Hei
Antakaa ihmiset mulle vertaistukea ja kertokaa miten ootte selvinneet yksinäisyydestä - siis todellisesta yksinäisyydestä (ei kavereita, tovereita yms. avautua)? Minulla on siis tällainen tilanne olen 21 v. mut elämä on heittänyt eteen sellaiset kortit ettei ystäviä ole siunaantunut. Mulla ei siis ole yhtään ystävää. Myös hellyydenkipeys vaivaa: Haluaisin jonkun joka hellii ja jota helliä, harrastaa seksiä yms. Seurustella.
Siitä vain ihmisten ilmoille! On varmaan mitä moni ajattelee MUTTA minulla diagnosoitiin juuri Sosiaalisten tilanteiden pelko - aika syvä sellainen ja se vaikuttaa juuri "intrapersoonallisella" vyöhykkeellä eli juuri ihmissuhteiden luomisen tasoilla, mikä jurpii kun luulin että masennus, josta toivuin olisi ollut ainoa taakka harteilla, mutta ei. Lisäksi olen introvertti - yksinäinen introvertti, aika ironista. Minua potuttaakin myös se, että en tietenkään voi hoitaa sos.tilanteiden pelkoa vain sormia napauttamalla. Miten pitkään menee toipua?
Neuvoja?
Turhauttaa....
Antakaa ihmiset mulle vertaistukea ja kertokaa miten ootte selvinneet yksinäisyydestä - siis todellisesta yksinäisyydestä (ei kavereita, tovereita yms. avautua)? Minulla on siis tällainen tilanne olen 21 v. mut elämä on heittänyt eteen sellaiset kortit ettei ystäviä ole siunaantunut. Mulla ei siis ole yhtään ystävää. Myös hellyydenkipeys vaivaa: Haluaisin jonkun joka hellii ja jota helliä, harrastaa seksiä yms. Seurustella.
Siitä vain ihmisten ilmoille! On varmaan mitä moni ajattelee MUTTA minulla diagnosoitiin juuri Sosiaalisten tilanteiden pelko - aika syvä sellainen ja se vaikuttaa juuri "intrapersoonallisella" vyöhykkeellä eli juuri ihmissuhteiden luomisen tasoilla, mikä jurpii kun luulin että masennus, josta toivuin olisi ollut ainoa taakka harteilla, mutta ei. Lisäksi olen introvertti - yksinäinen introvertti, aika ironista. Minua potuttaakin myös se, että en tietenkään voi hoitaa sos.tilanteiden pelkoa vain sormia napauttamalla. Miten pitkään menee toipua?
Neuvoja?
Turhauttaa....
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ketipinor-lääkitys.Aamu 200mg.Päivä 100 mg.Ilta 300mg.
Mutta muttahttp://www.kaleva.fi/juttutupa/terveys-ja-hyvinvointi/ketipinor-laake-tappoi-lapseni/3583134?page=3
Ensinnäkin: LIIKUNTA
Toisekseen: Älä nosta toisia ihmisiä korkeelle jalustalle.
Kolmanneks: Lykkyä pyttyyn!
PS. Älä anna myöskään diagnoosien sun muiden määrittää sua.
Tämä on aika hyvä lista. Olin ollut oikeastaan koko elämäni ajan yksinäinen, vaikka joitakin kavereita ja tyttöystäväkin välillä on ollut. Nykyään panostan ystävyyssuhteisiin enemmän, vaikka niitä ystäviä ei ole vieläkään kauhean montaa siunautunut.
Mutta kärsin pahiten yksinäisyydestä juuri sinun iässäsi. Olin muuttanut töiden perässä toiselle puolelle Suomea josta en tuntenut ketään. Olen introvertti ja pelkään sosiaalisia tilanteita niin tämä ei tietenkään auttanut ollenkaan tilannetta. Masennuin, kävin psykiatrillä ja aloin syömään masennuslääkkeitä, mutta tätä polkua en missään nimessä suosittele. Masennuslääkkeet ovat ihan paska tapa "parantua".
Sen sijaan aloitin kuntoilun joka täytti vapaa-aikani aika hyvin ja sain ajatukset ainakin hetkeksi pois siitä yksinäisyydestä. Se myös vaikutti pidemmällä aikavälillä paremmin kuin mitkään lääkkeet ja antoi tietynlaista itseluottamusta.
Kävin myös tapahtumissa (museoissa jne.) yksin, vaikka se aluksi ahdisti ihan kauheasti. Hiljalleen siihen kuitenkin tottui ja joskus joissakin paikoissa saatoin vaihtaa muutaman sanankin tuntemattoman kanssa. Tätä kautta en saanut ystäviä, mutta nettitreffejen kautta tapasin mukavia ihmisiä. Osan kanssa ystävystyin ja heidän kautta tutustuin myös muihin ihmisiin. Yhden kanssa seurustelin monta vuotta.
yksinäisyydestä ei selvii. Se on pysyvä olotila
naimisiin vaan hei. sohvalta on sit kiva pyytää: "toisiks kulta vielä pari k-aljaa,ja iltatossut"
Hoida, eli hoidata se sosiaalisten tilanteiden pelko Nevadaan. Siitä se alkaa. Kaikkeen, pienempäänkin haittaan ja harmiin saa apua.
Hei Horizon
Joku jo viisaasti kirjoittikin, että diagnoosesta viis.
Diagnoosi ei sinänsä tule määrittelemään elämääsi eikä rajoittamaankaan sitä. Vaikka sinulla olisikin sosiaalisten tilanteiden pelko, voit silti saada itsellesi läheisen ystävän ja hellyyttä yms. Älä mene diagnoosin taakse piiloon, vaan opettele tietoisesti näkemään omat hyvät puolesi, vahvuutesi ja toivosi! En tiedä, millaista apua pulmasi selättämiseen diagnoosisi määritellyt lääkäri tarjosi, mutta ota selvää.
Mistä sen läheisen ihmisen sitten voi löytää, onkin toinen juttu, mutta kaltaisiasi ei-niin-ulospäinsuuntautuvia ihmisiä on paljon. Usein ihminen jotenkin havaitsee tuntemattomassakin porukassakin kaltaisensa. Tärkeintä on ensin löytää ja hyväksyä oma itsensä, jotta voi löytää ja hyväksyä toisen ihmisen. Jos alat tehdä niitä asioita, joista aidosti pidät, voit huomatakin ajan mittaan jonkin toisen pitävän samantapaisista asioista. Harrastuksia ja itsensätoteuttamisen mahdollisuuksia on lukuisia eivätkä kaikki vaadi sosiaalisuutta sanan perinteisessä merkityksessä. Mistä sinä pidät? Tähtitieteestä, elokuvista, kävelylenkeistä? Kahviloissa istumisesta, kirpputoreista, tanssista? Myös netissä on esim. facebookissa paljon viiteryhmiä/harrasteryhmiä eri kiinnostusten parissa, jossa ihmisiin voi tutustua ensin vaikka viestitellen. Joskus vaikka kirpputoriostoksesta voikin kehittyä ystävyys. Avoimin mielin.
Mitä tuumaat tästä?
Merja diakoni.
Voisikohan eläinystävä sopia sinulle? Lemmikin omistajana voin sanoa, että asiassa paljon hyviä puolia. Minäkään en saa helposti ihmisystäviä, mutta eläimen kanssa on mutkattomampaa. Eläin ei tuomitse, antaa sinun olla sellainen kuin olet. Lemmikille voit antaa hellyyttä ja lemmikistä riippuen se myös voi kertoa pitävänsä sinusta. Toisaalta yksinäisenä ihmisenä vastuu lemmikistä on suurempi, esimerkiksi lemmikille voi olla vaikea saada hoitajaa ja myös lemmikin kanssa koetut vastoinkäymiset (esim. sairastuminen) on suurelta osin jaksettava ilman toisen ihmisen apua. Muutoin lemmikistä voi olla iso apu yksinäisyyteen.
Koiran(kaan) silittelystä ei nyt oikeen oo juuri sen enämpää lohtua ku puun halauksesta. Ei Aatamillekaan eläin kelvannu, piti olla nainen. Se vasta oli se sopiva avu, kuten Raamatun lukeneet tietää. Elukkaseuran tarjoominen vaikka tällaselle kolmannesvuosisaan yxin olleelle (lue: ilman naisen seuraa) on vähän sama ku laittas vaikka sipsiä, suklaata, salmiakkia ja vaikka toffeevanukasta sitkeämuoviseen pussiin ja sanos että saat pureskella niitä siitä pussin läpi, nauti sydämestäsi...
Senkö takia Suomessa on niin S...sti koiria ja lemmikinlepytystuotteita kaupat vinollaan, että yksinäiset niitä hyysää. Surulliselta ja ankealta kuulostaa. Kyllä ihminen ois ihmiselle parasta seuraa. Sen oon huomannu että näteillä anisilla on usein rumia koiria. niinkuin jotain Tutankhamonin muumioita
Välillä näkee (jopa tapaa) jossain iha yllättäe ihmisiä jotka on ilmeisen selvästi jo pitemmä aikaa ollu yksinäisiä, ehkä juoppoontuneet, sairaseläkkeellä tms. kolkkoutta kohdanneita ja kärkkyy ahnaasti seuraa. Sitten ovat he ( tai oikeestaan yhestä henkilöstä tässä puhun) ihan onnessaan ja lopulta itkun partaalla ku joku tuntematon hetken juttelee ja käestä puristaa. Ihan ymmärrettävää kyllä, jos ei sillä omaa sukua sielä asu eikä pääse paljon muualla liikkumaan. Tuollaisen tapasin elokuussa Sallassa, syrjäytyneessä ja työttömyyden vaivaamassa Koillis-Lapin kunnassa.
On vähän tympeä jättää semmonen sinne satojen kilometrien päähän haaveilemaan että millon se tapaa mut seuraavan kerran tahi tapaako ollenkaan enää ja saako se seuraa tai satunnaista jutustelukaveria muista siellä päin asuvista, kauanko menee että joku taas vähän helpottaa sen elämää.
No aika monesti jään tähän tietokoneelle tuntikaupaksi istumaan vaikka tietää että ois työt kesken. Saatan olla vaikka iltaseittämästä aamuneljään tai jopa johoki siettämään koneella lähes tauotta ja sitten käyn nukahtamassa jotain puolitoista tuntia ja koitan jaksaa työpäivän hommata niien unien voimalla. Muutaman kerran tässä kesän aikana sortunu tuommoseen äärimmäiseen hairahdukseen olen. Tästä kaikesta olen ollu oppivinani ettei oo hyvä elää yksin. Vuosi sitten en uskonut sitä läheskään yhtä tehokkaasti kuin nyt, vaikka nettikoukkuiseeden oireita oli jo sillon.
Mulla on koira ja kissa. Auttaa yksinäisyyteen. Ja naapuri jonka kanssa joka päivä vaihdetaan sanaa. Lisäksi yksi ystävä jolle soitan n kolmesti viikossa. Ja kerran kuussa tapaan erästä kaveria kahvitellen kahvilassa. Siinä mun elämä. Sairaseläkkeellä olen. Lenkkeilen. Katson tvtä. Käyn elokuvissa yksin. Olen kotona ja luen teen käsitöitä. Siinäpä se
Ja lääkitystä on että kestän ketipinor sertralin ja aurorix
Parasta mitä elämässäni on tapahtunut on se, kun uskalsin lähteä mukaan tekemään vapaaehtoistyötä. Sitä kautta olen tutustunut moniin todella ihaniin ja ymmärtäväisiin ihmisiin, jotka eivät tuomitse. Sitä kautta olen alkanut pitää ihmisistä, nauttia seurasta ja oppinut tutustumaan ja keskustelemaan.
Olen itsekin kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta, masennuksesta ja ahdistuksesta. Mikään lääke tai kukaan ihminen ei pysty auttamaan kuten sinä itse pystyt auttamaan itseäsi. Kunhan vain perusasiat saa kuntoon niin sen jälkeen kun alkaa auttaa muita niin samalla auttaa myös itseään.
Monet pikkulapsiperheet elävät päivästä toiseen elämää, ettei edes vessassa voi rauhassa käydä kahvikupposesta puhumattakaan. Monelle vanhukselle kylässä käyvä tuo iloa ja toivoa elämään. Auttakaa! Tarjotkaa apua pyytämättäkin! Eikä aikaakaan, kun huomaat ettet ole enää yksinäinen. :)
Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan.
Tänäänkin kotiin tullessa (tunteja klo 17) asti tein ruokaa koska tykkään syödä pitkän kaavan mukaan 17-18 välilä illalista. Tein tomaattikeittoa. Ja muuta hyvää. MUTTA kun rauhoituin syömään iski musertava yksinäisyyden tunne. Ajatus kehä oli semmoinen: Olen opiskelija, olen 21, minun pitäisi olla ulkona riekkumassa, harrastamassa, juhlimassa kuten muutkin, seurustelemassa yms, olen kuitenkin asunnossa taas kerran yksin syömässä itsekseni. No, riensin koneelle kartottamaan vaihtoehtoja - ja niitä on ihan tuhottomasti. En osaa päättää, enkä halua tuhlata aikaa rientoihin jotka ei kiinnosta/voivat osoittautua turhiksi. En ole ikinä ollut bileissä tai bilettäjä - sos.ahdistuksen takia menikin ahdistaa. Lisäksi päähän nousee heti erilaisia tekosyitä: On liian kaukana (kävellen tulee hiki, bussi maksaa), ei ne kuitenkaan halua minua sinne/ei juhlat yhtä henkilöä kaipaa/ ei ne kuitenkaan pidä minusta - olen liian ruma, lihava, nolo jne. Tiedän ettei pitäisi vertailla itseä muihin, mutta normaalisti sisäinen suorittaja nousee pintaan: Mun pitää olla hyvä ystävää, seuraa ynnä muuta.
Tämä turhauttaa kun haluaisin olla normaali.
Ei rakkautta ole olemassa vaikka olisit "normaali". Se on harhaa.
Anteeksi.
Rakkautta on olemassa. Jumala rakastaa sinua. Ja hän tahtoo, että sinä etsisit häntä. Hän antaa sinulle anteeksi sinun syntisi. Sitä hän tahtoo, että ottaisit vastaan hänen tarjouksensa ja luopuisit siitä itsekkyydestä mikä sinun mieltäsi riuduttaa. Sinun on löydettävä Jumala, ja sinä löydät hänet vain Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä on ikuinen totuus, sillä joka tahtoo elämälleen tarkoituksen, löytää sen Jumalasta. Kuka ja mikäpä sulkisi pois Jumalaa sinun elämässäsi?
Ei mikään. Et löydä Jumalaa Mount Everestin huipulta, mutta voit löytää hänet sydämestäsi, jos otat hänet vastaan.
Rehellisyys, itsekkyyden kitkeminen ja oikeudenmukaisuus. Itsensä ja muitten rakastaminen. Ja Jumalan laittaminen järjestyksessä ensimmäiseksi. Ole täten kunnioitettu.