En tiedä mikä minussa on vikana, kun en ole ikinä kenenkään ykkösvaihtoehto missään. Esim. uuteen kouluun mentäessä kaikki ovat ensin varautuneita, mutta jossain vaiheessa aletaan tutustua ja muodostaa pareja/ryhmiä. Itse olen lähes aina se, joka aloittaa tutustumisen. Minun kanssani kyllä jutellaan ja ollaan ystävällisiä, mutta jonkin ajan kuluttua kaikilla on joku toinen, jonka kanssa haluaa tehdä asioita ja tutustua paremmin. En ole ujo, tutustun helposti ja mielestäni olen todella ystävällinen. Puhun myös itsestäni ja kysyn toisilta aina asioita, en siis todellakaan puhu vain yksinäni, vaan pidän aina vastavuoroisuuden tärkeimpänä kommunikaatiossa. En todellakaan tajua, miksi ihmiset yksi toisensa jälkeen vain häviävät ympäriltäni, kun he tutustuvat toisiin. Voiko minussa oikeasti olla jotain niin pahasti pielessä etten edes itse huomaa sitä? Mielestäni olen ihan tavallinen ihminen. Olen iloinen muiden seurassa, en valita enkä puhu liikaa. Varmaan täytyy mainita vielä, että näytän myös täysin normaalilta, eli ei ole mitään epämuodostumia tai muuta silmiinpistävää. Sattuu aivan helvetisti kokea tämä sama juttu kerta toisensa jälkeen, ja tämä hylätyksi tulemisen tunne on kamalin tunne ikinä ja lamauttaa todella pahasti. Tekisi mieli kysyä ihmisiltä, miksi he eivät halua olla kanssani, mutta tiedän etten sitä tule tekemään. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
Miksi en kelpaa?
enjaksaisienää
14477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Masentavan tuttua. Minulla on ihan samoja kokemuksia ja mielessä ihan samoja kysymyksiä. Pidän itseäni iaivan normaalina ihmisenä, mutta silti jään aina yksin, vaikka yritän olla aloitteellinen ystävyyssuhteiden solmimisessa, en silti mielestäni mitenkään päällekäyvällä tavalla. Minunkin tekisi kovasti mieli kysyä eräiltä, miksi he eivät sitten viitsineetkään olla ystäviäni, mutta eihän sitä kehtaa. Pakko silti jaksaa tämä elämä lävitse.
Hyvin tuttua mulle myös. Kouluaikoina olin mäkin se, joka monesti aloitti tutustumisen tyyppeihin. Yksinäisiin, syrjäänvetäytyviin, epäsuosittuihin jne. Mä olin heidän ensimmäinen kaveri.
Kaikki meni hyvin joitakin viikkoja, mut sít tää kaveri pääs paremmin muihin porukoihin mukaan ja mä jäin yksin jälleen. Ja porukka oli sit sellanen, mikä vähätteli mua ja se mun "kaveri" siinä joukossa.
Kutsun sellasta toimintaa "ponnahduslautana" olemiseks. Tyypit ponnahtelee sun avullas korkeammalle ja korkeammalle, kunnes lopulta jättää sut ja pulahtavat sulavasti veteen. Veteen, joka on täynnä suosiota ja massan mukana tekemistä ja yhteisiä mielipiteitä ja ajatuksia. Ryhmään.
On vaikeaa löytää kaltaistaan, koska ponnahduslautoja on harvemmassa kuin vesipisaroita.
No eipä voisi asiaa enää paremmin ilmaista kuin tuolla ponnahduslautavertauksella.. En olisi saanut puettua sitä noin hyvin sanoiksi.. Onko teillä mitään hajua missä teidän kohdalla mättää??
Ap
Joskus voi johtua siitäkin jos itsellä on hyvä itsetunto ja haluaa tsempata ja kannustaa muita, joilla ei mene niin vahvasti. Sitten kun on saanut valettua vähän varmuutta muihin, he nostavat kytkintä ja siirtyvät omiin askareihinsa entistä hieman ehompana. Sen tsempparin muut ominaisuudet eivät välttämättä ole sellaisia, että hänen kanssaan muuten jaksaisi hengata jatkossa.
Joo,+no+tuo+juuri+vaikuttaa+olevan+ongelma.+Minulla+siis+on+niin+huonoja+ominaisuuksia,+ettei+kukaan+jaksa+kanssani+olla.+Miten+se+on+edes+mahdollista,+ettei+minulle+löydy+yhtään+samantyyppisiä+ihmisiä?+Vaikka+olen+käynyt+läpi+omat+hyvät+ja+huonot+puoleni,+en+löydä+mitään+erityistä+verrattuna+muihin..+Pitää+siis+tyytyä+siihen,+että+olen+vain+sen+tyyppinen+ihminen,+josta+ei+pidä+99%+ihmisistä.+Mitä+sitten+edes+teen+tällä+maapallolla+kun+en+kelpaa+kellekään.+Ja+joo,+yleensä+en+valita+asioistani+enkä+halua+olla+mikään+säälinkerjääjä,+mutta+kyllä+tämä+vetää+minut+maanrakoon+kun+ei+itse+asiaan+voi+vaikuttaa.
Sama tunne täällä myös. Olen mielestäni ihan "normaali", mutta minulla on todella vähän läheisiä ihmisiä... töissä ja muualla tuntuu että jään aina ulkopuolelle vaikka tulen ihmisten kanssa toimeen. Olen monesti miettinyt että yritänkö miellyttää muita liikaa kun haen hyväksyntää. En tiedä, mutta tälläkin hetkellä on vaikea olla kun ei ole oikein ketään kelle jutella.
Ymmärrän tilanteesi hyvin, itsellä samat fiilarit, vaikka lapsuudenperhe itselläni onkin. Se on kuitenkin eri asia, vaikka tiedän kyllä että kaikilla ei välttämättä ole edes sitä perhettäkään.. Olen miettinyt itsekin tuota, että haen hyväksyntää (luonnollisesti, kun tuntuu ettei minua hyväksytä) ja se ehkä huomataan ja se on luotaantyöntävää? Ja noidankehä on valmis. Kuitenkin olen ollut myös porukassa, jossa ei ole edes ollut tarvetta saada kavereita, mutta olen ollut ystävällinen ja puhelias eikä kuitenkaan sekään auta.
Työpaikalle tuli yksi uusi ihminen. Hän on hyvin avoin, puhelias ja ystävällinen, mutta se kohdistuu kaikkiin. En tiedä tunteeko hän yksinäisyyttä vai ei, mutta se että hän on kaikille kiva voi tarkoittaa että hän on vain kiva ja kohtelias, ei kiinnostunut juuri minusta henkilötasolla.
Pitää tehdä aloitteita eri tekemisiin (alkaen kahvitauolle jne.) vaikka voi saada pakit. Kaikkia ei tehty aloite kiinnosta, kaikille ei sovi muiden aikataulujuttujen vuoksi, mutta lopulta joku voi innostua. Silti läheskään kaikkien kemiat eivät vaan kohtaa vaikka voisikin jutella aina silloin tällöin.
Minussa ei ole erityisiä vikoja muttei myöskään etuja, joten en vain herätä muissa tarpeeksi kiinnostusta että joku "ihastuisi". Tai joskus minulla on kyllä ollut kavereita, mutta tapaamme liian harvoin, muistelemme lähinnä menneitä sen sijaan että miettisimme tulevaa.
Oma persoonallisuustyyppi kannattaa oppia tunnistamaan, netistä löytyy kuvauksia ja testejä, niillä pääsee alkuun, mutta ei niihin tietenkään kannata uskoa sokeasti, vaan pitää osata suhtautua kriittisesti ja kehittää omaa ihmistuntemustaan jatkuvasti. Kahtiajaoteltuna on tunnekeskeisiä tai asiasuuntautuneita ja sosiaalisissa suhteissa tunneihmiset ovat taitavampia, mutta kenties myös kiinnostuneempia toisista ihmisistä ja heidän ymmärtämisestään.
Työpaikan ihmissuhteet on sitten aivan oma maailmansa, siellä kun haetaan ennenkaikkea nokkimisjärjestystä, mutta ryhmän kellokkaille se on monasti myös eräänlaista tunnepelaamista, eikä sitä hallitsemattomien itseasiassa kannata mennä siihen edes mukaan, joten siltä osin voi joutua tyytymään kohtaloonsa ja keskittyä tuloksen tekemiseen, arvostusta kun voi saada myös silläkeinoin.
Olen itseasiassa juuri tuo tunneihminen.. En osaa sen paremmin määritellä, millainen persoona olen, mutta jos nyt esim. piirteitä pitää luetella, niin otan kaikki tasapuolisesti mukaan ja huomioin kaikkia. En puhu päälle. Välitän mitä toisille kuuluu ja toisten elämässä tapahtuu. Kyselen ja jaan vastavuoroisesti omia kokemuksiani. Tarkkailen todella paljon ihmisten käytöstä, ja olen huomannut sen, että ihmiset eivät usein kysy toisilta, vaikka tuo toinen kysyisi heiltä jostakin asiasta. Esim. jos minä kysyn, millaisista elokuvista toinen pitää, hän vastaa, muttei kysy minulta takaisin. Eli mielestäni kiinnostus toisiin on monella olematon, ja silti tuntuu, että he saavat erittäin helposti kavereita. Takaisin luonneanalyysiin. En ole myöskään persoonaton, olen monella tapaa spontaani, vivahteikas ja välillä jopa räiskyvä, eli en todellakaan ole automaatti, jolla ei ole mitään tunnetiloja tai mielipiteitä. Tuolla joku jo sanoi, että sellainen tyyppi, joka on kaikille tasapuolisen ystävällinen, ei saa kavereita. Minä olen juuri tuollainen, enkä osaa muuttaa tuota asiaa. Miten voisin ns. jättää muita ulkopuolelle ja valikoida vain joitakin ihmisiä, en edes halua tehdä niin. Jos se on syy yksinjäämiselle, niin olkoon..
Ap
Oletko minä? Minunkaan seurani ei koskaan kelpaa kellekkään..
Ei, en ole sinä :D, mutta jotakin samaa meissä varmaan sitten on. Kuvailisitko luonnettasi ja käytöstäsi ihmisten kanssa mahdollisimman objektiivisesta perspektiivistä?
Ap
Minulle on sanottu etten kuuntele muita. Omasta mielestäni kuuntelen erittäin tarkasti vaikken välttämättä esitä lisäkysymyksiä koska koetan kuunnellessani muodostaa käsitystä sanotusta. Voisinko erään em kaveria koskevan ns tietovisa joka koski siis häntä ja hänen mieltymyksiä ja edesottamuksiaan. Hän ei kyllä itse mitenkään kyennyt ymmärtämään minua vaikka pitkään antoi niin ymmärtää... Eräs toinen minua samasta asiasta arvostellut sai kyseisestä viisasta vain muutaman pisteen.... Että niin.
Kyse voi siis olla jostain epäsosiaaliseksi koetusta vuorovaikutustavasta, esim. Et tosiaan laske kuka on äänessä ja kuinka paljon vaan keskitytään sisältää. Varsinkin naisilla on tärkeämpää muotoseikkoihin vuorovaikutuksessa ja tietyt ns empaattinen eleet sun muut ynähdykset vaikka et olisi ymmärtänyt sanotusta hitsiäkään... Eikä oikeastaan edes kiinnosta kunhan on... Mitä?
Hei enjaksaisienää
Kirjoitat pettymystä tihkuvasti siitä, kun tahtoisit kovasti olla jollekin se tärkein ystävä. Olet koettanut tutustua ihmisiin ja antanut tilaisuuksia ystävyyssuhteiden syntyä, mutta olet joutunut pettymään. Nyt jotenkin olet ruvennut jo epäilemään, onko sinussa kenties jotain vikaa? Se kuulostaa minusta surulliselta.
Ystävyyssuuhteiden syntyminen on hyvin monen tekijän tulos. Mikä kaikki ihmisissä sitten saa kokemaan jonkinlaista yhteyttä toiseen, niin että kiintyy ja ystävystyy? Varmaan siihen vaikuttavat harrastukset, opiskelut, perhetausta yms mutta suurin osa tästäkin aiheesta lienee mysteeriä: sitä kuuluisaa kemiaa, selittämätöntä. Siksi toivoisin, ettet selitä tilannetta sillä, että sinä olisit jotenkin viallinen. Nyt on vain toistuvasti käynyt niin, että sopivaa ajankohtaa ja tilaisuutta todelliselle tärkeimmäksi tulemiselle vastavuoroisesti ei ole toteutunut.
Älä luovuta, tekisi mieleni sanoa. Ystävystyä voi missä ja milloin tahnsa. Joskus liiallinen yrittäminenkin voi olla este: käytöksestä saattaa tihkua läpi mielistelyä tai teennäisyyttä kun niin kovasti toivoisi tulevansa pidetyksi.
Missä kaikkialla voisit tavata sielunkumppaneitasi? Millaisia tilaisuuksia yhteyksien ja uusien tuttavuuksien solmimiseen voisit keksiä? Yksi mitä mietin, on vapaaehtoistyö. Monet kokevat sen yhdistävän, kun tehdään yhdessä työtä jonkin mielekkään asian parissa. Myös seurakunnat tarjoavat monenlaista vapaaehtoisosallistumista, samoin muut järjestöt ja yhteisöt. Etsisitkö niitä paikkakunnallasi? Voisiko se olla sinulle myönteinen juttu, joka tapauksessa?
Merja, diakoni