Ja korvauksia myös hänelle. Homma vietiin julkisella sirkuksella eteen päin ennen kuin oli edes tutkinta tehty loppuun ja kuolinsyy oli selvillä. Oli niin kiire päästä syyttämään "natseja" ja "järjestäytynyttä rikollisuutta" taposta, että ei ollut aikaa käyttää järkeä. Ja vielä käytetään hyväksi epäselvää tapausta uuden lain säätämiseksi?! Mitä helvettiä Suomessa on tapahtumassa?
Vapauttakaa Jesse Torniainen syytteistä!!!
eijumalautatätätouhua
350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kansalaiset eivät ole enää alkuunkaan yhdenvertaisia. Nykyisin tuomitaan ennen tutkintaa.
Vai vielä korvauksia! Tämä niljake pitäisi poistaa kokonaan yhteiskunnasta.
Kirsi Heikel on pian yksi heistä.