Tiistaina uutisoitiin, että Euroopan parlamentti on ratifioinut Pariisissa viime vuoden lopulla solmitun ilmastosopimuksen kaikkien jäsenmaiden puolesta.
Aikaisemmin uutisoitiin, että EU-maiden ympäristöministerit (Suomen edustajana Kimmo ”Rakki” Tiilikainen) olivat valtuuttaneet EU:n suorittamaan ratifioinnin jäsenmaiden puolesta.
Kysyn vain, keneltä Tiilikainen oli saanut valtuudet antaa Suomen eduskunnalle kuuluva valta EU:lle? Tulikohan tehtyä sellainen temppu, josta ministeri pääsee valtakunnanoikeuteen?
Euroopan parlamentilla on toki valtuudet ratifiointeihin, mutta vain EU:n nimissä. Sillä ei ole koskaan ollut eikä ole tällä hetkellä valtuuksia ratifioida sellaisia sopimuksia, joiden ratifiointi kuuluu jäsenmaan parlamentille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.