Windows 10 urkkii tietojani, miten voin vaikuttaa siihen?
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/windows-10-urkkii-tietojani-miten-voin-vaikuttaa-siihen-6587539
"Windows 10:n käyttäjäsopimuksen sananmuodot herättävät huolta, koska niissä yhtiö suojautuu jo etukäteen käyttäjien mahdollisilta joukkokanteilta. Joitakin tietoja yrityksen on pakko luovuttaa kansallisten viranomaisten vaatimuksesta esimerkiksi poliisille.
Mutta mitä tarkoittaa teksti ”Keräämme tietoja sinusta, kuten iän, sukupuolen, maan ja ensisijaisen kielen… Keräämme tietoja kiinnostuksen kohteistasi ja suosikeistasi, kuten mitä joukkueita seuraat urheilusovelluksessa, mitä osakkeita seuraat taloussovelluksessa tai mitä suosikkikaupunkeja lisäät sääsovellukseen. Näiden selkeästi itse antamiesi tietojen lisäksi kiinnostuksen kohteesi ja suosikkisi voidaan myös päätellä tai johtaa muista keräämistämme tiedoista.”
Epäilemättä Facebook ja Google toimivat samoin, mutta mihin palveluihin Microsoft tietoja tarvitsee?"-
-
Eli kaikki mahdollinen kerätään ja tietoja analysoidaan ja yhdistetään jotta saadaan luotua tarkka profiili käyttäytymisestäsi.
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/windows-10-urkkii-tietojani-miten-voin-vaikuttaa-siihen-6587539
"Windows 10:n käyttäjäsopimuksen sananmuodot herättävät huolta, koska niissä yhtiö suojautuu jo etukäteen käyttäjien mahdollisilta joukkokanteilta. Joitakin tietoja yrityksen on pakko luovuttaa kansallisten viranomaisten vaatimuksesta esimerkiksi poliisille.
Mutta mitä tarkoittaa teksti ”Keräämme tietoja sinusta, kuten iän, sukupuolen, maan ja ensisijaisen kielen… Keräämme tietoja kiinnostuksen kohteistasi ja suosikeistasi, kuten mitä joukkueita seuraat urheilusovelluksessa, mitä osakkeita seuraat taloussovelluksessa tai mitä suosikkikaupunkeja lisäät sääsovellukseen. Näiden selkeästi itse antamiesi tietojen lisäksi kiinnostuksen kohteesi ja suosikkisi voidaan myös päätellä tai johtaa muista keräämistämme tiedoista.”
Epäilemättä Facebook ja Google toimivat samoin, mutta mihin palveluihin Microsoft tietoja tarvitsee?"-
-
Eli kaikki mahdollinen kerätään ja tietoja analysoidaan ja yhdistetään jotta saadaan luotua tarkka profiili käyttäytymisestäsi.
Vastaukset 182
Vanhimmat
Reuters: Yahoo on seulonut asiakkaidensa sähköposteja USA:n viranomaisille
http://www.sss.fi/2016/10/reuters-yahoo-on-seulonut-asiakkaidensa-sahkoposteja-usan-viranomaisille/
"Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan internetyhtiö Yahoo on seulonut salaa asiakkaidensa sähköposteja Yhdysvaltain viranomaisten pyynnöstä. Reutersille puhuneiden lähteiden mukaan Yahoo on luonut viime vuonna ohjelman, joka etsii sen asiakkaille saapuvista sähköposteista tiettyjä tietoja. Ohjelmisto on Reutersin tietojen mukaan valvonut satoja miljoonia sähköpostitilejä.
Lähteiden mukaan pyynnön esitti joko kansallinen turvallisuusvirasto NSA tai liittovaltion poliisi FBI.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, minkälaisia tietoja viranomaiset mahdollisesti ovat hakeneet tai minkälaista dataa Yahoo on mahdollisesti luovuttanut viranomaisille".
STT
--
EU:n ja Yhdysvaltain välisestä uudesta Yksityisyyskilveksi (PrivacyShield) nimetystä sopimuksesta huolimatta USA jatkaa totaalimassavalvontaansa entiseen tapaan:
IAO - Information Awareness Office (Total Information Awareness (TIA))
https://fi.wikipedia.org/wiki/IAO "scientia est potentia – tieto on valtaa"
"Information Awareness Office (IAO) oli Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaation (DARPA) tammikuussa 2002 perustama tiedustelupalvelu, jonka tarkoituksena oli tuoda yhteen useita DARPA:n projekteja. Kyseisten projektien tavoitteena oli soveltaa informaatioteknologiaa Yhdysvaltoja uhkaavien terroristien ja muiden epäsymmetristen uhkien valvontaan saavuttamalla Total Information Awareness (TIA) -tilan.
Tämä saavutettiin rakentamalla valtavia tietokantoja kaikkien Yhdysvalloissa olevien henkilöiden sähköpostien, sosiaalisten verkostojen, luottokorttitietojen, puheluiden, potilastietojen ja monien muiden tämänkaltaisten yksityisten tietojen keräämiseksi ilman tarvetta hankkia etsintälupaa. Tämä tieto oli sitten analysoitu etsien epäilyttävää toimintaa, ihmisten välisiä kytköksiä ja "uhkia".Tämän lisäksi, ohjelmaan sisältyi rahoitus biometriselle valvonnalle, joka kykeni tunnistamaan ja seuraamaan yksilöitä käyttäen valvontakameroita ja muita keinoja.
Yhdysvaltain kongressi peruutti IAO:n rahoituksen yleisen kritiikin seurauksena vuonna 2003. Arvostelun perustana oli huoli siitä, että järjestelmän kehittäminen ja käyttöönotto johtaisi joukkovalvontaan. Useiden IAO:n yksittäisten projektien rahoitusta kuitenkin jatkettiin eri nimien alla IAO:n rahoituksen peruuttamisesta huolimatta. Tämä selvisi Edward Snowdenin vuonna 2013 tekemää vuotoa seuranneissa paljastuksissa".
-IAO:n logossa tuttu pyramidi ja kaikennäkevä silmä (Illuminati)
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d1/IAO-logo.png
--
Eli IAO - TIA -projekti on käynnissä "deep state" statuksella koko ajan.
It-firma ampui itseään jalkaan: asensi vakoilujärjestelmän - hakkerit käyttivät samaa reittiä?
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/it-firma-ampui-itseaan-jalkaan-asensi-vakoilujarjestelman-hakkerit-kayttivat-samaa-reittia-6588008
"Yahoo vakoili käyttäjiä erityisen työkalulla, jolla se on seulonut kaikkien asiakkaidensa sähköpostiliikenteen amerikkalaisten viranomaisten pyynnöstä. Reutersin mukaan sama järjestelmä oli ehkä syynä myös hiljattain tapahtuneeseen hakkerointitapaukseen.
Vakoilujärjestelmä rakennettiin Reutersin mukaan salassa. Huhujen mukaan yhtiön entinen tietoturvasta vastaava pomo Alex Stamos olisi eronnut viime vuonna nimenomaan protestiksi salaiselle ohjelmalle".
Yahoon vakoiluskandaali "on juuri sellaista urkintaa, jonka täydellinen salaus estäisi"
Lainaukset: http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/yahoon-vakoiluskandaali-on-juuri-sellaista-urkintaa-jonka-taydellinen-salaus-estaisi-6587995
"Yahoo on mukana massiivisessa urkintaskandaalissa. Yhtiö kehitti viime vuonna erityisen työkalun, jolla se on seulonut kaikkien asiakkaidensa sähköpostiliikenteen amerikkalaisten viranomaisten pyynnöstä, kertoi Reuters.
Ei ole tiedossa, mitä tietoa viranomaiset ovat etsineet, mutta kyseessä on joka tapauksessa iso yksityisyydensuojan loukkaus.
Vastauksena Yahoo-skandaaliin muun muassa Twitter, Microsoft ja Google ovat vannoneet, että ne eivät skannaa viestejä samaan tapaan kuin Yahoo.
Mikäli Yahoo-paljastus pitää paikkansa, se olisi malliesimerkki tavasta, jolla valtion vaatimat takaovet ovat vaara kaikkien kansalaisten turvallisuudelle, arvioi brittilehti The Guardian".
--
On aivan varmaa että Yahoo:n tapaan PRISM-yhteistyö on käynnissä edelleen myös noiden muiden kanssa. Yksi jäi nyt vain kiinni, mutta Edward Snowdenin vuotamien dokumenttien mukainen massavalvonta on edelleen käynnissä ES-Updatella ryyditettynä.
Poistoon meni!
✞ ✞ ✞ W10 kaput 2 0 2 0 ✞ ✞ ✞
defender on yksi todellinen haittaohjelma...
OIKEIN!
hei,, Pitänee muistaa kanssa että w10 tietoturva katastrofi.
Missä MS ja vuoto on aina taattu! Niin!
Ubuntu toimii!
Joo lopuu urkkiminen kun poistin winkuran!
Ubuntu toimiikin!
Avaus on totta.
Urkkii se.
Tottahan se on!
w10 päivitys sotkee joka kerta kaikki asetukset.
Urkkiminen on microsohtin liikeidea.
Kamalaa urkintaa.
Kyllä!
Onpa siistiä!
Asiaa !!!
Windows-troijalainen haittaohjelmien kärjessä
Tietoturvayhtiön Check Point Software Technologiesin huhtikuun listauksessa Dridex-troijalainen oli yleisin haittaohjelma toista kuukautta peräkkäin. Toiseksi sijoittui Agent Tesla -troijalainen. Se sijoittui ensimmäistä kertaa näin korkealle yleisimpien haittaohjelmien listauksessa.
Ohan se kamalaa kun kaikki lähtee, Hah hah... Vakoilu on W10:ssä kuin jäävuori. se mitä näkyy, sinulla on jonkinasteiset mahdollisuudet sulkea sitä. Microsoft puhuu mitä se haluaa. NSA:sta Microsoft ei puhu mitään.
Microsoft ei luovuta tietoja eteempäin, ei sen tarvi, NSA ottaa ne lennossa.
W10 vakoilu on niin laaja NSA:n takia. Microsoft moisella määrällä mitään tee.
Joskin jakaa wlanisi salasanaa naapuruston koneisiin jotta ne voitaisiin vakoilla ilman että niilä on netti päällä.
Ja NSA saa samalla pääsyn koneellesi ilman hakkerointia ja voi imasta lisää, jos sitä kiinostaa. mm tiedostoja ja töitäsi.
Hyvin Vaarallista. varo sitä.
MS tunnustaa täydellisen vakoilun ja kameralla katselun ja mikillä kuuntelun!
On asiaa!
Niin, Windows urkkii tietojasi.
Windows... 🚽
saastutaa vaan koneen.
MS on vakoilija!
Missä windows, siellä miljoonien tappiot!
Windows vakoilee USA hallinnolle!!!
MS vakoilee kaikilla ohjemillaa usa- hallinnolle!
Windowshan vakoilee ihan kaiken usa hallinnolle!
Yhdyn avaajaan!
Kovaa urkintaa, Windows saastuu ja vuotaa sekä vakoilee.
Sitä ei kannata unohtaa!
Windowsissa oli jatkuvasti haitakkeita ja virusturvat on niin käyttöä hankkaloittavis ja Windowsia joutu jatkuvasti säätään kun asetukset katoo päivityksissä!
JATKOA SEURAS
Vakava haavoittuvuus miljoonassa Windows-koneessa – hakkereiden verkot jo vesillä.
Toistaiseksi BlueKeep-haavoittuvuutta hyödyntäviä haittaohjelmia ei ole liikkeellä, mutta lukuisia sitä käyttäviä esimerkkikoodeja on kehitetty. Luultavasti onkin vain ajan kysymys, milloin BlueKeep-hyökkäyksiä nähdään, Kyberturvallisuuskeskus arvioi.
Ei missään nimessä windowsia uskalla käyttää, se vakoilee ja vuotaa.
poista winkura.
Kamalaa! Nyt pitää päästä eroon Windowsista.
Heh!
Vakoilu on W10:ssä kuin jäävuori. se mitä näkyy, sinulla on jonkinasteiset mahdollisuudet sulkea sitä. Microsoft puhuu mitä se haluaa. NSA:sta Microsoft ei puhu mitään.
Microsoft ei luovuta tietoja eteempäin, ei sen tarvi, NSA ottaa ne lennossa.
W10 vakoilu on niin laaja NSA:n takia. Microsoft moisella määrällä mitään tee.
Joskin jakaa wlanisi salasanaa naapuruston koneisiin jotta ne voitaisiin vakoilla ilman että niilä on netti päällä.
Ja NSA saa samalla pääsyn koneellesi ilman hakkerointia ja voi imasta lisää, jos sitä kiinostaa. mm tiedostoja ja töitäsi.
Hyvin Vaarallista. varo sitä.
w10 pappawindows
Tollaista vakoilijaa ja supertoimimattomuutta kanata mihinkään asentaa.
Kyllä se urkkii kaiken!
Niin meni !
MS on urkkija!
Nyt on asiaa!
Niin menikin!!!
Sinne män!
Onhan se kauheeta se vakoilu!
Win on kova vakoilija.
Poestoon män.
Nyt on asiaa!
Ubuntu asennukseen heti!
Ongelmia windowsissa
Kuva ei oikein näy semmoista lumisadetta? Onko poistettava?...
Tossa on asiaa!
Törkeettä vakoilua!
miksi Windowsin käyttäminen tekee ihmisen tavattoman kateelliseksi, äreäksi ja pahansuovaksi.
Totuus kuitenkin että Intian lapsikoodarit kyhää windowsia ja MS ökyrahastaa alipakattujen työllä.
Ja jälkikin on sellaista että vakavia aukkoja putkahtelee vähän väliä.
Joo'oo. Win10 on täysin ala-arvoinen kuratuote. 200 eurolla saa koneeseen vakoilevan ja hitaan tehosyöpön. Ilmainen Mintti tai Ubuntu pesee winkuran mennnen tullen nopeudessa, ja käytettävyydessä.
KAMALAA!
Meillä naapurin intialainen windows särki viisi SSD-levyä. Oli päässyt kairautumaan seinän läpi meidän wifi verkoon. windowsin kehittäminen onkin kuulema jo lopetettu. Rahattomille on vielä Mint.
On se hankalaa!
Onhan toi urkinta ihan kamalaa!
Nykivä video
Miksi kun katson Windowsilla videoo, se nykäsee noin 4 - 5sekunnin välein?
Windowsit on saaastuneita,, ei voi odottaa!
Windows 10 ääni ongelmat
Windows 10 Wlan ongelmat
Windows 10 tulostin ongelmat
Windows 10 näyttöresoluuttio ongelmat
Windows 10 levyasema ongelmat
Windows 10 päivitys ongelmat
Windows 10 vakoiluongelma
Windows 10 TV-mokkulaongemaa
Windows 10 Nettikku ongelmaa
Windows 10 laittaa bioksen päreiksi
Windows 10 Hitsaa prosessorin oikosulkuun
Windows 10 korruptoi kiintolevyt ja muistitikut
Windows 10 hajoittaa polttavat asemat.
Windows 10 saa tulostimet ylikuumiaan
Windows 10 yms ongelmat.....
Ei toimi mikään!
Windows huono!
Kuvansumennus.
Se on sitä että näyttää kuin katselisi peliä verhon läpi ja tummat kontrastit on sumuisia ja taustaresoluutiot on puolittuneet. Sama koskee valkoisiin mutta niissä ei hyppää niin silmille.
Tämäkin vain w10 ongelma.
Lisäksi 4 ytimen ongelma.
Ja windows saastuu aina!
Otteko muuten huomannut! Käynistyksen jälkee Windowskone on noin vartin koajan jäätylevä!
Poestin vinkuran.
Ammottava reikä ja kaikki w10 on vaarassa!
Hyytävän kamala haavoittuvuus windowsissa jälleen....
Ukraina hakkeroi taas.
Ukrainalaishakkerit varastivat lähes 10 miljoonan terveystiedot Australiassa!
Ja Winkurassa taas ISOJA REIKIÄ !
En tykkää urkinnasta!
Windoosa menee kuin mummo lumessa!
W11 hidastuu, hidastuu, hidastuu ...ja lopulta hyytyy..
Kyllä Windowsit on tosi huonoja
Vanhaan Windows 10 koneeseen asensin ja wifi, ääneet, yms eivät toimineet suoraan vaan piti temppuilla liki 5 tuntia.
Vaikee sanoo, mihin tukseterrorisointi katosi!
KolliVapunen ei tiedä mistään mitään! se vaan keksii satujaan!
Windows on vakoileva haitake!
TUSKAAHAN WINDOWS ON!
⛔ Microsoft 💩
VAKOILUAHAN WINDOWS ON!
⛔ Microsoft 💩
POISTIN WINDOWSIN!
///////////// \\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\
LOPPUU SE URKINTA!
Nyt se vaappu sitten sotki taas koko palstat
Voi voi tällaista touhua!...!!!!
Windows kova urkkiin koneesi ja pilvesi.
W10 säätö on kamalaa ja ei kuulu ihmiselle moista massa tuskaa.
Ho hoo.. Heh.. titteliä yhdessä Microsoftin Http 404
Kova urkkimaan tietoja!
MS urkkii rajusti tietojasi.
Joo.. Edge on surkee selain...
Windows pätkii aina! Windosin vika! Ja jumittaa.
Windows hidastuu kokoajan ja lopulta se ei enään käynisty ollenkaan! Kyllä!
Ja windows on kovin saastuva
URKINTA ON VAKAVA ASIA!
PURRA ON KANSAN PETTURI!
Alas ukrainan natsit
Viimeisin windows päivitys tuhos DirecXän, yksikään peli ei aukea!
Poistin koko winkuran!
Varo Windowsia!
MICROSOFT ILMOITTAA WINDOWS-KÄYTTÖJÄRJESTELMÄN KRIITTISISTÄ HAAVOITTUVUUKSISTA....
Winku on vakoilu!
Macillä mennään 🍒🍒🍒
Hmm... Malware, Missä windows, siellä miljoonien tappiot!
MS nuuskii pyllymajan tuohuja!
MS siis nuuskii pyllymajassa!
W11 universumin paskin OS, hyi helvetti!
TOTTA! Winku on 💩
꧁💥 ☠ 💣 ☠ 💥꧂
MS vakoilee kaiken winkusta.
Vakoilee se
:) Vaihdoin Windowsin Chromebookiin, nyt hymyilyttää! 😋
Kyllä Windows vuotaa taas kuin mätä matopurkki!
WINKU vakoilee pahasti!
2 Miljardia on Purra budjetoinut ukrainaan! Omalta kansalta leikataan!
🔱 KUOLEMA UKRAINALLE 🔱
🔱 KUOLEMA ZELENSKYILLE 🔱
Miksi NSA NIITÄ kauhahomoja kyttää! Vai onko se Ukraian agentti!
W11 urkkii kaikki tirtosi!
ZELENSKYI ON ITSE SE PAHIN NATSI, harrastaa kansanmurhia, etnistä puhdistusta, ryöväystä, tapattaa viattomia siviilejä!
👺👺👺
Ylimielinen Zelensky ja Ukrainan terroriteot ja aseiden myynti Hamasille sai USA rahahanat kiinni. Joka on ihan ymmärrettävää.
Ukrainan armeijan nälänhädän puhkeamisen taustalla seuraukset Ukrainan asevoimille ovat yksinkertaisesti katastrofaaliset. Republikaanipuolue tekee tämän voittaakseen Joe Bidenin .
"Presidentinvaaleihin on vielä monta kuukautta jäljellä. Mutta Donald Trumpilla on jo erittäin haitallinen vaikutus Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan. Trumpin käskystä kongressin republikaanit estävät sotilaallisen avun Ukrainalle", artikkelin kirjoittaja väittää.
Aiemmin Nato keskusteli tulevaisuudesta ilman Yhdysvaltoja ja presidentti Donald Trumpin kanssa....
Ja sen se ossa! Mutta ei muuta!
VAIHDA MINTIIN, NIIN MINÄ TEIN.
Mitään ei opita vaikka windows imee viruksia vuodesta toiseen!
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
ei kanannata käyttää windoooooosia!
Windowsissa niin paljon oikeita ongelmia!!!!!
Häpeän olla enää Windows-käyttäjä!
Sen verran surkee ja vakoileva Windows nykyään on.....
Miten saan latausvirheen poistettua ja korjattua
Kone näyttää viestiä latausvirhe (0x80070643 )
Päivitys on windoosin riippakivi! aina suteen!
###
W11 VAKOILEE IHAN KAIKEN!
Oudoksuttavaa kyllä, on useasti todettu, että susi Windows avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti liian vähäisiä tuotannollisia resursseja.
Miksen mokkula toimi w11:sta
Suosittelen poistamaan Windowsin, jos haluat inhimillisen käyttöjärjestelmän.
😼 👾
-----------------------------------------------------------------------------
W11 present: Hetki ennen kaatumista.
Pääosissa, Bugit, Virukset. Paska koodi.
👾👾👾 👾👾👾👾👾👾👾👾👾👾👾
W11 ⛔⛔⛔⛔⛔
Hmmm. 😕 entäs NSA~Takaportti !
W10 laittaa väkisin kokoajan mainoksia ja käyttää sijaintitietoa
vaikka olisi laittanut jokapaikkaan EN SALLI - täpät. Winukka on mennyt sellaiseksi, että se saisi maksaa ihmisille,
Windowsia ei uskalla enää käyttää
Windows on tietoturva katastrofi!
ASIA OTSIKOSSA!
Pyysin lähihoitajaa pukeen minulle kahdet winkurahousut päällekkäin?
Windows vaan lagaa vuodesta toiseen.
Vakoilu on W11:ssä kuin jäävuori.
Mua ärsyttää se w10 "neljän ytimen ongelma"
Jos kunnon kone w10 ei pysty sitä hyödyntään.
On se ihan perseestä!
Kuolema Zelenskyille
Vapaus Ukrainalle natsijohdosta!
---------------------------------------
Kuolema zelenskyille
Sininen näyttövirhe (BSOD), joka tunnetaan myös nimellä Kernel Security Check Failure Error, on yksi yleisimmistä virheistä, joita näet Windows-käyttö.!!!!
Windowsia ei uskalla enää käyttää
Windows on tietoturva katastrofi!
Miten madotan windowsini?
W10 on matorasia! Mutta myös 11.
--------------------------------------------:>
Win on ollut aina hidas wlanin kanssa!
- halpakortit käyttää kamalasti prossutehoa
- Ajurit sekoilee ja kortti on hitaassa moodissa vaihka verkko olisi hyvä.
- windowsin liittämisohjelma on hidas ja temppuileva puutuvinen liitettävyyksineen.
Kuuluuko BBX 485 S BR kaiuttimet serjätteeseen vai palavaan jätteeseen?
MUISTA: APPLE JA MICROSOFT ON VAKOILIJOIJA!
Kamalaa!
Onneksi käytän avointa linuxia.
Samalla tavalla ne yahoon sähköpostit ovat avautuneet, vaikka olisit käyttänyt tubutintakin......†
No eipä ainakaan mene kaikki mikrofonin poimimat äänet sukkana netin kautta eri tahojen servereille...
rm -rf/microsoft*
Linuxin ilmaisuuteen pitää ottaa mukaan poliitikkojen ja virkamiesten voitelulahjukset joiden jälkeen Linuxkaan ei ole enää halpa, koska Romanian tapaan Microsoft maksaa miljoonia euroja oman Windows käyttöjärjestelmän ja Office toimisto-ohjelmapaketin tekemisestä halvaksi. Sillä ne on saatava kaikkien maiden kouluihin, virastoihin, hallintoon ym.
Ilmaiset Open source Linux ja LibreOffice-toimisto-ohjelmapaketti tulevat lahjusten jälkeen maksamaan miljoonia.
Ministeri tunnusti: sai 3 miljoonaa lahjuksina Microsoft Officen valitsemisesta kouluihin
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/ministeri-tunnusti-sai-3-miljoonaa-lahjuksina-microsoft-officen-valitsemisesta-kouluihin-6535915
"Syyttäjän mukaan vuosina 2004-2009 koulujen ja muiden julkisten laitosten Office-hankinnoissa on esiintynyt korruptiota yhteensä 105 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta".
Suomessa tuskin toimitaan toisella tapaa kun käyttöjärjestelmiä ja ohjelmia valitaan.
"Microsoft on antanut itselleen oikeuden suorittaa etähallintaa ja tiedonkeruuta ... ja kaikille lukuun ottamatta niitä, jotka voivat valita tietoturvan, he tekevät sen siten, että he voivat tunnistaa sinut henkilökohtaisesti. Voi, ja ilmeisesti he" Kerään myös joitain asiakirjojasi. Emme voi vittuakaan luottaa heihin tähän, koska heti kun heillä on kyky käskeä tietokonettasi pakata joitain tietoja ja lähettää heille, joku kusipää lainvalvonnassa aikoo vaativat, että he käyttävät sitä väärin. Ja älä sano, että eivät, koska juuri tällaista paskaa lainvalvontaviranomaiset ja turvallisuusvirastot tekevät. He eivät missään tapauksessa ilmesty NSL: n kanssa, joka vaatii tietoja ja kieltää Microsoftia pääsemästä se."
Windowsia siis ei voi käyttää, se vakoilee.
MS myy tietojasi!
Sillähän Microsoft rahastaa!
Ja myy niitä!
On se kauheeta! Kaikki tietää, W10 on tietoturva katastrofi!
Ihme vakoilua!
Se on huomattu!
NSA lla on takaportti kaikkiin jenkkien ohjelmiin ja harjoitta myös taloudellista vakoilua jenkki firmojen eduksi, kaikkien pitäisi tämä tietää.
Nyt me tyhmät tilattiin sieltä n. 800 000 000 € aseita ja LNG satama laiva 460 000 000 € jotta voidaan ostaa kaasua kymmenen vuotta kymmenkertaiseen hintaan.
Kauankohan meitä voidaan kusettaa täyspäiväisesti, pitäisiköhän joitain päättäviä henkilöitä jo vaihtaa.
Kyllä se on pahemmalaatuinen vajakki tuo kolli!
Kuopion 🐒
Venäjän KGB ei urki mitään, vaan hankkii tiedot uhrejaan brutaalin julmasti rääkkäämällä.
o.u.d.o.k.s.u.v.a on sama kuin k.o.l.l.i.m.a.a.t.t.o.r.i -- A.P.I.N.A horisee taas!
MENE K0LLI H0IT00N
MS on törkee vakoilija!
Jo se hyväksytty käyttösehtosopimus tuon kaiken kertoo.
Vahdoin Ubuntuun, se on hyvä eikä vakoile ja Ubuntu toimii.
💗 UBUNTU 🇫🇮
NSA urkii kaiken ihmisten windowseista!
Fox news kertoo että biden näki aaven!
Biden kertoo yleisölle, että hän tapasi äskettäin Mitterandin, entisen Ranskan presidentin, joka kuoli vuonna 1996
François Mitterrand toimi Ranskan presidenttinä vuosina 1981–1995.
Winkura on sietämätön vakoilu!
Psykologeille tutkittavaa olisi siinä asiassa, miksi Windowsin käyttäminen tekee ihmisen tavattoman kateelliseksi, äreäksi ja pahansuovaksi.
🤐 🤐 🤐
Olisi monta muutakin negatiivista psyykkistä piirrettä, mitä Windowsin käyttö ilmeisestikin aiheuttaa, mutta tällä kertaa jätän listani lyhyeksi.
🤐 🤐 🤐
Siksi en käytä winkuraa.
Se on syytä huomata! Kaiki Windows viritelmät on käyttöjärjestelmän irvikuvia.
Apina vaan ei usko!
Avaus ja otsikko, ne on asiaa!
Microsoft hehkuttaa kvanttitietokonetta – 14 000 testiä, 11000 virhettä
Käytätkö Windowsia? Nyt tuli 6 painavaa syytä päivittää heti
Maaliskuun korjaukset poistavat kymmeniä haavoittuvuuksia Microsoftin tuotteista.
Kaikkiaan yhtiö paikkasi 57 haavoittuvuutta, joista 7 oli paljastunut jo ennen korjausten ilmestymistä. Nämä Windowsia koskevat haavoittuvuudet liittyvät muun muassa käyttöoikeuksien nostamiseen tietokoneessa, vaarallisen koodin ajamiseen etäältä ja virtuaalisten kiintolevyjen asentamiseen.
en moista hyväksy!
Ton me jo tiesimmekin! Osa vaan ei uskonut!
Acerin kannettava ja wifi
Mikähän mättää, kun laite ei saa yhdistettyä wifiin? Wifi-yhteyden asetukset on muutettu sellaisiksi, ettei ko. yhteysni.
Windows vakoilee ihan kaiken mitä sillä teet.
Yksitoista urkkii tietoja vähintään yhtähyvin.
W11 aikaan avaus pitää edeleen paikkaaansa TÄYSIN!
Winkura on saastuvin os.
Vakavaa vakoilua!
W11 urkkii vieläkin pahemmin vai voiko enää pahemmin urkiia
Microsoft kamala vakoilija.
Donald Trump sanoi sunnuntaina, ettei hän oikeastaan harkitse pitkän kantaman Tomahawk-risteilyohjusten toimittamista Ukrainalle . Kun Air Force Onessa ollut toimittaja kysyi häneltä asiasta, Trump vastasi: "Ei, ei oikeastaan." Hän lisäsi kuitenkin, että hän saattaa muuttaa mielensä. Viime päivien raporttien mukaan Pentagon oli kertonut Valkoiselle talolle, että Yhdysvaltojen Tomahawk-varastot riittävät toimittamaan niitä Ukrainaan.
Ukraina on etsinyt Tomahawk-ohjuksia pitkän kantaman iskujen suorittamiseen Venäjää vastaan, mutta ilman niitä se on silti pystynyt käymään onnistuneen kampanjan käyttämällä omia dronejaan ja ohjuksiaan Venäjän sotilas- ja strategisia kohteita, kuten öljyvarastoja ja jalostamoja, vastaan. Ukrainan drooni-isku iski sunnuntaina Venäjän Tuapsen öljysatamaan Mustallamerellä aiheuttaen tulipalon ja vahingoittaen kahta alusta, Venäjän viranomaiset kertoivat. Myös lähialueiden Venäjän lentokentät jouduttiin sulkemaan.
Turkin suurimmat öljynjalostamot ostavat enemmän venäläistä öljyä vastauksena länsimaiden uusimpiin Venäjä-pakotteisiin, Reuters raportoi viitaten kahteen asiasta suoraan tietoa omaavaan lähteeseen ja muihin alan lähteisiin. Turkki on merkittävä venäläisen raakaöljyn ostaja Kiinan ja Intian ohella, mutta jalostamot seuraavat Intiaa ja vähentävät tuotantoaan.
Yksi Turkin suurimmista jalostamoista, azerilaisen SOCAR-yhtiön omistama SOCAR Turkey Aegean Refinery (STAR), on äskettäin ostanut neljä raakaöljylastia Irakista, Kazakstanista ja muilta venäläisiltä tuottajilta joulukuun saapumispäivää varten, lähteiden mukaan. Tämä vastaa 77 000–129 000 barrelia päivässä (bpd) venäläistä toimitusta lastin koosta riippuen Reutersin laskelmien mukaan, kun taas venäläinen raakaöljy kattoi käytännössä koko STAR-jalostamon noin 210 000 barrelin päivittäisen öljyntuotannon lokakuussa ja syyskuussa kauppatietojen mukaan. SOCAR kieltäytyi kommentoimasta asiaa, Reuters sanoi.
Toinen merkittävä turkkilainen jalostamo – Tupras – lisäsi muiden kuin venäläisten laatujen ostoja , kaksi lähdettä kertoi. Tupras aikoo myös pian lopettaa kokonaan venäläisen raakaöljyn tuonnin toisella kahdesta suuresta turkkilaisesta tehtaastaan, jotta se voisi ylläpitää polttoaineen vientiä Eurooppaan joutumatta EU:n tulevien pakotteiden kohteeksi, kaksi lähdettä sanoi. Reutersin mukaan Tupras ei vastannut kommenttipyyntöön.
Ukraina on sijoittanut erikoisjoukkoja taistelujen partaalla olevaan Pokrovskin kaupunkiin itäisessä Ukrainassa torjuakseen Venäjän voimakkaan hyökkäyksen , johon osallistuu tuhansia sotilaita, Kiovan ylin komentaja on kertonut. Ashifa Kassam kirjoittaa yksityiskohtaisessa raportissaan tilanteesta, että "portti Donetskiin" kutsuttu Pokrovsk sijaitsee Ukrainan armeijan tärkeällä huoltoreitillä ja on ollut Moskovan tähtäimessä yli vuoden ajan Venäjän pyrkiessä hallitsemaan koko Itä-Donetskin aluetta.
The Guardian