Eläkeläisen viime vuodet

Ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä mihinkään uskonnolliseen yhteisöön lähestyessä iankaikkisuusasioita ja kuolemaa. Eiköhän jokainen jollakin tavoin pelkää kuolemaa.
Minulla on myös samoin. Harva sukulainen elää 75-vuotiaaksi ja siksi melkein kaikki sukuuni kuuluvat ovat kuolleet. Jo teini-iässä pelkäsin hirveästi kuolemaa. Nyt olen 60 ja jälleen ajatus maallisen elämän päättymisestä käy usein mielessä. Minulle ratkaiseva apu kuolemanpelkoon oli uskoon tuleminen. Jeesus Kristus on kuoleman voittaja ja Hänessä kuolema uusi askel elämään.

Jumalan sanaa Raamattua voi lukea itsenäisesti, ja varsinkin Uutta testamenttia kannattaa lukea. Kuuntele radiosta tai netin kautta vaikka Radio Patmosta.
Youtubesta voi katsella hyviä videoita. Sinun kannattaa katsoa erittäin lohdullinen video Kymmenen minuuttia kuolleena - ja sitten ... Varsinkin videon loppuosa on mielenkiintoinen. Miehen vaimo kuoli kaksi kertaa, sielu sai palata vielä kehoon ja kertoi miehelleen kokemuksia rajan takaa.
Rukoile yksinkertaisesti omin sanoin: Jeesus Kristus, pelkään kuolemaa. Auta minua ja anna minulle iankaikkinen elämä Isän kodissa taivaassa. Pelasta minut iankaikkiseen elämään. Jumalalle voit puhua omin sanoin.

Toki kuolemassa voi askarruttaa muukin kuin, mitä sitten: voi pelätä kipua, yksinäisyyttä, ennen kokemattomuutta, uutta tuntemattomaa, ym.
Näin kristittynä ei oikeastaan tarvitse ajatella kuolemaa. Ei se ole elämän päätös vaan oikeastaan silloin vasta Elämäni alkaa.
On hyvä olla valmis lähtemään. Voi se kuolema tulla ihan yllättäenkin. Kuitenkin tämä aika on annettu lahja ja tarkoitus on elää. Ja sinäkin voit saavuttaa vaikka 90 vuoden iän.
Valoisaa ja rikasta pitkää elämää sinulle maan päällä.

Ikätoveri tässä vielä. Jos haluat jakaa ajatuksia. Voi kirjoittaa minulle luottamuksella

[email protected]

Hei

Saitkin hyvän vastauksen ikätoveriltasi
On ihan luonnollista pelätä kuolemaa. Onhan se askel tuntemattomaan, ja joka tapauksessa kaiken tutun ja maanpäällisen loppu. Kristittynä uskomme kuitenkin, että kuolema ei ole kaiken loppu vaan se on askel johonkin uuteen, suurenmoisen ihanaan. Sitä kutsutaan taivaaksi, ja siellä saamme olla lähellä Jumalaa. Kuolemasta löytyy kirjallisuutta googlaamalla pilvin pimein.
Kerrot ettet kuulu kirkkoon. Siitä huolimatta voit halutessasi ottaa yhteyttä seurakunnan työntekijöihin. Heidän kanssaan voi luottamuksella keskustella kuolemaan liittyvistä asioista. He eivät millään tavalla tuputa kristillisyyttä, ainakaan toivottavasti.
Mietin vielä sitä, että joskus kuoleman pelko onkin elämän pelkoa. Et ole millään tavoin vielä vanha. Kerrot olevasi monisairas ja että monet sukulaisesi ovat kuolleet verrattain nuorina. Se ei kutenkaan merkitse, että sinun kohtalosi olisi samanlainen. Jospa alkaisit enemmänkin pohtia, mikä tekee elämästäsi tässä ja nyt merkityksellisen. Mistä saat iloa? Miten voit kokea itsesi tarpeelliseksi?

Elämä on lahja, ainutkertainen. Kuolema tulee kun sen aika on, mutta nyt se ei ole vielä tässä. Iloa ja valoa syksyyn sinulle toivoen,

pappi Elisabet

Hyvä ystävä, Jumala kutsuu ja vetää sinua nyt luokseen. Siksi pohdit näitä kysymyksiä. Sinulla on Jumalalta etsikkoaika, niin kuin ennen sanottiin.

Hei vajaa63 :) Luulen, että siksi mietit paljon kuolemaa, kun sinulla kuollut paljon sukulaisia. Itse olen sinua nuorempi ja mietin usein kuolemaa. Miten se tapahtuu, mitä kerkeän ajattelemaan,missä kuolen ja kerkeänkö hyvästelemään lapseni. Minulla ollut paljon surua ja kuolemaa elämäni aikana, ihan lähiaikanakin. Luulen, että itse sen takia mietin luolemaa paljon, liikaakin. Välillä, kun olen erittäin väsynyt elämiseen, koen kuoleman ajattelun jopa helpottavalta.

Kirja "Unia, ajatuksia, muistikuvia" sisältää ei-kristittyä kuolemaan liittyvää 'ajateltavaa'.
Tekijä C.G.Jung.

Hei

Sellainenkin kirja aiheeseen liittyy kuin "Tuonelan eteisessä". Kirjoittaja on Tor-Björn Hägglund. Kirjan nimikin on erittäin puhutteleva!
Uskon, että olipa hengellinen ihminen tahi ei, kysymykset ja jopa pelot kuolemaan liittyen koskettavat jokaista ennemmin tai myöhemmin. Ajattelen myös niin, että toisen inhimillisen olennon kanssa jakaminen voi tuoda lohtua ja huojentaa pelkoa. Olipa siis kristillinen elämänkatsomus tai ei. Toinen toistamme kunnioittaen ja silti samassa veneessä ollen. Jokaisen on kerran kuoltava.

Lämmöllä,
pappi Elisabet

Ei kannata käpertyä kuuntelemaan kirkkojen sanomaa vaan jos on terveyttä, niin jokaisen pitäisi lähteä maailmalle matkustelemaan. Siellä murheet unohtuu.

Ihmisen oman valintansa mukaan joutuu helvetin tuleen.

Rom 8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat

Tämä ratkaisee kuoleman jälkeisen sijoitus paikkasi.

"Eläkeläisen viime vuodet vajaa63 30.9.2016 21:51
Onko asiaa käsitteleviä kirjoja tarjolla? Olen eronnut kirkosta."

Kuolema on osa luonnon kiertokulkua ja sitä kautta hyväksyttävissä. Hyvä kirja tähänkin asiaan liittyen on:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jumalharha

"jokaisen pitäisi lähteä maailmalle matkustelemaan" joo... kiireesti viimeiset päästöt taivaalle luonnon kiusaksi.

Kiitos kommenteista ja sainhan 3 kirjan tiedot, joita voi tutkia jatkossa. Olen kyllä matkustellut 2-3 kertaa vuodessa. Kuntoni vain alkaa rajoittaa liikkumistani lomahohteissa, mutta piristäähän se maiseman vaihto kuitenkin.

Voi Jumalan kiitos, että olen saanut rauhan ja ilon löydettyäni kuoleman voittajan rauhanruhtinaan Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen seurassa. Hänen kanssaan on turvallista tehdä matkaa, elää ja myös kerran lähteä tästä ajasta.

Kuolemaa ei kannata pelätä, se on osa elämää. Olen nähnyt paljon kuolemaa, kaikenlaisia kuolemisia ja valvonut myös läheiseni rinnalla viime hetkeen saakka. Sen kokemuksen jälkeen, kuolema ei ole pelottanut.
Ihminen voi olla kristitty vaikka ei kuulu kirkkoon. Kirkkoon kuuluminen ei mielestäni takaa parempaa elämää, eikä parempaa kuolemaa. Jokainen kuolemme joskus ja omassa uskossamme.
Tiedän, että moni ( monta tuttuani) ovat sinut uskonsa kanssa vaikka eivät kuulu mihinkään kirkkoon, eikä mihinkään uskonlahkoon. Uskonlahkot ovat kauhistus itselleni, enkä ole pakana , eivätkä läheisenikään ole pakanoita vaikka monet ovat eronneet valtionkirkosta.

Äitini , maatilan emäntä tapasi sanoa, että metsä kirkkoni olla saa ja äiti käveli usein lähimetsissä ja sanoi, että metsässä on kuin olisi kirkossa. On hiljaisuus ja rauha ja silti kuulee elämän ääniä, linnut laulavat jne...voi istahtaa kivelle tai kannolle ja kuunnella...Ajattelen itse paljolti äitini lailla ja äitini kävi kirkossa, harvoin kuten itsekin tulee käytyä harvoin. Pidän paljon kirkossa pidettävistä konserteista. En tarkoita iskelmä tms laulajia vaan klassisen musiikin esittäjiä ja urkukonsertteja tms...Jouluna herkistymme jouluaaton kirkossa.

Olen elänyt jo vuosia seesteistä elämää, eläkeläisenä pitkän työuran jälkeen ja tiedostan, että elämä ei voi jatkua enää "loputtomiin" kuten nuorena ajatteli ja tunsi, että vanhuus on jossain , jossain hyvin kaukana... Kukapa toivoisi pitkää sairaalloista elämää. Olen tehnyt hoitotestamentin, että elämääni ei saa pitkittää. En halua elää "vihanneksena" sängyn pohjalla viimesiä vuosiani, vaan toivon, että elämäni olisi mahdollisimman pitkälle elämäntäyteistä sellaista, että tunnen eläväni, kykenen hoitamaan asiani ja aistini pysyvät loppuun asti jotta voi lukea, kuunnella luontoa ja musiikkia. Olen hyvässä kunnossa, vaikka kremppavaivoja on tullut, mutta liikun tosi paljon ja liikunta on kaiken hyvinvoinnin kivijalka, ainakin itselleni.
Kun on nähnyt monenlaisia kohtaloita on vanhuuden päivien odotukset selkiintyneet ja olen kertonut läheisilleni mitä toivon, mitä haluan.
Ei kannata alkaa pelkäämään sairauksia, vaan pitää elää elämänmakuista elämää joka päivä parhaansa mukaan. Elämä sinällään on lahja, se pitää elää eläen.

Mikset vaan vaikenisi pappi Elisabet. Ei kiinnosta olemattomat siunaukset ja varjelukset.