Eikö presidentti huomaa eriarvoisuutta?

*Ääri-ilmiöt lisääntyvät. Mistähän johtunee? Pres. ei ainakaan ole estänyt niiden lisääntymistä.Pres ninistö ilmoitti puuttuvansa,jos havaitsee yhteiskunnassa epäkohtia. Ilmeisesti ei ole huomannut,että köyhät köyhtyvät ja syrjäytyvät. Vaikkakin on nuijinut eriarvoisuutta lisänneitä hallituksen esityksiä jo vuosia. Miten voi olla noin? Työttömyys pahenee ja työpaikat vähenee. Josko lienee tyytyväinen?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vain jos ei-suomalaisten oloissa havaitaan epäkohtia

Äänestä

Eivät puolueisiin kuuluvat ole olleet suomalaisten puolella enää hyvin pitkään aikaan. He ovat äärielitistejä, joilla on ihan omat piirinsä ja tarinansa.

Jos vanhuksia hakataan rutiininmaisesti, jos työttömiä ja sinne vaikkapa huonolla tuurilla päätyneillä olisi tarvetta johonkin ei heitä kuunnella. Läpimädät yhteiskunnan mätäpaiseet ovat aivan liian kiireisiä kilistelemään boolilaseja, että käyttäisivät edes vaikkapa varttia viikossa työhön.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ihmetteleväonnellinen kirjoitti:

*Ääri-ilmiöt lisääntyvät. Mistähän johtunee? Pres. ei ainakaan ole estänyt niiden lisääntymistä.Pres ninistö ilmoitti puuttuvansa,jos havaitsee yhteiskunnassa epäkohtia. Ilmeisesti ei ole huomannut,että köyhät köyhtyvät ja syrjäytyvät. Vaikkakin on nuijinut eriarvoisuutta lisänneitä hallituksen esityksiä jo vuosia. Miten voi olla noin? Työttömyys pahenee ja työpaikat vähenee. Josko lienee tyytyväinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu