TL: Deutsche Bank voi olla paljon isompi pommi

Deutsche Bank on kriisissä, mutta onko se uusi Lehman Brothers? Ei. Se on suurempi, velkaisempi ja riskipitoisempi kuin Lehman – ja sen taustalla väijyvät pankkiunionin tuomiopäivän mekanismit.

Saksan ja koko euroalueen suurimman pankin Deutsche Bankin johtajat ovat kiistäneet pankin rahoittajien ja asiakkaiden paosta kertovia uutisia minkä ovat ehtineet.

Samaan tapaan vastaavia ongelmauutisia kiistivät myös Lehman Brothersin johtajat vähän yli kahdeksan vuotta sitten. He kiistivät pankkinsa rahoitusvaikeudet viimeistenkin rahoituslähteiden ehtymiseen asti.

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/10/02/deutsche-bank-voi-olla-paljon-isompi-pommi-kuin-lehman-kaynnistyyko-tuomiopaivan-mekanismi/201610132/170
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Järjestelmä riski, sanoo herrrrliini:

pankilla on" johdannaisia" yli 40 000 Miljardin arvosta.

Wiki: Johdannainen
===================

Johdannainen (tai johdannaissopimus) on rahoitusinstrumentti, jonka taloudellinen arvo perustuu jonkin toisen arvopaperin, indeksin, valuutan, hyödykkeen tai oikeuden arvoon. Tämä muuttuja voi olla toisen instrumentin tai hyödykkeen (kohde-etuuden) kuten esimerkiksi Nokian osakkeen tai soijaöljyn hinta, mutta myös vaikkapa huhtikuun keskimääräinen lämpötila Osakassa tai muu mitattavissa oleva suure.

Johdannaisessa on kyse sopimuksesta, jonka osapuolet sopivat tulevaisuudessa toteutettavasta transaktiosta, esimerkiksi 1 000 raakaöljybarrelin kaupasta ensi syyskuun 15. päivänä hintaan USD 75,00 / barreli. Jos tämä transaktio toteutetaan eli myyjä todellakin toimittaa ostajalle sovitut 1 000 barrelia, on kyse johdannaisen fyysisestä toteutuksesta. Useimmiten johdannaiset kuitenkin toteutetaan rahallisella toteutuksella eli toimittamalla johdannaissopimuksen rahallinen arvo. Jos mainittu öljyjohdannainen toteutetaan rahassa ja öljybarrelin hinta syyskuun 15. päivänä on USD 82,30, myyjä suorittaa ostajalle tuhannen öljybarrelin nykyhinnan ja sovitun hinnan erotuksen eli USD 82 300,00 - USD 75 000,00 = USD 7 300,00.

TUO 40 BILJOONAA euroa on vähän vähemmän kuin kahdella suurella liittovaltiolla, USAlla ja EU:lla on kapitalismin konkurssin tilkkeiksi painettua setelirahoitus-velkaa !

Äänestä
  • Nuo johdannaiset on se talouden nk. musta aukko. Siitä kertoo jo johdannaissopimusten valtaisa rahallinen määrä, 40 biljoonaa euroa.
    Ei siis ihme, että kapitalismi näyttäisi olevan käytännössä konkurssissa.
    Veikkaan, että yksikään palstalaisista ei tunne tätä suurta mustaa aukkoa,
    jolla kusettajat pelaavat ja ryöväävät rahat. Ja tärkeintähän on, että
    ainakaan uutta velkaantumista suunnitteleva ei näistä kapitalistien
    metkuista tiedä tuon taivaallista.

    Äänestä

  • pihalla.parasolla kirjoitti:

    Nuo johdannaiset on se talouden nk. musta aukko. Siitä kertoo jo johdannaissopimusten valtaisa rahallinen määrä, 40 biljoonaa euroa.
    Ei siis ihme, että kapitalismi näyttäisi olevan käytännössä konkurssissa.
    Veikkaan, että yksikään palstalaisista ei tunne tätä suurta mustaa aukkoa,
    jolla kusettajat pelaavat ja ryöväävät rahat. Ja tärkeintähän on, että
    ainakaan uutta velkaantumista suunnitteleva ei näistä kapitalistien
    metkuista tiedä tuon taivaallista.

    Ei nuo johdannaiskeinottelijat ole mitään kapitalisteja vaan pelkkiä rosvoja jotka pitäisi jo vihdoin viimein eliminoida. He pistävät syyn oikeille kapitalisteille ja nytkin he joutuvat maksamaan mm EPKn elvytyksillä noiden roistojen velat jotka tehdään johdannaisilla ja optioilla. Kansa vaan on niin pirun tyhmää että antaa tämän rosvouksen jatkua loputtomiin kun luulee itse rikastuvansa velalla.

    Äänestä

Saatan olla väärässä mutta pelissä on nyt kaikki tai ei mitään.

Tuota pankkia ei päästetä kaatumaan,jos niin käy niin voidaan sanoa valojen sammuneen ja juhlat on juhlittu.

Voisiko niin käydä?

Aiemman kertomani mukaan vuosi 2017 on käänteen tekevä koko maailman taloudessa.

Näemmekö nyt maailman talouden romahtamisen?

Onko edessämme talouden harmageddon?

No jokainen meistä on kumminkin tienyt 2008 vuodesta lähtien laman olevan pitkä,mutta kaikki eivät sisäistäneet tätä.

Ihmiset luottivat ja luottavat huomiseen,valittevasti se on harha.

Ihmiset ajautuvat umpikujaan kaikella tavalla.

Äänestä
  • Mielenkiintoista on se, että impperialisti on aina näissä konkurssipesissä kärkkymässä. Nyt vaatimassa 14 miljaardia....

    Äänestä

  • anti-impp kirjoitti:

    Mielenkiintoista on se, että impperialisti on aina näissä konkurssipesissä kärkkymässä. Nyt vaatimassa 14 miljaardia....

    "Tässä on teille 8 milljaardia rrahaa.. ostakaa sillä peruukeja ja hammasmaalia ja pistäkää porukka nauramaan!"

    Äänestä

  • anti-impp kirjoitti:

    Mielenkiintoista on se, että impperialisti on aina näissä konkurssipesissä kärkkymässä. Nyt vaatimassa 14 miljaardia....

    Pikkurahahan tuo 14 miljardia on kun pankilla on johdannaisia 40.000 miljardin arvosta.

    Äänestä

  • Jos koko maailmantalous romahtaa niin parasta on siinä tilanteessa että on oikeaa konkreettista omaisuutta, eli oma talo ja pari muuta asuntoa, kulta on myös varma kohde fyysisenä kultana. Velkaa ei ole syytä olla. Loordilla on oma talo ja kaksi muuta asuntoa ja mm. 2 autoa ja vene. Kultaa ei ole. Ehkä kannattaisi myydä osakkeet ja nostaa rahat myös tileiltä ja ostaa kultaa (oikeaa fyysistä kultaa metallina) tilalle? Jos talous romahtaa niin kukaan ei tee enää mitään töitä vähään aikaan, palkkoja ei makseta, rahaliikenne loppuu, kaupat tyhjenevät eikä ole mitään ostettavaa enää niissä jne. eli maailma seisahtuu joksikin aikaa ja siirrytään vaihdantatalouteen ja omavaraistalouteen.

    Äänestä

  • Ihan hyvin muistissa oleva rajapyykki tuo vuosi 2008.

    Sitä ennen ei kiinnostanut talous eikä raha juuri muutenkaan: Riitti, että palkka tuli tilille, lyhennykset menivät automaattisesti ja rahaa jäi vähän matkusteluun ja sen sellaiseen.

    Sitten luin uutisista, että USAn valtiovarainministeri oli rukoillut polvillaan demokraatteja jonkun lakiehdotuksen taakse. Ajattelin, että sellaiseen ei ryhdytä turhaan ja aloin lueskelemaaan talousasioita enemmänkin.

    Kun alkoi valjeta minkälaisen kuilun reunalle pankkien rahanpainanta on maailmantalouden saattanut, meni prioriteetit uusiksi. Pistin kulut minimiin ja kaikki ylimääräinen raha meni lainanlyhennyksiin. Neljä vuotta se kesti, sitten oli lainat maksettu ja ainakaan taloa ei tulisi kukaan viemään. Seuraava kysymys oli mihin rahat turvaan. Aloin investoida Aasiaan ja vähitellen sinne meni kaikki ja viimeksi itse perässä. Täällä on eläminen niin halpaa, ettei työtä tarvitse tehdä. Sen kun kiertelen paikkoja ja opiskelen kieltä. Mielenkiintoinen maa.

    Äänestä

  • Taasnäitä kirjoitti:

    Ihan hyvin muistissa oleva rajapyykki tuo vuosi 2008.

    Joo, oon samaa mieltä: Aasia on tosi mielenkiintoinen maa.

    Sama homma mulla, mutta pysyttelen toistaiseksi Etelä-Euroopassa ja valmiudet on lähteä minne tahansa omin eväin ja välinein.
    Itselleni herätys tuli lamavuonna 1991. Näin paljon velkaelvisten kaatoja silloin ja aloin johdonmukaisen kehittymisen vapaaksi niin veloista kuin työnteostakin. 2013 koitti irtautuminen työstä, Suomesta ja muiden toiveiden ja tarpeiden mukaan elämisestä.
    Nykypäivän asuntovelalliset eivät ikinä tule pääsemään samaan.

    Äänestä

  • Taasnäitä kirjoitti:

    Ihan hyvin muistissa oleva rajapyykki tuo vuosi 2008.

    Sitä ennen ei kiinnostanut talous eikä raha juuri muutenkaan: Riitti, että palkka tuli tilille, lyhennykset menivät automaattisesti ja rahaa jäi vähän matkusteluun ja sen sellaiseen.

    Sitten luin uutisista, että USAn valtiovarainministeri oli rukoillut polvillaan demokraatteja jonkun lakiehdotuksen taakse. Ajattelin, että sellaiseen ei ryhdytä turhaan ja aloin lueskelemaaan talousasioita enemmänkin.

    Kun alkoi valjeta minkälaisen kuilun reunalle pankkien rahanpainanta on maailmantalouden saattanut, meni prioriteetit uusiksi. Pistin kulut minimiin ja kaikki ylimääräinen raha meni lainanlyhennyksiin. Neljä vuotta se kesti, sitten oli lainat maksettu ja ainakaan taloa ei tulisi kukaan viemään. Seuraava kysymys oli mihin rahat turvaan. Aloin investoida Aasiaan ja vähitellen sinne meni kaikki ja viimeksi itse perässä. Täällä on eläminen niin halpaa, ettei työtä tarvitse tehdä. Sen kun kiertelen paikkoja ja opiskelen kieltä. Mielenkiintoinen maa.

    Mikä se aasian maa on missä olet ?

    Äänestä

Professori Puttonen kertoi aamulla, että sitä Deutsche Bankia ei päästetä kaatumaan. Tavalla tai toisella sen maksaa veronmaksajat..Taas

Äänestä
  • Tosiaankin. Tässä taannoin Urpilainenki talousministerinä ihan sosialisti-ideologisessa ja propagandistisessa hurmiossa paasasi siitä miten nyt pankkeja koskevilla kriisilaeilla pankkien ajautuessa kriisiin tai konkurssiin ensin kaikki pankkia rahoittaneet demoniset sijoittajatahot määrätään menettämään kaikki pankkiin sijoittamansa varat, ja että vasta sitten yhteiskunta tulee mitenkään konkurssia pelastamaan(muuten setelipainoillaan eikä siis suinkaan välttämättä eikä varsinkaan pelkästään niillä paljon paasatuilla veronmaksajilta kerätyillä verorahoilla). Juuri tämän kriisilain vuoksi tämä deutshce bank on nyt menettämässä sinne sijoittaneiden varoja, siksi kun pelkäävät pankin kaatumista ja siten varojensa menettämistä. Jos edelleen olisi saksan valtio takaamassa pankin tuen niin ei mitään hermostuneisuutta sijoittajien taholta tämän pankin suhteen esiintyisi.
    Niin että sopii miettiä sitä josko tämä kriisilaki sittenkään niin hyvä on. Ei se ole hyvä ainakaan raha/pankki-järjestelmän vakautta ajatellen. Toki pankkivalvonta on tärkeätä, ja juuri sen pitäisi aina olla ajan tasalla ja vakaavaraisuustestit toimivia.

    Äänestä

  • Nyt ei muistella pankkien "STRESSI"-testejä, nekun olivat vain sellaista kusetusta ja peitetarinoita.

    Nyt on kaivettava esiin BILLJOONIA
    minä en maksa mutta ehkä sopuli ja kuspiät

    Äänestä

  • Noiden stressitestien mukaan ei pitänyt enää olla mitään hälyyttävää, ei suomessa eikä saksassa tai eu-alueella mutta kas kummaa, kaikkien aikojen suurin pommi on paljastumassa.

    Mitähän "stressitestit" siis tarkoittavat suomen oloissa, mitä pankkia veikkaisitte paikailliseksi pommiksi ?

    Äänestä

  • Mitä minä sanoin teille täällä.

    Kaikki ei ole ohi villeimissä unissakaan kun kesällä porukka niin oli nousukaudessa,niin jouduin monta kertaa palaamaan takaisin tänne kertomaan tummista pilvistä joka peittää laajalti näkyyvyyden.

    mm:nordea tilanne on pahempi kukaan edes on käsittänyt.

    Äänestä

  • ne.valehtelevat kirjoitti:

    Noiden stressitestien mukaan ei pitänyt enää olla mitään hälyyttävää, ei suomessa eikä saksassa tai eu-alueella mutta kas kummaa, kaikkien aikojen suurin pommi on paljastumassa.

    Mitähän "stressitestit" siis tarkoittavat suomen oloissa, mitä pankkia veikkaisitte paikailliseksi pommiksi ?

    Jos joku on pommi, niin se on Osuuspankki. Eihän täällä taida enää muita "isoja" pankkeja enää ollakaan. Nordea on ruotsalainen ja tänään tuli uutinen, että ostavat ABN Amro pankin Hollannista ja luultavasti siirtävät pääkonttorinsa Alankomaihin. Siinä lähtee tuhansia työpaikkoja Suomesta ja Ruotsista.

    Äänestä

  • Joo. EKP ostaa DBn velat ja suomityttökin maksaa. Siis joko älyätte miksi Itsenäisyyspuolue on vastustanut EU-jäsenyyttä 20 vuotta? Ei aivan turhaan ja nyt se nähdään.

    Äänestä

Deutsche Bankin konkurssi työntäisi myös Euroopan Unionin romahdukseen. Jos Deutsche Bank kaatuu, myös kaatuisi siihen linkittyvä Nordea sekä moni muu pankki.

Äänestä
  • Puttos-Vesku lupas lukinkin puoalest, ett ei kuadu.

    Äänestä

  • Tosiaankin , katsotko että Nordeakin voisi nyt olla ajautumassa konkurssiin ?

    Äänestä

  • Siinä kaatuisi paljon myös muita pankkeja kyseessä olisi kuin tuomiopäivä.

    Äänestä

Ensi vuodeksi 2017, on tiedossa pyörre myrsky.

Kaikki saattoi näyttää tavallisella matilla siltä ,että nyt on alkanut nousukausi.

Lehman Brothers on vain pieni tuulen henkäys tämän rinnalla.

Tämä olisi niin laaja ettei sitä suurin osa voi edes käsittää.

Äänestä

Deutsche Bankissa on kaksi isoa ongelmavyyhtiä jotka osittain kietoutuvat toisiinsa. Ensinnäkin, Deutsche Bankin taloudellinen tilanne on nollakorkoympäristö.

Deutsche Bankin mahdollinen konkurssi vaikuttaa kaikkiin pankin sidosryhmiin. Häviäjiä ovat paitsi osakkeenomistajat, lainoittajat, työntekijät ja isot tallettajat myös muut rahoitusmarkkinoiden osapuolet ja jopa rahoitusmarkkinoiden vakaus.ön seurauksesta heikentynyt heikkenemistään. Se oli jo edellisessä finanssikriisissä maailman velkaantunein ja sittemmin merkittävä Kreikan rahoittaja.

Deutsche Bankin konkurssi voi siksi kaataa toisenkin johdannaismarkkinoilla olevan vastapuolen, joka puolestaan voi lyödä loven sellaisenkin osapuolen arvopaperisalkkuun, joka ei suoranaisesti ole ollut Deutsche Bankin kanssa tekemisissä. Asiasta päättävillä on siis painetta eristää ongelmat Deutsche Bankiin.

Pankkien vakavaraisuuksissa on kuitenkin yksi rakenteellinen ongelma. Pankit laskevat oman vakavaraisuutensa monimutkaisten sääntöjen pohjalta itse, ja ilmoittavat lopputuloksen Euroopan keskuspankille (järjestelmäkriittiset pankit) tai paikalliselle Finanssivalvonnalle. EKP:llä tai paikallisilla Finanssivalvojilla on käytännössä mahdoton selvittää antaako pankin tekemä vakavaraisuuslaskenta todenmukaisen kuvan pankin tilanteesta.

Kun talousviisastelijat keskenään kinastelevat Eurooppalaisten pankkien (ja Deutsche Bankin) tilasta, argumentit menevät helposti ristiin. Julkisten tilastojen (vakavaraisuuslaskelmien) valossa Euroopan pankkisektori seisoo vähintäänkin kohtuullisella pohjalla. Kriitikot suuntaavat katseensa kuitenkin vakavaraisuuslaskentakäytännön kykyyn kuvata pankkien tilaa todenmukaisella tavalla.

Äänestä
  • No joo. Jotain tuollaista se on, josko itse tuon väänsit tai muiden jutuista siteerailit niin sama se.

    Äänestä

  • Sotahan nyt ratkaisee kuka on oikeassa? Suomi pitää pitää ulkopuolella sotien. Se tapahtuu eroamalla suuresta paskasta. Sota on aina varastamista. Talousromahdus EUn vuoksi merkitsee varastamisen sallimista eli sotaa. Se on kaikkien sota.

    Äänestä

  • Me (suomi) olemme jo mukana ,euroopan unionissa oleminen ei todellakaan auta ,se siis ei ole turvallisuuden tae milläänlailla.

    On eritäin valheellista luulla etteikö suomi olisi jo sekaantunut,suomessa on halituksessa niin pöljää sakkia ettei se tienyt mitä teki.

    Suomi haikailee natoa todellisuudessa ,samalla se pöljänä on sallinut usa:n sotilaat harjoituksiin suomen kamaralle.

    Suomalaiset eivät tajua natoa eikä usan puolelta olevaa puolustuta,vaan ne leikkivät tulella.

    Venäjä ja rajan läheisyydessä oleva valtava arsenaali on sitä luokkaa ettei siihen ole voida vastinetta antaa mikäli venäjä päättää tulla rajan yli.

    Yksinkertaisesti suomessa eikä muualta keritä saamaan kalustoa riittävän ajoissa mikäli konflikti syntyisi.

    Suomi jäisi yksin.

    Venäjä ottaisi suomen haltuun ykköspäivissä,siis ykköspäivissä.

    Yhdessä päivässä kokonaan koko itäinen raja ehkä muutamassa tunnissa ,suomessa ei ole rajoilla valmiutta mihinkään enään,kaikki on poistettu hallituksen viisaudessa.

    Se että venäjän kanssa yritetään leikkiä, samoin kuin usa:ta pyörittää muutamaa hassua ukkoa täällä niin on erittäin pöljää.

    Talouden ajauduttua umpikujaa on viimeistään (laajalla osaa maiilmaa),edessä erittäin suuri kaaos.

    Suomi on tehnyt erittäin suuren virheen liittymällä eu:hun samoin haikailut natosta ja veljeilyt usan:kanssa.

    Venäjä pystyy yksistään lyömään naton maahan mikäli päättää murskata esteitä,tätä ei tajua suomalaiset kuinka ylivoimaisia he olisivat .

    Suomea ei tulla puolustaamaan yhdestäkään maasta ,vaan suomi jäisi venäjän alaisuuteen.

    Venäjällä ollaan valmistautumassa kaikkialla tähän,suomessa nukutaan syvää unta.

    SE että kumpi tahansa presidentti tuleekaan valituksi usa:n on pahentava tilannetta.

    Äänestä

Huomenna se tapahtuu.

Äänestä
  • Tänään on se huominen ...

    Deutsche Bank nousi yllättäen voitolle
    Torstai 27.10.2016 klo 08.57
    Vaikeuksissa oleva saksalaispankki Deutsche Bank nousi yllättäen voitolle heinä-syyskuussa.

    Yhtiön voitto kohosi 256 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten pankki kirjasi yli 6 miljardin euron tappion.

    Heinä-syyskuun tulos yllätti analyytikot, jotka odottivat lähes miljardin euron tappiota.

    STT-AFP

    Äänestä

No johan nyt, alkaakin vihdoin selvitä, minne EKP-setelipainofyrkat menevät !

http://gnseconomics.com/2012/09/07/mita-ekpn-velkakirjojen-osto-ohjelma-tekee-ja-mita-se-ei-tee/
"Aina kun EKP lopettaa tukiostot, korot tukiostojen kohteena olleella velkakirjamarkkinalla todennäköisesti nousevat."

Sama USAssa, jossa korkojen nostoja "arvuutellaan" mutta ei olla todellisuudessa nostamassa, koska pörssi-ROMAHDUS olisi satavarma. Tämä viittaa siihen, että "johdannaismarkkinoilla" on vitusti paskaa ja sitä pönkitetään "tuki"-ostoilla.
Liittovaltio-VELKAMME siis painuu, eikä siitä halua enää puhua edes PETOS-soini:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14534963/quotarvoisaquot-timo-soini-se-liittovaltio-velka----

Äänestä

Kommentoi aloitusta

iso.pommi kirjoitti:

Deutsche Bank on kriisissä, mutta onko se uusi Lehman Brothers? Ei. Se on suurempi, velkaisempi ja riskipitoisempi kuin Lehman – ja sen taustalla väijyvät pankkiunionin tuomiopäivän mekanismit.

Saksan ja koko euroalueen suurimman pankin Deutsche Bankin johtajat ovat kiistäneet pankin rahoittajien ja asiakkaiden paosta kertovia uutisia minkä ovat ehtineet.

Samaan tapaan vastaavia ongelmauutisia kiistivät myös Lehman Brothersin johtajat vähän yli kahdeksan vuotta sitten. He kiistivät pankkinsa rahoitusvaikeudet viimeistenkin rahoituslähteiden ehtymiseen asti.

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/10/02/deutsche-bank-voi-olla-paljon-isompi-pommi-kuin-lehman-kaynnistyyko-tuomiopaivan-mekanismi/201610132/170

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu