Vihreiden haluama monikulttuurisuus lisääntyy

Oulun käräjäoikeudessa on sanomalehti Kalevan mukaan vireillä erittäin poikkeuksellinen seksuaalirikosjuttu.

Järkyttävä tapaus Oulussa – Kaleva: Maahanmuutttaja-Isä saattoi tyttärensä raskaaksi useita kertoja!
!!
Syyttäjä vaatii lehden mukaan ulkomaalaistaustaiselle miehelle tuomiota törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lehden tietojen mukaan isä on hyväksikäyttänyt vuosia omaa tytärtään.

Tytär tuli isälleen useita kertoja raskaaksi. Tytölle tehtiin lukuisia abortteja. Lisäksi hän synnytti isälleen lapsen.

Kalevan haastattelema Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki sanoo, että tapaus on erittäin poikkeuksellinen ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Hän korostaa, että tekijä on uhrin isä, josta lapsi on erityisen riippuvainen.

Lapin yliopiston rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen puolestaan sanoo, että Oulun kaupungin lastensuojelu on saattanut syyllistyä asiassa rikoksiin. Hänen mielestään on syytä tutkia, ovatko sen työntekijät syyllistyneet asiassa rikoksiin jättäessään puuttumatta asiaan.

– Raskauden keskeytyksiä on ollut niin paljon, että tottakai he ovat tienneet hyväksikäytöstä. Sitä ei ole vain haluttu nähdä, Utriainen sanoo lehdelle.

Rikosoikeuden asiantuntija IL:ssä: Viranomaisten mielikuvitus ei riitä Oulun insestitapauksen pahuuteen.

Naisella ei ole ihmisarvoa Irakissa tai Somaliassa, ja he tuovat tapansa tullessaan tänne.
656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suvakit oikein hykertelee, kun saadaan tätä monikulttuurisuutta, soininveli suorastaan haltioissaan!

Äänestä

Turhaan tänne kirjoitat, sillä vihreät ovat aivan selkeästi suomalaisvastaisia rasisteja

Äänestä
  • Se ollaan kyllä huomattu, ihan natseihin verrattavia suomen islamoijia.

    Äänestä

  • VaiMitä kirjoitti:

    Se ollaan kyllä huomattu, ihan natseihin verrattavia suomen islamoijia.

    Rasismi on iso ongelma suomessa. Saa naiset ja lapset varoa näitä reppanoita.

    Äänestä

  • oot sää vittu idiootti ei voi muuta sanoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjhhggfdd kirjoitti:

Oulun käräjäoikeudessa on sanomalehti Kalevan mukaan vireillä erittäin poikkeuksellinen seksuaalirikosjuttu.

Järkyttävä tapaus Oulussa – Kaleva: Maahanmuutttaja-Isä saattoi tyttärensä raskaaksi useita kertoja!
!!
Syyttäjä vaatii lehden mukaan ulkomaalaistaustaiselle miehelle tuomiota törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lehden tietojen mukaan isä on hyväksikäyttänyt vuosia omaa tytärtään.

Tytär tuli isälleen useita kertoja raskaaksi. Tytölle tehtiin lukuisia abortteja. Lisäksi hän synnytti isälleen lapsen.

Kalevan haastattelema Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki sanoo, että tapaus on erittäin poikkeuksellinen ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Hän korostaa, että tekijä on uhrin isä, josta lapsi on erityisen riippuvainen.

Lapin yliopiston rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen puolestaan sanoo, että Oulun kaupungin lastensuojelu on saattanut syyllistyä asiassa rikoksiin. Hänen mielestään on syytä tutkia, ovatko sen työntekijät syyllistyneet asiassa rikoksiin jättäessään puuttumatta asiaan.

– Raskauden keskeytyksiä on ollut niin paljon, että tottakai he ovat tienneet hyväksikäytöstä. Sitä ei ole vain haluttu nähdä, Utriainen sanoo lehdelle.

Rikosoikeuden asiantuntija IL:ssä: Viranomaisten mielikuvitus ei riitä Oulun insestitapauksen pahuuteen.

Naisella ei ole ihmisarvoa Irakissa tai Somaliassa, ja he tuovat tapansa tullessaan tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu