Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Peltoon kätketty aarre

aartee.netsijä

Lainaukset ovat etusivun ketjusta "Mitä Jumalan valtakunta minulle merkitsee":
---
Ketjussa_on_ku-

30.9.2016 5:46

vattu kahta erilaista näkökulmaa:

1. Päivämiehen blogistin näkökulma. Hänellä on ihan hyvä olla Jumalan valtakunnassa, jossa hän saa uskoa omat syntinsä anteeksi.

2. Freepathwaysin näkökulma keskittyy Erkki Hurtigiin. Hurtig on havainnut, että Olavi Voittonen on tehnyt virheitä. Hän itse ei ole tehnyt ainakaan yhtä pahoja virheitä. Tilanne Hurtigin mielestä olisi perusteellisesti selvitettävä. Selvitettävää riittänee? Hurtigilla ainakaan ei ole hyvä olo.

---
Kejusta_selvästi

30.9.2016 7:56

nähdään, että Erkki Hurtigissa on "täydellisen selvityksen henki". Heikki Saari ei taannoin keksinytkään tuollaista henkeä, jotenka Erkki paikkaa homman.

Jos ei kerran Erkille kelpaa se halpa pelto Voittosen virheineen niin eihän sitä pääse nauttimaan Jumalan lapsen iloa, rauhaa ja vapautta. Onhan Erkki itsekin monta kertaa saarnannut tästä, mutta nyt taas välillä unohtanut sen. Joka vuosi monta kertaa pomppaa esille noita parempia uskovaisia.

Päivämiehen blogisti on oivaltanut, että sen pellon täytyy kelvata sellaisenaan kun se on, jolloinka saa myös sen aarteen.
---
Ketju jatkuu vielä Kalevi Laakson esityksellä, jossa pellosta on löydetty paljon lisää virheitä. Näin se on maailmalta salassa Jumalan valtakunta.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Blogiteksti_on
    • Käsite "Jumalan valtakunta" on sanahelinää. Se ei merkitse yhtään mitään.

      • Jos_ei_haluta

    • Jos_palstalla

      sattuu käymään joku torniolainen niin voisittehan kertoa, joko se Erkki Hurtig on tullut takaisin Jumalan valtakuntaan, vai vieläkö hän elää uskossaan, että hän on parempi kuin Olavi Voittonen, joka on tehnyt virheitä kun taas hän itse ei oe tehnyt mitään virheitä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1400
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1307
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe