Messiaaninen istuu kahdella tuolilla

taastätäsamaa

ja koko ajan vakuuttaa itselle ja toisille, että ovat samaan aikaan sekä juutalaisia että kristittyjä. Miksiköhän? Varmaan häpeästä. Monen juutalaisen omaiset ovat tuhoutuneet kristtyjen kourissa ja monet pakkokäännytetty katolisten nunnien toimesta. Ei sellaisessa suvussa kehtaa sanoa kääntyneensä kristityksi. Niinpä on hyvä sanoa olevansa yhä juutalainen ( todellisuudessa kristitty) ja olla loukkaamatta sukua.

Miksi ihmiset kääntyy toiseen uskontoon? Koska eivät anna arvoa omalle kansalleen, saa ihailua joulukristittynä tai saa kristityn vaimon?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuuden__torvi

      Jeesus, kaikki opetuslapset ja Paavali olivat messiaanisia juutalaisia. Kristittyjä kutsuttiin Paavalin aikana juutalaisten nasaretilaiseksi lahkoksi, koska pakanat olivat kääntyneet juutalaisiksi niin, että tunnustivat Jeesuksen Herraksi ja Jumalaksi. Tosin nimeä Jeesus ei käytetty vaan nimeä Yeshua.

      Ap.t 28: 17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne. 18 Roomalaiset kyllä olisivat kuulustelun jälkeen päästäneet minut vapaaksi, koska en ollut tehnyt mitään, mistä olisin ansainnut kuolemanrangaistuksen, 19 mutta juutalaiset olivat sitä vastaan. Niinpä minun oli vedottava keisariin -- ei kuitenkaan siinä mielessä, että mitenkään tahtoisin syyttää kansaani. 20 Tämän kaiken takia minä kutsuin teidät tänne saadakseni tavata teidät ja puhua kanssanne. Olen näet kahleissa Israelin toivon tähden."

      21 Juutalaiset vastasivat: "Emme ole saaneet Juudeasta mitään kirjettä, jossa kerrottaisiin sinusta, eikä kukaan veljistä ole täällä käydessään puhunut sinusta pahaa, ei julkisesti eikä yksityisesti.

      Katolinen kirkko sai ajettua 300-luvulla kristityt pois synagogista. He surmasivat messiaaniset rabbit roviolla. Sapatin viettäminen kiellettiin ja tilalle otettiin Sol Invectus epäjumalan sunnuntai. Sianlihaa alettiin syömään, koska se oli Roomassa epäjumalan uhrilihaa. Katolinen kirkko kirjoitti ohjeita, jotta Raamatun säännöistä voitiin poiketa. Tämä tehtiin sen takia, että Roomalaiset hyväksyisivät kristinuskon valtiouskonnoksi. Siinä samassa luotiin ihan uusi uskonto - kristinusko, joka ei ollut enää samaa evankeliumia eikä samaa Jeesusta, mitä se oli alun perin ollut.

      Jeesus toisessa tulemuksessaan surmaa maan päältä ne, jotka syövät sian ja rottien lihaa. Tämän kertoo selvästi Raamattu.

      Jes. 66: 15 Katso, Herra saapuu tulenlieskassa,
      hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli.
      Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna,
      hänen jyrinänsä liekkeinä.
      16 Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella,
      hänen miekkansa lyö ihmissukua,
      ja monet kaatuvat sen lävistäminä:
      17 nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra.

      18 Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni.

      Tuhatvuotisessa valtakunnassa valtaa pitää Jeesuksen lisäksi 12 apostolia ja 144.000 messiaanista juutalaista, jotka saavat vallan hallita pakanakansoja. Silloin noudatetaan Mooseksen lakia. Helvetissä ovat sitten ne kristityt, jotka eivät tätä hyväksy.

    • taastätäsamaa

      taisin tehdä aloituksen turhaan. Ei syntynyt pukua kaksilla housuilla vaan nuken tupakkakukkaro.

    • rkop

      Uusi Testamentti:"Joka ympärileikattu on. on velvollinen kaikkea Lakia noudattamaan!"
      Onnistui se apostoleille, ja onnistuu se messiaaneilllekkin!

    • MopotonSkootteri

      Ei siinä ole mitään outoa, että on samaan aikaan messiaaninen juutalainen, eli että juutalainen uskoo Jeesukseen. Juutalaisen ei tarvitse eikä pitäisi luopua juutalaisuudesta hyväksyessään Jeesuksen Messiaanaan. Juutalaisuus ja Jeesukseen uskominen eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita. Kun juutalainen alkaa uskomaan Jeesukseen, hän ei käänny toiseen uskontoon.

      • Kaikki ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia. Eikä siinä ollut mitään ristiriitaa. Outo, ettei ihmiset tajua, että kristinusko on ihmisten keksimä nimi. Yhtä hyvin voisimme edelleenkin olla juutalaisia jotka uskovat Jeesuksen olevan Messias.
        VT:ssä ennustettiin Jeesuksen tulemisesta ja UT:ssa kerrotaan kun Jeesus tuli. Jos Raamattua ei olisi nimetty kahteen eri testamentiin se olisi ilmeisesti helpompi ymmärtää kronologiseksi kirjaksi. Nyt se ymmärretään väärin kahdeksi eri kirjaksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      249
      3635
    2. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      65
      1372
    3. Taasko on ammuskeltu kaupungilla

      Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
      Kokkola
      40
      1152
    4. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      67
      1096
    5. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      1051
    6. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      1010
    7. Mitä muka hyvää kaivatussasi on?

      Kysymys otsikossa
      Ikävä
      42
      819
    8. Onko kaivattusi

      ressukka? Miten on?
      Ikävä
      37
      788
    9. Koko maailma elää valhetta

      Lähestulkoon koko maailma elää valhetta. Tietomme on valhetta, luulomme arvailuja ja pahuus jokaisessa sydämessä, jos ei
      Uskonnot ja uskomukset
      358
      787
    10. Vuoden loppuun asti kaipaan

      Enkä katso sinä aikana muihin suuntiin. Jos tämä juttu ei etene mihinkään nykyisestä, niin unohdan sinut. En päätä ystäv
      Ikävä
      68
      775
    Aihe