Vaikea päätös!
Olen ensimmäistä kertaa tällä keskustelupalstalla ja huomasin täällä olevan useita samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Sain vuodenvaihteessa kuulla lääkäriltäni olevani raskaana. Olen yrittänyt pohtia asiaa joka kantilta, mutta en vain tule mihinkään päätökseen. Aika kuluu liian nopeasti enkä osaa päättää, mitä tehdä.
Olen seurustellut noin 8kk ja päälimmäisenä minua pelottaa mahtaako suhteemme kestää. En jaksaisi jäädä yksihuoltajaksi, koska tiedän kuinka rankkaa äidilläni on ollut. Poikaystäväni haluaa toisaalta pitää lapsen, mutta on kuitenkin enemmän abortin kannalla. Häntä huolestuttaa rahallinen pärjääminen ja epäilyttää suhteen tulevaisuus. Olemme molemmat opiskelijoita, minulla kuitenkin koulua enää puoli vuotta jäljellä.Ikää on 25 vuotta ja miehelläni 28 vuotta.
Haluaisin pohjimmiltani vielä nähdä maailmaa ja jatkaa opintojani pidemmälle. Mutta ajatus abortista saa myös surullisen mielen. Olen jo katsellut lastenvaatteita, mikä on kuitnkin ehkä vain itseni kidutusta. Olisin ehkä varmempi, jos poikaystäväni olisi täysillä mukana. En ollut muutenkaan suunittelut lasta tähän vaiheeseen. Haluaisin ensin häät ja työpaikan, vakaan tulevaisuuden. Taidan elää jatkuvassa haavemaailmassa. Poikaystäväni ei halua myöskään koskaan naimisiin ja hänen muutenkin epävarma olemus saa minutkin epäröimään.
Toisaalta tuntisin itseni jo valmiiksi äidiksi, mutta yksin en ole siihen valmis.Tämä on vaikea päätös, joka tulee vaikuttamaan lopun elämääni...
Olen ensimmäistä kertaa tällä keskustelupalstalla ja huomasin täällä olevan useita samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Sain vuodenvaihteessa kuulla lääkäriltäni olevani raskaana. Olen yrittänyt pohtia asiaa joka kantilta, mutta en vain tule mihinkään päätökseen. Aika kuluu liian nopeasti enkä osaa päättää, mitä tehdä.
Olen seurustellut noin 8kk ja päälimmäisenä minua pelottaa mahtaako suhteemme kestää. En jaksaisi jäädä yksihuoltajaksi, koska tiedän kuinka rankkaa äidilläni on ollut. Poikaystäväni haluaa toisaalta pitää lapsen, mutta on kuitenkin enemmän abortin kannalla. Häntä huolestuttaa rahallinen pärjääminen ja epäilyttää suhteen tulevaisuus. Olemme molemmat opiskelijoita, minulla kuitenkin koulua enää puoli vuotta jäljellä.Ikää on 25 vuotta ja miehelläni 28 vuotta.
Haluaisin pohjimmiltani vielä nähdä maailmaa ja jatkaa opintojani pidemmälle. Mutta ajatus abortista saa myös surullisen mielen. Olen jo katsellut lastenvaatteita, mikä on kuitnkin ehkä vain itseni kidutusta. Olisin ehkä varmempi, jos poikaystäväni olisi täysillä mukana. En ollut muutenkaan suunittelut lasta tähän vaiheeseen. Haluaisin ensin häät ja työpaikan, vakaan tulevaisuuden. Taidan elää jatkuvassa haavemaailmassa. Poikaystäväni ei halua myöskään koskaan naimisiin ja hänen muutenkin epävarma olemus saa minutkin epäröimään.
Toisaalta tuntisin itseni jo valmiiksi äidiksi, mutta yksin en ole siihen valmis.Tämä on vaikea päätös, joka tulee vaikuttamaan lopun elämääni...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen tehnyt abortin ja voin sanoa että sitä asiaa kantaa koko lopun elämää sydämessään.
Kun katson tytärtäni joka päivä nousee mieleeni asioita että millaista nyt olisi jos lapsia olisi kaksi? Olisiko hän ollut poika vai tyttö? jne.
Kumminkin minulla oli koulut kesken enkä olisi jaksanut kahden lapsen kanssa kun mies on niin paljon poissa kotoa töitten takia ja olin edellisestä raskaudesta vielä masentunut. Ikää itsellä vain 20v.
Mieti kumminkin loppuun asti jos vaikka tämä lapsi olisi sen arvoinen.
Hei! En aio moralisoida puoleen enkä toiseen,kerron vain että itse olen saanut ensimmäisen lapseni 18-vuotiaana,opiskelut kesken jne. Mutta totuus on se,että kun saa oman lapsensa syliin pideltäväksi,huomaa miten typerä on ollutkaan kun on edes miettinyt että elämä menisi pilalle...Opiskella ja matkustaa ehtii,ei lapsen tulo tarkoita oman elämän seisahtumista vaan se jos jokin antaa sisältöä...tästä esimerkkinä se,että olen itse hoitanut opintoni kunnialla vaikka lapsia tullut 2 lisää tänä aikana ja mieskin vaihtunut... Kun nykyisen mieheni kanssa aloimme odottaa ensimmäistä yhteistä lastamme,olimme olleet yhdessä vaivaiset 2kk,ja hän oli tehnyt puheissaan selväksi,ettei vielä halua lisääntyä,niin raskaustestin näyttäessä plussaa,hän on ollut ensijärkytyksestä selvittyään mitä mahtavin isä,mukana joka neuvolakäynnillä töistä huolimatta jne,hän on myös monesti sanonut että ONNEKSI tulit raskaaksi. Näin meillä,toivon että löydätte ratkaisun joka tyydyttää molempia!
en mäkään voi neuvoa mitä sun kannattais tehdä, mutta kannattaa vakavasti harkita. Itse jouduin saman "pulman" eteen vuosia sitten ja päädyin aborttiin. Vuosia asia pysyi hautautuneena sisälleni. Nyt olen pienen pojan äiti ja aika usein tulee mietittyä silloista ratkaisuani.
En sano oliko ratkaisuni oikein tai väärin, sillä hetkellä se tuntui ainoalta mahdolliselta.
Olet kuitenkin jo aikuinen. Päätös on kuitenkin sinun, ei poikaystäväsi (viime kädessä). Itse olen kaksin lapseni kanssa ja näinkin pärjää erittäin hyvin.
Kun mietit asiaa näinkin pitkään niin kokemuksesta voin sanoa että jos päädyt aborttiin niin sitten jos ja kun saat lapsen tulet miettimään tätä ratkaisuasi. Jos taas päätät pitää vauvan ja sitten kun hän syntyy ei riemulla ole rajoja. Täydellinen pieni ihminen, tuttu, mutta vieras.
Voimia!
Herätys!! Jo fyysisesti parhaan lapsensaamisen iän ylittäneet ja opiskelunsa päättämässä olevat aikuiset eivät uskaltaisi ottaa vastaan omaa lastaan, kun ensin pitäisi saada "häät ja vakaa tulevaisuus"!?!
Elämä, sen vakaus ja palkinnot tulevat lapsen ja lapsesta huolehtimisen myötä.
Onnittelut uudelle perheelle ja alkaneelle elämälle.
Älä missään nimessä tee aborttia,vaikka jäisitkin yksinhuoltajaksi!
Ole onnellinen että olet saanut mahdollisuuden tulla äidiksi...kaikki eivät sitä saa kokea koskaan!
miks kaikki yrittää aina estää tekemästä aborttia. joskus ja monestikin se on ihan kelpo ratkaisu. tyhmää moralisoida. ei kukaan voi päättää toisen puolesta tollasta . ja siinä pennussa on sitten kakskyt seuraavaa vuotta kiinni. tehkää ihmeessä kaikki vaan jos tuntuu että ette halua lasta.parempi sekin kun huonosti voiva lapsi josta kukaan ei välitä ja jaksa hoitaa.
ja nuoret ehtii myöhemminkin tehä lapsia .
Älä sinä höpö-ämmä kehoita ketään murhaan! Lapsen voi aina antaa adoptoitaksi. Kaikki eivät saa lapsia.
Sulla on nyt tosi vaikea paikka.Ei auta muu kun tehdä päätös ja tyytyä sitten siihen.
Minulla on kolme lasta, ensimmäisen kerran raskaaksi tultuani olin 20, viimeisen kerran 35.Ja jokaisella kerralla olin yhtä hädissäni ja epävarma."Mitä tästä nyt tulee "ja "jaksanko".Lasten isäkin koki omat kriisinsä, mutta nykyisin lapset ovat hänelle kaikki kaikessa.
Lapsen saaminen on iso muutos vaikka lapsi olisi toivottukkin.Lapset ovat kuitenkin arvokkainta ja parasta mitä minulla on.
Olen pystynyt opiskeleman lapsista huolimatta.
Ei äitinä tai isänä olo helppoa ole, mutta se on silti hienointa maailmassa.
Tee silti kuten sydämesi käskee, aborttikin on mahdollisuus.
Olette kuitenki jo iällä, verrattuna itseeni (22v.) ja mieheeni(24v.) ja sillä en ole abortin kannalla. Meillä on kaksi lasta, itselläni opiskeluja vielä 4 vuotta jäljellä eli en ole kerennyt vielä edes aloittamaan. Opiskelupaikka kyllä on ja ammattikin ennestään. Kuitenkaan en koe että minun tarvitsisi vielä nähdä maailmaa, näenhän sitä lapsienikin kanssa. Kyllähän me mieheni kanssa välillä riidellään ja välillä tekisi mieli lopettaa koko suhde, mutta yhdessä ollaan vielä lujasti kiinni ja aina lujemmin kaikkien vastoinkäymisten jälkeenkin.
Opintojakin kerkeen suorittamaan kun vain maltan lapseni viedä toisele hoitoon.
Itsellä sama tilanne, itse haluaisin naimisiin, mies ei. Ehkä joskus sitten.
Mies syntyy isäksi vasta kun on sen lapsen saanut. Harvemmin miehillä taitaa olla mitään tunnesiteitä tulevaa lasta kohtaan. Ne syntyvät ajan kanssa.
Rahallisesta pärjäämisestä: Mies töissä "alipalkattu", käteen jää kuukaudessa n. 800 euroa ja itse olen kelan tukien varassa. Hyvin pärjäämme ja lapset voi hyvin. Tosin itsellemme ei ole varaa ostella mitään ylimääräisiä, mutta pärjäämme kuitenkin, eikä muuta tarvitakaan. Olemme ainakin huomanneet, että sukulaiset, etenkin kummit, mummit ja vaarit tykkäävät ostella lastenlapsillen kaikkea kivaa!