Elämäkerta, Muistelmat, koottu päiväkirja.

Hei!

Keräisin kokemuksia oman elämäkerran kirjoittamisesta. Luonnollisesti tulisi omasta elämästä tarinoita, vaikka se lyhyt vielä onkin ollut, mutta hauskoja tarinoita ja juttuja riittäisi edes jonkinmoiseksi kirjaksi. Tämä voisi olla ensimmäinen osa.

Olen eläväinen 22v ja tarinoita alkoholinhuuruisesta seuramiehen maineesta on kertynyt jonkin verran ja muistakin elämänvaiheista. Erikokoonpanoilla toimivia orkestereita autotalleissa ja vauhdikkaita baari-iltoja, naisten kanssa peuhaamista, omanelämän sankari ja takapihojen rokkitähti. Ihan omaksi iloksi ja ehkä sukulaisten. sitä tuskin kehtaisi vielä muutamaan vuoteen lähisukulaisille näyttää, mutta voisi jättää jälkeläisille kirjantäydeltä nuoruusvuosista. Kokemuksia ja käytännön juttuja otan mielelläni vastaan. Myös jos tunnet halua auttaa kirjoittamisessa otetaan yhteyttä.
2186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä sun elämänkerta on aika erilainen tapaus kuin mitä itsellä on työn alla. Sanoisin että tärkeämpää kuin se että mitä on tehnyt on se miten siitä kertoo.

Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan josko täällä on muita ei-fiktio-tarinan kertojia. Kiinnostaako kustantamoja tällainen genre. En haluaisi puhua elämänkerrasta koska mielestäni sellaisia kirjoittavat vain julkisuuden henkilöt. Minä tavis vain kerron terinoita elämästä:)

Äänestä

Kaupallinen kustantaja voi toki löytyä, jos tarina(t) ovat riittävän kiinnostavia ja ne on hyvin kirjoitettu. Mutta jos on kirjoittamisintoa, kannattaa vain kirjoittaa menemään ja miettiä julkaisua myöhemmin.

Kirjoittamisneuvoja on vaikea antaa, ellei kysymystä vähän tarkenneta, koska aihepiiri on niin laaja. Kirjoittamisesta (ehkä myös elämäkertatyyppisestä) on kirjoitettu paljon kirjoja, tutustukaa niihin. Mutta tärkeintä, että sen kun alatte kirjoittaa vaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paksukirjahyllyyn kirjoitti:

Hei!

Keräisin kokemuksia oman elämäkerran kirjoittamisesta. Luonnollisesti tulisi omasta elämästä tarinoita, vaikka se lyhyt vielä onkin ollut, mutta hauskoja tarinoita ja juttuja riittäisi edes jonkinmoiseksi kirjaksi. Tämä voisi olla ensimmäinen osa.

Olen eläväinen 22v ja tarinoita alkoholinhuuruisesta seuramiehen maineesta on kertynyt jonkin verran ja muistakin elämänvaiheista. Erikokoonpanoilla toimivia orkestereita autotalleissa ja vauhdikkaita baari-iltoja, naisten kanssa peuhaamista, omanelämän sankari ja takapihojen rokkitähti. Ihan omaksi iloksi ja ehkä sukulaisten. sitä tuskin kehtaisi vielä muutamaan vuoteen lähisukulaisille näyttää, mutta voisi jättää jälkeläisille kirjantäydeltä nuoruusvuosista. Kokemuksia ja käytännön juttuja otan mielelläni vastaan. Myös jos tunnet halua auttaa kirjoittamisessa otetaan yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu