oli maanantaina a-studiossa (kielletty katsomasta?) Amerikasta käsin antamassa lausuntoa perheenyhdistämisistä. Jäi vaikutelma, että tämän Sipilän avustajaksi tituleerattu hyvin palkattu veikkonen joutui hieman pyörittelemään kieltä, perSujen räätälöimän uuden perheenyhdistämislain muutoksia selitellessään.
Tyypistä on täälläkin kirjoitettu:
Nosto alempaa:
"löystytomatunto 16.11.2015 13:01
Antti Pentikäinen - on kirkon ulkomaanavussa toiminnanjohtajana, sekä ehkä myös rauhanyhdistyksessä puhujana, ellei häntä ole vieläkään "uskallettu" hyllyttää? Hänen on epäilty ajoittain kirjoittavan myös täällä suomi24 foorumilla, tosin niin on epäilty Olavinkin kirjoittavan ja minua on jopa epäilty Olaviksi. .
Antilta on kysytty:
"Mitä ajoitte takaa, kun siteerasitte -itseänne- julkisessa naamakirjassanne, kopioimalla jo aiemmin kirjoitun tekstin uudelleen kahden vuoden päästä talvella 2014, eli viime vuonna? Kopiossa luki irvok.... siis tarkoitan arvokkaasti "lasten valtakunnan" kunniakansalaisten edunvalvonnasta ja samassa tilapäivityksessä jatkoitte, että SRK ts. Olavi Voittonen kipuilee edelleen pedofilian kanssa eikä tee asian korjaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä"
Kun vl-pf-keskustelu oli jo laantunut ja eniten kärsineet UHRItkin saivat hengähdystauon - te kuitenkin naamakirjan kautta siis mässäilitte JULKISESTI taas saman asian agendaan.
On siis spekuloitava, joko
a) olette oikeassa, mutta ette ilmoita edelleenkään poliisille, tai
b) keräätte naamakirjan kautta irtopisteitä, mutta
c) esteeksi tulikin veljesi eurovaalit ja tämä armoa antamaton suomi24palsta, joten
d) tilapäivityksesi piti poistaa ennen vaaleja, eikä
f) salakuuntelukaan lyö leiville
Onko Teillä toiminnallenne tervettä selitystä? Mitä mieltä olette J. Kaaron artikkelissa esiin nousseista käänteistä, joista voi TERVEESTI päätellä sen ettei pedofilia ole koskaan ollutkaan vl-liikkeelle mullistava ongelma, mutta *aiheutetun* pedofiliakohun (julkinen terrori) seurauksena on mahdollisesti annettu kyseenalaisia tuomioita ja näiden seurauksena "taivaan taimia" on ajautunut itsemurhan partaalle. Sen enempää tässä yhteydessä muista jopa tuhansista syyttömistä - vähintään pilkatuista puhumattakaan.
Täytyy kai teillä olla mielipide nykytilanteesta, kun vielä vuosi sitten tarjositte SRK:lle korjauksia "kipuilun sijaan"? Vai laittoiko Olavi asiat kuntoon 50 v takautuvasti ja te otatte julkisesti kantaa vain silloin kun *sulkaa* olisi tarjolla?
Eikö heru edes "idalle" sympatiaa?
Lainaus J. Kaaron artikkelista:
"Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"
"Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."
http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350
sitaatit Kaaron artikkelista: ""
"salanauhottaja" Antti Pentikäinen
8
6290
Vastaukset
- vyyypiö
Onko tämä joku piispa joka hamuaa päättäjien laillisesti hylkäämiä turvapaikanhakijoita kirkon suojiin?
- En_Anna
Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. ???????????
- kaaljokiyliviska
iMitäp nauhotti ??
Onoko lestarosvo ? - järkyttäväätuokinuhreus
"...Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, "...mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."
- ullatusU
Ullatus
- onkProfonko
Onko prof?
- MoniOnKottiisaKaatuunna
Mikä ihmeen sala nauhoittaja? Mitä ajat takaa´? En saa mitään tolkkua tekstistäsi.
- sivustavetäisen
eikö ne Johanneksen kanssa joskus menneet nauhuri taskussa srk taloo ??
Emmä mitää tiiä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1422453Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961157Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1101067Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi296888- 66858
- 53841
- 89837
- 46829
- 51743