Minulla on ollut struuma 10 vuotta. Kilpirauhasarvot ovat aina olleet normaalit. Nyt lääkäri haluaa, että aloitan tyroksiinin, jotta kilpirauhanen pienenisi. Onko kellään kokemusta tällaisesta? Tuliko tuloksia ja millä aikataululla?
Tuo ratkaisu saattaisi ilmeisesti pelastaa minut leikkauspöydältä tulevaisuudessa. Leikkauksen jälkeen joutuisin elämään vajaatoiminnan kanssa lopun elämääni.
Riskit ovat kuitenkin kohdallani suuret. Olen saanut struuman litiumin (lääke kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön) pitkäaikaiskäytön sivuoireena. Tyroksiinista voi mahdollisesti seurata liikatoimintaa, joka olisi suui mielenterveydellinen riski. Lisäksi olen kärsinyt pari kolme vuotta sitten hiustenlähdöstä, jota en halua enää uudelleen. Liikatoimintahan voi aiheuttaa tätäkin?
Minulle määrätty annos on 25mikrogrammaa vuorokaudessa, ilmeisesti hyvin pieni annos? Kahden kuukauden päästä sitten kilpirauhasarvot labrassa. Muita ohjeita ei tullut, kuin että jos tulee liikatoiminnan oireita, niin sitten lopetan tyroksiinin.
Jos minulle tulee liikatoiminta, niin loppuvatko ne oireet kuinka pian tyroksiinin lopetuksesta? Vai onko mahdollista että esim. hiustenlähtö jatkuisi sen jälkeenkin.
Valitettavasti en voi vaihtaa bipo-lääkitystäni. Muuta toimivaa lääkettä ei ole minulle siihen löytynyt.
Olisi kiva kuulla kokemuksia jne... Minulla ei ole ketään kenelle jutella. Ainakaan sellaista joka yhtään ymmärtäisi. Koko tämä terveyden ja mielenterveyden vyyhti tuntuu kiristyvältä verkolta.
Struuma ja tyroksiini? (+bipolaarilääkkeet)
2
711
Vastaukset
- Alkup
Tätä saa edelleen kommentoida, mutta kerron nyt itse kuulumisiani, jos vaikka joku ui samoissa vesissä.
Tosiaan aloitin tyrot 25mikromg:n annoksella. Puoli vuotta meni ihan hyvin. Kilpirauhasarvot kääntyivät laskuun ja lopulta myös alle "normin", mitä sopi odottaakin.
Sitten kosahti. Ajattelin ensin että minulla on ennenaikaiset vaihdevuodet, kun oli niin omituisen kuuma ja välillä taas hetkessä vilutti. Sitten silmissä sumeni välillä ja kävinkin silmälääkärillä. Löytyi pieni hajataitto toisesta silmästä, ei muuta vikaa. Silmät edelleen tosi kuivat ja väsyneen tuntuiset. (Mutta Basedow on ilm. autoimmuuni-sairaus, joten sitä ei tällaisessa tarvitse pelätä?)
Sitten tulivat sydämen tykyttelyt ja levottomuus. Vuoroin väsytti aivan jumalattomasti, vuoroin taas ei pystynyt nukkumaan. Painokin laski. TSH oli 0,05. TK-lääkärin mielestä voin jatkaa lääkistystä, mutta puolikkaalla annoksella. Kokeillaan nyt sitten niin.
En ole huomannut että kilpirauhanen olisi pienentynyt, mutta ei kai se ole kasvanutkaan. Syksyllä TK-lääkäri sen sitten taas painelee. Olen käynyt endokrinologillakin pari vuotta sitten, mutta TK:n mielestä ei tarvetta laittaa nyt lähetettä.
Lääkäri sanoi että soita jos oireet ei parin kuukauden päästä helpota. En oikein tiedä mikä on mittari. Se että pystyn olemaan. Vai joku muu? Olisi kiva, jos ei kuitenkaan elimistölle kävisi isompaa vahinkoa, vaikka olemaan pystyisinkin. - TyrannosaurusT
Minulla on kokemusta vain tavallisesta vajaatoiminnasta.Thyroxinilla ei kannata aiheuttaa liikatoiminnan oireita ja pilata elämänlaatua.Ylimääräisen tyroksiinin pitäisi poistua melko nopeasti jos lopettaa lääkkeen käytön.
Jos minä olisin samassa tilanteessa niin pienentäisin annosta sen verran että ylimääräiset oireet poistuu.Tärkeintä on oma hyvinvointi.Mitään liikatoiminnan oireita ei kannata itselle aiheuttaa.Voihan olla myös niin ettei Thyroxinista ole sinulle mitään hyötyä ja kärsit vain haitoista.
Ongelma on ehkä sen verran harvinainen niin että harva lääkäri osaa arvioida tilannettasi ja antaa sopivaa hoitoa siihen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46939Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849