄ JO ONKIN. RIITTÄMIIN.

    Äänestä

  • Kirkon itsensä tulkitsema virkakäsitys on vain oikeaa auktoriteettia. Jumala ,Jeesus ja Pyhä Henki vaikuttaa vasta sitten vuorollaan kun pappiskoulu ja opinnot ovat tärkeysjärjestyksessä ensin hoidettu ja virkanimike saatu.

    Näin se menee ihminen itse ekana

    Äänestä

Tulee virsi 67 mieleen ja sanat kellä vaiva sellainen kuin on ollut Jeesuksen.
Näitä lukiessa ajattelen että ihminen on
aika velikulta.

Äänestä
  • Tämä oli aikaan rehellisempi virsi....
    virsi 440.
    ”Kas köyhän leivän syövät nuo jumalattomat. He viatonta lyövät ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa. Korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta.
    He armotonna vievät osuudet orpojen. He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa vääryydentekijät, rankaisee ansiosta nuo viekkaat ryöstäjät”

    Äänestä

Me nuoret haluamme taas olla kuuliaisia Jumalan sanalle ja haluamme pitää saarnaajiemme ja opettajiemme käsiä ylhäällä. Maailma muuttuu ympärillämme ja emme halua muuttua sen mukana. Tiedämme, että muutamille vanhoille seuroissakäynti on tullut tavaksi ja me nuoret haluamme kavahtaa sellaista taparistillisyyttä jossa hirttäydytään johonkin tapaan ja käytäntöön joka on vaaraksi uskonelämällemme. Emme halua veljeillä kuolleen jumalisuuden kanssa, haluamme erottautua kuolleen kirkon opeista. Emme halua lähteä minkäänlaisen eriseuran toimintaan mukaan. Jo Kristillisyyden historia osoittaa, että eriseurat ovat kaatuneet pienen ajan perästä ja se työ on vienyt monia joskus elävssä uskossa olleita kadotukseen ja iankaikiseen onnettomuuteen. Meillä nuorilla ei ole varaa siihen, koska olemme eturintamassa täällä meille niin vieraassa maassa.
Nyt on joukostamme erottautunut pieni, mutta äänekäs joukko, jota asettavat toivonsa piispoihin ja pappeihin ja ei kovinkaan kauaa mene kun tuo eriseuran joukko sulautuu täysin kirkomme käsityksiin jos tuo eriseura ylipäätään pysyy kasassa niin pitkään, niin erimielistä ja vallanhaluista porukaa siellä on.

Äänestä
  • Joku fiksu nuori ylläoleva. Fiksujahan nuoret tosin ovat kaikki. On aiemminkin tehnyt kirjallisia töitä (ei yhtään kirjoitusvirhettä ja ymmärrettävää tekstiä sanomaltaan).

    Äänestä

  • asiallinen-nuori kirjoitti:

    Joku fiksu nuori ylläoleva. Fiksujahan nuoret tosin ovat kaikki. On aiemminkin tehnyt kirjallisia töitä (ei yhtään kirjoitusvirhettä ja ymmärrettävää tekstiä sanomaltaan).

    Kristinuskossa ei uskota ihmisoppeja julistaviin saarnaajiin ja opettajiin.

    Nuoret joilla ei ole vielä vuosikymmenien mittaista elämänkokemusta, ovat vieteltävissä tunteisiin vetoavilla palopuheilla. Pelottelut ja helvetillä uhkailut ovat olleet OALC kirkossa edelleen konsteja joilla nuoria yritetään sitoa Minden ja Persäterin orjiksi.
    ¨
    Itseylistys ja kaikkien muiden kristittyjen ja ev.lut. kirkkoon kuuluvien kristittyjen panettelu on todella kuvottavaa.

    Kuvottavaa kapeakatseisuutta tuollainen itseihailu, oman yhteisön ja sen johtajien korottaminen ja palvonta Jumalan sijaisina.

    Äänestä

  • 11 minuuttia ja jo oli herneitä jollakin nekussa.

    Äänestä

  • 8 minuuttia ja herneitä oli jo molemmissa sieraimissa, varmaan korvissakin. Eivät kestä kuulla totuutta,

    Äänestä

  • katkeruuseikannata2 kirjoitti:

    8 minuuttia ja herneitä oli jo molemmissa sieraimissa, varmaan korvissakin. Eivät kestä kuulla totuutta,

    Totuus on Jeesus Kristus. Me jotka yksin häneen uskomme ja hänessä elämme, me olemme totuudessa.

    Kammoksumme tuota valhetta, johon entinen esikoislestadiolaisuus on eksytetty muutaman ukon kirkkohaaveiden täyttämiseksi ja heidän paavin asemansa vahvistamiseksi luomassaan kirkossa.

    Mikä siinä on, ettei Kristus saa olla OALC kirkon Herra? Pieni valtaan rakastunut dynastia vie koko joukkoa naruista kiskomalla, kuin nukkeja nukketeatterissa.

    Voi kunpa te saisitte silmänvoidetta Jeesukselta, että näkisitte millainen tämä itseihailuun ja johtajien palvontaan tukehtunut joukko on.

    Äänestä

  • Olette_hukkumassa
    29.9.2016 12:50
    katkeruuseikannata2 kirjoitti:

    Kiitos! Haukut väärää puuta, en todella ole separatisti.

    Äänestä

Koska ilmestyy erikoisilla albumi ja elokuva Teuvo taaplasi turhaan tuonelaan

Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, että jouluna Gunnar sanoi Suomen kirkkoa puolustaneiden veteraanien olevan vanhanliiton väkeä. Tämä on PH:n näkemys tänään Ruotsissa ja tähän on suomalaistenkin taivutettava itsensä autuuden menettämisen uhalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ymmärrystänuoremmille kirjoitti:

Vanhat kristityt eivät ymmärrä näitä uudistuksia.

He ovat ikänsä tottuneet käymään kirkon ehtoollisella ja
haluavat, että heidät siunataan kirkkomaalle multiin.

Näin on tapahtunut heidän esi-isilleenkin. Jotka ovat vielä joutuneet
puolustamaan isänmaataan ja uskonnonvapautta. Te nuoremmat ette ehkä välttämättä ymmärrä näitä asioita.

Mutta älkää ihmeessä tuomitko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu