"
Me olemme tulleet armahdetuksi, mutta meihin on jäänyt synnin voima. Ja siksi me tarvitsemme tämän kokonaisen ja täydellisen evankeliumin sanan. Ja niin Jeesus tässä antaakin, tässä tekstissä meille tehtävän, että teidänkin tulee pestä toinen toistenne jalat. (Joh 13)
Me tarvitsemme toinen toisiamme ehdottomasti, että me voimme auttaa ja olla avuksi toinen toisillemme. Meillä on Kristus armoistuimena omassa sydämessämme. Ja me saamme uskoa myöskin yksinäisyydessä kiusausten keskellä syntimme anteeksi. Mutta me tarvitsemme, kristityt veljet ja sisaret, toinen toisiamme. Siksi että me autamme ja olemme avuksi toinen toisillemme. Siksi jos yksikin puuttuu niin se on aivan liikaa. Sen tähden tehkäämme työtä myöskin niitten veljien ja sisarten eteen jotka eivät nyt jaksa tulla yhteisiin kokouksiin. Me olemme aivan varmat siitä että Jumalan tahto on että kaikki olisivat yhtä ja meidän tehtävä ei ole hajottaa vaan meidän tehtävä on koota. Pyhä Henki tahtoo rakentaa ja yhdistää ja koota yhteen. Olkoot meillä aina jokaisella sellainen ajatus ja rukous Jumalan puoleen, mutta ennen kaikkea rukoilkaamme Jumalalta voimaa omaan uskonelämäämme. Että me jaksamme tunnustaa uskomme, että me tänään ja tulevinakin päivinä ja aikoina jaksamme uskoa armosta itsemme autuaaksi.
HP 9.2.2015 Tampere
Me olemme tulleet armahdetuksi, mutta meihin on jäänyt synnin voima. Ja siksi me tarvitsemme tämän kokonaisen ja täydellisen evankeliumin sanan. Ja niin Jeesus tässä antaakin, tässä tekstissä meille tehtävän, että teidänkin tulee pestä toinen toistenne jalat. (Joh 13)
Me tarvitsemme toinen toisiamme ehdottomasti, että me voimme auttaa ja olla avuksi toinen toisillemme. Meillä on Kristus armoistuimena omassa sydämessämme. Ja me saamme uskoa myöskin yksinäisyydessä kiusausten keskellä syntimme anteeksi. Mutta me tarvitsemme, kristityt veljet ja sisaret, toinen toisiamme. Siksi että me autamme ja olemme avuksi toinen toisillemme. Siksi jos yksikin puuttuu niin se on aivan liikaa. Sen tähden tehkäämme työtä myöskin niitten veljien ja sisarten eteen jotka eivät nyt jaksa tulla yhteisiin kokouksiin. Me olemme aivan varmat siitä että Jumalan tahto on että kaikki olisivat yhtä ja meidän tehtävä ei ole hajottaa vaan meidän tehtävä on koota. Pyhä Henki tahtoo rakentaa ja yhdistää ja koota yhteen. Olkoot meillä aina jokaisella sellainen ajatus ja rukous Jumalan puoleen, mutta ennen kaikkea rukoilkaamme Jumalalta voimaa omaan uskonelämäämme. Että me jaksamme tunnustaa uskomme, että me tänään ja tulevinakin päivinä ja aikoina jaksamme uskoa armosta itsemme autuaaksi.
HP 9.2.2015 Tampere
Vastaukset 46
Vanhimmat
VAIKKEI SIINÄ OLLUT KAIKKEA ,SE OLI HYVÄ. SEN PAREMPAA EI
KUKAN TARVITSE , EI NYT EIKÄ VASTAKAAN ..."OLIN KUULLUT SEN NETISTÄ ,,,9.2. 2015...
-
Näin puhui PyhäHenki heikin kautta silloin, ""Me olemme aivan varmat siitä että Jumalan tahto on että kaikki olisivat yhtä ja meidän tehtävä ei ole hajottaa vaan meidän tehtävä on koota. Pyhä Henki tahtoo rakentaa ja yhdistää ja koota yhteen.""
HP siis itse toimii vastoin PyhänHengen hänelle antamaa ilmoitusta, lähtiessään eriseuraan, saarnaamaan!
Se on lähtemistä, jos siirtyy muihin tiloihin saarnaamaan toiseen yhdistykseen, vaikka kuinka venkuloisi että edustaa jotain alkuperäistä.
SE ON HAJOITTAVAA TYÖTÄ!
Pyhäthäväistyy, valehtelet. He eivät itse lähteneet, lakkaa valehtelu. Aiemmin jo on eroitettu useita saarnaajia, koska eivät voineet tunnustaa vastoin Raamattua, lappareiden ehtoja oikeiksi. Samoin kävi SS ja HP:n kohdalla. Omatunto EI OLE KAUPPATAVARAA.
Kuinka uskallat puhua valhetta? Olet perusteellisen eksynyt, eikä sinulla ole vielä omatunto herännyt. Valehtelu ja väärän todistuksen antaminen on syntiä, se on kymmenessä käskyssä, ei tarvitse lappareidenkaan keksiä muita syntejä, käskyissä on koko Jumalan tahto ilmaistu meihin nähden.
Ei heitä eroitettu, heitä ei vain seurakunta lähettänyt lähetysmatkoille luottamuspulan tähden joka johtui erimielisyyksistä sakramenttiasiassa. Kuitenkin he ovat saaneet jatkaa ja jatkaneet saarnaamista omilla paikkakunnillaan. Jos on oikea mieli, ymmärtää, että oma kotipaikkakuntaon kristillisyyden kannalta keskeisin. Jos jotain henkilöä ei lähetetä, minusta sitä ei millään tempulla voi vääntää erottamiseksi. Sinun logiikallasi myös mm. AK, TL, ER ymym. on eroitettu seurakunnasta/saarnaajan tehtävästä mitä nyt tarkoitatkaan. Niin kauan saa olla mukana, kun itse haluaa! Itse ovat kaikki lähtiät viime kädessä päätöksen tehneet.
Justiinsa päinvastoin. Omiin sakramanttetihin turvautuneilta loppui lähetystyöt, ja kateuksissaan he, lapparien avustuksella, sulkivat tien lähestyskentille niiltäkin jotka pysyvän evankelisluterilaisina herätysliike saarnaajina, liittymättä OALC kirkon pastorien joukkoon.
NIIN OMATUNTO EI OLE KAUPPATARAA, EIKÄ JUMALA OLE
OSTO ja MYYNTILIIKKEEN HOITAJA,, VAAN HERRA JOKA ON
KAIKKIVALTIAS HERRA,
-
MINUSTAKIN pyhät häväistyy SIEKAILEMATTA , JOS ME OLISIMME JÄÄNEET KUN SIAN MUNAT RAUNILLE ,SE OLISI OLLUT PAHASTA.
SILLÄ KUKA VOI TUOTA LAHKOLAISUUTTA KANNATTAA, JOKA
TEILLÄ ON , SE EI OLE SAMA LAHKO KUIN NASARETILAISEN , EIKÄ
TULE KOSKAAN OLEMAAN . . . "
Harmittaa kun kaikilla ei omatunto veny niinkuin kuminauha entisen pojan housuissa.
Olis eri kivaa olla samoissa seuroissa.
Tiedät itsekin että tuo on totuuden vääristelyä. Esikoislestasdiolaiset ry jatkaa edelleen lähetystyötä, mutta kotiseurojen muodossa, kun kirkkoihin ei oteta meitä enää vastaan. Ei tule tunnon päälle vääristetyn totuuden kertominen?
OALC kirkko ei voi toimia evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä koska heillä on eri oppi. Tämän lisäksi he itsekkäästi tunkivat maallikkosaarnaajat virkoihin, joita hoitavat kirkkolain ja järjestryksen mukaisesti ainoastaan koulutetut ja virkaan vihityt papit evankelisluterilaisessa kirkossa.
En tiedä miten OALC Amerikassa liittyy Suomen evlut kirkkoon, kun ei se ole koskaan minkään muun kirkon yhteydessä toiminut. Saarnaviran haltijat kristuksen kirkossa hoitavat sanaa ja sakramentteja, Lutherin opin mukaan. Siihen ei evlut kirkolla ja sinulla pitäisi olla nokan koputtamista. Kirkko taas on hengellinen organisaatio ja raamatussa kehoitetaan kristityitä taipumaan ainoastaan maallisen järjestyksen alle. Eihän Jeesuskaan, vaikka oli juutalainen, taipunut juutalaisten hengellisten lakien ja säännösten alle, mutta keisarille hän kyllä antoi sen, mikä keisarille kuuluu.
Meillä on nyt virallisesti rekisteröity yhdistys joka jatkaa kirkon piirissä toimivaa esikoislestadiolaista herätysliikeperinnettä.
Mikä on kadonnut sitä ei enään ole, siksi on turhaa ryhtyä enään keskusteluihin OALC kirkkoa edustavien esikoislestadiolaisten kanssa netissä.
Juuri näin, Jumalle kiitos!
Virallisesti rekisteröity eriseura sanon minä.
Niinpä, Juma on sinun Jumalasi, sinä veljesi vartija.
Kuinka paljon on tehty työtä niiden eteen, jotka lähteneet ovat, jotta palaisivat takaisin? Enemmän ja poikkeuksetta kuuluu Lapin luottamusta julistavien esikoislestadiolaisten suusta haukkumista ja pilkkaa eriseuralaisista. Eivät esikoisiin siirtyneet varmaan kovin tervetulleeksi oloaan käytöksenne ja kielen käyttönne vuoksi tunne. Toinen asia. Pyhä henki kokoaa yhteen eikä hajota. Miten voi olla mahdollista, että nyt pyhähenki lapinvanhimpien kautta ilmoittaessaan ei olekkaan koonnut, vaan hajottanut seurakuntaa?!? Paimen jätti 99 lammasta ja lähti yhden perään, mitenkäs nyt kun lähteineitä on useita satoja jos ei yli 1000 ? Eikai kukaan meistä usko, että Pyhä henki ilmoittaa itseään vastaan? Olisiko kuitenkin ihmisoppi ja käsky/neuvo/ilmoitus se mikä on tehnyt hajoittavaa työtä?
"KYSYVÄ"
-
MITENKÄS NYT KUN LÄTIJÖITÄ OLI RANKASTI YLI 1610- JOSTA
VIRALLINE TIETO SAADAAN n. 2.1.2017,, TAI NIILLÄ MAIN. JOKA
TAPAUKSESSA SEON LÄHENPÄNÄ 2000 KUIN 1000. SIITÄ VOIT-
TE OLLA VARMAT, JA KASVAA KOKOAIKA...."
-
1998 ERONEET JA JÄÄNEET ON ILMESTYNEET TAKAISIN , JA
VIELÄKIN ILMESTYY. PALJON MINÄKIN OLEN TUNTENUT JO
30 KYMMENTÄ SELLAISTA ... "EN PAREMMIN SANO...
Se on teuta hetken huumaa,pian kuihtuu koko eriseura,usko pois!
En tiedä lukuja lähteneistä tai palanneista tai jääneistäkään. Sen tiedän että paljon on niitä, jotka halusivat jatkaa juuri niin kuin aina ennenkin on toimittu ja opetettu, eivätkä halunneet lähteä uudistuneen esikoislestadiolaisuuden mukaan. Koska kukaan ei pysty sitä väittämään, että esikoiset olisi tuonut lisää jotain toimintaansa, vaan he halusivat jatkaa täysin samassa tutussa ja turvallisessa. Esikoislestadiolaiset sen sijaan toivat väkisin toimintaansa lisää toimintamalleja ja tyyli oli vielä todella raaka. Millään ei ole väliä, kunhan ihmisten antama neuvo toteutuu. Ja niin on nyt käynyt. Neuvo on toteutunut ja seurakunta on hajonnut
On se vaan turvallista kun on äitiseurakunta josta saamme kalliit neuvot jotka ovat olleet aina siunatut,missä on esikoisten äitiseurakunta?
Kaikki eivät halunneet ottaa neuvoa vastaan. Vähemmistönä nämä vastustajat perustivat uuden yhdistyksen ,jossa eivät pysty keskenään viettämään Jeesuksen opetuksen mukaista sakramenttia Herran Pyhää Ehtoollista , vaan tarvitsevat siihen maallisen koulutuksen käyneen ihmisen jonka virkanimke on pappi ( ym. Kirkon hyväksymät) silti heidän saarnaajat ovat osallistuneet ennen ja nyt Esikoisissa ehtoollisen jakoon. Välillä voi näin tehdä ja välillä taas ei voikkaan.
On tosiaan ollu kalliit. Viimeisimmät neuvot ovat maksaneet monen perheen perheenjäsenten keskinäiset välit, ne ovat maksaneet sukulaisvälit, keskinäisen rakkauden kristittyjen kesken jne. Lista on pitkä ja kuinka kalliiksi ne neuvot lopulta käykään. Harva tietää....
"Voi mahoton" sanoi Oulun tyttö "ja kasvaa kokoaika vaan."
Syntyi ilman äitiä 2016, näin kauan on oltu ilman oikeaa Esikoiset ry.tä.
Onko tavaassa noin vähän ihmisiä , max 2000?
Esikoisten seurakunta on ne jotka uskovat ja opettavat kuten vanhat, kalliit vanhimmat. Ei ne vallanhaluiset sekoittajat jotka pääsivät kuin pääsivätkin valtaan Lapissa 2 vuosikymmentä sitten.
Ruotsissa on vanhoja ja nuoria kristittyjä jotka on pakotettu tähän Persäterin oppiin ja pakkovaltaan. Uskon että heille on lohduttavaa tietää että tämä uusiisaksonilainen vyörytys ei mennytkään loppuun asti. Tuli toppi, Suomessa.
Saman hengen lapsia he ovat kuin mekin.
Nyt alkaa kova vahtiminen Suomessa ja erityisesti Ruotsissa että pysyvät Persäterin Siionin muurien sisällä. Veikkaan että eivät pysy, kun alkaa pääorjuuttajan aikakausi jo olla lopuillaan. Odd vielä leikkii wiisasta wanhinta, mutta hänen tökeryytensä menee sen verran yli että on vastapuolen paras pelaaja. Pian vaan uudestaan lapinlähetys Suomeen.
Paavali sanoo galattalaiskirjeessä, että mikä on meidän äitimme.
Ei se äiti ole Jellivaarassa!
Äitiseurakunta on taivaassa.
Niin ainakin Paavali sanoo galattalaiskirjeessä. Ei siis jeltsussa!
Irja ja kari
Ymmärrys on teiltä kadonnut, vaikka esikoisiksi itseänne nimätätte.
25. Sillä Agar on Sinain vuori Arabiassa ja ulottuu * hamaan Jerusalemiin, joka nyt on, ja on lastensa kanssa orjana.
26. Mutta se Jerusalem, joka ylhäältä on, on vapaa, joka on kaikkein meidän äitimme.
27. Sillä kirjoitettu on: iloitse, sinä hedelmätöin, joka et synnytä, pakahda ja huuda sinä, joka et raskas ole; sillä yksinäisellä on enempi lapsia kuin sillä, jolla mies on.
28. Mutta me, rakkaat veljet, olemme niinkuin Isaakikin, lupauksen lapset.
29. Mutta niinkuin se silloin, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin se nytkin tapahtuu.
30. Mutta mitä Raamattu sanoo? aja palkkavaimo poikinensa ulos; sillä ei palkkavaimon pojan pidä perimän vapaan pojan kanssa.
31. Niin me siis olemme, rakkaat veljet, emme palkkavaimon poikia, vaan vapaan.
Tällä äidillä tarkoitetaan seurakuntaa, joka ei ole riippuvainen mistää kirkosta eikä sen säädöksistä, jotka ovat peräisin paavilta.
Ja purtsi itse lankesi ensimmäisenä.
Säälivaan Ei veikkonen hyvin mee silläkään
Hän on taistellut kauan tätä eksytystä vastaan, joka on tullut vanhan kristillisyyden haamussa. Ne jotka ovat tutkineet asioita ja eläneet kauan, voivat todeta että samaa omanvanvanhurskauden oppia on taas tarjottu. Samat suvut ovat kannattajia kuin 60 luvullakin. Samat syytökset taas puhtaan opin saarnaajia kohtaan ja Persäterin lanseeraama eriseuraisten käytäntö eli erottamiset ilmaantuneet esikoisuuteen, ensimmäistä kertaa historiassa. HP ja muut uskolliset ovat olleet hirveän painostuksen kohteena, ihme että ovat vielä hengissä. Heidät on seurakunta kutsunut palvelemaan, ei ihmisiä vaan Jumalaa ja hänen puhdasta sanaansa kaipaavaa piskuista joukkoa. Uskollisia työmiehiä on aina tosipaikan tullen ollut vähän.
Eh meni metsään ja hp ja kumppanit seurasivat perässä ja eksyivät
Asiaa yhtä paljon kuin seiskalehdessä.
Kalliit ovat Lapinmaan neuvot olleet.
Lähteneitä Suomessa on enemmän kuin koko Lapinmaan seurakunta yhteensä.
Eivät he ole lähteneet maailman rakkauden tähden, vaan pakoon jumalatonta elämää, joka on vallannut kristillisyytemme. Pois sairaasta hurmahenkisyydestä ja ihmispalvonnasta, jossa pari miestä Ruotsista ilmoittaa olevansa erehtymättömiä hengellisiä johtajia kristillisyyden hierarkian ylimmällä askelmalla. Heillä on valta pistää hyllylle ja sulkea tie taivaaseen kaikilta, jotka eivät taivuta itseään heidän tahtonsa ja vaatimansa arvovaltansa alle.
Kaiva jk kitara vaan esiin
Maailman rakkauden tähden ovat lähteneet.
Sinä uskot tuohon?
Ne vanhat papat ja huivipäämummot, jotka ovat päättäneet kuolemaansa asti käydä kirkossa, lähtivät maailman rakkauden tähden? Häpeä nyt vähän.
Moni nuorempi lähtijäkin on joutunut miettimään uskoaan hyvinkin paljon juuri lähtönsä jälkeen. Sepä onkin sellainen juttu, jota sinä et ymmärrä, yksinkertainen kun olet. Kun ahtaasta seurakuntaopillisesta me-uskosta tulee henkilökohtainen minä-usko, sinä kutsut sitä maailman rakkaudeksi. Onhan se tulkinta sekin.
Sinä voit vahvistaa omaa uskoasi aivan kuten parhaaksi katsot. Käy omissa seuroissa, omalla ehtoollisella, laita lapset omaan rippiokouluun, ja usko omaan Kolmiyhteiseen Jumalaan. Siihen Jumalaan, joka on niin pieni, ettei Hänen Jumaluutensa ylety ohi lapin luottamuksen.
Sinun kirjoitukset kautta 24suomi ovat maailman ihmisen kädestä. Tee parannus vielä armonajassa, kun vielä ehdit.
Usko Kristukseen on ainut voima, joka meitä lohduttaa ja vie viimein taivaaseen.
äänitakapenkistä, kertoisitko miten he ovat sulkeneet tien taivaaseen?
Hattarat ja metsän per...leet lähtee vasempaan
En ole äänitakapenkistä, mutta tässä vain yksi esimerkki millä he luulevat sulkevansa tien: " Ei kukaan voi laulaa kuorossa ja samalla uskoa".
Nyt ei niidenkään mummojen tarvitse pitää enää huivia. Mummot ja papatkin saavat pitää vapaasti tauluja seinillä ja tv; nurkissaan, eikä kukaan sano mitään. Näin ovat kehuneet. Kuorot saavat toimia vapaasti jne, jne.
Olet varmaan kuullut seuraavan lauseen monesti: "Tämä kristillisyys ei ole mikään pakkolaitos".
rikollisuuden herroilla ei ole armon ja armahduksen jako oikeuksia Jumalalta mutta saatanaahan te palvelettekin!
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
Miten on voiko ajaa ladalla ja samalla uskoa, miten on raamattunne lisälehdissä, kertokaa?
Entäs voiko ajaa moottoriveneellä joson alle kymppiheppanen ja samalla voiko uskoa,kertokaa sekin samalla?
Usko vaa rakasss sisarr eri kuu vvveli.