bipon syksy

Kiitos vastauksesta. Eikö sekin helpota kun tietää miten syklit menee. Ystäväni sanoo, että lääkityksen lisäksi sairautta ei voi muuten hoitaa. Mutta eikö jotkut saa apua terapiasta? Jos olet saanut apua minkälaista? Nykyään kun voi puhua avoimesti, miksi jotkut kieltää sairauden.

auppair kirjoitti:

Kiitos vastauksesta. Eikö sekin helpota kun tietää miten syklit menee. Ystäväni sanoo, että lääkityksen lisäksi sairautta ei voi muuten hoitaa. Mutta eikö jotkut saa apua terapiasta? Jos olet saanut apua minkälaista? Nykyään kun voi puhua avoimesti, miksi jotkut kieltää sairauden.

Lue lisää

Voi sairautta hoitaa monellakin tavalla, mikään ei sitä kai lopullisesti paranna. Monia lääkkeettömiä bibojakin, ja lääkkeet voivat myös pahentaa, ne kun ei ole mitään "simsalabim maanisdepressiivisyys poissa" ihmekapseleita. Ihminen ei ole sama kuin sairaus. Hoida itseäsi, hoidat sairautta.

auppair kirjoitti:

Kiitos vastauksesta. Eikö sekin helpota kun tietää miten syklit menee. Ystäväni sanoo, että lääkityksen lisäksi sairautta ei voi muuten hoitaa. Mutta eikö jotkut saa apua terapiasta? Jos olet saanut apua minkälaista? Nykyään kun voi puhua avoimesti, miksi jotkut kieltää sairauden.

Lue lisää

Lääkitys auttaa, osalle meistä. Lääkkeet eivät kuitenkaan yksinään toimi vaan niiden rinnalla pitää olla myös psykoterapiaa. Bipo ei ole sellainen sairaus joka koskaan täysin paranisi tai sitä voisi vältellä onnistuneesti lopun elämää. Sen kanssa voi kuitenkin oppia elämään, sitä voi ennakoida ja jossain määrin myös hallitakin.

Itsellä ei ole enää ollut noita kovimpia laskuja tai piikkejä enää vuosiin, suurin osa oli silloin joskus 15-30v ikäisenä. Nyt on mennyt elämä melko tasaisesti jo yli 10v ajan. Lääkitys on melko pientä, sen tarkoitus on lähinnä estää hypomanian syntymistä ja sitten kun se tulee niin laskea sen voimakkuutta. Itsellä on kuitenkin kaikesta huolimatta normaalia suurempaa mielialan nousua ja laskua kausittain, mutta nykyään on jo melko tasaistakin pitkän aikaa. Nousu, jos se edes alkaa ajoittuu usein loppukesään ja masennus sitten sinne joulun tienoille, mutta ei noita suuria ja pitkiä kausia enää ole tai jos on niin ne eivät ole enää niin voimakkaita kuin alle kolmikymppisenä.

Olen käynyt säännöllisestiviikottaisessa psykoterapiassa 14-19v ja 27-31v ikäisenä ja kun olo alkoi tasaantumaan, löytyi sopiva lääkitys (ja sen taso), parisuhde, lapset ja alkoi ns. aikuisen elämä kaikkine muine kiireineen niin olen käynyt 2kk välein psykoterapiassa viimeisen 10 vuoden ajan. Toki välillä on sitten tullut käytyä 2-3 kertaa viikossakin kun on siltä tuntunut, mutta se ei ole ollut säännöllistä eikä sitä ole ikinä pitkään jatkunut.

Kyllä se psykoterapia, lääkkeet ja itsensä tunteminen sekä itsetunnon kasvu tätä sairautta kohtaan auttavat. Kyllä tämän kanssa elää voi vaikka välillä pohjalla käydäänkin!