Sähkö ja fiat ei sovi yhteen

Susi_syntyessään

Taas tuli todettua se tosiasia, ettei sähkö ja fiat sovi tippaakaan yhteen ja fiat on viimeksi 70-luvulla tehnyt jokseenkin toimivia kiesejä.

Kyseessä punto 1.2 16valve 2004, ja kas kummaa alkoi sähköinen ohjaustehostin temppuilemaan ja sohlaamaan, mikä näissä näkyy olevan varsin yleistä. No sitäpä sitten tutkimaan ensin ohjaustehostimen 10A sulake kojelaudan alta, ja 60A tehostimen sulake konehuoneesta, epäilyksenä hapettuminen, joita fiatissa yleensä riittää riesaksi asti. Hämmästykseni oli suuri, sillä kummasakaan ei hapettumaa ollut. Siitä huolimatta ohjaustehostin heräsikin henkiin, mutta päätin vielä katsoa varmuudeksi ohjaustehostimen moottorilta sen ohjausyksikköön menevät johtoliitokset, eikä niissäkään mitään hapettumaa. No tämän jälkeen koelenkille, jonka aikana alkoikin sitten moottorivalo yllätykseksi vilkkumaan, eikä selkeästi käynyt kaikilla, ja veto oli hukassa. Helpattuani kaasulta lakkasi myös moottorin vikavalo vilkkumasta. Ei muuta kun vikakoodinlukijaa kiinni, ja sitähän piisasi sitten. Tuli P0300, P0301, P0303 ja U1702. Eli satunnainen häiriö sytytysjärjestelmässä. Olin aivan äimän käkenä, että aiheutuuko tosiaan tälläinen vika kun muutaman liitoksen tarkistaa ohjaustehostimen osalta, sillä näitä ongelmia ei ollut ennen. Fiat foorumilla mahdollisia vikoja arvuuteltiin aina kansipahvista puoliin, ja samaa sanottiin fiat korjaamolta. Jänniä nämä fiatit, jos muutaman sähköliitoksen ottaa auki, niin menee kansipahvi. Asian selvitys on toistaiseksi kesken, mutta yhä vakuuttuneempi olen siitä, että nämä nyky fiatit joutaa jo uutena suoraan kuusankoskelle, kun tuntuu vaan lisääntyvän fiattien sähkö ongelmat mitä enempi fiat forumia luki, ja mitä uudempia oli kyseessä. Onneksi ei ole oma, eikä kyllä fiattia myöskään tule, sen lupaan. Kiinnostaisi vaan tietää, onko kellään ollut mitään vastaavaa ongelmaa, ja mikä oli ongelmana.

14

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fiatinsinööri

      Enää ei autosähköjä korjata koetuskynällä ja hyvällä arvauksella. Jotain pitää tietää. Mitähän muuta teit ja kirjoittamatta jätit?

      • Susi_syntyessään

        Tosiaan hyvä arvaus jäi vielä kokeilematta, eipä enää ehdi kokeilemaankaan, pistin kiesin menemään sinne minne se kuuluukin, eli kuusankoskelle, ei parin sadan euron kiesiin viitti aikaa ja rahaa alkaa tuhlaamaan, kun autojakin on olemassa. Se mitä luettelin tuli oikeasti tehdyksi, mitään ei jäänyt puuttumaan, tai kertomatta, ja se on totuus. Yli 30 vuotta on Toyotien kanssa tullut pelattua, ja koneremppakin onnistuu milloin vaan ja missä vaan toisin kuin insinööreillä, sekin on nähty. Vaan eipä huolta kun aidolla Japisi Toyotalla ajaa. Fiat oli täysi uusi tuttavuus, ja varsinkin sen jatkuvat ja jännät sähköviat varoitusvaloineen, ja kun luki fiat foorumeita, niin aina vaan olen tyytyväisempi siihen, etten tuohon paskaan ole koskaan käsiäni pistänyt. Tosin oli minulla 70-luvun yksi viat, mutta se toimikin, kun ei ollut mitään turhaa ja jonninjoutavaa vikaantuvaa elektroniikkaa.


      • Fiatinsinööri

        Jos odotat että parinsadan kampe toimii virheettömästi, tojoko on mahdollisuus?
        Itäautoissa onkin suuret toleranssit, että onnistuu koneremppa hiekkakasassakin jakoavaimella. Yksinkertainen ihminen osaa yksinkertaista tekniikkaa. "Teknik sano ryssä kun saranan näki"


      • AjelkootinssitNiillä

        Siksi ne Toyotat kai toimiikin, kun tekniikka EI ole mahdollisimman monimutkaista. Olisi kylläkin kiintoisaa tietää, että ketä, tai mitä tuollainen mahdollisimman monimutkainen, ja sitä kautta vikaherkkä tekniikka oikein palvelee? No insinöörejä tietenkin, mutta tavallista autonkäyttäjää nyt ei ainakaan.


      • ei.terot.tajua
        AjelkootinssitNiillä kirjoitti:

        Siksi ne Toyotat kai toimiikin, kun tekniikka EI ole mahdollisimman monimutkaista. Olisi kylläkin kiintoisaa tietää, että ketä, tai mitä tuollainen mahdollisimman monimutkainen, ja sitä kautta vikaherkkä tekniikka oikein palvelee? No insinöörejä tietenkin, mutta tavallista autonkäyttäjää nyt ei ainakaan.

        Eipä sitä tojotero tajuakkaan. Minusta on ainakin mukava päästä tehokkaalla autolla rekoista ja tojotuhnuista ohi, tohjot ne häviää kiihdyvyydessä rekoillekin...


    • Bravo1.4

      Minulla ollut useita erilaisia Fiateja; Fiat 132 vm.77 oli 90-luvun lopulla eli silloin yli 20 -vuotias. Ohjaustehostin oli perinteinen hydraulinen ja toimi moitteetta. Sähkölasit toimi muutamaa pientä takkuilua lukuunottamatta, johtui ehkä iästä ja käytön vähäisyydestä. Laadukkaan tuntuinen peli. Punto 2002 oli aikoinaan myös, pari kertaa kovilla pakkasilla sähköinen tehostin ei toiminut, mutta korjaantui kun ajoi jonkin matkaa ja käynnisti uudestaan. Grande Puntolla vm.2011 ajoin neljä vuotta ja 106 tkm. Loistavasti toimi, ei sähkövikoja eikä muitakaan vikoja. Muutama polttimo meni ja kerran kovalla pakkasella kierrokset jäivät parin kilsan ajaksi hieman korkeammalle ja moottorin vikavalo paloi pari päivää, sammui itsestään. Toimi kuitenkin normaalisti valon palaessakin ja myöhemmässä määräaiakaishuollossa sanoivat että ei ole jäänyt mitään vikamuistiin. Tämä ei toistunut vaikka useinkin ajoin paukkupakkasilla. Kerran jouduin käynnistämään ilman lämmitystä -29 ja loistavasti käynnistyi. Todella luotettava ja viaton auto. Nyt ajan käytettynä ostamalla Bravolla vm.2012. Ostaessa sen 1,5 v sitten, mittarissa oli 29500 km, nyt noin 65 000 km. Ei ole vielä yhtään polttimoakaan tarvinnut uusia. Yhden öljynvaihtohuollon ja samalla edullisen ilmastointihuollon olen teettänyt, maksoi yhteensä, olikohan jotain 115 €.

    • Tässä.on.hyvä.kiesi
    • arska1234

      Se on muuten Kuusakoski (ei kuusankoski), joka hoitaa metallinkeräykset ;)

    • hohhoijaavaan

      Tuntuuko hyvältä heittää menemään vielä kohtuu hyvä auto, jossa on todennäköisesti ollut vain laturiin liittyvä ongelma? Mittasitko ollenkaan latausjännitettä?

      Kun latausjännite laskee liian alas, alkaa ohjaustehostin oikuttelemaan ja oikuttelee kaikki muutkin ja vikakoodeja alkaa kertyä.

      Kansipahvista ovat sanoneet sen takia, koska sytytyskatkoksia esiintyy silloin kun kansipahvivika alkaa todella vaivaamaan.

    • JokohanTojoon2030luvulla

      Fiatissa oli jo 90-luvulla sellaisia mukavuuksia, joita ei Toitsuun saa vielä tänäkään päivänä. Esimerkiksi hyvät ajo-ominaisuudet ja mukavat penkit. Sähköikkunat taisi Tojoon tulla 2015?

    • LoistopeliVarauksin

      Sain kerran Alfa Romeo giuliettan jumahtamaan kun räpläsin sitä dna-kytkintä...ja ohjausvikaa ilmoitteli. Julkisilla tultiin kotiin, mutta sen jälkeen poltteli pitkään ostaa tuollainen Alfa. Ikävä kyllä tarvitsin tilavan farkun jota ei Alfa tee.

      Marellin sähköt on tutut jo Ducatista, siinäkin oli pari eksoottista vikaa kunnes koko mittari-ecu-yhdistelmä uusittiin. Oli se toisaalta aivan uskomattoman hyvä peli ja olisi kestänyt loputtomiin.

      Fiiu on kyllä pikkuautoista paras ellei sitten PSA:t ole vielä parempia. Ajo-ominaosuudet ja mukavuus....

    • fiiatiton

      Ei taida päihittää hybridi toitsua, hiivattikaan?

      • pokemonin_irvistys

        Hypetystoitsu? Hyi helveitinsaatanan, miten ruma auto voi olla! Pokemonin naama ja kaikenmaailman tingelitangelia ja pokkausta joka puolella. Hyi helvetti!

        Lisäksi suorituskyky on mallia kihtinen etana, vaikka moottoreita on n kpl eikä nuo muutoinkaan ole kiitosta ajettavuudesta saaneet. Kuten ei muutkaan pokemon-itäautot.

        Periaatteessa kyllä, mutta pokemon-itäauton okesennusksena, ei kiitos. Sitäpaitsi tohjon "luotettavuudesta" on minulla hölkohtaista kokemusta, eikä senkään perusteella kiinnosta toistamiseen työntää kättä silkkaan paskaan! 5 tkm välein pajalle ja sitä rataa...


    • Rifikfk

      Tuon ikäinen fiat joutaa jo paaliin kuusakoskelle. Ei noita puntoja ole suunniteltu pohjolan olosuhteisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe