Onko STM tai muu ministeriö valmis selvittämään, paljonko työtapaturmassa vammautuneiden vakuutusoikeuden perustelemattomien ja ilman lääketieteellistä selvitystä olevien hylkypäätösten jälkeen tulee suisiditapauksia?
Hyljätyt raakit eivät enää jaksa elää, kun kaikki elämisen mahdollisuudet on viety, jopa laillisesti väitettynä. Entä jälkeenjääneet perheenjäsenet, kuka tai ketkä heitä auttavat? Jonot ovat pitkät lääkäreille ja terapiaan ei ole rahaa. Mutta - miksi maamme kohtelee työtapaturmien uhreja näin, kertokaapa vallassaolevat, koska palkkaakin siitä saatte.
Hyljätyt raakit eivät enää jaksa elää, kun kaikki elämisen mahdollisuudet on viety, jopa laillisesti väitettynä. Entä jälkeenjääneet perheenjäsenet, kuka tai ketkä heitä auttavat? Jonot ovat pitkät lääkäreille ja terapiaan ei ole rahaa. Mutta - miksi maamme kohtelee työtapaturmien uhreja näin, kertokaapa vallassaolevat, koska palkkaakin siitä saatte.
Vastaukset 203
Vanhimmat
Tilastotieto: Työttömät kuolevat nuorina. Työttömät saavat huonoa hoitoa. Työttömiä ei auta kukaan. MTV lanseerannut Suomeen käsitteen "Laki Luuseri". Siitä se lähtee. Maan isojako.
Että ei kansanedustajia ja vielä vähemmän ministereitä kiinostaa rettelöidä vakuutusyhtiöitten kanssa.
Voihan sitä yrittää, ei varmasti pääse alkua pitemmälle kun tulee käsky lopettaa, jos meinaa elantonsa politiikasta hommata.
Se siitä kansanvallasta.
"Uskokaa jo
Kirjoittanut: Rähjä 18.1.2005 klo 15.05
Että ei kansanedustajia ja vielä vähemmän ministereitä kiinostaa rettelöidä vakuutusyhtiöitten kanssa. "
Rettelöinnillä ei yleensäkään tehdä muuta kuin politiikkaa. Siksi kannattaa pysyä asialinjalla loppuun asti.
28.2.2001 eduskunnan auditoriossa pitämästään puheesta otteita:
"Asiantuntijalääkäreiden puolueettomuudesta:
.. lähden siitä, että kaikki työkyvyttömyyseläkkeen hakijoiden oikeusturvaan liittyvät ongelmat, myös ne, jotka ilmenevät epäluottamuksena ratkaisutoiminnan oikeudenmukaisuuteen, tulisi poistaa. Ne koettelevat ihmisiä, jotka hakevat eläkettä, ja ne koettelevat yhteiskuntaa yleisemminkin. Ne kuluttavat henkisiä voimia ja taloudellisia voimavaroja. Myös nämä pohdinnat täällä on nähtävä tällaisina kustannuksina.
... kuten tiedetään, myös esim. työttömyydellä ja siihen liittyvillä lainsäädäntöjärjestelyillä on suuri merkitys asialle. ... toisaalta lainsäädäntö asettaa tiukat rajat eläkkeiden myöntämiselle. ... Työkyvyttömyyseläkkeiden ratkaisukäytäntöön vaikuttavat luonnollisesti myös sellaiset seikat kuin sairaudet ja hoitomenetelmät. Esim. sairastavuuden rakenteessa on tapahtunut viime vuosina muutoksia. Työkyvyttömyyseläkkeen hakijoiden diagnooseissa on varsinkin mielenterveyden häiriöiden, kuten vakavan masennustilan, määrä noussut. .. Toisaalta esim. tuki- ja liikuntaelinsairauksissa, mm. selkäsairauksissa, ovat hoitomenetelmät muuttuneet potilasta aktivoivammiksi. Myös nämä seikat vaikuttavat työkyvyttömyyseläkkeiden ratkaisukäytäntöön, mutta toisaalta myös eläkettä hakevien luottamukseen järjestelmää kohtaan.
Parannuskeinoja:
... tärkeintä on mielestäni asiantuntemus ja ammattitaito ratkaisuja tehtäessä. Mutta myös järjestelmään ja erityisesti menettelylliseen oikeusturvaan liittyvät seikat ovat tärkeitä.
... ensinnäkin, pitäisin tärkeänä, että asiantuntijalääkäreiden lausunnot olisivat ainakin kaikissa kielteisissä ratkaisuissa hyvin perusteltuja. Tässä tarkoitan erityisesti vakuutuslaitosten ratkaisuja ja niiden vakuutuslääkäreiden kannanottoja. Näiden lausuntojen tulisi olla myös hakijoiden käytettävissä. Läpi koko muutoksenhakujärjestelmän tulisi kaikin keinoin lisätä avoimuutta suhteessa hakijaan, mihin vaatimukseen ei voida kuitenkaan sisällyttää oikeudenkäymiskaaren säännöksiin perustuvaa tuomioistuimen neuvottelusalaisuutta.
... kaikkien asioiden käsittelyyn osallistuvien henkilöiden puolueettomuuden. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan liittyy nyt puheenvuoroni aiheena oleva kysymys asiantuntijalääkäreiden puolueettomuudesta.
Laillisuusvalvojan tehtävissäni olen joutunut ottamaan kantaa mm. asiantuntijalääkäreiden puolueettomuuteen liittyviin kysymyksiin,joita on käsitelty useissa kanteluissa...
... en pidä tyydyttävänä sitä tilannetta, että valitusasiat jaetaan lääkärijäsenten muista sivutoimista riippuen kulloinkin sopivalle jaostolle muutoksenhakulautakunnassa. ... yhtenäisen ratkaisukäytännön turvaaminen edellyttää, että lääkärijäsen voi arvioida ja käsitellä kaikkia sellaisia lautakunnassa vireillä olevia valitusasioita, jotka VAATIVAT HÄNEN OMAN ERIKOISALANSA OSAAMISTA.
... katsonkin, että muutoksenhakulautakuntien lääkärijäsenten tulee olla puolueettomia käsittelemään kaikkia lautakunnassa vireillä olevia OMAN ERIKOISALANSA VALITUSASIOITA.
... TOIVOTTAVASTI KOMITEA VOI HYÖDYNTÄÄ LAILLISUUSVALVONTATYÖSSÄ ESILLE TULLEITA TYÖKYVTTÖMYYSELÄKKEEN HAKAIJOIDEN OIKEUSTURVAAN LIITTYVIÄ ONGELMIA.
Vakuutuslääkäreiden puolueettomuudesta:
... lopuksi toteaisin vielä muiutaman sanan vakuutuslaitosten vakuutuslääkäreiden puolueettomuudesta. Koska vakuutuslääkärit OVAT VAKUUTUSLAITOKSIIN TYÖ- JA TOIMEKSIANTOSUHTEESSA, he eivät näin ollen ole meidän järjestelmässämme vakuutusyshtiöistä riippumattomia toimijoita.
Koska sosiaalivakuutusjärjetelmämmehän perustuu siihen, että ensiasteessa ratkaisun hakijan oikeudesta eläkkeeseen tekee se taho, jossa henkilö on vakuutettu. Tässä päätöksenteossa tarvitaan LÄÄKETIETEELLISTÄ ARVIOINTIA JA ASIANTUNTEMUSTA. Se voi olla etuuden hakijan
1. toiminta- ja työkyvyn arviointia
2. syy- ja seuraussuhteiden arviointia
3. riskien ja haitanteon arviointia.
Asiantuntijalääkäri toimii näitä arvioita tehdessään vakuutuslaitoksen päätöksenteon osana. Hän arvioi hakijan tilannetta suhteuttaen samalla sen lainsäädäntöön ja toisiin hakijoihin ratkaisukäytännön yhtenäisyyden vaalimiseksi. Vakuutuslääkäreiden asiantuntemuksella suorittama työ on ensiarvoisen tärkeää, jotta sosiaalivakuutuslainsäädäntöä voidaan soveltaa yhdenmukaisesti ja oikeudenmukaisesti. ... toimia puolueettomasti ja asianmukaisesti siten kuin HALLINTOMENETTELYLAKI JA HYVÄN HALLINNON VAATIMUKSET MUUTOIN EDELLYTTÄVÄT".
Kaikesta eo. voidaan vetää päätelmä: miten voi vakuutusyhtiö antaa lausuman pitkien yliopistosairaalassa yleisesti käytössä olevien vamman jälkiseurauksena tutkimusmenetelmistä, jotka on usean kirurgin loppupäätelmiä lausuman:
"... vaikuttaa selvältä psykiatriselta tapaukselta, mutta huom. ottaen se, ettei ole psykiatrin lausuntoa, on vaikea ilman sitä antaa loppupäätöstä".
Ed. seurasi,että psykiatri ei "tilauspyynnöstä" huolimatta löytänytkään potilaasta mitään psykiatrista ongelmatiikkaa vaan totesi, että työkyvyttömyyden syynä on tapaturmasta tullut vamma ja jälkiseuraus, tämä ei tyydyttänyt vakuutusyhtiötä. Haettiin sitten kuntoutuslaitokselta psykologin kautta "ilm. tilattu" lausuma. Hän muokkasi mustetahratestillä lausuman, selkeästi masentunut. Siis saatiin ilman lääkärin lausumaa annettua psyykkinen ongelmatiikka ja hylkäys vakuutusyhtiöltä.
Sitkeä suomalainen teki kantelun lääninhallitukseen ja sieltä annettin kuntoutuslaitokselle huomautus perustelmattomasta päätöksestä jne. Mutta se ei vaikuttanut vakuutusyhtiön käsityksen muuttamisesta, heillä oli nyt paperi, vaikka sen painoarvo oli mitätöity lääninhallituksen kautta. Tätä masennuspaperia esitettiin tapaturmalautakuntaan ja ed. vakuutusoikeuteen ja aina korkeimpaan oikeuteen saakka.
Koska vakuutusyhtiö oli antanut lausuman, sitä kaikki muut oikeusasteet siteerasivat muuttumattomana. Näin henkilöllä, jolla ei ole ollut eikä ole todettu sitten kahden psykiatrin ja jälkikäteen tehtyjen uusien pyskologisten tutkimusten mukaan psyykkistä ongelmatiikka saatiin loppuhylkäyspäätöksessä sana: masennus ei ole tapaturmassa tulleen työkyvyttömyyden syy.
Välillä annettiin sitten lausumia, jossa todettiin lisää tutkimustuloksia, miten vahingoittunut ruumiinosa käyttäytyi jatkotutkimuksissa, mutta vakuutusyhtiö antoi jatkossa lausumaa: ei muutosta, odotetaan vakuutusoikeuden päätöstä ja taas ed. vakon jälkeen, tuli lisää muuttuneita kehon ongelmatiikkaa vamman jälkiseurauksena, mutta ed. lausuma oli vakuutusyhtiön papereissa: ei toimenpiteitä.
Näin tämä valittaja ei saanut minkäänlaista kuntoutusta vammansa hoidattamisessa, koska rahavarat alkoivat loppua. Yhteiskunnalle tässä systeemissä oli kai "halvempaa" saattaa tämä vähitellen raakiksi muuttuva entinen terve reipas työntekijä ilman oikeudellista turvaa kuntoutukseen ja takaisin työelämään, lopulta lähti hakemaan työkyvvömyyseläkettä ja näin hän hitaasti ja varmasti joutui ns. huono-osaisen köyhän ihmisen kastiin¨häviten kaikki eri oikeusasteet sosiaalivakuutustuomioistuimen päätöksissä. Tämä oli siis yhden ihmisen oikeusmurha suomalaisessa oikeusvaltiossa, mihin kukaan päättävä viranomainen ei halua käsiään tahria.
Tämä on tarina, joka voi jatkua, mitä muuta viranomaiset tekivät matkan varrella. Jatkuu kai.
Varatuomari Timo Havu on kirjoituksessaan Vakuutuslääkäri on henkilövakuutuksen asiantuntija kirj. mm:
"Onko vakuutuslääkärin tehtävä todellakin vakuutuslaitoksen rahojen säästäminen? Kyllä vaan, vakuutuslääkärin työstä merkittävä osa on kuin onkin korvausjärjestelmän rahojen säästäminen. Tähän liittyy kuitenkin saumattomasti vakuutuslääkärin työn toinen ja vähintään yhtä tärkeä puoli - varmistaa se, että etuuteen oikeutettu saa etuuden. ...
... se osa hakemuksista, joka ei täytä vaadittuja juridisia tai lääketieteellisiä kriteerejä, on hylättävä.
... järjestelmä, jossa hoitava lääkäri ratkaisisi myös etuuskysymyksen, ajaisi ilmeisestikin korvausjärjetelmät KONKURSSIIN. Käytännöllisesti katoen kaikkiin etuushakemuksiin nimittäin liittyy hoitavan lääkärin puoltava lausunto. Vakuutuslaitoksen on huolehdittava siitä, että sillä itsellään on ratkaisujen tekemiseen tarvittva asiantuntemus. Tähän tarvitaan vakuutuslääkäreitä. Vakuutuslääkäri vastaa ensisijaisesti etuusratkaisuihin liittyvästä lääketieteellisestä asiantuntemuksesta. Hänen tehtävänään on varmistaa se, että lääketieteelliseltä kannalta keskenään samanlaiset tapaukset saavan samanlaisen kohtelun, kun samalla myös otetaan huomioon muut ratkaisuun vaikuttavat tekijät....
... jatkuva rajankäynti ja erityisesti kielteisten ratkaisujen perusteleminen on vastuullista työtä. ...
Vakuutuslääkärin toiminta:
... vakuutuslääkäri voi olla etuusratkaisuja ensiasteena tekevän vakuutusyhtiön, vakuutuslaitoksen tai viranomaisen palveluksessa. Kysymyksessä on joko koko- tai osapäivätyö. Muutoksenhakuelimen tai ratkaisusuosituksia antavan lautakunnan jäsenenä vakuutuslääkäri työskentelee yleensä sivutoimisessa, luottamustoimen luontoisessa palvelussuhteessa. Itsenäisenä asiantuntijana hän toimii ESIM. SILLOIN, KUN HÄNELTÄ PYYDETÄÄN OIKEUDENKÄYNTIÄ VARTEN ASIANTUNTIJAN LAUSUNTOA.
... VAKUUTUSLÄÄKÄRIN ON OSATTAVA MUKAUTTAA RATKAISULINJANSA MYÖS LÄÄKETIETEEN KEHITYKSEEN JA UUSIIN HOITOMUOTOIHIN.
... ratkaisujen perusteleminen tärkeätä:
perusteluista on käytävä selkeästi ilmi ratkaisuun vaikuttaneet tosiseikat ja oikeudellinen perusta, jolla ratkaisuun on päädytty. Jos hakijan esittämät, hänen olennaisina pitämät näkökohdat on arvioitu toisin tai niitä pidetään asiaan vaikuttamattomina, olisi tämä mainittava perusteluissa.
...mihin vakuutuslääkäri ottaa kantaa:
... lääkärin pitäisi saada tietää, että kysymyksessä on työkykyä koskeva arvio ja vieläpä sekin, minkä korvausjärjetelmän mukaisesta työkyvyttömyyskäsitteestä on kysymys. Arviointihan riippuu siitä, tarkoitetaanko lakisääteisen tapaturmavakuutuksen, sairausvakuutuslain, työntekijäin eläkelain jne työkyvyttömyyttä.
... vakuutuslääkärin työtä kontrolloidaan:
... vakuutuslääkärin kannanotto vakuutetusta vaikuttaa siihen, saako vakuutettu etuuden. VAKUUTUSLÄÄKÄRIN KANANANOTOILLA ON MELKOISEN SUURI VAIKAUTUS RATKAISUTOIMINNASSA.
...vakuutuslääketieteen jähmeydestä:
...Erityisen haasteelliseksi vakuutuslääketieteen kehittämisen tekee se, että olemme tekemisissä poikkeuksellisen jähmeiden alojen kanssa. ... RISKIEN TÄYTYY MELKO SUURELLA VARMUUDELLA OLLA ARVIOITAVISSA OLLAKSEEN VAKUUTTAMISKELPOISIA. KÄSITTÄÄKSENI LÄÄKETIETEESEENKIN ON LIITIETTY AIKAMOINEN JÄYKKYYDEN LEIMA.
... Helsingin yliopiston luentosarjassa filosofian prof. Timo Airaksinen luennoi aiheesta "Ammattietiikka tänään ja huomenna". Hän kiinnitti huomioita siihen, että LEGITIMOIDUT AMMATINHARJOITTAJAT TAIPUVAT YHÄ ENENEVÄSSÄ MÄÄRIN TILAUSTYÖHÖN. Toisin sanoen he toimittavat sitä, mitä asiakas heiltä pyytää, jolloin se, mikä syvällisen ammattitaidon perusteella harkttuna olisi asiaikaalle parhaaksi, saattaa jäädä toteutumatta. Olisiko vakuutuslääketieteen perustana olevassa jähmeän järeässä tieteellisessä patterissa se hyvä puoli, että se suojaisi tuollaiseen tilaustyöhön alistumiselta,, oli tilaajana sitten korvausjärjetelmän toimeenpanija tai etuuden hakija".
Eo. teksti on täysin päinvastaista, mikä on tosiasiallisesti käytännössä tapahtuvaa. Kauniita fraaseja täynnä ja sen tiesi itse kirjoittajakin hyvin. Mm. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on eräässä kirjeessään kyselijälle vastannut: ...Korkein oikeus hankkii harkittaessa kysymystä, jonka arvioimiseksi tarvitaan erityisiä ammattitietoja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 44 §:n mukaisesti ratkaisunsa tueksi asiantuntijalausunnon, jos se havaitsee tarpeelliseksi käyttää sitä. Lääketieteellisissä kysymyksissä KO käyttää terveydenhuollon oikeusturvakeskusta TEO:a. TEIDÄN TAPAUKSESSANNE KORKEIN OIKEUS EI OLE KATSONUT LISÄLAUNNON PYYTÄMISTÄ TARPEELLISEKSI. KORKEIN OIKEUS YLEENSÄ PYYTÄÄ TEO:LTA LISÄLAUNNON ERITYISESTI SILLOIN, KUN VASTINEESEEN ON LIITETTY UUTTA LÄÄKETIETEELLISTÄ SELVITYSTÄ".
Eo. tapauksessa valittaja oli pyytänyt korkeimmalta oikeudelta lupaa saada asiansa käsittelyyn siellä, koska vakuutusoikeus ei ollut huomioinut viimeisiä lääketieteellisiä tutkimustuloksia lainkaan. KO pyysi lausumaa ensin TEO:lta ja se antoi pitkään eläkkeellä olevan ent. vakuutuslääkärin tehtäväksi hoitaa asia. Ko. eläkelääkäri ei ollut työssäoloaikanaan lainkaan ollut magneettikuvien kanssa tekemisissä, koska ko. sairaalassa ei tänäkään päivänä ole niitä laitteita, vaan ostavat ostopalveluina muualta.
Tämä eläkelääkäri väitti, että valittajalla on todellisuudessa hermojuurikanava niin pahasti tukossa, että on 4-raajahalvausvaara olemassa, eikä se ole syynä työkyvyttömyyteen työtapaturmassa. Kun valittaja lähetti tästä lausuman korkeimmalle oikeudelle, että radiologit ovat päässeet tulokseen, että tukkeuma on alle 10 % luokkaa, ja vasta yli reippaasti 50 % luokassa edes harkittaisiin leikkausta, mikäli se antaa viitteitä ongelmasta, ei tätä lausumaa enää annettu TEO:lle lisäselvityksiä varten. Lisäksi eläkelääkäri käänsi psykatrien lausumat toisiksi siten, että valittajalla on selkeä psykiatrinen syy-yhteys ja käänsi psykatrin lausuman nurinpäin olettaen, ettei valittaja osaa verrata sitä alkuperäiseen psykiatrien lausumaan. Näin saatiin vahvistettua, että valittajalla on todella alkuperäisen vakuutusyhtiön määrittelemä ongelma, psyykkinen ongelmatiikka, jonka mittatilaustyönä oli saatu samaisen sairaalan, missä tämä vakuutuslääkäri oli päivätyönsä tehnyt, psykologin mustetahratestin kautta. Näin yritettiin saada ympyrä sulkeutumaan ja mieleltään täysin terve ihminen saatiin korkeimman oikeudenkin taholta toteennäytettyä, työkyvyttömyys on psyykkinen ongelma: masennus. Ympyrä näytti sulkeutuvan. Jatkuu toiste
Brittiläisen William Hamiltonin ajatuksista vedän seuraavia johtopäätöksiä myös vakuutusyhtiö-vakuutusoikeus.
Hamiltonin perusidean lähtökohta on se, että toista kannattaa auttaa, jos siihen panostettu määrä/kustannus on pienempi kuin vastapuolella oleva hyöty.
Jos vakuutusyhtiö työtapaturmalain toteuttajana vahinkotapauksessa on tavallaan myös valtion kukkarolle menevää silloin, mikäli korvauksia tulee suhteellisen paljon tai suhteessa vahinkojen määrään, on vakuutusoikeuden valtion oikeuslaitoksen kautta määräävä, miten paljon näitä korvauksia saatetaan maksuun.
Tämän pohjalta on mielenkiintoista todeta, että se hyöty, mitä vakuutusoikeus antaa vakuutusyhtiöille on pieni kustannuksiltaan verrattavissa siihen, paljonko vakuutusyhtiö hyötyy vakuutusoikeuden hylkypäätöksistä.
Mielenkiintoista, miten kuvio asettuu tässäkin tapauksessa yksyhteen.
"Tähän liittyy kuitenkin saumattomasti vakuutuslääkärin työn toinen ja vähintään yhtä tärkeä puoli - varmistaa se, että etuuteen oikeutettu saa etuuden. ...
... se osa hakemuksista, joka ei täytä vaadittuja juridisia tai lääketieteellisiä kriteerejä, on hylättävä. "
En tiedä kuinka tarkoitushakuisesti tuota lausuntoa on saksittu tai onko se lainkaa oikea, niin tuossa yllä on se olennainen osa vakuutuslääkärin työnkuvasta.
mahdollisuus tarkistaa, siksi niissä on päivämäärät sanottu. Nähtävä vaivaa, mikäli ei usko virkamiehen puhetta julkisessa tilaisuudessa. On osattava nääs tulkita lyhyesti se, mitä virkamies pitkässä jutussaan kirjoitti.
"tuossa yllä on se olennainen osa vakuutuslääkärin työnkuvasta"
Noinhan se selitetään - virallisesti.
Ja sitten on leegio naiiveja, jotka uskovat ehdottomasti, että noin se tapahtuu myös käytännössä. Sama ongelma toistuu muissakin viranomaistoiminnoissa, että kun laissa on määrätty, että virantoimituksessa on noudatettava tarkoin lakia, niin viranotoimituksessa noudatetaan tarkoin lakia silloinkin kun virantoimituksessa on todistetusti rikottu lakia. Jos joku muuta väittää, niin oikeusasiamies tai oikeuskansleri vakuuttaa, että "ei ole syytä epäillä" virkamiehen menetelleen virheellisesti. Se on niitten "työnkuva".
Säälittävintä on että aina ilmestyy joku mopomies osoittamaan naiiviutensa, tosin nimimerkin takaa. Oma arvaukseni oli aluksi, että mopomies on yksi noita laittomuuksiaan peittelevistä vakuutuslääkäreistä, mutta sittemmin mopomiehen perustavaa laatua asiantuntemattomuus sai minut vakuuttuneeksi, että ei noissakaan hommissa sentään noin tumpelo menestyisi. Tyypillisenä suomalaisena junttina mopomies ei vain suostu tunnustamaan olleensa väärässä.
Ovathan nämä etuuskäsittelylääkärit usein jo pitkään olleet pois päivätyöstä tai tutkimuksesta ja heillä on vanhentuneet tiedot lääketieteestä. Valitettavasti eivät malta pysyä poissa, on kai rahasampo vai arvostuskysymys olla mukana ajamassa vammautunutta lopulliseen ahdinkoon. Sehän on kuin natsisaksassa aikanaan, sanottiin ennen pikkuhitlereiksi.
"Ovathan nämä etuuskäsittelylääkärit usein jo pitkään olleet pois päivätyöstä tai tutkimuksesta ja heillä on vanhentuneet tiedot lääketieteestä"
Tuostakaan ei ole mitään faktaa. Mutta sinulla on oikeus mielipiteeseen.
Istuin käräjäoikeudessa kuuntelemassa eläkelääkärin epätoivoista yritystä kertoa, kyllä hän on vajaa 70 vuotiaana vielä lääketieteen kehityksessä mukana. Puhui itsensä pussiin, kun asiantuntijalääkäri teki muutaman vastakysymyksen juristin kautta hänelle.
Myös oma neurologilääkärini on kertonut, että mikäli on vuodenkaan pois tutkimustyöstä ja käytännön kenttätyöstä on vaikeuksia pysyä mukana.
Senpä tähden esim. vierailevan professuurin ottaminen voi olla kohtalokasta vaikkapa keuhkolääkärille. Omat syövät pois, kun tietävät, että jokainen haluaa päästä seuraavalle virkaportaalle, eli palkkaluokan korotus ja yksi poissa kuvasta. Paluu on joskus katkeran suolaista. Olin sairaalatyössä, näin koko lääkärikunnan ongelmatiikan silmieni edessä. Mutta, sitä varten on suurissa sairaaloissa lääkäritiimit, siellä tehdään yhdessä arvioita potilaan kuntoutuksesta, työkykymahdollisuuksista jne. Potilaan asiat eivät ole todellakaan yhden lääkärin varassa silloin, jos todella on vaikka yliopistollinen sairaala. Juuri siksi on vakuutusoikeuden ja TEO:n otettava vastuullisempi asenne varsinkin yliopistosairaaloiden tekemiin potilas/asiakasarvioihin ja kirjoitettuihin lääkäritodistuksiin. Ne eivät todellakaan ole yhtä tyhjän kanssa, vaan ajatasalla olevaa lääketieteellistä faktaa.
Joten, kiitos kun mopo.nen huolehtii näin palasina tätä yleistietoutta käytännön ruohonjuuritasolta. Kanssasi on mielenkiintoista haastella ja valaista Sinua aidosta elävästä elämästä.
että monet n. 40 vuotiaat lääkärit eivät tahdo enää jaksaa olla lääketieteen kehityksessä mukana. Jäävät hoitamaan rutiinijuttuja. Vain kunnianhimoiset lääkärit jaksavat ja ehkä taloudellinen mahdollisuuskin apurahoja jne tehdä lääketieteellistä tutkimustyötä ja nivoa se yhteen käytännön kanssa. Siksi on epätervettä ja täysin vastuutonta antaa kuin "palkkio" vanhalle vanhoja tietoja käyttävälle vakuutuslääkärille se valta, mitä heillä nyt on. Heillä on virheellinen ja vääristynyt valta.
Jos TEO:n lääkäri vetosi 1940-luvulla tehtyihin lääketieteellisiin kokeiluihin, on se lääkäreiden törkeää aliarvioimista, kun nyt eletään 2000-lukua. Näin kuitenkin tapahtuu käytännön tasolla ja oikeusministeriökö sen vahvistaa, kuka saa olla asiantuntijana. !!!
"Kanssasi on mielenkiintoista haastella ja valaista Sinua aidosta elävästä elämästä. "
Kiitos samoin.
Erään suuren sairaalan lääkäri, toimii vakuutuslääkärinä eräässä instituutiossa sivutoimisena, joka itse toimii useinkin oikeusistuimissa asiantuntijan roolissa on vastannut erään henkilön (oli yksityispotilas hänellä) pyyntöön näin:
"Tämä asiantuntijuus on monimutkaisempi juttu, asiantuntijan näkemys ei aina ole oikea. Niinkuin tässäkin jutussa oli aiheellista hankkia hyviä asiantuntijalausuntoja, niillä kumotaan ne huonot. "Puolueettomuuteen" usein vedotaan, potilaan oma hoitava lääkärikään ei ole puolueeton, hän on sitoutunut potilaan puolelle. En usko että xxx:lläkään on erityistä syytä vetää mihinkään suuntaan, mutta hän on ehkä jossain vaiheessa ollut sitä mieltä, eikä halua sitä muuttaa.
Kysymys tälle (omalle)lääkärille: "En tajua sitä, että hän ainoana vakuutuslääkärinä voi olla täysin eri mieltä kaikkien minua hoitavien kirurgien kanssa".
Lääkäri: "Vastaavia tilanteita on muidenkin lääkäreiden kanssa eikä edes kovin harvoin".
Herra xxx toimii tapaturmalautakunnassa ja on tunnettu kielteisistä päätöksistään.
ovat Etelä-Suomen lääninhallituksen päätöksellä jo vuosia sitten todettu olevan vastaavassa asemassa kuin virkamiehet ja ovat valanvelvoittamia. Tämä ehkä unohtuu vakuutusyhtiössä silloin, kun ylilääkärin ominaisuudessa antaa lyhyitä, mitään sanomattomia kieltopäätöksiä, missä ei näy edes häivääkään lääketieteellisestä perustelusta, mitä näköjään Pauniokin edellyttää.
"Etelä-Suomen lääninhallituksen päätöksellä jo vuosia sitten todettu olevan vastaavassa asemassa kuin virkamiehet ja ovat valanvelvoittamia."
Tekstin olennainen osa tuossa yllä.
Ratkaisu kiistaan tuolla
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=666&posting=22000000006360646
Työtapaturmat eivät lain mukaan ole riita-asioita. Kuitenkin ne näyttävät täyttävän ne tunnusmerkit elävässä elämässä. Valittajalla on oltava koko ajan asiassaan kuin näytön paikka huolimatta siitä,että on monen asintuntijalääkärin lausumat syy-seuraussuhteen vääjäämättömästä näytöstä.
Miksei oikeusministeriö saa aikaan selkeää yksinkertaista päätöstä: näytöntaakka on siirrettävä yksiselitteisesti vakuutusyhtiölle tai eläkeyhtiölle, jos heidän vakuutuslääkärinsä on eriävällä mielipiteellään antamassa hylkäävää päätöstä asiassa.
"näytöntaakka on siirrettävä yksiselitteisesti vakuutusyhtiölle tai eläkeyhtiölle "
Tämä ei ole lainkaan yksiselitteinen asia.
Tarkoittaisi käytännössä sitä että järjestelmä tukkeutuisi ja selvätkit asiat jäisivät jonoon.
Oletko tosiaan sitä mieltä, että oikeudenkäynnin puolueettomuus toteutuu sillä, että toisen osapuolen ei tarvise esittää todistelua väitteelleen?
Potilaan puoleltahan näyttö on esitetty valaehtoisella lääkärinlausunnolla. Ja koska tuo näyttö perustuu kliinisiin löydöksiin, pitäisi tasapuolisuuden nimissä niiden perusteella tehty diagnoosi kumota lääketieteellisesti perustellen. Kuulostaako edes kohtuulliselta?
Suomalaisessa oikeudenkäynnissä on mahdollista kuulla ristiriitaisen todistajalausunnon antaneita vastakkain. Miksi tuota ei voi soveltaa myös vakuutusoikeudessa?
Eihän vakuutuslääkärit yksinkertaisesti pysty esittämään mitään lääketieteellistä näyttöä, vaan heidän lausuntonsa perustuvat pelkkiin keksittyihin olettamuuksiin, mitä he eivät pysty esittämään totuutena.
Ainoa keino muuttaa vakuutusoikeuden toimintaa rehellisempään suuntaan on, että tapaturma-asiat käsitellään aina suullisesti ja kaikki jotka vakuutusoikeuden istunnossa potilaasta jotain lausuvat, tekevät sen valan vannoneina todistajina.
Tällöin myös vakuutuslääkärit joutuisivat puhumaan totta ja heidän todistajanlausuntonsa olisi julkinen, jolloin heidät voisi myöhemmin tarvittaessa haastaa oikeuteen perättömien lausuntojen esittämisestä.
Nykykäytäntö on suunniteltu ainoastaan suojaamaan epärehellisiä vakuutuslääkäreitä antamaan perättömiä lausuntoja potilaista,jota annettua mahdollisuutta vakuutuslääkärit ovat käyttäneet vuosikausia häikäilemättä hyväkseen.
"Eihän vakuutuslääkärit yksinkertaisesti pysty esittämään mitään lääketieteellistä näyttöä, vaan heidän lausuntonsa perustuvat pelkkiin keksittyihin olettamuuksiin..."
-Juuri näin.
Asiantuntijoina toimivat professorit tekevät OLETTAMUKSIA mm.potilasvakuutuskeskukselle laatimissaan lausunnoissa.
Lääketieteellisesti objektiivisiiin faktoihin(ko.tapaukseen liittyen)lausunnot eivät yleensä perustu.
Esimerkiksi potilasasiakirjoissa olevia tietoja asiantuntijalääkärit käyttävät(yleensä) valikoiden ja tarkoitushakuisesti.
Tarkoitus on: Estää uhria saamasta oikeutettuja korvauksia.
"Asiantuntijoina toimivat professorit tekevät OLETTAMUKSIA mm.potilasvakuutuskeskukselle laatimissaan lausunnoissa."
Tähän syyllistyy usein myös hoitavat lääkärit jotka eivät kestä asiakkaan hänelle esittämää ikävää painostusta, josta täälläkin on esimerkkejä. Näin hoitava lääkäri siirtää vastuun muille.
Olin mukana seuraamassa käräjäoikeudessa erästä liikennevakuutusvahinkoa, missä kolaroitu potilas vaati korvauksia. Hän kyllä voitti asian eli vakuutusyhtiö keskeytti tilaisuuden ja tarjosi riittävästi rahaa, mutta mitä sitä ennen tapahtui.
Vakuutusyhtiön edustajana vakuutuslääkäri xxx, suuren yksityissairaalan erikoislääkäri, tunnettu suurista, suurista palkkioistaan tämänkaltaisissa tilanteissa toimia asiantuntijan roolissa.
Kun hänen vuoronsa tuli todistaa, miksi hakija ei voisi saada korvauksia elinikäiseen vammaansa, hän puhui esimerkkeinä, miten kuolleilla ihmisillä autotehtaat tekevät kokeita, millaisia luunsiruvammoja tulee, mihin pehmytkudokseen tulee miten suurella ajonopeudella vahinkoja jne. Hänen koko todistelulausuntonsa käsitteli lukuisin esimerkein kuolleiden kanssa tehtäviä tutkimuksia. Eikö tämä sitten tarkoita, että professoriksi tullut henkilö käyttää kaiken sen tietonsa, mitä "lääketieteellisissä" koetilanteissa on nähnyt, lukenut ja kuullut monilla lääkäripäivillä oman alansa edustajilta.
No, hän veloitti tästä 15 min puheestaan silloista 10.000 mk, kun taas "maanpäällisissä" tutkimuksissa elävien kanssa toimineet asiantuntijalääkärit, ei professoreja veloittivat korkeimmillaan 1500 mk ja yksi valtion, Kelan virkamies vain 1000 mk.
Oikeudenkäyntikulut ovat usein kohtuuttomia, kuten esimerkkisi kertoi.
Kokenut erikoislääkärikö tekisi esim.väärän diagnoosin asiakkaan painostuksen johdosta?
Kysymys on siitä, että asiantuntijalääkärit sivuuttavat objektiiviset tosiasiat, jotta uhrille vältyttäisiin maksamasta korvauksia ja JÄRJESTELMÄ(mm.asiantuntijalääkärit)säästää rahaa.
Suomalaiseen kieroon mielenlaatuun(ei koske kaikkia) kuuluu olennaisesti se, että asiat tulkitaan aina OMAN/OMIEN EDUN MUKAISESTI
- EI OBJEKTIIVISESTI, TOTUUDENMUKAISESTI JA OIKEUDENMUKAISESTI.
Nujertaminen ja alistaminen on tämän järjestelmän tapa toimia!
Keinoja on sairaaloissakin monenlaisia:
Potilas(hoitovirheen uhri)pyritään nujertamaan psykiatrisella mielivallalla, hoitoon pääsyn estämisellä tai tahallaan epäasianmukaisesti suoritetulla hoidolla(esim leikkaus).
Fyysisestä sairaudesta kärsiviä yritetään lähettää myös psykiatriseen hoitoon sillä perusteella, että fyysistä sairautta ei ole(vaikka sairaus ja kipujen syy näkyisikin jo vuosia aiemmin otetuissa rtg-kuvissa ja olisi todettu ja diagnosoitu sairaalan ulkopuolisen lääkärin toimesta).
KYLLÄ - tällaisia lääkäreitä eräässä suuressa etelä-suomalaisessa sairaalassa on.He luottavat auktoriteetti asemaansa ja hyväveli- verkoston suojeluun.
salaiseen rituaalijärjestöön, jossa luvataan auttaa toista kaikessa, jopa tapahtuu oikeusasioissakin. Nimi voisi olla vapaamuurarit.
Kyse on johtavista ylilääkäreistä ja näyttää siltä, että asiantuntijalääkäri-professorit suojelevat väärinkäytös ja rikostapauksissa
kollegojaan.Eräänlainen lääkärimafia siis.
"Kokenut erikoislääkärikö tekisi esim.väärän diagnoosin asiakkaan painostuksen johdosta? "
En oikein usko siihen. Siksi heillä on kyky objektiivisiin päätöksiin.
Ennemmin on kyse näistä terveyskeskusten omalääkäreistä jotka joutuvat painostuksen alle ja usein puuttellisen ammattitaidon ja asiakkaan painostuksen edessä tekevät lausunnon eläke yms. hakemusten tueksi. Näin tekemällä he siirtävät ongelman muille.
Jos henkilö vammautuu ja menee ensin terveyskeskukseen, hänet lähetetään heti erikoislääkärille, jos vamma on vakava. Ja jos oireilu jatkuu terv.keskuksessa, on lääkärin ehdottomasti jo omaan tietotaitoonsa vedoten lähetettävä potilas erikoislääkärille. Nyt viestisi ontui tosi pahasti. Minut esim. ohjattiin kuukauden sisällä, kun oireet vain pahenivat 1. kiireellisyysjärjestyksessä sairaalaan erikoislääkärille ja pääsin viikossa. Ja siitä se myllytys alkoikin. Oli ratkaisevat 4 viikkoa menetetty ja tulehdus levisi kuin aropupu jne.
"Minut esim. ohjattiin kuukauden sisällä, kun oireet vain pahenivat 1. kiireellisyysjärjestyksessä sairaalaan erikoislääkärille ja pääsin viikossa. Ja siitä se myllytys alkoikin. Oli ratkaisevat 4 viikkoa menetetty ja tulehdus levisi kuin aropupu jne."
Tälläiset viivytykset ovat valitttavia, mutta yleisiä terveyskeskuksista. Sen jälkeen kun potilas valittaa kohtaloaan alkaa terveyskeskuslääkäri ehdotella eläke yms. juttuja. Siinä mennään usein pielee luodessa asiakkaan painostuksen takia liian ruusuista kuvaa.
Jos terve ihminen joutuu vakavaan tapaturmaan ja hitaasti menee tajuntaan, tästä ei enää palatakaan terveiden kirjoihin, on lääkärin toteamus, että nyt olisi lähdettävä kuntoutustutkimuksiin mahd. eläkkeelle siirtymisen takia. Se oli minulle sellainen kokemus, että hyvä kun istuin, jalat olisivat menneet alta. Suomalainen on kasvatettu jo pienestä lähtien, ainakin suuret ikäluokat, ahkeruuteen, tunnollisuuteen, rehellisyyteen...
On turha enää syyllistää ihmistä, joka on kokenut tyhjänpäälle joutumisen hädän. Ruusut olivat silloin kaukana arkielämästä. Ruisleipää siinä ajateltiin.
Terveyskeskus ei saa ja on lääkärin arvovaltakysymys, lähettääkö potilaan miten nopeasti ja millaisin perusteluin erikoislääkärille. Olen joutunut sellaisiin ongelmiin terv.lääkärin kanssa esim. lapseni saamisessa pian erikoislääkärille, että uhkasin käräjille viedä hänet, jos yksityiselle vien ja osoittautuu vakavaksi. Asia oli vakava ja nykyisin tämä sama terv.lääkäri on edessäni kuin hunajaa, säikähti kunnolla.
Samainen lääkäri unohti mieheni lähetteen kirjoittaa erikoislääkärille tutkimuksia varten. Samana päivänä, kun aamusella selvitin,missä paperi viipyy ja sitä ei oltu koskaan postitettu, iltapäivällä mieheni menehtyi aivoverenvuotoon. Olen kuulema terv.keskuksessa käydessäni asiakas, jonka ei sallita edes turhaa enää odottaa, "pääsen" jonkun toisen vuorolla, minulle kertoi tietolähde. Sääli.
Samassa käräjäoikeuden istunnossa sitten hakijan juristi laittoi sellaisen kysymystulvan tälle "kuolleitten" tutkijalle, että puhui itsensä pussiin. Ja 15 min kuluttua esitti vakuutusyhiön erittäin ylimielisen oloinen juristi keskeytystä ja maksoi vaaditun rahakorvauksen. Kalliiksi tuli tämäkin oikeudenkäynti ja päättyi oikeaan lopputulokseen, mutta sehän tapahtuikin käräjäoikeudessa, ei vakuutusoikeudessa.
Vakuutusoikeudessa on useita vakuutuslääkäreitä, vaikka laki ei sano asiasta mitään. Silti heitä käytetään pääsääntöisesti.
Erään tällaisen lääkärin yksityispraktiikkaan soitti henkilö kysyen, voisiko tulla hänen potilaakseen. Henkilöllä oli ollut vakuutusoikeudessa asiansa sisällä ja saanut hänen asiassaan hylkäävässä päätöksessä mukana toimineen asiantuntijalääkärin nimen. Henkilö kertoi ongelmaansa, voiko ko. lääkäri häntä auttaa. Lääkäri kyseli, mitä kokeita hänelle on tehty jo sairaalassa. Tässä on suora kirjoitus nauhoitteesta:
"Päivää...päivää.... siis teillä on jonkinasteinen vamma....mitä toimenpiteitä teille on tehty? ....joo, tota noin, missään tapauksessa mä en niinku, tietysti kun ei ole ollut hoitavana lääkärinä eikä semmoisena, niin mielelläni mä en kyllä tommoiseen, se on niinku se on ihan selvä, se on älyttömän, älyttömän niinku, niinku, niinku sietämättömän pitkä prosessi, jos tommoiseen lähtee mukaan, sentakia mä en oo mitenkään kauheen innostunut...joo, tämän ammatin puitteissa joutuu tekemään ja käyttämään, niin kyllä ne kuuluu osana siihen diagnostiikkkaan".
"Ja te pystytte sen toteamaan".
"En ole siitä, en missään tapauksessa sen alan asiantuntija näissä tutkimuksissa ja konemittauksissa, en ole siitä, en missään tapauksessa sen alan asiantuntija, siitä mulla ei ole kokemusta, ei minkäänlaisia, missä teillä tehtiin näitä tutkimuksia ja mittauksia".... jne jne.
Tämä samainen henkilö oli pari viikkoa aiemmin ollut mukana antamassa vakuutusoikeudessa hylkäävän lausuman siis hänelle täysin eri alan erikoislääkärin alueelle kuuluvassa vammassa ja sen seurauksista. Miksei hän jäävännyt itseään, koska oli täysin eri alan erikoislääkäri?
Onkohan tämä nyt sitä yhdenvertaisuutta saattaa valittajat samalle viivalle samanlaisissa tapauksissa????
Tässä tapauksessa oli pahinta,että ortopedi Eero Hyvärinen ei jäävännyt itseään osaamattomuutensa ja tietämättömyytensä takia, vaan ahneutensa takia kirjoitti ns. asiantuntijalääkärinä vakuutusyhtiön jaokselle lausunnon, minkä pohjalta tapaturmaeläke hylättiin.
Vakuutusoikeuslaki antaa ns. asiantuntijalääkärille mahdollisuuden jäävätä itsensä ja vakuutusoikeudella on myös lakiin perustuen mahdollisuus pyytää täysin ulkopuoliselta erikoislääkäriltä tarvittava lausunto!
Edelläkerrottu on tapahtunut tosiasia vakuutusoikeuden historiassa, mainittakoon, että sama vakuutusoikeuden ns. asiantuntijalääkäri Eero Hyvärinen ei ilmeisesti lukenut lainkaan hoitavien erikoislääkäreiden lausuntoja läpi, koska ei huomannut edes sitä, että antoi lausuntonsa valittajan väärästä kädestä, kuten Pohjolan ylilääkäri Ilkka Torstilakin teki!
Lukemalla näitä nauhoitteita, jotka varmasti ovat totta, tulee mieleen, miten vastaukset ovat virkamiestasoiselta ihmiseltä jatkuvaa niinkutusta. Tulee mieleen, mikä on todellinen osaamistaso, kun peruskoulussa jo opetetaan tästä niinkutuksesta eroon.
Vakuutusoikeuden asiakirjat ovat salassapidon alaisia. Sen määrää laki. Lääkärijäsenen lausumat kuuluvat samaan kategoriaan. Näin olettaisi, että asiakirjat ovat sitten vakuutusoikeuden seinien sisällä, ovathan salaisia asiakirjoja.
Kuulin, että mikäli asia on vakuutusoikeudessa, olisi sittenkin hyvä käydä tutustumassa omiin papereihinsa esim. siksi, että sana oli kulkenut, kaikki asiapaperit eivät sittenkään olisi palautuneet vakuutusyhtiöstä takaisin lausunnon antamisen jälkeen. Nythän vakuutusoikeus siis lähettää asiapaperit takaisin vakuutusyhtiölle valituksen takaisin vastaamista varten.
Olin todistajan kanssa menossa siis tutkimaan asiapapereitani. Tiesin kyllä, että vakuutuslääkärit, tarkoitan tietenkin asiantuntijalääkärit, vakuutusoikeudessahan ei tunneta lain mukaan sanaa vakuutuslääkäri???, ovat siis osa-aikaisia, päivätyö muualla. Mutta minulla oli lupa olettaa, että asiakirjani ovat talon sisällä "turvallisuussyistä".
Virkailija oli hätääntyneen näköinen ja pyysi minua istuutumaan. Kului aikaa ja ilmestyi tidottajalakimies eteeni. Hän selitti, että asiakirjat on annettu lääkärille ja hän on vienyt ne pois mukanaan.
Pyysin kirjallisesti tämän asian vahvistamaan. Se on kirjattu vakuutusoikeuden leimalla 11.1.2002.
Minulla on lupa ajatella näin: vakuutuslääkäri, siis asiantuntijalääkäri on mies, miksei nainenkin, hänellä voi olla paperipinoni auton takakontissa, auto varastetaan ja paperit joutuvat huitsin nevadaan vähintään, tai hän joutuu kolariin ja paperit taas hajoavat jonnekin tai hän vie ne kotiinsa, hänellä on pieniä lapsia, jotka "vahingossa" menevät työhuoneeseen ja vaikka voileipä avoinna olevien asiakirjojen päälle tai voi kauheaa, hänellä on rakastaja/rakastajatar ja uteliaana käy lukemassa, minkälainen tapaus on nyt esillä, asiakirjat jossain keittiönpöydän reunalla levällään ja pahinta vielä on, hän lukee asiakirjojani junavaunussa, ja ne putoavat pitkin käytävää tms. Olenkohan vainoharhainen.Vai ovatko nämä ajatukset täysin totuuteen mahtuvia. Joku muu saa/voi käytännössä lukea tietämättäni, mutta minä asianosainen en saa lain kautta tutustua lääkärin lausumaan.
Miksi vakuutusoikeus varjelee lain kautta minulta, asianosaiselta esim. lääkärin antamaa selitystä, olkoon sitten oikein kirjoitettuna lääketieteellinen perustelu (mitä ei kai tapahdu edelleenkään) tai useimmiten rasti ruutuun (selvitysmies Maija Sakslinin raportti) ja juristi saa muotoilla vanhoista jo hyljätyistä kommenteista samanlaisen eli kopioi vakuutusyhtiön hylkäävän päätöksen kapasiteettiongelmaan vedoten.
Eihän vakuutusyhtiön kannata edes tehdä myöntöpäätöstä, koska he katsovat, miten asian käy muissa oikeusistuimissa. Näinhän se kulkee, ja vakuutusyhtiön yleislääketieteen erikoislääkäri, vakuutuslääkäri toteaa puhelinnauhoitteessa, että hänellä on kaikki tieto. Mielenkiintoinen lääkäri.
Tästä seuraa, miksi menemme sairaaloihin ja tutkimuksiin,kun kysytään suoraan näiltä ihmelääkäreiltä, mikä syy ja heillä on kaikki tieto, ovathan he kirjeopiston suorittaneita vakuutuslääkäreitä. Miksi yliopistoissa ahertaa lääkiksessä ihmisiä puurtaen jonkun erikoislääketieteen kimpussa, kun se on näin yksinkertaista. Tyhmiä kai ovat.
Eräs terveydenhuollon käyttää vakuutuslääkäri pyysi aikanaan minua tekemään julki tiettäväksi ajatuksen:
jos potilaan asiassa lausuman antaja on vakuutuslääkäri, ei tämä vakuutuslääkäri voi esiintyä silloin asiantuntijaroolissa lääkärinä vaan hän on "ei-lääkärin"-ominaisuudessa, koska hän on vakuutuslääkäri, jolla on erilainen rooli kuin lääkärillä, jonka potilaan asiaa hänen tulee tutkia eettisestikin tapauskohtaisesti ja enemmän aikaa kuin hätäisesti diagnoosi ja ed. hylkäävän päätöksen syy. Siis roolit ovat aivan erilaisia, onko asiantuntijalääkäri vai vakuutuslääkäri. Puurot ja vellit menneet sekaisin vakuutusoikeudessa.
Lääkärihän ei käytä ns. keskiarvoa, vaan jokainen ihminen on omanlainen tapaus. Koska hän pyysi viemään asiaa eteenpäin, tässäpä tätä luettavaa ja mietittävää olisi jopa viranomaisille, jotka näitä lakeja oikein säätää eli eduskunta. Joko olisi lainmuutoksen aika yleensäkin vakuutusoikeudessa muutoinkin kuin huolehtia, että palkankorotukset tulevat nyt laamanninimen myötä. Oli siis ainoa uusi asia vakuutusoikeuslakia rustattaessa uudelleen pari-kolme vuotta sitten.
kansalaista eli antaa turvaa ulkopuoliselta uhalta. Miksi eduskunta antaa lain muuttua "Maan tavaksi", joka tarkoittaa lain hengen mukaan aivan jotain muuta.
laitoksella sitten opeteta vakuutuslääketiedettä.
Vakuutusyhtiöt ovat itse kehittäneet tämän uuden tieteen!!!Sillä ei ole mitään tekemistä oikean lääketieteen kanssa, joka perustuu potilaiden hoitamiseen ja sairauksien sekä vammojen tutkimiseen.
Samoin teki aikanaan USA:ssa tupakkateollisuus, se loi itse uuden tieteen, millä yritettiin suojata ko. teollisuutta salaamalla tupakan vaarallisuus.
Tupakkateollisuus jäi kiinni rikoksistaan -90 luvulla, samoin tulee käymään vakuutusyhtiöiden Suomessa.
Vakuutusoikeus on nykyään pelkkä vakuutusyhtiöiden kumileimasin, mikä saattaa loppuun vakuutusyhtiöiden aloittaman rosvouksen.
Tämä toteamus on ollut jollain foorumilla ja se mielestäni aivan totta.
"Vakuutusoikeuden asiakirjat ovat salassapidon alaisia. Sen määrää laki."
Vakuutusoikeudessa käsitellään ihmisten henkilökohtaisia asiaoita ja siksi on erittäin tärkeää että kuka tahansa ei voi tilata sieltä tietoa.
mutta kyllä kaikki asiassa esiintuleva ja kaikki mikä vaikuttaa päätökseen, pitää ehdottomasti olla ASIANOSAISELLE julkista. Mutta nythän emme elä oikeusvaltiossa, kun tärkein osa , mikä vaikuttaa vakuutusoikeuden päätöksentekoon, salataan.
Tämä salaus on ainoa keino tehdä vääriä päätöksiä.
Moponen tuntuu esittävän ajatuksen,ettei asianomainen itse saa tutustua asiansa materiaaliin. Kyllä saa ja se on velvollisuus. Jokainen voi näyttämällä henkilötunnuksensa tutustua kaikissa oikeuskäytännöissä hänen asiakirjoihinsa paitsi näihin lääkäri"kommentteihin".
Nyt näytti siltä, että kirjoituksessa puhuttiin siitä, miten ne asiakirjat olivat lähteneet vakuutusoikeuden sisältä ulos livohkaan. Tähän kun moponen vastaa, asia tulee selväksi.
ei ole vakuutuslääkärin erikoislääkärin opiskelumahdollisuutta suomalaisessa eikä tiettävästi muissakaan eu-maissa. Asia on tarkistettu.
Vakuutustiedettä voi opiskella kansantalouden laitoksella, siellä opetetaan finanssioppia jne.
Lääketieteen laitoksella opiskellaan lääketiedettä, mihin kuuluu ihminen eri osa-alueineen jne. Näin olisi mahdottomuus opiskella lääketiedettä,jos yhtenä aineena olisi vakuutusasiat ja miten ihmiset laitetaan kuin halot pinoon "yhdenvertaisuusperiaatteella".
Vakuutuslääkärin rooli ei voi olla lääketieteellinen lääkärirooli, toinen puhuu rahasta ja toinen puhuu ihmisestä, etiikasta, tutkia, miten jaksaa, mitkä tutkimukset on tehty, mitä tuloksia saatu eli kaikkea sitä mitä lääkäri-nimikkeellä ymmärretään. On siis kaksi toisistaan täysin erillään olevaa ammattiryhmää, mutta nyt ne on yritetty saattaa yhteen vähän kuin nyt ammuttu koirasusi-eläin.
Mahdoton ajatus ainakin vielä, ootetaan, kunhan se siru saadaan meihin asennettua.
10.5.1999 antoi joukko silloisia kansanedustajia vetoomuskirjeen sosiaali- ja terveysministeriölle sekä oikeusministeriölle.
Tästä asiasta ei ole julkisuudessa ollut minkäänlaista tietoa. Näyttää siltä, että yleensäkin oikeusturva-asioista puhuminen maassamme julkisesti on hiljaiseksi sovittua.
Kirjelmä alkaa:
"Me tämän vetoomuksen allekirjoittaneet pyydämme ja vaadimme, että sosiaali- ja terveysministeriö sekä oikeusministeriö omalta osaltaan ryhtyy tarvittaviin pikaisiin toimenpiteisiin, että Suomessa tänä päivänä vallitseva käytäntö työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisessä saatetaan lainmukaiseen ja kansalaisten kannalta tasavertaiseen sekä oikeusvarmuuden kannalta asianmukaiseen tilaan.
Ihmisen elämässä on joukko tapahtumia, joilla on erityisen keskeinen vaikutus henkilön elämään. Tällaisia tapahtumia ovat ammattiin valmistuminen, avioliiton solmiminen, ensiasunnon hankkiminen, lapsen syntyminen sekä eläkkeelle siirtyminen. Usein eläkkeelle siirtymistä on edeltänyt pitkä työssäoloaika, jonka kuluessa työntekijä tänä päivänä osallistuu myös omalta osaltaan eläketurvansa kustantamiseen. Eläke muodostaa keskeisen taloudellisen toimeentuloturvan elääkkeellä olon aikana. Eläkkeelle siirtyminen ja eläkkeen määräytyminen ovat siten oman työpanoksensa jo antaneiden henkilöiden kohdalla erittäin merkittävän henkilön loppuelämää vaikuttava päätös.
Henkilön siirtyessäs työelämästä ikänsä perusteella eläkkeelle, tänä päivänä ei vallitse ongelmia siinä mielessä, että henkilön täytettyä laissa määrätyn eläkeiän hän on ilman muita selvityksiä oikeutettu vanhuuselääkeeseen.
Tilanne on kuitenkin toisenlainen, kun henkilö menettää työkykynsä sairauden tai tapaturman seurauksena. Laissa on tosin tähän tilanteeseen liittyviä säännöksiä, jotka sääntelevät ne edellytykset, joiden vaaditaan täyttyvän, jotta työkyvyttömyyseläke tai tapaturmaeläke voitaisiin myöntää. Ongelma ei olekaan NIINKÄÄN TYÖKYVYTTÖMYYS- JA TAPATURMAELÄKETTÄ SÄÄNTELEVÄSSÄ LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ, VAAN SITÄ SOVELTAVIEN ELÄKELAITOSTEN PÄÄTÖSKÄYTÄNNÖSSÄ.
PÄÄTÖSKÄYTÄNTÖ ON ASETTANUT KANSALAISET ERIARVOISEEN TILANTEESEEN. ...KUN SUOMEN VALTION TALOUS 1990-LUVULLA VAIKEUTUI, TÄMÄ HEIIJASTUI MYÖS ELÄKEPÄÄTÖSKÄYTÄNNÖSSÄ. TÄMÄ ILMAN, ETTÄ TYÖKYVYTTÖMYYDEN KRITEEREITÄ LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ OLISI MITENKÄÄN KIRISTETTY.
Lisäksi työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamiseen on selkeästi vaikuttanut se, onko työntekijä itse ollut hakemassa työkyvyttömyyseläkettä puhtaasti työkykynsä menettämisen perusteella vai ONKO TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKETTÄ PUOLTANUT TYÖNANTAJA, JONKA EDUN MUKAISTA ON YRITYKSEN SANEERAUKSEN YHTEYDESSÄ SIIRTÄÄ OSA VANHEMMISTA TYÖNTEKIJÖISTÄ ELÄKKEELLE.
...Valitettavasti vallitseva käytäntö ei vastaa ministeri Mönkäreen vastauksessaan ilmoittamaa asiantilaa. Ilmeisestikin hän on saanut asiassa VÄÄRÄÄ INFORMAATIOTA.
ELÄKÄKEKYSYMYKSET OVAT TÄMÄN PÄIVÄN SUOMESSA VAIKEITA KYSYMYKSIÄ. Suuri ikäluokka on tulossa pian eläkeikään, mikä aiheuttaa paineita eläkejärjestelmän rahoituksen järjestämisessä. Toisaalta käydään keskustelua eläkkeelle siirtymisen myöhentämisestä. Näistä kysymyksistä huolimatta työkyvyytömyyseläkepäätöskäytännnössä vallitsevat ongelmat tulee poistaa. Nyt ei ole kysymys laissa säänneltyjen elääkkeen myöntämiselle asetettujen kriteereiden muuttamisesta, vaan ainoastaan voimassa olevien kriteerien asianmukaisesta ja oikeasta soveltamisesta
Monet hylkäävän työkyvyttömyyseläkepäätöksen saaneet ovat huomanneet olevansa tänä päivänä väliinputoajia. Eläkelaitokset katsovat heidän olevan työkykyisiä, kun työvoimaviranomaiset taas työkyvyttömiä. Eri valitusinstanssien läpikäymisineen voi viedä pahimmassa tapauksessa 2-3 vuotta ( n. 9 v todellisuudessa) ei eläkkeenhakija saa minkäänlaista korvausta. On tapauksia, joissa hylkäävän eläkepäätöksen saanut henkilö, jonka eläkelaitos on päätöksessään katsonyut kykeneväksi entiseen työhönsä, on TYÖHÖN PALATTUAAN JOUTUNUT TYÖSOPIMUKSEN IRTISANOMISEN KOHTEEKSI, KUN TYÖNANTAJA TÄYSIN LAILLISESTI ON VOINUT IRTISANOA HÄNEN TYÖSOPIMUKSENSA SILLÄ PERUSTEELLA, ETTEI HENKILÖ SSAIRAUTENSA TAI VAMMANSA VUOKSI ENÄÄ KYKENE SELVITYMÄÄN TYÖTEHTÄVISTÄÄN.
Suomea velvoittavassa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen artikla 6 mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Tätä ihmisoikeussopimuksen nk. "fair trial" oikeusperiaattetta tulee noudattaa myös eläkepäätöksissä, jotka ovat verrattavissa tuomioistuinpäätöksiin. ... ei riitä että oikeus toteutuu, täytyy myös näkyä, että oikeus toteutuu. Näin on lausutta mm. ratkaisussa Delacourt v. Belgia 17.1.1970. Tuomion kohdassa 31 lainataan sanontaa, joka englannin kieleisessåä muodossa kuuluu "justice must not only be done, it must also be seen to be done".
Edellä esitetyllä perusteilla me allekirjoittaneet vaadimme, että myös työkyvyttömyyseläkkeitä koskevissa päätöksissä tulee noudattaa sellaista käytäntöä, joka varmistaa, että kansalaiset saavat näissä kysymyksissä tasavertaisen,oikeudenmukaisen ja oikeusvarmuuden vaatimukset täyttävän kohtelun".
Kansanedustajien nimilista
HUOM! Kaiken eo. luetun jälkeen ei pidä ihmetellä, miksi itsemurhia, suisidia tapahtuu oikeusmurhien jälkeen maassamme yhä enenevässä määrin. Ihminen ei olekaan yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan sittenkään kone, hän on tunteva, kärsivä ihminen omien vammojensa kanssa elävä olento.
kukaan, joka saa päättää toisen kohtalosta.
V. 2001 erään keskustelun tarkka kopio:
Toisena osapuolena on TEO:n edustaja, jolla on nimenkirjoitusoikeus ed. korkeimpaan oikeuteenkin.
"Päivää...päivää..."
Kysymys: "Kumpi on ensikädessä vastuussa, kun TEO antaa lausumaa, lausunnonantava lääkäri vai sitten juristi tai yhdessä"?
Vastaus: "Mmmm siis meidän viraston antama lausunto. No, tuota, no tuota noin, sehän on viraston niinku lausunto, se on tuota kahdella nimellä siis, että tota noin se on työjärjestyksen mukaan määrättyjä asioita niinku lausuntoja ja antaa niin tota, niin tota lausunnon ratkaisija ja se, joka siinä on 1. ja 2. nimi sitten esittelijä".
Kysymys: "Eli jos nimenne on 1. niin..."
Vastaus:"Niin, minä olen tehnyt sen tota sen niinku tavallaan ratkaisun sitten, mulle esitellään".
Kysymys: "Kun esim. KKO pyytää teiltä jotakin lausumaa, niin onko se sitten esim. lääkäri xxx, joka lääkärinä vai onko se joku työryhmä, joka katsoo, että minkäalan lääkäri alkaa nyt sitten papereita tutkimaan"?
Vastaus: "Joo, se esititelijä vastaa siitä niinku siitä tavallaan sen asian valmistelusta täällä. Minä en esittele, minä olen ratkaisija".
Kysymys:"Eli te ette...".
Vastaus: "Minä en esittele, kun minä olen ratkaisija".
Kysymys:"Tekö olette ratkaisija"?
Vastaus:"Niin ja toinen --- lääkäri xxx ---kun hän on lääkäri, niin hän tota noin hän niinku periaatteessa valitsee tuolta ton sen asiantuntijan hän - siitä valmistelusta esittelijän".
Kysymys:"Kuinka hän sitten lääkärinä seuraa sitä tilannetta, että miten tämä lääkäri xxx siinä, joka ottaa tehtäväkseen sitten näiden papereiden selvittämisen, niin miten hän seuraa sitä, että onko lääketieteellisesti viimeisten lääketieteelisten tietämysten mukaisesti tehty ja huomioitu"?
Vastaus: "Meillä on se tieto täällä, me seurataan tota noin esim. me pystytään seuraamaan koko lääkärien ammattikuntaa täällä noiden tota näiden systeemien perusteella".
Kysymys:"Niin, onko teille hyvin tärkeätä, että se lääkäri, joka teillä on, niin hän on myöskin vakuutuslääkäri, hän on saanut lääkäriliiton hyväksymän erityispätevyyden".
Vastaus:"Meille on tärkeää vaan, että tuota henkilö on asiantuntija".
Kysymys:"Millä tavalla te huolehditte, että tämä lääkäri sitten, joka teillä toimii asiantuntijana, että hänellä varmasti on se VIIMEINEN LÄÄKETIETEELLINEN tietämys, kuinka te sen olette varmistaneet. Tämä on kaikkein tärkein kysymykseni".
Vastaus: "Kun nyt me tiedetään se niinku se LINJA täällä, niin tota noin että me pystytään seuraamaan myöskin asiantuntijaa, että jos tota noin ASIANTUNTIJA POIKKEAA LINJASTA, NIIN SILLOIN TOTA NOIN ME EI PYYDETÄ HÄNELTÄ SITTEN LAUSUNTOJA".
Kysymys: "Eli mistä linjasta hän poikkeaa"?
Vastaus:"Nimittäin näissä vakuutuslääketieteellisissä jutuissa on tota noin niinku tiedeyhteisö, yhteisö niinku hyväksyy niinku tutkimusten perusteella niinku niinku tota noin nää tota noin periaatteet ja nää että tota noin että vastaavissa tapauksissa niinku noudatet - menetellään samalla tavalla".
Kysymys:" Ts. onko teillä nyt sitten se käsitys, että yliopistollinen sairaala ja siellä tehdyt tutkimukset voivat olla kuin vähemmän päteviä kun mitä mahdollisesti teillä sitten joku tiedeyhteisö tekee päätöksiään"?
Vastaus: "Tiedeyhteisö ja koko tää lääkärikunta siis".
Kysymys:"Niin, eli tämä tarkoittaa sitä, että jos yliopistollisen sairaalan tutkimustulokset lausutaan teillä nurin, niin eikö se ole silloin merkki siitä, että yliopistollisen sairaalan potilas joutuessaan on suorastaan hengenvaarassa, koska hän ei olekaan saanut sitten sellaista hoitoa ja tietämystä, kun mitä teidän tiedeyhteisössänne olevat lääkärit toteavat, jos he lausuvat täydellisesti nurin tämän yliopistollisen sairaalan tutkimustulokset".
Vastaus:"Mmmm tähän liittyy kyllä sitten kaikki muutkin tutkimustulokset tavallaan ja kansainvälisetkin tutkimustulokset, ne vaikuttaa tuohon, tietysti se käsittelee ne asiat".
Kysymys:"Nyt mä joudun sitten kysymään teiltä juristina tällaista asiaa, että kuka teillä nyt on sitten viime kädessä vastuussa siitä,että minulla on tässä leikkaavan neurokirurgin todistus, jossa jossa hän toteaa teidän vakuutuslääkärin xxx lausuman, että se ei pidä missään vaiheessa paikkaansa, hän todistaa kohta kohdalta jokaisen paikan asian nurin, hän kertoo, että tämä neurokirugi, että hän, joka päivä leikkaa potilaita ja hän varmasti pystyy tutkimaan magneettikuvat. Ja meillä on huhtikuulta xxx käräjäoikeudessa tullut yksi tapaus esille, jossa samanikäinen lääkäri siis TEON lääkäri xxx vastaava iältään, yritti todistaa, että hän osaa tutkia magneettikuvat, ja kävi ilmi, että hän ei todella osaa jo yksistään ikänsä puolesta, että hän on jäänytjo siitä junasta pois. Ja kuitenkin te annoitte KO:een lausuman, jonka on nyt kaiken kaikkiaan kolme lääkäriä lausunut täysin nurin lääkärinne xxx lausumat. Ja siinä paperissa on teidän nimi ja lääkärinne xxx nimi. Ja tämä....".
Vastaus: "Meillä asioista päättää ylijohtaja".
KYSYMYS:"EIKÖ TÄMÄ KUITENKIN TEISTÄKIN,JOS PUHUTAAN, ETTEI NYT AJATTELE SITÄ VIRKAA, MISSÄ TE OLETTE, VAAN IHAN TAVALLISENA KANSALAISENA, NIIN TEIDÄN PITÄISI SAADA MINUT VAKUUTTUNEEKSI, ETTÄ MINÄ OLEN saanut tässä suomessa perustuslakiin vedoten täysin oikeudenmukaista ja rehellistä lääkäritutkmusta ja kuitenkin kaikki ne lääketieteelliset tutkumukset, mitä minulle on tehty yliopstollisessa sairaalassa, niin lääkärinne xxx mennen tullen käveli kaikkien lääkäreiden lausumien ylitse ja myöskin kaikkien niiden tutkimustulosten, jotka ovat siis todellakin konemittaustuloksia, eikö tämä tunnu aika oudolta. JA MINUN PITÄISI VIELÄ USKOA JA LUOTTAA JA KUNNIOITTAA SITÄ INSTITUUTTIA, MITÄ TE EDUSTATTE".
Vastaus:" Joo, kyllä meillä oikeastaan on Suomen parhaat asiantuntijat".
Mitä tähän keskusteluun enää voi mitään lisätä, tämä on totta, tällainen keskustelu on käyty ja kirjoitus on sanasta sanaan totta, on nauhoitettu. Ja kansanedustajat ovat hiljaa kuin pisssut sukassa, kenelläkään ei ole vastuuta eikä tietoa tai rohkeutta lähteä purkamaan suomalaista oikeuskäytäntöä pääkallonpaikalta lähtien.
Tämä keskustelu kertoi totuuden, jos alempi oikeusaste, siis vakuutusyhtiö tavallaan on antanut kielteisen päätöksen, sitä samaa lausetta käyttää hylkypäätöksessään tapaturmalautakunta, ed. vakuutusoikeus ja jos yrittää päästä KO:een, joutuu tekemisiin TEO:n kanssa, joka vahvisti, että käytetään samaa asialinjaa. Näin meillä osataan tehdä näitä itsemurhaehdotuksia, jotta ollaan pois terveiden, menestyvien ihmisten tieltä.
Mutta miten? Lukemalla eo. kirjoitusta, tulee ajatus, miksi KO ei sitten vaatinut TEO:lta vastaselitystä, kun oli lisää tullut todistusaineistoa, että TEO:n lausumissa on suuri lääketieteellinen huiputus. Sitä kai sanotaan arkikielellä: petos.
Tämä on vanhasta lakikirjasta, ehkä pätee edelleen.
VA 101 59§ Jos syyte lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa nostetaan valtioneuvoston, korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsenta taikka oikeuskansleria, apulaisoikeuskansleria tai tämän varamiesta taikka eduskunnan oikeusasiamiestä tai apulaisoikeusasiamiesta vastaan, käsittelee asian erityinen tuomioistuin, valtakunnanoikeus, josta säädetään erikseen perustuslailla.
Joko olisi sitten asiaa tarpeeksi? Kuka maksaa oikeudenkäyntikulut vai löytyykö 10 rohkeaa kansanedustajaa. Onko tämä yllyttämistä? Joudunko vankilaan tai ainakin jalkapuuhun?
on instituutti, jonka sisälle ei edes eduskunta pääse, ovat itse sen lailla mahdollistaneet.
Elävästä elämästä saatua tietoa:
- jos asia menee korkeimman oikeuden harkintaan, otetaanko tutkittavaksi vai ei, voivat he lähettää pyynnön terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle eli TEO:lle. Jos TEO antaa myöntävän päätöksen, ei se kelpaa KO:lle, vaan he pyytävät silloin uuden tutkimuksen ja jopa kolme kertaa peräkkäin eli kunnes ovat saaneet edes yhden kieltävän päätöksen eli joku lääkäri halusi pitää paikkansa siinä instituutiossa myyden sielunsa jollekin piruparalle kai.
Tämäkin on totta ja suoraan elävästä elämästä otettu. Tarinoita tosi Suomesta on paljon, mutta satuja nämä eivät ole ei edes kuulopuheita.
Nyt tiedän, että TEO:n puhelinhaastattelu on todellisuudesta otettua. Mitenkähän nämä virkamiehet kestävät, joutuvatko paljonkin käymään terapioissa, kun omatunto kolkuttaa yötä päivää vai onko se burn out vai stressiksikö työpaikkalääkäri sen nimeää, kun ei kehdata totuutta sanoa, valehtelijoita tai petokseen osallistujia.
Malliesimerkki korkeimman oikeuden tavasta hankkia todellista lääketieteellistä faktaa. Keskustelu on käyty TEO:n ns. asiantuntijalääkärin kanssa. Hän oli entinen vakuutuslääkäri eräässä vakuutusyhtiössä, lisäksi ollut vuosia hallintolääkärinä, piti yksityistä praktiikkaa, siirtynyt jo eläkkeelle, mutta toimi asiantuntijatehtävissä TEO:lla.
Otteita keskustelusta, miksi hän ei huomioinut osaamattomuuttaan aivan eri alan lääketieteellisessä problematiikassa. Antoi väärennetyn lausuman edelleen korkeimpaan oikeuteen. Hänen loppuselvitystään jouduttiin oikomaan monen lääkärin avulla, koska erittäin arvostetut erikoislääkärit pitivät pöyristyttävänä, että heidän osaamistaitoaan kohdeltiin näin törkeällä tavalla, kuin huitaistiin kädellä tyhjänpäiviäisiksi kaikki se taito ja tieto, mitä heillä oli toisen alan erikoislääketieteen alueesta.
Kysymys: "...".
Vastaus:" Jos juttu menee sitten TEO:een, joka on siis sos.ministeriön alainen asiantuntijaelin, niin ne usein kysyy sekä minun alani että toisen alan erikoislääkäriä antamaan lausuntonsa".
Kysymys:"Niin, että nämä uudet xxxxlääketieteelliset testaustulokset, mitä on näistä xxxvaurioista niin, onko se sitten enemmän toisen erikoisalan vai teidän alanne alaa".
Vastaus."Siinä on yhtymäkohtia niin paljon, että on mahdotonta sanoa, kun en tiedä mitä tutkimustuloksia on, mutta yleisesti se on minun alani, joka ensin lausuu mielipiteensä, jos hänen mielestään on voittopuolisesti sitten toisen erikoislääketieteen ongelma, niin se on sitten seuraavassa".
Kysymys: "Niin, eli teillä olisi kuitenkin edellytyksenä tutka myöskin äitä xxxxvaurioiden yhteyttä tähän eo. vamamaan".
Vastaus: "Nythän ei ole kysymystä. Esim. ASIANTUNTIJAHAN ANTAA LAUSUNTONSA SEN PERUSTEELLA, MITÄ ON JO TODETTU".
Kysymys:"Niin, eli kun nämä, näitten xxxvaurioiden löydökset ovat aika tuoreita uusia tutkimusmenetelmiä, niin sentakia tässä niinku sitä yritetään löytää tätä lääkäriä, joka pystyisi antamaan sitten kommenttinsa siitä".
Vastaus:"Mikä on, en tiedä oikein, mitä siihen nyt sisällytetään xxxvammoissa".
Kysymys:"Nyt sitten nämä xxxxvauriot niin niistä on löydöksiä sitten toisenlaisella uudella menetelmällä ja ssiitä nyt haetaan sitten, mikä ois tämmöinen asiantuntijalääkäri, joka on puolueeton ja OSAISI ANTAA SIIHEN KOMMENTIN OIKEUDESSA".
Vastaus: "Joo, sitä, kuka on nyt tämän teille sanonu, kuka onpuhunut tästä xxxvauriosta"?
Kysymys:"Siis tämä löydös, joka on niin, se on täällä xxxx:lla yliopistollisessa sairaalassa llöydetty".
Vastaus:"No en osaa ihan nyt, toi ei tunnu kovin vakuuttavalta, ei ole yleisessä käytössä ellei ole mainittu jotain erityistä, EI OLE KÖYTÖSSÄ SUOMESSA SEMMOISIA MENETELMIÄ, MILLÄ MAINITSEMAANNE XXXVAMMAA VOITAISIIN VAKUUTTAVASTI OSOITTAA".
Kyssymys:" Onhan näitä koneita niin..."
Vastaus:"Minkälaisista koneista"?
---
Vastaus:"Teidän oma lääkärinne voi tietysti lausua omat mielipiteensä siiitä, että kuka voisi auttaa tässä asiassa, kuka voisi olla Suomessa puolueeton asiantuntija. Mutta jos tämä tulee hyvin monimutkaiseksi, niin silloin ehkä PARAS RATKAISU ON SE, ETTÄ EHDOTATTE ETTÄ JUTTU MENEE TEO:EEN, JOKA ON KYLLÄ HYVÄ REITTI".
Yhteenvetoa:
Yliopistollisissa sairaaloissa on monenlaisia tutkimusmenetelmiä riippuen minkä alan lääketieteellisesti asiasta on kyse. Tarvitaan siis jokaiseen tutkimusmenetelmään myös sen alan erikoislääkäreitä. Silloin ei vakuutuslääkäri ole avuksi.Tässä esimerkkitapauksessa kyse oli tutkimuksista, mitä yleisesti tehdään ennenkaikkea yliopistollisissa sairaaloissa, senkin selvitin sitten aikoinaan, asia oli tuttu ja paljonkin käytetty, mutta edellytti erittäin osaavan lääkärin osata lukea tutkimustuloksia.
Tämä eläkeläislääkäri ei edes tiennyt, millaisista aivan toisenalan erikoislääketieteellisistä tutkimuksista ja menetelmistä oli kyse. Hän jopa väitti magneettikuvien perusteella, että minulla olisi halvausvaara ja kirjoitti sivun mittaisen jutun, kuinka vakavasti hermojuurikanavat ovat jo tukossa, eikä niillä ole mitään tekemistä iskussa tulleesta xxxvauriosta. Radiologi joutui tekemään kaaviota ja lausumaa KO:lle, että tässä hänen esityksessään ei ole edes häivän vertaa totta, alle 10 % tukkeuma löytyy satunnaisottona keneltä tahansa, hän väitti tukkeuman siis olevan jo reippaasti yli 50 % ja hengenvaarallinen.
Oli pihalla toisen alan lääketieteestä ja uusista tutkimusmenetelmistä, samoin magneettikuvien tuloksista. Hän oli kuukautta aiemmin ollut asiantuntijana asiassani TEO:ssa ja ilmoittanut KO:lle, että minulla on vakava psyykkinen ongelma, mitä ei siis kaksi psykaitria ollut todennut, eikä toinen psykologikaan, ainoastaan tapaturmasta tullut ongelmatiikka xxxvamman jälkiseurauksena tiettyyn ruumiinosaan. Hän oli saanut asiapaperin vakuutusyhtiöltä, missä eräässä kuntoutussairaalassa tehtiin väkisin psykologin mustetahratestin perusteella masennus,(näitä tilaustöitä kuulema tulee useinkin heille), jonka fysiatri kirjoitti masennusdiagnoosiksi, vaikka heillä oli ed. pnä kirjoitettu saman yhtiön psykiatrin lausuma, ei löydy mitään psykiatriseen ongelmatiikkaan olevaa vaivaa.
Aikanaan tämän eläkelääkärin lausumat saatiin todistettua KO:lle purkuvaatimuksena. KO palautti sitten purkamista varten asian takaisin vakuutusoikeuteen. Asia vietiin sitten aikanaan lääninhallitukseen,joka antoi huomautuksen ko. sairaalalle liian hätäisesti tehdystä masennusdiagnoosista, yksi mustetahratesti ja se pilasi elämäni täysin.
Miten sitten kävi, toinen juttu taas.
Voiko lääkärijäsen/asiantuntijalääkäri tai vakuutuslääkäri tehdä petosta?
Onko asiantuntijalääkäri sama kuin vakuutuslääkäri?
Lääkäri allekirjoittaa paperit ja lausuntonsa kunnian ja omantunnon kautta.
lääkäri kirjoita kunnian ja omantunnon kautta, riittää rasti ruutuun. Ja jos oikeuteen haastaisi tälläisestä epäilystä, koko lääkäriliitto olisi kollegiaalisesti takana. Usko nyt vain, niin se on.
kansalaiselta, hyväksyykö hän näillä sivuilla olevat menettelytavat, mitä kansalainen saa osakseen.
"lääkäri kirjoita kunnian ja omantunnon kautta, riittää rasti ruutuun. Ja jos oikeuteen haastaisi tälläisestä epäilystä, koko lääkäriliitto olisi kollegiaalisesti takana."
Tutkimuksen mukaan negatiivinen asenne lääkäreitä kohtaan heikentää hoidon tuloksia.
Vähän positiivista asennetta peliin.
terveisin: terapeutti
Se sana on HOITAVA.
Vain hoitava lääkäri kirjoittaa lausumansa alle:Kunnian ja omantunnon kautta, ei vakuutuslääkäri.
Vakuutuslääkäri ei kirjoita edes koko nimeään, usein ainoastaan nimen etukirjaimet.
Sinulta mopo.nen puuttuu paitsi yleistietoutta, myös oikeata tietoa vakuutuslääkäreiden työtavoista.
Mistä se vakuutusoikeuden tai TEO:n tai vakuutusyhtiön liäkärj-setä tietää, miten paljon positiivisuutta häntä kohtaan tunnetaan, eihän hää ees nää tätä tuntematonta paperipotilasta!!!
Mie ainakii rakastan ja arvosta ja kunnioitan kovast ommoo liäkärjiäni, hää ossoo huastellakkii nii mukavoi asjoita. Mittee siull?
puumerkkinä vain vakuutusyhtiön sisäisissä asiakirjoissa. Nykyään sen saa avattua, kiitos jostakin Mönkärettäkin kohtaan. Vakuutusoikeus antaa erikseen pyytämällä asiassa mukana olevan lääkärin nimen, erikoispätevyyden alan ja käyttävät yleensä vielä sanaa, vakuutuslääkäri se ja se. Nimi täytyy anoa vakuutusoikeudelta, he pitävät palaverin ja siitä tulee juhlallisen näköinen asiakirja jne.
samankaltaista kiinnostusta kuin tämä nimim. mopo.nen. Näin kansa saa tietää tämän suuressa salaisuudessa olevat asiat, miten ne ovat hitaasti auenneet suurellekin yleisölle ja niille lukemattomille vammautuneille, joilla on edessä piiiiitkä tie kulkea kaikki se, mitä monet tämän sivun kirjoittaneet ovat jo kokeneet.
Ei se Jumala lastaan hylkää, mutta viranomaiset kylläkin. Menestystä mopo.selle, ota vaari kaikesta tästä todellisuudesta, voit ehkä neuvoakin jotakin. Yhtään neuvoa et ole kyennyt kuitenkaan näillä sivuilla antamaan, mutta uskon, että suuresti tietoa saanut. Vai oletko tekeytynyt tyhmäksi ja typeräksi, kysymyksesi ovat nimittäin olleet sellaisia, anteeksi mopo.nen.
On näköjään otettu edes jotain opiksi Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen langettavista päätöksistä.
Vielä kun purettaisiin jollakin tavalla hoitavan lääkärin ja vakuutuslääkärin valan takaa annettujen lausuntojen välinen ristiriita (=toinen valehtelee), niin saataisiin tuokin "tuomioistuin" irti inkvisitioaikaan kuuluvista periaatteistaan.
Vaikka jotkut ovat valinneet elämäntehtäväkseen valittamisen ja katkeruuden. Eikö olisi viisainta ottaa itsensä vuoksi vähän positiivisempi asenne.
"Vain hoitava lääkäri kirjoittaa lausumansa alle:Kunnian ja omantunnon kautta, ei vakuutuslääkäri."
Kaikki lääkärit toimivat tällä tavalla antaessaan lausuntoja.
"samankaltaista kiinnostusta kuin tämä nimim. mopo.nen"
Kiitos.
Ihmettelen sitä itsesäälin määrää jossa osa kirjoittajia täällä taapertaa. Tosin heitä taitaa olla oikeasti pari-kolme, koska tekstit on heillä saman toistoa.
Kyllähän se vakuutusoikeudenkin vakuutuslääkäri, mitä laki ei edes tunne vakuutusoikeuslaissa, on teoriassa vannonut kunnian ja omantunnon kautta jne., mutta kerro hyvä mopo.nen se salaisuus, miten saamme nämä vakuutuslääkärit kiinni väärreneetyistä lausumista eli rasti-ruutuun menetelmistä.
Jos laki sanoo, että riittää laillistettu lääkäri, kukaan ei tee virhettä vaikka miten kirjoittaisi kunnian ja omantunnon kautta jne, koska STM:n virkamis/-naisen kirjoituksessa hän tähdentää, että jokainen lääkäri kirjoittaa lausumansa sen hetkisen hänen käsityksensä ja tietonsa pohjalta. Tiedot voivat olla vaikka 1950-luvulta, kuten tämän TEO:n eläkelääkärin,joka puhui mitä sattui ja vetosi todella 1940-luvulla olleisiin tutkimustuloksiin. Aika oli mennyt ohi, ja pappa oli joskus alllekirjoittanut tuon upean lauseen, mitä itsekin mopo.nen olettaa käytännössä toteutuvan.
Kun jatkossa hyvä mopo.nen nyt kommentoit, mieti tarkkaan, että kysymyksesi ovat aitoja, rehellisiä ja jos olet yksinkertaisella aivotoiminnalla varustettu, ymmärrän Sinua. Kaikki eivät osaa tai kykene tai jaksa enää oikeudenmukaisen maamme puolesta taistella.
Jos olisit elänyt 1900-luvun alussa, olisitko vastustanut suomenkielen tulemista jopa virkakoneistoon. Nyt on sama juttu esillä. Suomesta on tultava oikeudenmukainen sivistysvaltio, missä jokainen kansalainen on oikeutettu kaikkiin niihin oikeuksiin, mitä perustuslakimmekin edellyttää, Sinulle mopo.nen, mutta myös vammautuneille, sairaille jne.
kirjoituksia. Millaista elämä on ihan oikeesti.
"Kyllähän se vakuutusoikeudenkin vakuutuslääkäri, mitä laki ei edes tunne vakuutusoikeuslaissa, on teoriassa vannonut kunnian ja omantunnon kautta jne.,"
Teoria on tässä myös käytäntö. Tietenkin joka järjestelmään sopii mätämunia, mutta se ei tee nykyjärjestelmästä täysin kelvotonta.
> "Tietenkin joka järjestelmään sopii mätämunia, mutta se ei tee nykyjärjestelmästä täysin kelvotonta."
Tuo "keskimäärin hyvä" -väite tuodaan aina silloin esiin, kun esitetään selkeä näyttö väärinkäytöksestä yksilöidyssä tapauksessa. Jatkokysymykseen ei vastausta tulekaan, mutta kysyn nyt kuitenkin mopo.seltakin:
Montako "mätämunaa" ja/tai väärinkäytöstä on vielä siedettävä määrä, ja eikö tuo/nuo todetut tapaukset olekaan oikaisemisen arvoisia?
"Onko STM tai muu ministeriö valmis selvittämään, paljonko työtapaturmassa vammautuneiden vakuutusoikeuden perustelemattomien ja ilman lääketieteellistä selvitystä olevien hylkypäätösten jälkeen tulee suisiditapauksia?"
- Tuota ei varmaankaan haluta selvittää - saati tutkimustuloksia julkistaa.
Oikeusmurhaaminen on tietoista ja kuvastaa hyvin (joidenkin) poliittiseen- ja virkamieseliittiin kuuluvien henkilöiden moraalia ja arvoja.
Kyse on rahasta ja vallasta, eivätkä ihmis-ja yksilönoikeudet kiinnosta heitä.
"Fasismi on aatejärjestelmä joka perustuu kollektivistiseen totalitarismiin. Kollektivismissa valtion etu asetetaan yksilöiden edelle. Totalitarismi tarkoittaa, että valtio hallitsee täydellisesti ihmisten elämää."
Valtion/järjestelmän etu = poliittisen eliitin etu /virkamieseliitin etu / muut salaliittoon kuuluvat(asianajajia, toimittajia jne.)
Lienee selvää, että "valtapyramidin" huipulla ei kaikki ole kohdallaan.
"Valtion/järjestelmän etu = poliittisen eliitin etu /virkamieseliitin etu / muut salaliittoon kuuluvat(asianajajia, toimittajia jne.)"
...alempia virkamiehiä unohtamatta.
Lääkärimafia sanaa käyttävät avoimesti mm.jotkut asianajajat.
Ay-toiminnassa on "pääkallonpaikalla" myös juristeja. Joka maksaa jäsenmaksunsa olettaa, että hänellä hädän hetkellä on apu lähellä. Tämä on unelmaa, ei totta.
Jos jäsenmaksuhenkilö vielä maksaa ryhmävakuutuksen, voi suorastaan tappelemalla saada lopulta sen etuuden, mikä hänellä jäsenmaksun jälkeen kuuluu.
Itse ay-toiminnan juristit ovat suoraan sanoneet, ettei kannata vaivata heitä, ei vakuutusoikeus muuta kerran annettua päätöstä tapaturmalautakunnasta. Päätös pysyy muuttumattomana.
Jos näin vakavaa tekstiä jo ay-liikekin puhuu, jossakin syvällä tässä yhteiskunnassa on paljon puhkaistavaa mätää.
On käytännössä jopa käynyt ilmi, että viimein eräs henkilö pääsi suulliseen käsittelyyn vakuutusoikeudessa, avustajana ay-juristi, mutta hän "unohti", kumman puolen asiaa hän avustaa. Väliajalla avustettava joutui muistuttamaan,että hän on hänen, valittajan avustaja. Hoh-hoijaa. Tämäkin on todellisuudessa tapahtunut 2-3 v sitten. On tositapahtuma.
Kahta asiaa henkilökohtaisesti ihmettelen:
1. Oikeusmurhattujen ja kaltoinkohdeltujen ihmisten kautta heijastusvaikutuksia syntyy laajalti yhteiskuntaan.Vaikutukset purkautuvat mm.väkivaltana ja mielenterveysongelmina.
Yhteiskunta luo siis "käveleviä aikapommeja", jotka yleensä päätynevät itsetuhoon, kuten ilmeisesti toivotaankin, mutta eivät aina.
Katkeruutta ja epäsopua lisätään tietoisesti?
2. Potilaisiin kohdistuneisiin väärinkäytöksiin ei yleensä puututa, vaikka teko olisi lääkärin taholta harkittu ja tuottamuksellinen.
Britanniassa noin 200 potilaan murhasta epäilty lääkäri Harold Shipman oli lehtitietojen mukaan pidetty ja arvostettu lääkäri.
Olisiko koskaan jäänyt kiinni suomessa?
laati kiireissään ennen äitiyslomalle lähtöään sellaisen kirjeen vakuutusoikeuteen, etten tiennyt itkeä vai nauraa. Valitus oli muutaman rivin mittainen.
Koska kirjelmä oli "tyhjää", jouduin antamaan itse lääketieteellistä materiaalia, hankkimaan yliopiston sairaaloilta ympäri maata heidän käyttämiään tutkimusmenetelmiä.
Asiahan tuli ilman muuta hylättynä ja jatkoi ed. korkeimpaan oikeuteen. Asiahan tuli sieltäkin takaisin, ei valituslupaa. Hehän olivat kysyneet TEO:lta eläkkeellä olevalta ent. vakuutuslääkäriltä, pitkään työelämästäkin jo poissa olevalta lääkäriltä ihan toisen alan erikoislääkäri vielä tutkimusmenetelmistä jne. Puhelinnauhoitteista käy ilmi, kirjoitettu tänne jo aiemmin, että pappa oli pihalla kuin lumiukko.
KO:n hylyn jälkeen pyysin heitä purkamaan oman päätöksensä esittäen kohta kohdalta, missä KO oli toiminut väärin. Rohkea teko. Kirje lähti ensin KO:n presidentille, miksi heillä toimitaan täysin asiassani toisin kuin TEO:n ylijohtaja kirjeessään kertoo, tapauksessani toimittiin poikkeavalla tavalla, eikä he saaneet tarkistaa, oliko heillä virhe tullut asiani tutkimuksissa.
KO tutki asiani. Tähän asti olin siis tehnyt itse valitukset, kyllästyneenä ay:n juristiapuun. Nyt sain kirjeen, KO:n päätöksellä asiani palautettiin purkamista varten takaisin vakuutusoikeuteen. Se oli kuulema historiallinen asia.
Nyt hain juristia, jolla leikkaa myös älli. Ay esitti ulkopuolista apua. He lähettivät siis vuosia sitten olleita asiakirjojani hänelle, Sen jälkeen oli tehty lukematon määrä tutkimuksia, joissa kävi selkeästi ilmi, miten vamma oli syntynyt ja sen seuraukset elimistölle.
Tämä helsinkiläinen juristi ei halunnut edes ottaa vastaan antamiani, uutta hänelle, ltodistusmateriaalia. Hän laati 1.5 sivun mittaisen kirjelmän. En hyväksynyt sitä. Totesin, että minäkin osaan parempaa.
Ay-juristi kimpaantui minulle ja totesi minun olevan liian kranttu. Mikä minulle sitten kelpaa? Vaadin oikeusturvavakuutukseni kautta saada itse valita mieleisen juristin. He suostuivat. Kädenvääntö oli silloin lujaa.
Se tapa, miten tämä juristi sitten laati asiakirjat, näki monin tavoin, että hän oli asiansa osaava, laskukin sen mukainen kyllä. Sivujakin tuli 14. Hän laati yksityiskohtaisesti pala palalta ne kohtuuttomuudet, miten vakuutusoikeus on jättänyt huomioimatta asioita ja mitä virheitä johtopäätöksissä on tehty. Hän ruoti TEO:n mennen tullen. Jos vakon juristit osaavat edes hävetä, toivon heidän poskien punoittaneen edes vähän.
Vakuutusoikeus ei suostunut purkamaan kerran tehtyä päätöstään. Käyttivät tässä asiassa nykyisin erään sairaalan johtajaylilääkäriä, hallinnollisissa tehtävissä ed. vuosia ollut, vakuutuslääkäri, ed. toisen alan erikoislääkäri, mutta hän oli kykenevä "yhdenvertaisuusajatuksen" mukaan oikea vakuutuslääkäri antamaan toteamuksen, ei pureta.
KO ei asiaa enää ottanut toistamiseen käsittelyynsä. Lopullinen ympyrä sulkeutui. Työkyvyttömyyden syyksi on jäänyt alunperin erään sairaalan, jonka vakuutusyhtiö oli valinnut tutkimuspaikaksi, pyskologin kirjoittama mustetahratestin tulkinta, joka sai näin suuret mittakaavat tuhota yhden ihmisen elämä. Kaksi psykiatria ja uusi psykologi eivät todenneet minkäänlaista psyykkistä ongelmatiikkaa, mutta loppupapereissani lukee: työkyvyttömyyden syynä masennus, joka ei ole työtapaturman seuraus???!!!Vakuutusyhtiö tilasi masennuspaperit, koska heidän sisäisissä asiakirjoissaan (voi tilata itselleen) luki: tälle henkilölle on saatava psykiatrinen..., ja he saivat, mitä tilasivat.
Vuosien lisäopinnot työn ohessa, oman yrityksen alullesaattaminen valui tyhjiin, usko parempaan huomiseen, kaikki meni. Lopulta meni koti, jäi vain velkaa, koska sotkut jatkuivat nyt toisella tasolla, Kela tuli kuvaan ja sotki lisää asioita. Jatkuu
Täällä joku selventääkin hieman tätä asiaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000006349293
[email protected] vieraskynäkirjoitus otsikolla: Virkamiehet, politiikka ja etiikka. Helsingin sanomat 20.1.05 sivu A5. On niin pitkä kirjoitus, että joku osaisi laittaa sen tänne luettavaksi www-osoitehakemiston kautta.
Kun vammautuneella henkilöllä ei ole enää asiaa entiselle työpaikalleen, alkaa päivärahakausi. On sopeuduttava uuteen elämään, eikä siinä saa näyttää tunteita, ei edes kosteaa silmänurkkaa edes lääkärille. Saa vielä masennusdiagnoosin, kun vahingossa sanoo, ettei tahdo enää jaksaa.
Sain vakuutusyhtiöltä aikanaan ilmoituksen, pitäisi mennä Kelaan ja tehdä eläkepaperit, rahan tulo heidän kauttaan loppuu, vuosi on mennyt tapaturmasta.
Kela teki paperit kanssani ja lupasi hoitaa ne ed. niihin eläkeyhtiöihin, missä olin ollut vakuutettuna. Tämä tapahtui syyskuun 15. pnä v. 19xx. Kävin kysymässä helmikuun alussa, miten joku päätös kestää näin kauan aikaa.
Virkailija oli hiljainen, tutki koneelta tietojani ja lopulta vaatimuksestani myönsi:" Heidän virkailija, joka täytti paperini, sairastui ja kuoli melkein heti syyskuun lopussa. Hänen jälkeensä löydettiin minunkin asiapaperini vasta äskettäin. Ovat EILEN lähteneet eteenpäin".
Ihmettelin asiaa, jäin odottamaan, rahat loppuivat tililtäni, moneen kuukauteen ei ollut enää tullut mitään rahaa, söin säästöjäni, lopulta jouduin myymään autoni, koska pankki odotti korkorahoja asunnostani, lyhennykset siirtyivät.
Tiedän, miltä tuntuu mennä sos.luukulle. Minä, joka olin aina hoitanut asiani, maksuni, veroni, ahkera, tunnollinen, asiansa hoitava, ja olen hiljaisena sos.virkailijan edessä. Itkuun purskahdin. Miten nyt? Ainoa asia tässä järkytykskessä oli erittäin ystävällinen sos.virkailija, joka ymmärsi ja sanoi, et ole pultsari, Sinua täytyy auttaa.
Sain ns. toimeentulotukea, mutta sillä rahalla ei lyhennetty edes korkoja pankkiin. Siksi auton myynti edessä, samoin lopulta kodin myyminen ja hävisin asuntokaupassa silloista rahaa 285.000 mk. Ostin kalliilla, myin halvalla. Pakon edessä. Siinä menivät minun säästöni, oman kodin turva jne. Ja näillä palstoilla joku moponen irvailee ihmisen ahdinkoa.
Eläkeyhtiöt käsittelivät asiani lopulta. Paperit siis sisään syyskuun 15. pnä ja päätös elokuun alussa seuraavana vuonna. Olin onnekas, sain kokoeläkkeen, mutta se oli 66 %, jos olisin saanut työtapaturmani kautta vakuutusyhtiöltä, olisi se 85 % ja vahingonkorvaukset sekä takautuvasti korkoineen menetty raha, koska olin vakuutettu myös ylimääräisesti kellon ympäri. Kaikki korvaukset jäivät saamatta vakuutusyhtiöltä, koti meni, auto meni, mutta Kela ilmoitti: he eivät ole vastuussa asiasta.
Virkamiehet osaavat hyvin pestä kätensä kuin Pilatus aikanaan.
miten sain kokoeläkkeen, vaikka olin työtapaturman uhri. Työeläkkeessä huomioidaan kokonaistilanne. Olin jäänyt muutamaa vuotta aikaisemmin leskeksi ja ikääkin alkoi olla jo, ettei kannattanut enää uuteen ammattiin kouluttaa, vaikka koulutuspohjaa olikin melkoisesti. Ilmeisesti kokonaistilanne painoi vaa`assa niin paljon, että työeläke tuli "helposti", heti eka kerralla, mutta - jossain oli inhimillisyyttä, ehkä lapseni alaikäisyys pelasti minut kerjuulle menemästä.
Tein STM:n ylitarkastajalle kyselyn vakuutusyhtiön kummajaisesta takin käännöstä.
Kerroin heille, miten vakuutusyhtiöni on kaikissa papereissaan eri sos.tuomioistuimille antanut työkyvyttömyyden syyksi: masennus. Asiaa ei saatu muuttumaan, vaikka lääninhallitus antoi huomautuksen ko. sairaalalle, vakuutusyhtiö perusteli kaikille yliopistosairaalan tutkimuksille, ettei muutosta, ei anna aihetta enempään, kertoivat jopa puhelimessa, että kyllä oikeus voittaa, kuten tähänkin asti.
Siksi lähetin ylitarkastajalle kirjeen, miten vakuutusyhtiö saadaan masennus-sanasta hiljaiseksi, tämä on jo loukkaavaa, jopa kunnianloukkausjuttu, koska sellaista sanaa eivät psykiatrit ja hoitavat lääkärit ole todenneet tutkimuksissaan. Vakuutusyhtiö vastasi: vakuutetulla on todettu masennus jne jne.
Kaksi viikkoa sen jälkeen tuli KO:lta heille vastinepyyntö, mitä mieltä ovat, TEO on tehnyt oman arvionsa ja esittää, että on kaularangan nikamakuluma ja masennus.
Siihen asti vakuutusyhtiö ei kertaakaan ollut puhunut kaularangan kulumista, koska niistä ei löytynyt työkyvyttömyyteen selittävää tekijää. Nyt TEO:n vanha magneettikuvia ymmärtämätön eläkelääkäri kirjoittaa, että oli tämä halvausvaara olemassa hermojuurikanavan tukkeuman kautta. Asiahan sai sitten lopulta neurokirugitkin nousemaan TEO:a vastaan ja KO purki hylkäävän päätöksensä takaisin vakuutusoikeuteen. Mutta - nyt vakuutusyhtiö puhui sitten purkupäätöksen jälkeen KO:lle, että työkyvyttömyyden syynä on kaularangan nikamakuluma. Voi pyhät yksinkertaisuudet, miten sallitaan pienen ihmisen ryöpytystä ja isojen poikien eli Lipposen hallituksen aikana tällaista.
Ministerit Mönkäre ja Perho, asiahan ei heille kuulu, Koskinen, ei kuulu hänellekään. Mutta kansalaista saa kohdella mielivaltaisesti kuin halpa-arvoista orjaa, et tuota enää mitään tälle yhteiskunnalle.
Olisin tuottanut, jos olisin päässyst kuntoutukseen ja saatettu jäseneni edes sellaiseen kuntoon, että autoa tänä päivänä kykenisin ajamaan. Olin opiskellut ja olisin varmasti päässyt takaisin jaloilleni, mutta kun ympäriltä kaikki vietiin, työhuone, koti, auto, jäi vain tieto päähän, jota olen yrittänyt vähän mutta kuitenkin käyttää lisätulojen saamiseksi.
vakuutusoikeudessa. Onko vastapuolen eli vakuutusyhtiön edustajan, vakuutuslääkärin annettava suullisessa käsittelyssä valan velvoitteena suullisesti lausuma puhua totta jne. Miksi hakijan eli "uhrin" edustajan eli hänen lääkärinsä joutui antamaan suullisesti tämän valan velvoituksen? Onko tietoa?
Asia tarkistettu nauhalta, vastapuolelta ei sitä kysytty eikä myöskään siis vastannut.
Sanotahan, että jos joku asia näyttää aivan maharottomalta, härmäläinen menee silloin hirtehen. Miksei suomalaiset oikeusoppinehet tee samoilla tavoilla?
Kun työtapaturman tai tapaturman uhri on tietävä, sisukas suomalainen, joka uskoo oikeudenmukaisuuteen ja ihmisen vilpittömyyteen omaa lajitoveriaan kohtaan (en puhu poliitikoista ja puolueista), ei oikeutta maassa siis saa, jos sitä haluaa.
On vielä yksi keino. Haet EIT:ltä lupaa saattaa asiasi sinne. Aikaa menee n. 4-5 v, mutta kaikkihan Suomessa on jo menettetty, mitä enää vuosista.
Kansalainen lukee oppaita ja toteaa, kaikki on ilmaista, jos itse kykenee tekemään valitukset. Ja saa luvan. Hän on onnellinen ja jatkaa elämäänsä, siellä asia on nyt virkakoneistossa.
Hankaluuksiakin voi matkalla tulla.Jos olet kannellut oikeuskanslerille, tulee lunta tupaan. Kukaan ei ole tehnyt Suomessa väärin, laki vakuutusoikeudesta kuuluu: on laillistettu lääkäri. Ovelaa.
Oikeuskanslerin virastosta menee tieto kuitenkin varmuudeksi EIT:lle, Suomessa asia on tutkittu korkeimman virkamiehen kautta, asiassa ei ole todettu mitään väärää tapahtuneeksi. Kaikissa oikeustapauksissa valittajan asiassa on ollut laillistettu lääkäri lain kirjainta noudattaen. Halutaan saada hylättyjen listalla EIT:ssä. Taas ovelaa.
Asia etenee ja tulee kirje EIT:stä. Asianne etenee. Nyt tarvitaan jo kaikki asiakirjat, miten valittaja on itse laatinut asiakirjat. Hienoa, nyt saadaan jo asiaa etenemään, ei riitä enää oikeuden lyhyet tylyt kommentit, vaan nyt luetaan laajemmin asioita.
Ja taas tulee kirje. Jotta asianne etenee EIT:ssä edelleen, on otettava juristi. Hei kuka maksaa tämän juristin palkkion. Luetaan papereita ja ohjeita ja miten voi olla näin vaikeasti luettavaa tekstiä, vaikka on oikeustiedettäkin lukenut, että ei tahdo ymmärtää, lopuksi saadakseen asiansa ettenpäin on otettava juristi ja joku sen aina maksaa.
Ovelaa taas. Suomi on ollut EU:ssa yli 10 v. On ollut ay-liikkeilläkin aikaa vaatia jäsenistölleen vakuutusyhtiöiden ryhmävakuutuksiin lisäehtoja, mutta kun ei, hyväveli-järjestelmä toimii, ei oteta lisälausetta, oikeudenkäyntikulut koskettavat koko EU-aluetta, mikäli on työtapaturmaan kuuluva jne. SAK juristeineen toteaa, että ei voi mitään, ehkä he joskus tulevaisuudessa voivat yrittää neuvotella tähän etuisuutta. Jokainen järkevä jäsen maksaa mieluusti vähän enemmän ryhmävakuutukseensa, jos tietää tämän.
Koska oikeudenkäynti tapahtuu maamme rajojen ulkopuolella, ei ay-ryhmävakuutus oikeusturvaoikeuksineen koske EIT:ssä olevia asioita. Miten ovelaa? On siis asioita, milloin Suomi nauttii etuisuuksista, koska on osa EU-lainsäädäntöä, mutta tietyissä asioissa ei kuulu, koska kuuluu oman maan oikeuslaitoksen piiriin jne jne.
Silti: EIT pyytää oikeusaputoimiston laskelmaa, jos häviät, paljonko joudut maksamaan oikeudenkäyntikuluja. Siis puolet asiasta sittenkin maamme oikeuskäytännön mukaan, mutta puolet ei kuulukaan,koska on rajojen ulkopuolella tapahtuva oikeusprosessi. Myöskään yksityisvakuutus, missä olisi oikeusturvaehto ei kata tätä EIT:ssä tapahtuvaa oikeusprosessia. Laki edellyttää silti, että loppusuoralla on oltava juristi, joka pitää asianosaisen puolta.
Missä ja milloin asiat ovat sisäpiirin asioita ja milloin kuulutaankin koko suureen EU-perheeseen? Löytyyköhän järkevää oikeusopillista vastausta?
HS Kotimaa-sivulla 1.12.2001 oli haastattelu vastavalitulta oikeusasiamies Pauniolta.
Hän toteaa, että perheväkivalta on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Jos tätä ajatusta lähtee kehittelemään, tulee vääjämättä ajatus esille: perhe, missä on oikeusmsurhan saanut lähimmäinen, jolta on viety kaikki mahdollisuudet edes yrittää enää palata entisenlaiseen työhönsä, toimeentuloonsa, kotiinsa jne, koskettaa myös sanallisesti jonkun ulkopuolisen kautta tullutta perheväkivaltaa.
Tällaiseen sanaan kuuluu vääjäämättä myös uhrin eli hylkypäätöksen saaneen työkyvyttömän entisen työelämässä olleen henkilön lapset. Nämä lapset joutuvat siis yhteiskunnassa vallitsevan välinpitämättömän ja hyväksytyn lakia rikkovan menettelytavan uhreiksi eli ovat siis perheisiin kohdistuvan väkivallan uhreja viime kädessä.
Paunio kertoo haastettelussa mm: "... laillisuusvalvonnassa perheväkivalta näkyy hyvin vähän, mutta seuraan asiaa lasten oikeuksien kannalta. Perheväkivalta ei aina näy viranomaistoiminnassa. On vaikea arvioida, onko viranomaistoiminnassa joitain puutteita tai miten lainsäädäntöä pitäisi muuttaa."
Hän jatkaa:" Ensinnäkin meillä on laaja toimivalta, sillä se kattaa kaiken julkisen tehtävien hoitamisen. Lisäksi meillä on tiedonsaantioikeus myös salassa pidettävistä asioista, ja tämä on ehdoton edellytys tehokkaalle työlle. Myös toimenpidemahdollisuudet ovat riittävät, sillä perimmäinen keino on syytteen nostaminen."
Tästä seuraa: miksei maamme viranomaiset käytä kaikkia niitä keinoja,mitä laki jo takaa, saattaakseen suomessa törkeitä oikeusmurhia sosiaalivakuutustuomioistuimissa syyteharkinnan alle.
Risto Haarala on eräässä kirjoituksessaan käsitellyt vaivihkaisia sanojen merkitysmuutoksia kielenkäytössämme viime vuosikymmenenkin ajalta.
Kun lääkäri kirjoittaa vaikkapa sanan: kohtuullinen, se voi tarkoittaa toiselle lääkärille hänen arvomaailmansa mukaan aivan jotain muuta, joko vähempää tai suurempaa jotain huomioitavaa asiaa.
Kohtuullinen voi olla: melko hyvä, melko suuri, tyydyttävä, mukiinmenevä jne.
Siis jopa sana kohtuullinen voi tarkoittaa joko kohtuullista tai jopa liiallista toisessa merkityksessä.
Toinen sana on kansainvälinen tutkimus. Voi todellisuudessa olla vain yhdessä maamme rajojen ulkopuolella tehdyssä maassa, ei useassa, vaikka sana voisi sitäkin tarkoittaa.
Siispä: kohtuullista sanojen valintaa potilaan tilan informaatiossa.
Potilaan työkykyä arvioidessaan hoitava lääkäri selostaa lausunnossaan esitiedot, kliiniset tutkimuslöydökset, lisätutkmusten tulokset sekä annetut hoidot jne. Toimintakyky kuvataan mahd. tarkasti ja mieluiten obj. arviointimenetelmiä käyttäen. Työkykyä ja kuntoutusmahdollisuuksia arvioitaeesa otetaan huomioon potilaan työnkuva sekä hänen edellytyksensä esim. uudelleenkoulutukseen. Kuvatuista menettelyistä huolimatta yhä useammin vammautuneet potilaat saavat hylkääviä päätöksiä kuntoutus- ja eläkehakemuksiinsa selvästi useammin kuin aikaisempina vuosia. Vakuutuslääketiede on tullut väliin mukaan aiheuttaen mahd. vammautuneen todellisen mahdollisuuden saada takaisin työkuntonsa myönteisen päätöksen jälkeen. Kuntoutus luo aina uuden mahdollisuuden.
Suomalainen vakuutusjärjestelmä on mutkikas, eikä koulutettukaan potilas kykene välttämättä ajamaan etuuksiaan ilman juristia. Lisäksi ongelmana on suppeiden ja vanhojen haittaluokitusten soveltaminen sekä se, että lausuntoja ei välttämättä arvioi sen lääketieteen erikoisalan asiantuntija, jonka osaamisalueeseen potilaan sairaus tai vamma kuuluu. Valitettavan usein potilaan sairaus tai vamma mitätöidään tai nimetään muusta (määrittelemättömästä) syystä johtuvaksi, jolloin potilas jää vaille asianmukaisia korvauksia. Tämä viivästyttää tai jopa estää kuntoutumisen.
Niissäkin tapauksissa, joissa päätös muuttuu myönteiseksi valitusportaissa, otollisen kuntoutumisen aika menetetään valituskierroksiin kuluvissa pitkissä vuosia kestävissä viiveissä.
Tietosuojan kehittäminen on vaikeaa palautteen puuttumisen vuoksi. Potilaan oikeusturvaa muutoksenhaussa kaventaa myös yksityisessä tapaturmassa käräjäoikeuden kalliit korvaukset häviäjälle.
Umpikujaan ajatuneet potilaat päätyvät sosiaalisten ongelmien kanssa valitettavan usein itsemurhaan.
Jotta tilanne kohentuisi nykyisestä, tarvitaan koulutusta työkyvyn arvioinnista ja vakuutuslääkäreille tiedoksi uusien tutkimusmenetelmien vaikuttavuudesta. Lääkäreiden arvovalta olisi saatettava pois nykykäytännöstä, mikä voi olla valitettavaa oikeuskäytännössäkin, koska samat jo korkeassa iässä olevat vakuutuslääkärit eivät ole enää lääketieteen huippuosaajia ja näin ollen tavallaan ajasta jäljessä. Kukaan ei edellytä heiltä tutkintovaatimuksia, ovatko kouluttaneet itseään ajan vaatimusten mukana.
Haittaluokitus tulisi saattaa ajan tasalle ja toimintakyvyn arviointia koskevat käytännöt tulisi yhdenmukaistaa. Vakuutusyhtiöiden menettelytapoja tulisi tarvittaessa tarkistaa; linjausten kirjavuus vakuutusyhtiöstä ja käsittelijöistä riippuen ei vastaa vaatimusta kansalaisten yhdenvertaisuudesta.
Vähimmäisvaatimuksena tulisi olla riittävän lääketieteellisen asiantuntemuksen käyttö potilaan asiaa arvioitaessa. Tämä näyttää puuttuvan nykyisestä vakuutusyhtiöiden toimintatavoista potilaan todellista työkykyarviointia ajatellen. Ajatuksena näyttää olevan, ylemmät oikeusasteet saavat asian ratkaista.
Nykyistä lyhyemmät viiveet käsittelyissä ja selkeämmät palautteet olisivat tarpeen. Yhteisenä tavoitteenahan on oikeudenmukainen, mahdollisimman hyvään kuntoutumistulokseen ja työkyvyn säilymiseen tähtäävä käytäntö, mikä valitettavasti jää usein vain sanoiksi, muttei toiminnaksi vammautunutta ajatellen.
Nykyään näyttää siltä, että tietyntyyppisesti vammautuneet potilaat ovat selvästi huonommassa asemassa niihin potilaisiin, joiden lääkäreiden asiantuntemus riittää vanhojen tietojen pohjalta tehdä johtopäätöksiä myös myönteisiin päätöksiin kohdistuvana, tämä tulee selkeästi esille juuri sosiaalivakuutustuomioistuimissa. Tarve tietynlaisten vammojen legitimointiin tulisi oikeusvaltiossa pyrkiä ja siihen, että muihin edellä esitettyihin muutoksiin on siis ilmeinen tarve.
kehui, 26 v, miten erinomainen työntekijä hän on eräässä vakuutusyhtiössä esittelijänä. Kehui ruokapöydässä, että yksikään hänen esittelemänsä asia ei ole palautunut vakuutusoikeudesta hylättynä, vakuutusyhtiö on voittanut kaikki hänen esittelemänsä tapaukset lääkärin kautta.
Nyt suku on noussut vastarintaan. Silmät aukaistiin.
saadaanko luettavaksi sivuilla?
En ole kuullut että härmäläisillä olisi jotenkin suuri itsemurhariski. Taitaa olla että etelä-pohjanmaalla on yksi alhaisimmista itsemurhaprosenteista maassamme.
Olen omin korvin kuullut parikymmentä vuotta sitten käräjätuomarin lausuvan näin, kun oli kuullut vastapuolen puheenvuoron.
Oli kysymys syrjähyppyihin kuuluvasta tyypistä. Kun toinen osapuoli kertoi, millaista elämä oli "iloisen velikullan" puolisona, oli toteamus, tälläisen miehen olettaisi menevän kuten härmäläinen, hirsipuuhun.
Tuomari teki aika tyhmän vertauksen.
kautta auttaa aina apuun. Jos lääkärit tekevät yhteen putkeen töitä 36 tuntia, päivystykset, ok, mutta jos halutaan lääkärit pysyvästi 2-vuorotyöhön, nousee Lääkäriliiton haloo.
On muuten kauheaa, jos joutuu maanantaina leikkaukseen ja tietään kirurgin olevan vähän ranttalisellainen, viinaa, naisia ja mukavoo elämää. Sääliksi käy "uhria". Jos vahinko tulee, siitä nousee yhteinen rintama vakuutuslääkäreiden suojellessa tätä tapausta. Kaveria ei silloin jätetä.
Luin hiljan, että yleinen käsitys alkaa muuttumaan lääkäreidenkin puolella, ilmoitetaan herkemmin väärinkäytöksistä. Kuulin myös, että TEO:n on vaikea saada ammattitaitoista asiantuntijaa siipiensä suojaan, koska lääkärit eivät halua,että heidän vakuutuslääkäritittelilleen syljetään. Ja inhottavat tietäväiset potilaat kysyvät ensin vastaanotolla: oletko vakuutuslääkäri ja minkä instituution.
Minäkin kysyin männä talvena, kun operoi luutani, eka kysymys, minkä yhtiön piikkiin teet. Sitten varmistin, jos tulee haveri, myönnätkö vai kiellätkö ja haluan todistajan ennen leikkauksen alkua. Teki hyvää ja huolellista työtä, tunsi minut "haastajaksi".
Suomen silloinen presidentti Martti Ahtisaari tunnetaan ed. maailmalla taitavana rauhanneuvottelijana, jopa Nobel-palkintoa hänelle haettiin. Kuitenkin hän ei edes omalla "arvovallallaan" välittänyt oman maan kansalaisten todellisesta hädästä, kun kansalainen vammautui ja joutui vuosien oikeuspyöritykseen uskomatta, että tällaista voi tapahtua ns. oikeusvaltiossa.
Suomen pääministerinä Lipponen asetti Suomen Euroopan Unionin puheenjohtajakauden 1.7.1999 lähtein tärkeimmäksi TAVOITTEEKSI EUROOPAN IHMISOIKEUKSIEN NOUDATTAMISEN KOKO EUROOPASSA. Kuinka Suomi voi tätä vaatia Euroopan muilta valtioilta, kun se ei itsekään noudata ihmisoikeussopimusta työkyvyttömyyden arvioinnissa.
Nykyinen presidenttimme Halonen huolehtii muiden maiden oikeudenmukaisesta kohtelusta, valtio maksaa Ihmisoikeusliitolle huomattavia summia euroja, jotta tutkitaan ja ylläpidetään erittäin kallista lehteä, miten muissa maissa huonosti kohdellaan oman maan kansalaisia. Ihmisoikeusliitto ei kerro sanallakaan maamme huonosta ihmiskohtelusta vammaisia kohtaan. Kuitenkin Ihmisoikeusliitossa istuu monia kansanedustajia, ministerin avustajaa jne. Sama kohteluhan on maassamme niillä, jotka putoavat jostain syystä tästä tehoyhteiskunnan rattaista ja jäävät pyörimään "oikeiden kansalaisten" jalkoihin ja vielä vaatimaan oikeutta. Ajatus on kieltämättä Arkadianmäellä, että menköön suisidiin. Kyllä helpottaa heitä.
No, myönnettäköön, että nämä vammautuneet ihmiset ovat työssään maksaneet kyllä palkastaan jotain senkin varalle, jos jotain jne. Ja työnantajakin joutuu maksamaan, jos jotain...
Nälkälakkolaisten vaatimus: selvitysmiehen asettaminen
OTTEITA TIEDOTTEESTA:
----
----
Suomi on ratifioinut ihmisoikeussopimukset ja tuomme esille seuraavia otteita perustuslaista.
Pe 101 1§, 2§
II Perusoikeudet: 5§, §15a, 16§, §16a
Ote perustuslaista: Pe101a, 2§, 3§, 14§ 3 mom, 15§, 19§ 3 mom, 21§, 22§
Koko 10 luku; laillisuusvalvonta 106§, 107§, lisäksi 118§
Ihmisoikeussopimukset Pe 102:2§ 3) ja 3§ 1)
KKO:n presidentti Olavi Heinonen: tuomioistuinten on ansaittava kunnioitus hyvin perustelluilla päätöksillä, STT 3.11.2001, ote kohdasta: Perusoikeudet esille: "Samaan aikaan, kun Euroopan ihmisoikeussopimuksen merkitystä pohditaan yhä enemmän, v. 1995 voimaantulleet perusoikeudet ovat jääneet sivummalle.
Perusoikeuksista pitäsi puhua aivan yhtä paljon kuin ihmisoikeussopimuksista. Tavoitteen täytyy olla se, että persutuslakia sovelletaan aivan yhtä paljon kuin ihmisoikeussopimusta, Heinonen sanoo.
Tämä on Heinosen mielestä tärkeää siksi, että Euroopan ihmisosikeustuomioistuimessa samoin kuin EY-tuomioistuimessa kansalliselle perustuslaille ja sen soveltamiselle annetaan merkitystä".
Yleissopimus: 1 artikla, 6 artikla 1, 3d, 13 artikla ja 17 artikla
Pe 103: 2 artikla 3, 24 artikla 1 ja 26 artikla
Pe 104: 9 artikla, 10 artikla 1 ja 12 artikla 1 ja 2d
Pe 105: 11 artikla, 13 artikla, 16 artikla ja 17 artikla
Pe 105: lisäpöytäkirjan I osa 4, II osa 4. artikla
Pe 106: 7 artikla, 10 artikla, 16 artikla 3, 22 artikla, 25 artikla (tärkeä) ja 25 artikla
Kaikista em. lainkohdista löytyy selkeästi ohjeet, miten laillisuusvalvontaa tulee tehostaa. Tällöin tulee saattaa tutkinnan alaiseksi syy sille, miksi suomalaisessa sosiaalituomioistuimessa eivät tapaturmassa vammautuneet ihmiset saa asialleen avointa ja puolueetonta oikeudenkäyntiä kuten käräjäoikeudessa.
Drno 4474/4 1998 Paunio: "... kirjallinen asiantuntijalausunto on nähdäkseni sinänsä YLEINEN JA VAKIINTUNUT TAPA tyydyttää erityisasiantuntemuksen tarvetta."
Sosiaalivakuutustuomioistuimissa on siis tullut vallitsevaksi tavaksi yleinen tapa, joka ohittaa lain alkuperäisen tarkoituksen.
Seuraavana ote Paunion kirjelmästä, Drno 68/4/99 "... neuvotteluihin liittyvien asiakirjojen on katsottu VAKIINTUNEEN TULKINNAN mukaan kuuluvan neuvottelusalaisuuden piiriin... näistä tiedoista ja asiakairjoista voi saada tiedon vain viranomaisen luvalla. Oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön mukaan luvan myöntäminen on kuitenkin poikkeuksellista... Kun otetaan huomioon, että vakuutusoikeuden ratkaisu Teidän asiassanne on VAKIINTUNEEN TULKINTAKÄYTÄNNÖN MUKAINEN eikä sitä voi pitää selkeästi lainvastaisena ja kun...".
Asiamme vakavuus tulee esille jo siinäkin, että meidän vammautuneiden perheissä on alaikäisiä lapsia, joiden elämää varjostaa vanhemman vuosia jopa 7-9-10 vuoden oikeuskäsittelyjen viive, joka ei voi olla jättämättä jälkiä muihin perheenjäseniin.
Nälkälakkomme on viimeinen kansallinen keino saada kansanedustajar ryhtymään niihin tarvittaviin toimenpiteisiin, mitä länsimaiselta oikeusvaltiolta edellytetään mm. ihmisoikeussopimuksissa.
Toivomme myötävaikuttamistamme selvitysmiehen pikaiseen asettamiseen, jotta voimme lopettaa nälkälakkomme.
Eduskunnan edessä, 15.marraskuuta 2001
allekirjoitus xxx
Vakuutusltk:n päätös, lausunto VKL 373/94:
"Kun vakuutettu on selvittänyt tapaturman sattuneen, on Suomessa voimassa olevan oikeuden mukaan vakuutusyhtiön velvollisuutena näyttää toteen vamman aiheutuneen jostakin muusta syystä, mikäli tahtoo vapautua korvausvelvollisuudesta.
Kun vammautuminen on tapahtunut tapaturman yhteydessä, lautakunta katsoo, ettei korvauksen epäämistä vakuutuksesta voida perustaa vain siihen, että todettu vamma tai sairaus voi johtua myös tapaturmasta riippumattomista syistä, ellei vakuutetulle suoritetuissa tutkimuksissa ole todettu viitteitä vammautumiselle altistavasta tapaturmasta riippumattomasta sairaudesta.
Lautakunta katsoo jääneen osoittamatta, että vakuutetun vammautumiseen olisi olennaisesti myötävaikuttanut jokin tapaturmasta riippumaton sairaus."
Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimieleisesti puheenjohtaja Savolainen sekä jäsenet Salminen ja Tomperi sekä varajäsen Skippari, sihteerinä toimi Isokoski
Tietääkö kukaan, lukeeko juristit näitä sivuja, onko tällä vakuutuslautakunnan päätöksellä millaisia vaikutuksia sitten tapaturmalautakunnassa tai vakuutusoikeudessa? Milloin henkilö valittaa vakuutuslautakuntaan, taitaa olla vanhentunut nikin tämä?
Vakuutusyhtiöt ovat rikkoneet tätäkin Vakuutuslautakunnan päätöstä vastaan satoja kertoja, ellei tuhansia kertoja.
Pystytkö vielä selvittämään, mikä vakuutusyhtiö oli mukana tässä vakuutusyhtiön tuomitsevassa päätöksessä?
Päätöksessä xxxx vakuutusyhtiö totesi, ettei saatujen selvitysten mukaan voitu pitää selvitettynä, että xxxoireilu olisi seurausta ilmoitetusta xxxxpäivämäärällä sattuneesta tapahtumasta. Vakuutussopimuslain määräysten mukaan on sen, joka vakuutustapahtuman perusteella esittää korvausvaatimuksen, myös osoitettava näyttö siitä, että kysymyksessä oleva vaatimus liittyy korvattavaan vakuutustapahtumaan (22§). Sovellettavista vakuutusehdoista ja niihin liittyvistä sopimusehdoista seuraa, että muun lisäksi on korvauksen hakija velvollinen antamaan tarpeellisia tietoja korvattavuuden osoittamiseksi. Vakuutuksenottaja vastaa täten kaikista selvittelykustannuksista korvauspäätökseen saakka,joten maksusitoumusta ehdotettuun toimenpiteeseen ei annettu eikä esitettyjä kuluja korvattu.
Tästä xxxvakuutusyhtiön päätöksesta seurasi lausuntopyyntö valittajalle ja ed. vakuutusyhtiön vastine, lopuksi lääketieteellinen selvitys, jonka antoi valittajan lääkäri. Tämän jälkeen tuli lautakunnan kautta ns. asiantuntijalausunto. Todetaan, että oirekokonaisuus on looginen ja todetut vammat hyvin tapaturmaan sopivia. Lääkäri totesi kyseessä olevan tapaturmavamma.
Ed. asiassa seurasi vakuutuslautakunnan lausunto, josta toisessa kohtaa on loppulauselma, tapaus LAUSUNTO VKL 373/94, 22.12.1994
Koska kysymyksessä on ns. esimerkkitapaus, on siitä jätetty vakuutusyhtiön ja valittajan nimet pois.
Helsingin sanomissa oli 20.1.2005 A5 vieraskynäkirjoitus, josta otteita alla:
"...On selvää, että valmistelutyö vaikuttaa olennaisesti päätöksentekoon, sen vuoksi on tärkeää varmistua, että valmisteluinformaatio on luotettavaa. Näin ei käytännössä aina kuitenkaan ole.
Jos valmistelussa on pyritty esittämään kaikki asiaan vaikuttava tiedossa oleva aineisto, ei virkamiehen toimintaa voi moittia. On käynyt ilmi, että virkamies saattaa kuitenkin joskus tietoisesti syöttää päätöksentekijälle informaatiota yksipuolisesti. Pahimmillaan tämä johtaa päätöksentekijän jälkikäteen kiusalliseen asemaan. Ratkaisu ei perustukaan oikeisiin tosiasioihin.
Virkamies ei toimi oikein pelkästään välttämällä lain rikkomuksia. Lisäksi tulee noudattaa yleisiä oikeusperiaatteita, hyvän hallinnon vaatimuksia, eettisiä sääntöjä ja virkamiesmoraalin asettamia vaatimuksia. Monessa tapauksessa juuri näillä ohjausjärjestelmillä on virkamiesten käytännön toiminnan kannalta ratkaiseva merkitys.
Yleiset oikeusperiaatteet sisältävät esim. vaatimuksen puolueettomuudesta ja kiellon ajaa tehtäville vieraita tarkoitusperiä. Virkamiehen tulee asioita valmistellessaan - esittelystä puhumattakaan - tuoda asiaan vaikuttavat näkökohdat esille tasapuolisesti ja ilman, että virkamies pyrkisi ajamaan muita intressejä kuin mistä asian ratkaisussa on kysymys.
Hyvän hallinnon vaatimuksiin kuuluu huolellinen asioihin perehtyminen. Valmistelussa on tarvittavia keinoja käyttäen koottava kaikki päätöksentekoon vaikuttava aineisto. Sellaisetkin seikat on tuotava esille, jotka puoltavat toisenlaista ratkaisua, mitä virkamies itse pitää tarkoituksemukaisena. Tätä vaatii myös virkamiesetiikka.
Jos virkamies ei noudata em. ohjausjärjestelmiä, hän toimii virheellisesti. Mitä tästä seuraa, voi riippua siitä, mistä virheellinen toiminta johtuu ja missä asemassa virkamies toimii. Ei voida kuitenkaan kuvitella, että miniterille tai valtioneuvostolle kuuluva poliittinen harkinta siirtyisi valmisteleville virkamiehille. He eivät voi suodattaa päätöksentekijälle toimitettavaa informaatiota.
Esittelijänä toimivan virkamiehen vastuuseen kuuluu huolehtia siitä, että asian valmistelussa on noudatettu kaikkia ohjaavia sääntöjä ja periaatteita. Esittelijä vastaa oman toimintansa lisäksi siten myös muiden asian valmisteluun osallistuneiden virkamiesten toiminnan oikeellisuudesta.
Mikäli virkamiehen tuottama virheellinen, yksipuolinen tai puutteellinen informaatio johtuu virkamiehen kyvyttömyydestä tehtäviinsä, osavastuullisena virheelliseen toimintaan voidaan pitää työnantajaa, joka on valinnut tehtävään epäpätevän henkilön. Tämä ei tietenkään poista virkamiehen vastuuta työnsä laadusta.
Vakavaksi virheen tekee se, jos virkamies tietoisesti antaa yksipuolista tai virheellistä tietoa päätöksentekijälle. Tällöin rikotaan paisi virkamieseettisiä sääntöjä myös hyvän hallinnon periaatteita ja jopa yleisiä oikeusperiaatteita. Tällaiseen toimintaan tulee puuttua valvontajärjestelmän tarjoamin keinoin. Tässä suhteessa saattaa olla ryhdistäytymisen paikka."
Tässä oli otteita kirjoituksesta ja sopinee hyvin kaikkiin valtion- ja kunnan hallinoimiin aloihin, missä virkamieskoneistoa on.
Kirj. Teuvo Pohjolainen, Joensuun yliopiston julkisoikeuden professori ja oikeusturva-asiain neuvottelukunnan puheenjohtaja.
löytyy hakusanalla vakuutuslautakunta. Sinne vammautunut voi esittää tutkintapyyntöä vain tapaturma-asioissa. Valitettavasti sielläkään ei käsitellä työtapaturma-asioita. Käsittely tapahtuu eo. lautakunnassa kirjallisten dokumenttien pohjalta. Toiminnassa on valitettavassti myös vakuutuslääkäreitä. Kuitenkin hyvä asia on siinä, että nämä vakuutuslääkärit antavat lääketieteellistä selvittelyä joskus paremmin ja monisanaisemmin kuin vakuutusoikeudessa, jossa riittää tämä veikkauksen käyttämä rasti-menetelmä.
Kiitos vakuutuslautakunnan päätös vinkistä.
Vakuutuslautakuntaan voi viedä vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen korvauserimielisyyksiä.
Eli jos vapaaehtoisessa tapaturmavakuutuksessasi saat kielteisen päätöksen, voit valittaa vakuutuslautakuntaan. Lisää löytyy galleriastani.
Lakisääteisistä vakuutuksista on omat valitustiet.
Galleria sivuilallani on lisää linkkejä näistä vakuutusongelmista.
Sinänsä kummallinen asia tulee täällä esiin jatkuvasti: Täällä vaaditaan että henkilön tapaturman tai sairauden pitäsi päättää oikeus jossa ei ole YHTÄÄN lääketieteellisen koulutuksen saanutta.
Joku kirjoitti ja epäili joillakin tai jollakin olevan lukivirhe.
Mistä sen löydän?
ja olen antanut vastusta niille poliitikoille, joiden perimmäinen tarkoitus ei ole ollut kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä, vaan mieluummin saada pitää hyvä hallintoneuvoston paikka ja pokkuroida siellä ylimääräisen euron saamisessa.
Kuitenin olen lukenut sen lakialoitteen, mikä tehtiin eduskunnalle marrask.2001 ja sen allekirjoittivat lukuisat kansanedustajat, ei silloin hallituksessa olevat kylläkään.
Paljon muutakin eduskunnasta on tiedossani, mutta ryhmäkuri on kova, kellä valta on, hän sitä käyttää. Siksi nämä sivut ovat tervetulleita avaamaan kansalaisten silmät, missä mennään.
jos varas yrittää tulla kotiisi ja viedä omaisuutesi? Puolustatko vai annatko viedä ja jäät tyhmänä toteamaan, niin otti.
Näin toimii suomalainen oikeusturva vakuutusoikeudessa ja yleensä sosiaalivakuutuslainsäädännössä. Koskaan et tiedä, vahingon tullessa, meneekö kaikki vai jääkä rippeet. Jos jalat menee ja kädetkin ja jopa näkökin, jotain voi jäädä pahnan pohjalle.
Jos jotain tähän osaat lisätä, olet melko etevä, tiedä häntä.
"jos varas yrittää tulla kotiisi ja viedä omaisuutesi? Puolustatko vai annatko viedä ja jäät tyhmänä toteamaan, niin otti. "
ja tämä liittyi aiheeseen?
"Olet ihan
Kirjoittanut: lukutaidoton 21.1.2005 klo 21.14
Joku kirjoitti ja epäili joillakin tai jollakin olevan lukivirhe. "
Sopii ihan nimimerkki "lukutaidoton" kommentiksi.
Mutta kun käteni vammastani johtuen tärisee niin paljon, että aina ei huomaa kaikkia kirjaimia. Jos ymmärsit tekstin silti, hyvä vain. Kahvikuppineuroosi se ei ole, vaan lihakset ja jänteet ovat surkastuneet, hermotus rikkoutunut jne. Ja mopo.nen vielä kyselee, miksi puolustan vaikka omaisuuttani, jonka tosin menetin, miksi, en tiedä tänä päivänäkään.
Kerro hyvä mopo.nen, minkä virheen tein, kun jäin puille paljaille, vuokralle ja kaiken kerätyn omaisuuteni pankille. Kerro, please.
Mutta tänään juristini kehui minua, esitti vain nyt 2300 euron laskun, josta jotain osakseni, omavastuu. Olin antanut hänelle niin hyvää materiaalia jatko-oikeudenkäyntiäni varten ja hänen ei tavinnut kaikkea tietoa etsiä. Siksi laskukin oli eri luokkaa kuin 1. kierroksen kirje vakuutusoikeudelle. Olen tänään iloinen, positiivinen, jopa raaskin mennä kaffeelle kahvilaan kaapungilla. Ja hymyilin bussissa kuskille. Olen siis kehityskelpoinen, mopo.sen mielestä vaikka "kyynisyydessäni". Hyvää positiivista viikonloppua mopo.selle. Kanssasi on ollut mukavaa turista, kun olet niin hellyttävän moponen. Milloin ajat moottoripyöräkortin, vai pappatunturillako ajelet.
Keskustelin tänään nuorison kanssa heidän luettuaan viestejäsi, millainen voi mopo.nen olla. He sanoivat,että on todennäköisesti vakuutuslääkärin puoliso, koska noin vimmatusti puolustaa ilman tietoa. Tämä on siis nuorten näkemys kirjoituksistasi. Nuoriso on tasan tarkkaan tietoinen, millaiseen oikeusmurhaan huoltaja on joutunut, mutta katkeruutta ei heissä ole. Osaan olla lämminhenkinen ja anteeksiantavainen, mutta kuri on vääryydentekijöille kova. Olen saanut 1800-luvun ankaran kasvatuksen, rikoksentekijöille linnaa.
Ilman lääketieteellistä selvitystä hän on varas, joka ei kulje päivänvalossa ja ottaa varkain toiselta sen, mitä sille kuuluu.
On tärkeätä juristien tietää puolustaessaan asiakastaan näissä sosiaalivakuutustuomioistuin asioissa varsinkin, miten lääkäri voi ovelasti naamioida lausumansa diagnoosin taakse.
Diagnoositaulukoissa oli ennen muistaakseni 1996 mm. kivulle diagnoosit, missä vielä tuntematonta vamman ja sen seurausta, missä mukaan oli tullut jo kipukin, käytettiin tai ilmaistiin sanalla idiopatica. Se tarkoitti, vielä tunnistamaton syy. Uudessa tautiluokituksessa kipu voi kuulua monenlaiseen eri kategoriaan ja diagnoosin alkukirjain kertoo, mistä kipu on seurausta.
Mikäli lääkäri haluaa säästää työnantajan rahoja ja saada työtapaturma pois maksupiikistä sekä työnantajalta ja vakuutusyhtiöltä, hän kirjoittaa diagnoosiin F-alkuisen kipudiagnoosin, se tarkoittaa siis mielenterveyden kautta tullutta kipua, joka voi olla vaikka "luulosairautta", hyppivää kipua, mielen hallitsemattomuudesta tullutta kipua jne. usein se kirjoitetaan F45.4. Ja varmasti potilaan tietämättä tästä jujusta, tulee hylkypäätös ja nopeaan.
Jos lääkäri on reilu ja rehellinen ja potilaskin jotain tietää latinasta ja diagnooseista, tämä ei käy. Vamman tullessa ja mikäli siitä seuraa sitten aikanaan myös häiritsevä kipu, sille on olemassa diagnoosi,joka alkaa R-kirjaimella. Silloin siinä diagnoosikirjassakin rajataan erikoismaininnalla, että ei kuulu F45.4-diagnoosin esittämistapaan. On siis tapaturmasta tai muusta vastaavasta vammasta tullut kipu, joka on tapaturman jälkiseurausta. Tällainen kivun diagnoosin merkintä olisikin R-52. Ja nyt on toinen ääni kelloon jo tulossa.
Nyt vakuutusyhtiö nousee pörhölleen, hei tässä on lääkäri, jonka kanssa on oltavakin tarkkana. Jos lisää tutkimuksia tulee, vakuutusyhtiön ylilääkäri, joka toimii virkamiesvastuulla, antaa määräyksen: jatkossa kirjoitetaan vastaukset ylemmille oikeuslaitoksille sanalla: ei muutosta. Näin pestään kädet ja oikeuslaitos toteaa, ettei muutosta, koska alemmat tuomioistuimet, mihin tavallaan vakuutusyhtiökin kuuluu tässä kategoriassa, on jo todennut, ettei asiaan anna muutosta.
Mutta jos potilas saa lääkäriltään tämänkaltaisen todistuksen, missä hänelle vamman jälkiseurauksena on kirjoitettu F45.4, on syytä vaatia selvitys, mikäli psykiatrin ja psykologin lausumat ovat kielteiset. Työkykyarviossa aina tehdään eo. tutkimukset, jotta eliminoidaan mahd. psyykkiset sairaudet.???
Huom. jos vammautunut opettelee sopeutumaan uuteen elämäntapaan, missä vamma asettaa rajoituksia, siitä ei voi edes kertoa juurikaan lääkärilleen, että on väsynyt, uni ei tule, kun talousvaikeudet painaa päälle, on löydettävä uusi nukkuma-asento vamman takia jne.
Olisi hyvä, että vammautuneella olisi todellisuudessa oma verkosto, mistä saa neuvoja, koska vammautuneen ympärillä alkaa mielipuolinen kuhina, tämä on saatava "hullujen kirjoihin", jotta vältetään korvaukset, kuntoutus jne, mitä hänelle lain mukaan kuuluu. Siinä prosessissa ei paina mitään se, että vammautunut voitaisiin saada takaisin työelämään kuntoutuksen kautta, joskus vähän vajavaisena mutta kuitenkin. Tällainen vajaakuntoinen töissä voidaan myös laillisesti irtisanoa myöhemmin, joten oman toimeentulonsa takia on oltava joku neuvoa antava elin, mitä teet, jos haluat leipääkin syödä.
Lääkäri korjasi lausumansa ja hiljaa totesi, hyvä kun tiesit ja huomasit. Jatkoi silti, ainahan näin tehdään????????
Olet antanut galleriaan tietoja: mopo.nen seuraavasti: olet mies, kirjautunut viimeksi 21.1.2005, et kerro musiikkimakuasi, pukeudut bisnes-tyyliin, luet kirjallisuutta, jos saat miljoonan - laitat sen tulevaisuuteen, suosikkilinkkiäsi ovat: vakuutusruvan toteutuminen, vakuutusneuvonta ja valitukst ja vakuutusoikeuden päätökset netissä.
joka on osallistunut mielenkiintoiseen keskusteluun tällä palstalla. Ja yksi ylitse nousee: mopo.nen. Hänen profiilinsa on selvitetty ja hänen mielestään 14.1.2005 klo xxx Suomen suurimmaan vakuutusyhtiön suurin omistaja on Suomen valtio. Mitähän tarkoittaa?
Lisäksi hän on kiinnostunut juutalaisuudesta, Venäjän ja Syyrian välisistä suhteista ja on saanut lukijakuntaa asiasta niskaansa. Ja oli siellä sivu, joka vei homo- ja biseksuaalisivuillekin. Joten monipuolinen lukijakunta meillä on.
Odotan innolla uusia ajatuksia vaikkapa mopo.selta.
> "Täällä vaaditaan että henkilön tapaturman tai sairauden pitäsi päättää oikeus jossa ei ole YHTÄÄN lääketieteellisen koulutuksen saanutta."
Ei tuomioistuimen jäsenenä pitäisikään olla yhtään ko. alan asiantuntijaa, sillä silloin asianosaisilla ei ole mahdollisuutta lausua lain mukaan ehdottomasti salassapidettävässä oikeuden sisäisessä keskustelussa esiin tulevasta asiantuntijajäsenen arviosta.
Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluu mm. EIT:n ratkaisujen mukaan se, että asianosaisilla on oikeus lausua kaikista asiassa esiin tulevista seikoista. Ne tuodaan esiin oikeuden istunnossa ja oikeuden suljetussa keskustelussa tehtäväksi jää todeta esiin tulleet seikat ja niiden merkitys asiassa. Asiantuntijalausunnot ovat noita istunnossa esiin tuotavia näyttöasioita, ja jos eri lausunnot ovat ristiriidassa keskenään, niin oikeuden on tarvittaessa lausunnon antajaia vastakkain kuulemalla selvitettävä ristiriita.
Tuo EIT:n kanta ei täyty vakuutusoikeuden periaateella, jossa osa "asiantuntijalausunnoista" annetaan vasta oikeuden salassapidettävissä keskusteluissa ilman että asianosaisilla on mahdollisuutta saada tietoa niiden sisällöstä.
Myöskään laissa säädetty oikeus "saada perusteltu päätös" ei täyty sillä, että oikeus valitsisi keskenään ristiriitaisista lausunnoista arpomalla, MUTU- tai VATU-menetelmällä, subjektiivisen luulon tai jonkin muulla "rasti ruutuun" -menetelmän oerusteella "lähinnä oikean". Perustelussa on ilmoitettava millä oikeudellisella päättelyllä valinta on tapahtunut.
Vakuutusoikeuden vertaaminen keskiaikaiseen inkvisitiojärjestelmään huppupäisine tuomareineen ja salasine todisteineen/perusteluineen on oikea.
Tuo viimeinen Jka:n kappale oli hohdokas, hyvä hvyä. Oli kerrankin oikeaa puhetta, sääli, näitä ei lue ne, joille tämä kuuluisi.
Tutkailin mopo.sen käyttämiä sivuja galleriasta ja löytyyhän sieltä hänelläkin kirjoitusvirheitä. Mm. 20.1. klo 17.33 on kirjoittanut lauseen "Asikasvalitus Foorumi" jne.
Toinen asia, mihin kiinnitin huomiota, mopo.nen on valittanut AIG-vakuutuksista eräillä sivuilla.
Olen itse tarkkaan punninnut, lukenut ja jopa joskus ottanut lisävakuutuksen AIG:n kautta, mutta luovuin, koska mielestäni ehdot vaikkapa kotimaisiin vakuutuksiin olivat irtisanomisen arvoisia.
Jos henkilö haluaa turvata vakuutuksillä elämänsä, ok, silti voi varautua, että mutkia tulee matkaan jokaisen vakuuttajan kanssa silloin, kun tapaturman sattuessa ja vahingonkorvausten maksaminen jatkuu yli 1 vuoden. Siihen asti asiat menevät suht. ongelmitta, mutta ...
Näin esitänkin sopuisasti mopo.sellekin, että lukee ja erittelee eri vakuutusyhtiöiden ehdot, mikäli aikoo itsensä vakuuttaa huipputurvallisesti. Voi olla vaikeaa, mutta siihen uskon voimia ja terävyyttää löytyvän hänelläkin.
Gallerian sivuilta muuten löytää mielenkiintoisesti tietoa, millaisilla sivuilla joku rekisteröity käy. Koska huomioni kiinnittyi mopo.nen nimimerkin takaa löytyviin lapsekkaanoloisiin väittämiin ja kun tietää niiden paikkansapitävyyden 110 % varmasti vääriksi, uteliaana tutkailin, millaisia sivustoja mopo.nen sitten käytti. Raadollisia nämä paljastukset ovat kieltämättä, mutta ei anna kovin suurta kokonaispistemäärää, kun huomaa, millaisilta sivuilta oli tieto hankittu.
"Toinen asia, mihin kiinnitin huomiota, mopo.nen on valittanut AIG-vakuutuksista eräillä sivuilla.
Olen itse tarkkaan punninnut, lukenut ja jopa joskus ottanut lisävakuutuksen AIG:n kautta, mutta luovuin, koska mielestäni ehdot vaikkapa kotimaisiin vakuutuksiin olivat irtisanomisen arvoisia."
AIG:n ehdot ovat matkustajavakuutuksessa todella onnettomat verrattuna kotimaisiin vakuutuksiin.
Täällä ei tosiaan ole tekstin muokkausmahdollisuutta ja nopeaa kirjottaessa tulee virheitä kelle vaan. Tosin osa pääsee virheistä eroon vaihtamalla joka kerta nimimerkkiä :)
Toivottavasti löysit jonkun uuden sivun sitä kautta.
"Hänen profiilinsa on selvitetty ja hänen mielestään 14.1.2005 klo xxx Suomen suurimmaan vakuutusyhtiön suurin omistaja on Suomen valtio. Mitähän tarkoittaa?"
Sampo pankin suurin omistaja on Suomen valtio ja Sampo omistaa 100 % pohjoismaiden suurimman vakuutuskonsernin If, joka myös suomen suurin vakuutusyhtiö.
sen unelman, miten asiat pitäisi olla. Ja kansa uskoo, kun on tsaarin vallan jälkeistä sukua, mutta osa kansasta tietää, vaikka en ole SMP-ihminen, politiikka kaukana. Mutta todellisuus löytyy näiltäkin sivuilta ja monilla muilla on muitakin arjen todellisuuden tietoja.
Ensi viikolla käyn "pääkallonpaikalla" ja saan kuulla asioista, miten näitäkin asioita suunnitellaan muutettavan, mutta esim. kansanedustajissa on niin moni vastustamassa lakimuutosta, koska heidän mandaattinsa huojuu hallintoneuvostopaikoilla, että kädenvääntö on rajua. Siinä euron mahti lompakossa ratkaisee, miten syyttömän pienen ihmisen käy. Ja demarit eivät auta. Valitan. Ei ne auta muutakaan, mitä iso edellä, sitä pieni perässä.
Pakko olla demarivastainen, koska sieltä se ääni lähtee vielä, valitan sitäkin.
Olin 10-vuotias lapsi. Olin tottunut jo varhaisesta lapsuudestani lähtien siihen, että kodissani oli joka lauantai isälläni kirkas pullo ja voimakas päihtyminen. Lapsuuttani kaihersi hätä, isäni itki ja puhui venättä humalassa ollessaan. Hän oli joutunut 20-vuotiaana Siperiaan vankilaan tuomittuna miestaposta. Tämä tapahtui 1900-luvun alkupuolella. Puukotus oli tapahtunut tanssilavalla.
Kun palasin koulusta, näin isäni ja äitini itkettyneen näköisinä. Muistan hätäni, mitä on tapahtunut. Äitini alkoi kertomaan. Naapurissamme n. 300 m päässä asui isäni serkku, samalta paikkakunnalta kuin isäni lapsuudessa. Olivat olleet samalla tanssipaikallakin kohtalokkaana iltana. Nyt hänen vaimonsa oli tullut hakemaan isääni, koska hänen miehensä eli isän serkku teki kuolemaa ja halusi puhua jostain asiasta, jota ei halua viedä hautaan.
Tämä serkkupoika oli todellisuudessa tehnyt tämän puukotuksen ja tapon, mutta kylän nuoriso piti serkun puolta, oli ison talon poika. Isäni isä oli myös ollut iso talollinen, mutta köyhtyi laittaessaan liian paljon nimiä papereihin ja menetti lopulta kaiken, jäi köyhäksi mieheksi.
Isäni oli suorittanut tuomionsa ja palasi aikanaan takaisin silloiseen "Suomeen", mutta ei enää entisille kotikonnuilleen. Muistan, miten hirveää isäni juopottelu oli silloin,kun hän tajusi, että serkkupoika asuu melkein naapurissa muutettuamme n. ollessani 8 vuotias. Ne pari vuotta olivat elämäni kauheimpia, kärsimystä ja kyselyjä, miksi isä itkee aina kun on humalassa.
Tämä tunnustus on jättänyt mieleeni kuvan, oikeusmurhia tapahtuu ja paljon. Joku rampautuu henkisesti, joku jotenkin muutoin. Mutta yksi asia on varma, koska olen todennut, että asiassani on tapahtunut oikeusmurha, sen on todennut lääkärini, juristini, työnantajani aikanaan ja oma oikeustajuni, en anna periksi. Silti elän varmasti henkisesti tasokasta elämää, mutta olen piikki niiden lihassa, jotka yrittivät tai yrittävät vääryydellä ansaita palkkaansa tai palkkioitaan.
Miusta et saa muuta kuin vastuksen. Olen kuule niin pesunkestäväks keitetty näissä juttuloissa, että toiseks jäät, usko jo. Ja lakikirjaa olen muutoinnin lukenunna kui näissä asjoissa, siksi ossoon panna vastaan oikeuslaitoksellekin, jos mua pettää. Ja neuvon, voi helskutti ku mielellään sen teen, muutki ossoovat jo panna hanttiin. Joukolla.
Jokaiselle ihmiselle, joka yrittää tehdä tätä maatamme paremmaksi asua myös oikeuden kannalta. Mikäli oikeudenmukaisuus ja laillisuuden oikea sen tarkoittama alkuperä vesitetään, sillä maalla ei ole tulevaisuutta. Mikäli virkamiehet eivät kunnioita kansalaisia, se näkyy aikanaan monin ikävin tavoin, kun oman edun tavoittelu vain kiihtyy ja heikot jätetään avuttomina, kuten tämän päivän Iltalehdessä on mielenterveyspotilaiden kohtalona, heitteillejätettynä jne.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jos yksi osa murtuu, toinen osa voi joutua kantamaan kohtuuttoman taakan.Siitä voi seurata, että koko ihmisen rakkenelma lähtee murtumaan. Siksi näitä lakeja on tehty, jos vammautuu, hänet pidetään kasassa esim. taloudellisen puolen pystyssä pitämiseen. Jos tämä perusturvallisuus viedään jopa "laillisin keinoin", mihin yksikään kunniallinen ja eettisesti toimiva ihminen ei normaalisti alistu, seuraa toisen ihmisen ryöstö, parempaa sanaa en löydä kuvaamaan sitä kauheutta, mitä tämän maan laillisuusvalvojat tekevät, koska eivät ole tehtäviensä tasolla ja toimivat kuin keskiajan giljotiinit. Kansa ei osaa tai uskalla panna vastaan ennenkuin joku mitta tulee täyteen. Verrataan vaikka Ranskan vallankumousta.
Rohkeita ihmisiä ovat olleet nämä urheat nälkälakkolaiset, vaikka heidät yritettiin vaientaa monin valtakunnan isokenkäisten kautta. Ryhmäkuri eduskunnassa edesauttoi ja siihen oli vaikuttamassa Lipposen molemmat hallitukset, koska silloin monia asioita kovennettiin ja silloin alkoi voimakas liikehdintä vammautuneiden oikeusturvan korjaamiseksi.
Vain taustalla olevat virkamiehet ja heidän pomonsa tietävät, mitä tekivät. Joku/moni nykyinen ministerikin sen tietää, mutta on niin mukavata golffffata tms. Siellä unohtuu köyhä, raihnas, väärin perustein kirjoitettu lopullinen oikeuden päätös. Ja omatuntohan ei kolkuta.
Mistä on sitkeä suomalainen tehty? Ruisleivästä, toisen auttamisesta, Korkeampaan uskomisesta, lainkuuliaisuudesta ja ihmisenä olemisen voimasta. Usko huomiseen ja ihmisen parempaan on ainoa voimalähde. Sitä on vammautuneillakin,kun ensin sopeutuvat uudenlaiseen elämäänsä.
Tsemppiä jokaiselle, jota suomen lain täytäntöönpanijat teille tekevät, tulee heillekin joskus omantunnon vaivat ja se se vasta kauheaa on, sanoo terapeutti.
Ed.kauden kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen on 14.11.2001 antanut tiedotteen
"selvitysmies tutkimaan Suomen työkyvyttömuuseläkkeitä.
Vakuutusyhtiöiden hylkypäätösten kanssa vuosia kamppailleet ihmiset ovat turvautuneet äärimmäiseen keinoon - nälkälakkoon - puolustaakseen samanlaisen kohtalon kokeneiden ihmisten oikeuksia. Eduskunnan edessä olevassa asuntovaunussa nälkälakko on kestänyt nyt jo 15 pv ja lakkolaisten terveys alkaa olla uhattuna. -Koska lakkolaiset ovat liikkeellä vakavan yhteiskunnallisen ongelmavyyhden kanssa eikä heidän vaatimuksensa ole kohtuuton, tulisi heidän vaatimansa puolueeton selvitysmies asettaa välittömästi, vaatii Stenius-Kaukonen.
Stenius-Kaukonen vetoaa sosiaali- ja terveysministeri Maija Perhoon ja oikeusministeri Johannes Koskiseen, että he asettavat pikaisesti selvitysmiehen tutkimaan Suomen työkyvyttömyyseläkkeitä ja tapaturmaeläkkeitä koskevan lainsäädännön sisällön, tulkinnan ja menettelytapojen muutostarpeet Euroopan ihmisoikeustuomioistumen päätösten johdosta.
Tämän eduskuntakauden aikana on järjestetty yhteensä neljä eläkkeenhakijoiden oikeusturvaa käsitellyttä seminaaria.Tilaisuuksissa haluttiin nimenomaan saada vastuussa olevilta tahoilta vastauksia, mitä ongelmien poistamiseksi aiotaan tehdä ja vakuutusyhtiöitä vaaditaan perusteluja kielteisille päätöksilleen. Tilaisuuksiin osallistui aina vain kasvava joukko kansanedustajia.Vaatimuksiin on antanut uutta pontta syyskuussa 2001 tapahtunut uusi edistysaskel, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuli päätös,että Suomen valtion pitää noudattaa ihnmsoikeussopimuksen mukaisia säädöksiä eläkepäätösten perustelemisessa.
Hoitaville lääkäreille ja työkyvyn arvioita ja kuntoutusmahdollisuuksia selvittäneille laitoksille pitäisi antaa suurempi paino kuin nyt. Myös asiakasyhteistyöryhmien lasunnoille pitäisi antaa aivan selkeä paikka, koska ne perustuivat usein hyvin pitkäaikaiseen ja vuosien tutkimukseen ja selvittelytyöhön, vaatii Stenius-Kaukonen.
Valittaessaan kielteisestä päätöksestä kansalainen voi joutua valituskierteeseen,joka kestää kymmenenkin vuotta. Työkyvyttömille ihmisille tällainen vuosien valituskierre toimeentulon turvaamiseksi on Marjatta Stenius-Kaukosen mielestä kohtuutonta tämän päivän Suomessa. Valitusten nopeampi käsittely on oikeusturvan kannalta erittäin tärkeä asia. Samoin se, että hakemuksiin tulee oikeudenmukainen päätös eikä niitä hylätä perusteettomasti.
Kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukosen mielestä Suomessa ollaan tilanteessa, mitä ei millään tavoin voi pitää kohtuullisena. - Työkyvyttömyyseläkkeen hylkääminen ja sen hakeminen voi olla hakijalle tragedia, joka vaikuttaa koko loppuelämän.
Lisätietoja Marjatta Stenius-Kaukonen
050-5113018"
eipä muuta.
kuka yrittää, kunhan vain yrittää, edes jotakin.
Vai olisiko ollut parempi jos joku Kokoomukselainen olisi esittänyt saman mitä?.
heikompaansa, joka oli vääryyttä saanut ja vielä viranomaistaholta. On tehnyt aikanaan eduskunnassa mittavan hyvä päivätyön ja opetti kanssakollegoilleen ihmisarvoa.
En ole politiikasta välittävä, mutta opiksi oli hänen tekonsa monille muille vallassaoleville.
Eikö todella 200 kansanedustajaa tajua, vai olemmeko valinneet aivan pöhkökustaita sinne, että lakia on muutettava, jotta tämä hullutus loppuu. Maailmassa on niin tärkeitä asioita ja jo tässä maassa, että suurempi energian kulutus tällaisen asian vatvomiseen ja suuren joukon eri oiekusasteissa ylläpitoon on liian kallista touhua. Niillä rahoilla, mitä menee koko systeemin salassapitämiseen, kustennettaisiin näille vammautuneille ensin kuntoutus, jos se auttaa palautumaan takaisin työelämään.
On se viho viimeinen asia, että lomilta palaavat kansanedustajat joko vaientavat ne lääkäri-kansanedustajat, jotka vastustavat lakiuudisitusta. Saihan Suvi Linden aikanaan 2-3 kk:ssa lain, millä doping-juttu saatiin lakiin. Miksei näin vakavaa asiaa saada, jos tosi halu ja eettisyys sitä edellyttää. Paska_sakkia koko joukko, jos tilanne jatkuu samanlaisena vuodesta toiseen.
Jos EIT antaa vielä ukaaseja Suomelle, miksei lehdistö jo silloin nosta niin suurta haloota, että on pakko tehdä jotain.
Olisisnpa vielä lapsi ja voisin luottaa, että äiti hoidat kaikki. Saisin ummistaa silmäni ja uskoa, että kun ne avaan, maailma on toisenlainen. Opetit, että viisaat ihmiset on valittu eduskuntaan, mutta nyt asiat on toisin. Hyvä kun et ole enää täällä luonamme, surisit liikaa, kun päättäjät tekevät päätöksiä, miten ihminen saatetaan ahdinkoon. Äiti uskoi aina, että lääkäri on yli-ihminen, mutta silloin ei ollutkaan vakuutuslääkäreitä. Jos äiti eläisi, hän kertoisi, miten tämä systeemi voidaan murtaa ja maassamme olisi kaikki taas hyvin kuin joskus ennen, ainakin lääkärit olivat melkein rehellisiä.
lakialoite, jonka teki 7.11.2001 kansanedustaja Lauri Oinonen.
Lakialoitetta ei saatu koskaan eteenpäin. Siihen osaa vastata viisaammat, mutta yksi oli joukossa kansanedustaja, joka tajusi heti, mitä oli jäänyt huomioimatta, osa kansasta eli tarkoitushakuisesti suuressa ahdingossa.
Mistä voi saada tietoa, moniko ja kuka kansanedustaja istuu lehtien tai vakuutusyhtiöiden hallintoneuvostoissa? Aletaan kuroa tätä umpeen vaikka näin alkuun.
yleensä vammautunut voittaa. Miksikähän? Onko ne vakuutusyhtiön lääkärit silloin niin "huonoja", istuva tuomari huono vai - ehkä totuus ei pala tulessakaan, kun sen joutuu julkisesti esilletuomaan.
Neuvo: jos olette tapaturmaan joutuneet, ei työtapaturmaan, älkää menkö sosiaalivakuutustuomioistuimeen, häviätte 40 % varmuudella. Se on hylkypäätösten % nykyisin.
LAKIALOITE 150/2001 vp, Laki vakuutusoikeudesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Lakialoitteet raukeavat, jos niitä ei saada käsiteltyä ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Tuossa oli pelkästään keskustasta 10 allekirjoittajaa ja niistä 7 nykyisiäkin kansanedustajia. Aloitteen voisi siis uusia! Siihenhän riittää jo yksikin kansanedustaja, mutta eiköhän muitakin tulisi mukaan. Ennätys taitaa olla Nepposen aloite veteraanien kuntoutuksesta viime ek-kaudelta 140 allekirjoittajaa. Sekin uudistettiin, nyt 120 allekirjoittajaa. Mutta se seisoo taas sdp-vetoisessa (phj Valto Koski) StV:ssä
Tehdään ehdotus ensimmäisenä allekirjoittaneelle Oinoselle!
[email protected]
LAKIALOITE 150/2001 vp.
Laki vakuutusoikeuslain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Henkilön jäädessä ikänsä perusteella eläkkeelle siinä ei vallitse ongelmia. Tilanne on kuitenkin toisenlainen, kun henkilö menettää työkykynsä työ- tai tapaturman tai sairauden takia.
Laissa on tavallaan selkeät säännökset, jotka sääntelevät edellytykset, jotta työtapaturma- tai työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää. Ongelmaksi muodostuu se, että lain tulkintaa on alettu vapaamuotoisesti soveltaa. Työnantajan valitsema vakuutusyhtiö on 1. valitusaste, mihin vammautunut työ- tai tapaturman uhri tekee ilmoituksen tapahtuneesta vammasta.
Päätöskäytäntö on muodostunut sellaiseksi, että vakuutusyhtiöt soveltavat nykyisen lain suomin mahdollisuuksin nykyisen lain vakuutusoikeudesta annetun lain 3 §:n 2 mom. kohtaa liian vapaamuotoisesti. Nykyinen laki edellyttää ainoastaan laillistettua lääkäriä. Näin yksityisen vammautuneen ihmisen mahdollisuudet saada asiassaan vakuutusyhtiöltä potilaan vamman alan tuntevan erikoislääkärin selvitystä, on osoittautunut jopa mahdottomaksi. Löytyy tapauksia, miten työterveyshuollon erikoislääkäri saa antaa vakavissa neurologisissa vammoissa pääsääntöisesti kieleisen kannan toteamalla lyhyesti: ei muutosta aiempaan päätökseen. Vakuutusyhtiöt katsovat, että heidän ei tarvitse käyttää potilaan vammaan alan tuntevaa erikoislääkäriä. Tämä on ensimmäinen vakava virhe nykyisen lain kohdalla.
Saadessaan vakuutusyhtiöltä hylkäävän päätöksen vammautunut potilas joutuu monimutkaiseen ja ajallisesti jopa 7-9 vuoden oikeusprosessiin,jota käydään työtapaturman uhrien asiassa sosiaalivakuutusoikeustuomioistuimessa. On osoittautuut kiistatta näytöksi edelleen tapaturmalautakunnassa, että he käyttävät hylkäävissä perusteluissaan vakuutusyhtiön hylkäävää perustelua. Siis perustelua, jossa vammautunut potilas ei ole voinut millään tavalla saada todellisten syy-seuraussuhteen lääketieteellistä todellista näyttöä.
Tapaturmalautakunnann päätöksetä sitten vamautunut potilas jatkaa oikeustaisteluaan vakuutusoikeuteen todetessaan, ettei vakuutusyhtiön hylkäyspäätös voi olla selkeässä syy-seuraussuhteen näytössä sellainen, että aivan toisen alan lääkäri antaa tapauksessa hylkäävän vakuutusyhtiön lääketieteellisen selvityksen, jonka on tosin muoillut viime kädessä vakutusyhtiön vakuutusjuristi.
Vakuutusoikeudessa liian usein tapahtuu sama toistuma, eli nyt hylkäävänä päätöksenä mainitaan tapaturmalautakunnann päätös. Myös vakuutusoikeus ei nykykäytännön mukaan käytä lääkärijäsenenä välttämättä lainkaan potilaan vamman alan tuntevaa erikoislääkäriä, vaan aivan toisen alan lääkäriä.Jopa käytännössä on tapahtunut siten, että tämä toisen alan lääkäri myöntää 2 vuotta sen jälkeen, kun on hylkäävä päätös potilaalle annettu, ettei hän tunne ko. potilaan tutkimusmenetelmiä lainkaan, koska ei tunne potilaan vamman erikoislääketieteellisiä tutkimusmenetelmiä.Tällainen vakuutusoikeuden menettely on todsitettavissa. Suomi on saanut langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistumelta juuri näistä syistä.Päätökset ovat voimakkaasti poikenneet asiassa esitetystä ja potilaan vaatimuksia tukeneesta näytöstä. Tästä huolimatta, ei oikeus ole päätöstään perustellut tosiasiallisesti lainkaan.Koska oikeus ei ole kyennyt näyttämään toteen päätöksen oikeellisuutta ja koska asia tulisi epäselvässä tapauksessa ratkaista heikomman osapuolen eduski on kysymyksessä vammautuneeseen potilaaseen kohdistunut oikeusmurha. Tämä on valitettava epäkohta, joka täytyy nöyrästi myöntää Suomessa vallitsevana tapana.Suomalainen oikeskäytäntö sosiaalivakuutusoikeudessa on sellainen, että yleinen käytäntö voittaa lain. Ei voida lähteä siitä, että lain tarkoitus on ollut alun perin em. kaltainen mahhdollistaen varsinkin ulosottoteitse ja jopa konkurssiin vievän lakisääteisen työtapaturvakuutuksen alaisena oleva henkilö joutuu tapaturmaan sattuessa 7-9 vuoden oikeusprossiin,jos sitkeyttä riittää.
Koska lain mukaan salassapidon alaisuuteen kuuluu tapaturmalautakunnan ja vakuutusoikeuden laillistetun lääkärin (laissa ei siis edellytetä minkäänlaista asiantuntijaa) lausumat salaisiksi, tilanne saa moninkertaisen outouden ja epämääräisyyden leiman. Suomalainen vammautunut ihminen ei voi saada sivistysvaltiona itseään pitävässä Suomessa oikeuskäytäntöä, jossa oikeudenmukaisuus, puolueettomuus, tosiasioihin perustuva ja avoin käsittely leimataan salaiseksi assiapaperiksi ja saatetaan vammautunut ihminen tilanteeseen, jossa kovahermoinenkin ihminen voi menettää täydellisesti terveytensä rippeet puhumattakaan kaikesta siitä sosiaalisesta tilanteesta, mitä moninkertaisiksi tulevat asiat voivat perheissä muodostua katastrofaalisiksi.
Näin vakavaksi muodostuneen tilanteen laukaisemiseksi on vain yksi keino, se on lain muutos sellaiseksi, että em. kaltaiset selvät laittomuudet voidaan selkeästi lopettaa. Perustuslakia on muutettava silloin,jos ei saada tai haluta lainmuutosta. Lisäksi em. kaltaista tilannetta on tapahtunut 10 vuoden ajan useampi sata vuodessa, joten lakiin tulee taata mahdollisuus saada puretuksi aiemmat hylkäävät vakuutusoikeuden päätökset, mikäli on osoitettavissa selvä lääketieteellinen näyttö vamman syy-seuraussuhteen olemassaolosta ja tapaturmasta johtuvana.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
Laki
Laki vakuutusoikeuden annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vakuutusoikeudesta 17 päivänä tammikuuta 1958 lain (14/1958) 3 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 278/1999, seuraavasti:
3§
Lääkärijäsenen tulee olla laillistettu lääkäri ja lisäksi hänen tulee olla potilaan vamman alan erikoislääkäri. Muiden maallikkojäsenten kelpoisuudesta säädetään 5b §:ssä.
Tämä laki tulee voimaan xxx päivänä xxx kuuta
Helsingissä 7. päivänä marraskuuta 2001
Lauri Oinonen/kesk.
TOIMENPIDEALOITE
Selvitysmsiehen asettaminen selvittämään vakuutusturvan alalla tapahtuvia yksilöön kohdistuvia epäoikeudenmukaisuuksia
Eduskunnalle
Perustelut
Lakisääteisesti vakuutettujen tapaturma- ja ammattitautien korvauskäsittelyssä tehtyihin päätöksiin tyytymättömät ovat varsin usein hakeneet oikeutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Kanteluiden johdosta Suomi on saanut useita langettavia päätöksiä. Vakuutettujen asioiden käsittelyyn ei kuitenkaan ole tullut muutoksia vaan oikeuskäytntö on jatkunut entiseen malliin.
Suomen oikeuskäytäntöön vakuutusasioissa vaikuttaa osaltaan vakuutusoikeuden kokoonpanoa koskeva lainsäädäntö. Vakuutusoikeus käsitellessään valituksia ei nykyisin ilmeisesti saa riittävän hyvää asiantuntijoiden tekemää tietoa vammautumisen laadusta ja sen takia vakuutetut tulevat kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Samoin vakuutettujen oikeusturvaa loukkaa se, että päätöksen teko valitustenjohdosta on varsin hidas, päätöksnteko voi kestää jopa vuosia.
Suomen maineen kannalta tulisi mahdolliset epäkohdat lakisääteisten tapaturma- ja ammattitautitapausten korvauskäsittelyissä mahdollisimman nopeasti selvittää ja tarpeelliset lainsäädännölliset muutokset tehdä.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin puolueettoman selvitysmiehen asettamiseksi selvittämään lakisääteisten tapaturma- ja ammattitautien korvauskäsittelyssä mahdollisesti olevien epäkohtia ja tekemään esitykset epäkohtien korjaamiseksi.
Helsingissä 8. pnä marraskuuta 2001
Lauri Oinonen/kesk
31 kansanedustajan allekirjoitukset, jotka saatiin ½ päivän ajassa, asialla oli kiire, 4 ihmistä oli nälkälakossa. Vasta toukokuussa 2002 yksi lakkolaisista lähetti vaativan kirjeen ministeri Koskiselle, miten hänen lapsensa tekisi, jos Koskinen ei nyt ryhdy lupaamaansa lakon lopettamisen ehdot täytäntöönpanemisessa eli selvitysmiehen tutkimaan epäkohtia.
TOIMENPIDEALOITE
Selvitysmsiehen asettaminen selvittämään vakuutusturvan alalla tapahtuvia yksilöön kohdistuvia epäoikeudenmukaisuuksia
Eduskunnalle
Perustelut
Lakisääteisesti vakuutettujen tapaturma- ja ammattitautien korvauskäsittelyssä tehtyihin päätöksiin tyytymättömät ovat varsin usein hakeneet oikeutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Kanteluiden johdosta Suomi on saanut useita langettavia päätöksiä. Vakuutettujen asioiden käsittelyyn ei kuitenkaan ole tullut muutoksia vaan oikeuskäytntö on jatkunut entiseen malliin.
Suomen oikeuskäytäntöön vakuutusasioissa vaikuttaa osaltaan vakuutusoikeuden kokoonpanoa koskeva lainsäädäntö. Vakuutusoikeus käsitellessään valituksia ei nykyisin ilmeisesti saa riittävän hyvää asiantuntijoiden tekemää tietoa vammautumisen laadusta ja sen takia vakuutetut tulevat kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Samoin vakuutettujen oikeusturvaa loukkaa se, että päätöksen teko valitustenjohdosta on varsin hidas, päätöksnteko voi kestää jopa vuosia.
Suomen maineen kannalta tulisi mahdolliset epäkohdat lakisääteisten tapaturma- ja ammattitautitapausten korvauskäsittelyissä mahdollisimman nopeasti selvittää ja tarpeelliset lainsäädännölliset muutokset tehdä.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin puolueettoman selvitysmiehen asettamiseksi selvittämään lakisääteisten tapaturma- ja ammattitautien korvauskäsittelyssä mahdollisesti olevien epäkohtia ja tekemään esitykset epäkohtien korjaamiseksi.
Helsingissä 8. pnä marraskuuta 2001
Lauri Oinonen/kesk
31 kansanedustajan allekirjoitukset, jotka saatiin ½ päivän ajassa, asialla oli kiire, 4 ihmistä oli nälkälakossa. Vasta toukokuussa 2002 yksi lakkolaisista lähetti vaativan kirjeen ministeri Koskiselle, miten hänen lapsensa tekisi, jos Koskinen ei nyt ryhdy lupaamaansa lakon lopettamisen ehdot täytäntöönpanemisessa eli selvitysmiehen tutkimaan epäkohtia.
Nälkälakkolaiset pitivät neuvottelun oikeusministeri Koskisen ja hänen mukanaan olleiden henkilöiden läsnäollessa ja tärkeimmäksi syyksi lopettaa lakko oli selvitysmiehen saaminen.
Lisäksi kansanedustaja Lauri Oinonen oli tehnyt lakialoitteen, vaikka sen läpiviemiseen oli pienet mahdollisuudet, koska eduskuntavaalit olivat edessä 2002 keväällä. Mutta hyvää tahtoa olisi voitu jatkaa uusien vaalien jälkeenkin.
Vaatimuksia olivat:
- laillisuusvalvonnan tehostamista ja selvitysmiehen asettamista tutkimaan laillisuusvalvonnan ja sosiaalituomioistuimen rikkomuksia Suomessa
- että valitusasteissa toimivien lääkärijäsenten tulee olla potilaan vamman alan tunteva erikoislääkäri
- että ihmisoikeussopimuksia rikkovan hylkypäätöksen vakuutusoikeudesta saaneet voivat takautuvasti saattaa asiansa uudelleen puolueettoman oikeusistuimen käsiteltäväksi
- että vammautunut voi halutessaan saada asiansa käräjäoikeuden ratkaistavaksi
Oikeusministeri Johannes Koskinen on 27.11.2001 luvannut, että nälkälakkolaisten esille nostamien epäkohtien johdosta käynnistetään erillisselvitys, jossa tapaturmassa vammautuneiden kohtelua selvitetään ja vammautuneiden saamat päätökset oikaistaan siten kuin jo tulleet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot edellyttävät. Koskinen myös totesi, että langettavat tuomiot on saatettava välittömsäti kaikkien virkamaiesten tietoisuuteen vakiintuneiden toimintatapojen korjaamiseksi.
Eksyin ja lopulta viivyin pitkään Oikeustaistelijat-sivuilla. Tällainen on siis pieni Suomi, jota esi-isämme henkensä kaupalla puolustivat. Hävettävää.
Ja se ylimielisyys, miten kansan antamalla äänellä kansanedustajat yrmyilevät kansalle, kun se vaatii oikeudenmukaisuutta myös laillisuusvalvojilta. Vaikutti, että sieltä löytyi pari nimeä, toinen olikin tämä Lauri Oinonen, pappi, pienen ihmisen puolustaja, jota muut eivät eduskunnassa juurikaan lähde puolustamaan.
http://kotisivu.mtv3.fi/oikeustaistelijat/kk-1-03.html
Minua hävettää, mutta eivät ne siitä piittaa.
suuri osa laillisuusvalvojista joutuisi jalkapuuhun. Maassamme on poliisille turha tehdä tutkintapyyntöä, poliisi uskoo HETI sitä ihmistä, ketä vastaan ollaan tehty tutkintapyyntö. Laki sallii vastapuolen voivan puhua vaikka soopaa, kunnes se toisin todistetaan, mutta eihän poliisi edes anna luettavaksi ja lisätodisteita annettavaksi tästä soopan puhujasta tutkintapyynnön tehneelle. Poliisi käyttää ns. harkintavaltaa. Soopan puhuja voi esim. sanoa: ainahan näin on menetelty. Ja asian tutkiminen rikostapauksissakin päättyy siihen. Nimittäin, jos soopan puhuja on vielä virkamies.
Tuomarin harkintavalta. Sama koskee myös näitä vammautuneiden henkilöiden oikeusturva-asioita. Sosiaalivakuutustuomioistuinten tuomarit käyttävät ns.harkintavaltaa välittämättä vähääkään lain sanomisista.
Ja laillisuusvalvojat: kehuvat vielä, miten ei ole tarvinnut antaa nuhteita. Ja huippuna rokassa on kansanedustaja Taipale. Voi hyssälät sentään, mitä soopaa sai lukea tuolta oikeustaistelijoiden sivuilta hänen tekemisinään tai sanomisinaan. Ja Helsingin köyhät pultsarit antoivat ne äänet hänelle. Reppanat. Mutta kun valtaa hinkuaa, täytyy se kritiikki hänenkin kestää, samoin muidenkin,jotka leikkiin lähtivät.
Tiedoksi:
Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuutta.
Tuo lakialoite siis raukesi viime eduskunnan työn päättyessä. Nyt Lauri Oinonen ilmoitti uudistavansa sen "heti helmikuun alkupuolella".
Kannattaa informoida muitakin puolueita mahdollisimman laajan kannatuksen saamiseksi jo allekirjoittajiksi.
Presidentillämme on suuri tarve huomat muiden maiden oikeusongelmat. Puhuu tiedotustilaisuuksissa laveasti ja varmasti, miten tiettyjä kansanosia kohdellaan muualla huonosti. Varmasti niin tapahtuu. Mutta mutta
Ihminen, joka ei osaa pitää oman portaansa edustaa siistinä, ei voi sitä muiltakaan vaatia.
Ja sanotaan, löydä ensin malka omasta silmästäsi, sitten vasta muiden.
Kuka veisi tämän viestin Haloselle, kun palajaa taas sorvin ääreen?
Voisi vaikka iltapuhteella Perttinsä kanssa lukea, mitä näillä sivuilla on sanottu suorin sanoin. Presidentti on muuten hyvä, mutta, kun...
näitä epäkohtia ja rivakkaa vauhtia. Muutoin asia hautautuu taas, julkisuus on parasta, kun kansanedustaja on kameran edessä vastaamassa, mitä aiot tehdä.
Miten saadaan perustuslakivaliokunta tutkimaan ja mistä ne 10 k-edustajaa, jotka ovat rohkeita ja haluavat tästä maasta oikeus- ja sivistysvaltion?
"Jos eduskunta
Kirjoittanut: puuttuisi
suuri osa laillisuusvalvojista joutuisi jalkapuuhun."
Oikeuslaitos politiikoista riippumaton laitos. Kansanedustajat voivat puuttua lainsäädännön kautta tuomioistuimen toimintaan, ei puuttumalla yksittäiseen tapaukseen.
"Jos eduskunta
Kirjoittanut: puuttuisi
suuri osa laillisuusvalvojista joutuisi jalkapuuhun."
Oikeuslaitos politiikoista riippumaton laitos. Kansanedustajat voivat puuttua lainsäädännön kautta tuomioistuimen toimintaan, ei puuttumalla yksittäiseen tapaukseen.
Kun eduskunta palajaa lomiltaan, käydään nämä asiat läpi joko pienellä ryhmällä tms. Asia on huomioitu. Kiitos lukijoiden. Eikä nyt ole kyse jonkun yhden ihmisen asian ajamisesta,vaan nyt puhutaan yleisestikin jo laillisuusvalvonnan puutteista. Josko ne alkavat uskomaan, kansa on tosissaan.
Politikot jättivät valvontavallan itselleen (=jätettiin perustuslakituomioistuin perustamatta) ja sitä valvontavaltaa käyttää ensisijaisesti perustuslakivaliokunta.
Se, että perustuslakivaliokunta ei hoida velvollisuuttaan todettiin myös PeV:n järjestämässä oikeuturvakokouksessa 17.3.2004 eduskunnan auditoriossa. PeV:n kutsuma alustaja levitti vain kätensä todeten, että "on pattitilanne, lain mukaan pitää olla oikeusturvakeino, mutta käytännössä sitä ei ole."
Lailla turvattavaksi taattu oikeusturva romutetaan sillä, että "vain poliittisesti vastuullinen" perustuslakivaliokunta ei noudata sille laissa asetettua velvoitetta. Velvollisuuden laiminlyöntiä vain selitetään tuolla "ei ole sopivaa puuttua" ja "säätää vain lakeja" -soopalla
Minkäs teet? Ainoa, joka voisi asettaa PeV:n vastuuseen on PeV itse. Tosin vastuukysymyskin on kiistanalainen, koska PeV ei ole ainakaan riidattomasti viranomainen.
Mikäli henkilö on valittanut vammastaan sosiaalivakuutusoikeuteen, hänen paperipinonsa lähtee kasvamaan ja huimaa vauhtia. Kysyessäni aikanaan juristilta, miksi samat asiakirjat, jotka olivat jo kertaalleen olleet tapaturmalautakunnassa nyt uudistetaan eli pino kasvaa. Silloin en ymmärtänyt, nyt tiedänkin. Hän selitti,että varmuuden vuoksi ovat samojen kansien sisällä, mihin hän laittaa vakuutusoikeusvalitukseni. Hyvä niin.
Aikanaan paperit siirtyivät korkeimman oikeuden huomaan. Menin katsomaan papereitani, koska olin kuullut kummia, paperit voivat jopa kadota tms.
Olen ollut ammatissa, missä ehdottomasti on oltava asiakirjat järjestyksessä. Olen ollut tilintarkastajana ja vaatinut hallinnon puolella asiakirjat järjestykseen ja helposti haettavaan muotoon. Mutta - voi sitä näkyä, mikä asiapaperikansiossani vallitsi.Sitä ei voi uskoa, jollei itse ole käynyt kummastusta katsomassa.
Omia papereitaan saa nähdä ja lukea siellä varatussa tilassa. Ja minähän tutkin ja luin ja ihmettelin. Miten korkeimman oikeuden esittelijä ylipäätänsä voi selvittää, mistä valituksesta on edes kyse, koska asiakirjat olivat niin sekaisin,ettei tahtonut korkeimmalle oikeudelle tehtyä valitusta edes löytää ja ne asiakirjat, joihin oli valituksessa vedottu, olivat mikä missäkin välissä, järjestystä ei sitten enempää kuin lapsenlapseni olisi päässyt vähän räpläämään papereita, pudottanut pinon lattialle, ristiveto kunnolla ja sitten niitä kerätty miten sattuu.
Tämä ei ole yhtään liioittelua. Teki mieli vääntää jo nenäliinaakin, itkeä vai nauraa. Ja yritin sitten siinä saada asiaani papereita järjestykseen. Aikaa siinä meni. Mutta tunne tuli, nyt esittelijä saa edes vähän enemmän tolkkua, etsiköön jos tahtoo vakuutusoikeuden hylkypäätöksen. Minä en sitä etsinyt enää.
Jos viranomaisvalvojat eivät saa tämäntasoiseen asiaan edes tolkkua, eivät he voi paljon suurempiinkaan asioihin. Tämä osoittaa sen valitettavan käsityksen, että kirjanoppineita ei siellä ainakaan ole, missä, sitä en tiedä, mutta jossain paperit sekoavat.
Olisi taas kirveellä töitä, mutta en tiedä, kenelle sen osoittaisi. Kuuluuko tämä vaikka valtion tilintarkastajille vai eikö kukaan ole vastuussa, että edes yritettäisiin näyttää, miten kansalaisen oikeusturvaan vakavuudella suhtaudutaan.
YTällaisen sirkusmaisen sekavuuden keskeltä ei voida muuta odottaakaan kuin hylkäävää päätöstä, eihän esittelijöillä ole sihteereitä, ja jos on, niin eivät ole tehtäviensä tasolla. Missä ne paperit näin sekoitetaan kuin korttipakka.
Jos noin pitkälle on jo edennyt, että vakossa ollaan, on siellä jo paperit sekaisin sen jälkeen, kun ovat käyneet lausuntopyynnöllä vakuutusyhtiössä. Taitaa olla tahallista, jotta varmistetaan se hylkäävä päätös, ei kukaan järkevä ihminen jaksa sotkukasoja alati tutkia, helpointa on tuo hylkääminen heti suosiolla. "Laki" ja laki antaa siihen turvatun taustan uudella maan tavalla.
hakusessa. Toimittajat, nyt kilpailemaan, kuka sen saa. Varmasti saatte meheviä juttuja luettavaksi, miten laillisuusvalvojat kiertävät maan tavan mukaan lakeja. Palkinto vapaasti haettavana julkaistavissa lehdissä.
Paljonko maassamme työtapaturmista jää hylkäävään päätökseen silloin, kun on vuoden korvaukset maksettu ja evätään eläke, vaikka työhönpaluuta ei enää ole? Kyllä kai joku siitä kirjaa pitää.
ennenkuin kansanedustajat ottavat sen vallan, minkä kansa on niille antanut. Pullamössöedustajia.
Salliiko eduskuntalaitos rosvojen hyysäämisen, ja onko todella kansalaiset antaneet valtakirjan sellaiseen vammautuneiden hylkypäätösten eriarvoistamisessa maassamme?
Eikö vammainen saa enää edes kotiaan, työtään, perhettään, toimeentuloaan ja kuntoutusta puolustaa sitä edellyttävällä tavalla. Laillisuusvalvojat mieluusti puhuvat valittajat suohon. Onhan se niin hienoa silmät punaisina, kohmeloisena esiintyä median edessä, kun tyhmäkin näkee, miten on taas syötetty ja juotettu, jotta kanteluista ei ongelmia tule.
Milloin päättäjillä on rohkeutta laittaa suittet oik.kanslerin virastolle ja oikeusasiamiehen toimistolle. Eikös se jo kuulu valtiontalouden tarkastusvirastollekin tällainen meno ja meininki, istutetaan kallispalkkaisiin tehtäviin tarkoituksella virkamiehiä, joiden ainoa tehtävä on toimia kumileimasimena vakuutusyhtiöiden eduksi. Saavatkohan paljon bonusta? Muuten tässä ei ole järven hiventäkään mukana, raha ratkaisee.
Virkamies ei saa olla erottamaton kumileimasin, vaan tietoinen vastuustaan ja vastuun laiminlyönnin sanktioista.
Muussa tapauksessa asioitamme hoitaa hyvin pian moraaliton "pikkuhitlereitä" eli virkamies on ihmisä varten, eikä ihmniset virkamiehiä varten.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavia päätöksiä useammankin. Siitä huolimatta Suomi ei näytä noudattavan sopimuksa, jotka on itse kuitenkin hyväksynyt ja allekirjoittanut.
Mielestäni Suomen oikeuskäytäntö nimenomaan sosiaalivakuutuslainsäädännössä on ristiriitainen EIT:n oikeuden kanssa. Nimenomaan,koska vakuutushtiötä ei saateta vastuuseen siitä, että ovat sitoutuneet esim. työtapaturma-asioiden korvaamiseen vahingon tapahduttua silloin, jos siitä seuraa pysyvä elinikäinen työkyvyttömyys.
Myöskin korkein oikeus on hyväksynyt järjestelmällisesti tämän suomalaisen tavan. Vammautunut lähtee peräämään oikeuksiaan korkeimmasta oikeudesta asti, mikäli useat erikoisalan lääkärit toteavat syy-seuraussuhteen osoittavan kiistatta vammautumisen syyn. KO pääsääntöisesti ei anna valitusoikeutta, vaikka monasti olisi kyse jopa ennakkopäätöksestä tai räikeästä oikeusmurhasta.
Kun vammautunut lähtee asiaansa viemään EIT:een, näyttää se todella Daavidin ja Goljatin taistelulta, toinen osapuoli on Suomen valtion oikeusjärjestelmä vastapuolella pieni kansalainen.
Jos kansalainen pääsee EIT:ssä niin pitkälle, että saa asiansa jo läpi vaikkapa 1. konventissa, tulee eteen pakolliset juristin maksut. Lentoliput Strassburgiin ja päivärahat eivät ole halpaa lystiä. Silti vastuullinen juristi lähtee kuulemistilaisuuteen, vaikka se olisi todella pelkkää paperista lukemista siellä. Näin pitkälle päässeen vammaisen asiassa kannattaa ottaa jo riskinsä, hatun nosto hänelle, joka näin pitkälle pääsee ilman,että suomalaiset ammattiyhdistykset eivät edes katso asiakseen korjata ryhmävakuutuksiaan esitellessään, että oikeusturvavakuutuksen tulee ehdottomasti jo laajeta Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuvaan oikeuskäsittelyyn EIT:ssä. Suomi on osa EU-maita. Paikallisjsärjestöille olisi siis paljon työtä oikaista Helsignin herroja.
Kun EIT antaa Suomelle langettavan tuomion, ei maan tavaksi ole tullut edes yrittää ratkaista ja korjata tätä ongelmaa, rapsuja tuli Suomelle,silti sama toiminta jatkuu. Lakiuudistusta ei ole haluttu eikä yritettykään korjata. Ja kuitenkin vakuutusoikeuslaissa on vain yksi sivulause lisättävä näiden mielivaltaisuuksien lopettamiseksi. Suomi siis mieluummin ottaa huomatuksia, mutta kuinka kauan aikaa menee, ennenkuin EIT:n mitta tulee täyteen kuritonta "lasta" ojentaessaan. On siis saatava järjestelmä, missä on niin suuri uhkasakko, että oikeus- ja sos.terver.ministeriö alkavat huolehtia oikeusistuimien laillisuuden noudattamisessa. Tähän tarvitaan tervettä laillisuusvalvontaa eikä sanakirkkailuja: on tullut hyväksyttäväksi tavaksi jne.
Maa toisensa jälkeen on EU:ssa luopunut suomalaisen tavan oikeellisuuden vääristymästä, vanhoista EU-maista Suomi on viimeinen jälkijätössä. Suomessa siis kohdellaan EU-kansalaisia eriarvoisesti kuin muissa ainakin vanhoissa EU-maissa. Tietenkin on mahdollista, että nyt Suomi ajattelee, on úusia EU-maita, siellä voi olla vielä huonommin nämä asiat vammautuneita kohtaan.
Ministeriöt voivat helposti ja nopeasti hoitaa tämän häpeäpilkun pois suomen kansalaisten oikeusturvattomuuden kohdalta. Lisäksi tulisi vakuutusoikeuslakiin tulla lisämuutos, että yli 10 v vanhatkin hylkypäätösten saajat voivat asiansa uudistaa silloin, mikäli on kiistatta osoitettu, että kysymyksessä on ollut syy-seuraussuhde vammaan.
Jos Tiitinen esittää mielikuvituksellisia juhlia eduskunnalle parin vuoden päästä, nämä inhimilliset korjaukset eivät ole kuin rikka rokassa. On vain halu korjata niille, joilta on paljon viety, koska terveys ja itsestään huolehtiminen ovat ihmisarvoisia asioita. Siispä niin kauan, kunnes eduskunnassa kitsastellaan tämäntasoisten asioiden kanssa, mutta silti työnantaja voidaan viedä konkurssiin, jos työtapaturmamaksut ovat jääneet tilittämättä vakuutusyhtiöille, jotain on pahasti pielessä kansanedustajan moraalissa. Vaiahtoehtona näihin sos.vakuutustuomioistuin asioihin on lain muutos myös, jokainen niin halutessaan pääsee käräjäoikeuteen. Silloin nämä vääryydet poistuvat kuin itsestään. Kuka estää?
Vastuuttomuus on kansallinen häpeä. Ne valtiot, joita pidämme kehitysmaina, toimivat juuri samantasoisesti kuin maamme oikeuslaitos kohtelee hylkäävissä päätöksissä työkyvyttömiä kansalaisiaan, joille ammattitaidostaan arvostetut lääkärit ovat moneen kertaan tutkittujen menetelmien jälkeen todenneet loppuiän olevan työkyvytön.
Vastuullisuus virkamiehen taholta on huolehtia, että hänen tekemänsä päätökset ovat kauaskantoisia ja vaikuttavat monella tasolla perheiden toimintakyvyn jatkumiseen. Perheeseen kuuluu useimmiten muitakin kuin sinkkuna oleminen.
Vastuu ja velvollisusus oikeus- ja sos.ja terveysministeriöissä sekä laillisuusvalvojille on huolehtia sosiaalisen vastuun ulottuvuudesta ja ne kuuluvat myös ihmisoikeuskysymyksiin, yhteiskuntasuhteiden hoitamiseen sekä kansantaloudellisesti kestävään ratkaisuun eli ei saateta avutonta ihmistä perheensä kanssa sosiaalitoimenluukulle lopuksi, kun ensin on pesä putsattu rahattomaksi. Näin toimitaan nykyisin.
Jokohan on aika aloittaa keskustelu yhteiskuntavastuukin asiantuntijalääkäreiden piirissä eli ovat silloin jonkun laitoksen vakuutuslääkäreinä toimimassa keskiajan pyöveleinä.
Jos vakuutuslääkäri uskaltaa antaa lääketieteellisen selvityksen reilusti julki, silloin hänen on otettava kantaa, miksi hylkää kollegansa lausumat, joista on riittävää näyttöä lain edellyttämälle tasolle. Vakuutuslääkärin tulee siis antaa julkinen sitoumus, hän on julkisesti myös päätöksensä takana ja kestää vaikka kilpalaulannan potilaan hoitavan lääkärin/lääkäreiden kanssa.
Jos arvot sos.tuomioistuimissa eivät siirry käytäntöön, kyse ei silloin ole todellakaan vain maineriskistä, vaan asiakkaiden ja niiden kautta niihin kuuluvien sidosryhmien harhaanjohtamisesta, jolla on valtiovallan 100 % hyväksyntä myös laillisuusvalvojien taholta.
Vastuullisuus osoitetaan teoilla, joita seurataan ja mitaan ei vain kerran, vaan toistuvasti ja pitkäkestoisella aikajanalla.
Vastuullisuus edellyttää ylimmän johdon siis ministeritason ja hallituksen sitoutumista.
Jokohan nyt uskalletaan puhua julkisesti näistä vastuuttomista ministeriöistä? Ovat vielä ns. demarivetoisia eli näinkö tämä demokratia toimii.
Jos hyvä halu on, niin Ihalainen olis tämän jo aikoja sitten vetänyt uusiks. Aateveljeys!!! utopiaa. Hyvä palkka ja edut, mitä tietää köyhästä. Ja luottamusmiehet ovat kuin huopatossutehtaalla, oma napa ja pullakahvit johtajiston kanssa ovat tärkeimpänä asiana.
Ihalainen on myynyt aatteen ja lain vakuutusyhtiöiden kanssa. Ja jos työnantaja on riittävän suuri, sen ei tarvitse maksaa vammautuneen henkilön eläkekuluista tulevia maksuja vakuutushtiölle ennenkuin on oikeuden päätös tästä. Siksi työnantaja ja vakuutushtiö suurien maksujen tähden ovat suosineet tätä nykyjärjestelmää.
Työtapaturmamaksut ovat pakollisia työnantajille, mutta parasta olisi heille se, että mitään korvauksia ei vammautuneelle tule, rahaa säästyy. Näin tästä tarpeesta on tehty maan tapa. Jos taas vammautunut henkilö pääsee/joutuu sitten työeläkeyhtiön kautta eläkkeelle vammastaan, ei sitä voida käsitellä vammautumisen nimikkeellä, koska silloin nousee esiin kysymykset, miksei oikeuslaitos tätä katsonut myönteisesti. Työekäkelaitoksen on annettava mahd. eläkepäätöksensä muilla perusteilla, sairaus (mitä todellisuudessa ei ole), ikä, työkyky, lapset jne. Kuitenkin ennenaikaiselle eläkkeelle lähteminenkin on työnantajalle riski, koska joutuu maksamaan ylimääräisiä maksuja eläkeyhtiölle tällaisen henkilön jäljellä olevista työvuosista.
Vaikka eläkeyhtiö toteaisi selkeästi, että kysymyksessä on oikeusmurha tuomioistuimessa, laki estää heitä nostamasta kannetta esim. vakuutushtiötä vastaan. Jos näin laki sallisi, olisi eläkeyhtiöt ja vakuutusyhtiöt tukkanuottasilla ja vammautunut seuraisi näytelmää sivusta.
Kun asioita katselee eri näkökulmista, voi vain todeta, että kyllä pojat ovat kehitelleet pomminvarman systeemin, kuten erään vakuutusyhtiön ylilääkäri lehtihaastattelussa mainitsikin. Raamattua ovat tainneet tutkia. Sielläkin löytyy joka riviltä alaviite, mihin voidaan vedota. Sama on näillä systeemeillä.
Kenen etua tämä systeemi palvelee? Olisi jo reilua, että joku ministeri, ay-pomo tms. tulisi kaapista ja kertoisi julkisesti, miksi tämä systeemi on rakennettu näin.
Näin Fagernäsin johtaman liiton etu on yhteneväinen Ihalaisen kanssa, vammautunut on saatava sosiaaliluukulle, irtisanottava jotenkin ja elämä palaa "normaaliin" päiväjärjestykseen, aina on tulija vammautuneen tilalle.
Tämäkö on sitä luokkataistelua?
Mikäli joku sosiaalivakuutustuomioistuin on antanut jo hylkäävän päätöksen, ei vammautuneen hakiessa edes jonkinlaista eläkettä särpimen saadakseen voi saada samasta asiasta eläkeytiöltä eläkettä. Jos joku instanssi antaa myöntöpäätöksen, muidenkin on se silloin annettava. Systeemi on varmistettu joka taholta. Kelakin on tässä asiassa mukana ja vielä siten, että jos joku eläkeyhtiö antaa eri nimikkeellä eläkkeen, ei se ole varmaa ennenkuin Kela antaa loppusiunauksen, vaikka ei maksaisi senttiäkään eläkettä henkilölle. Jokainen haluaa panna lusikkansa soppaan.
Tyhmä kai on, jos ittensä teloo. No, ne tapaturmavakuutusmaksut, nehän menee pohjattomaan kaivoon vakuutusyhtiölle. Kuka perää niiden kiertoa todellisuudessa? Tokkopa tappiokseen ovat vakuuttajina ja tokkopa palauttavat liikoja jäämiä takaisinkaan ja kenelle sitten. Maksut ovat työnantajien maksamia. Monta kysymystä, kukaan ei tiedä päättäjistä tai halua tietää.
Sain TEO:n vakuutuslääkärin itse teossa kiinni. Hän oli antamassa suuren sairaalan kuntoutuslääkärinä, ylilääkäri, lausumaa vakuutusoikeuteen työkykyarviossaan minusta. Lääkäritodistus on oikeuteen menevässä paperissa ilman diagnosointia ja allekirjoitusta. Pyysin sen huomatessani niiden puuttuvan. Olin sairaalan työntekijänä täysin tietoinen pikkudetaljeista ja osasin olla tarkkana.
Sain korjatun version, oli allekirjoitus lisätty, ei muuta ja merkintä potilaspaperiin tällainen lisäkorjaus tehty, allekirjoitus. Aina potilaan soittaessakaan vaikka sairaalan lääkärille, jokaisesta soitosta tehdään merkintä potilaspaperiin. Uskoin ja luotin, että oli laitettu sekä diagnoosi ja allekirjoutus ja unohdin asian.
Kunnes 9 kk sen jälkeen saatuani hylkypäätöksen vakuutusoikeudesta eli paperini olivat menneet takaisin vakuutushntiöön, olin Helsingissä ja menin vakuutusyhtiöön katsomaan papereitani. Ja yllätys oli suuri, siellä oli erilainen todistus kuin potilaskansiossani sairaalassa, jonne menin sitten tarkastamaan, mitä sieltä löytyisi.Sairaalassa oli potilaskansiossani todella allekirjoitus kirjoitettu. Mutta nyt oli ilmestynyt diagnoosi ja vasta sen jälkeen allekirjoitus diagnoosin alla eli täysin uusi versio. Tämä salaa tehty versio puolsi aikoinaan psykologin (ei lääkärin) tekemää mustetahratestiä toisessa työkykysairaalassa tehtynä, mutta ei uskaltanut sitä evätä potilaan papereissa, koska oli lääninhallituksen päätös hänelläkin ja tieto, että oli huomautus annettu antaneelle sairaalalle.
Kun pyysin selitystä tältä vakuutuslääkäriltä eli kuntouslääkäriltäni, hän kirjoitti potilaskansiossani olevalle lehdelle: asiaa tutkitaan, miten tällainen paperi on tehty ja toimitettu poikkeavalla tavalla vakuutusoikeuteen asti potilaan tietämättä.
Koskaan sairaala "ei tutkinut" tätä asiaa. Mutta tämä kuntoutuslääkäri varmisti, että hänen sairaalansa ei tarvitse maksaa korotettua maksua vakuutusyhtiölle, kun sairaalan oma työntekijä joutui työtapaturmaan. Hän järjesti maksuvapautuksen työnantajalleen/työnantajalleni.
Tällainen on arkipäivää ja mopo.nen ilmoittelee, ettei nämä pidä paikkaansa tai ovat yksipuolisia. Poliisin mielipide oli lopulta asiasta: jos lääkäri sanoo poliisikuulustelussa, että ainahan näin tehdään, ei poliisin asia ole puuttua diagnosointiin. Kuitenkin oli selkeä petos ja auttaa toista hyödyntämistarkoituksessa. Asia on niin läpi mätä, että sen haisevammaksi sitä ei enää saa. Kysyessäni poliisikuulustelun kautta TEO:n mielipidettä, onko heidän käyttämänsä vakuutuslääkäri toiminut eettisesti oikein, ilmoitti TEO poliisille vastineessaan sitten, että tämä kuntoutuslääkäri ei ole toiminut väärin, vaan tilanne oli "sen hetken mukainen", vaikka hän itse tekstissä toteaa, ettei minkäänlainen psyykkinen ongelma ole esillä ja selitä tapaturmavamman syy-seuraussuhdetta.
10 min:n sisällä vakuutusoikeuden vakuutuslääkäri/asiantuntijalla ei voi olla mahdollista lukea papereita, korkeintaan diagnoosi ja ed. hylkäävä päätös ja sama juttu jatkuu.
Kysymys kuuluukin: minkä hetken tilanne TEO:n mukaan olisi ollut oikeutettua tältä omalääkäriltäni/kuntoutuslääkäriltä omaksua ristiriitaisen lausuman. TEO:n lausuma poliisille oli niin surkuhupaisa selitys, etten osaa muuta todeta, että paljon on töitä jossakin. Lääninhallituksen päätös mukana TEO:oon, mutta silläkään ei ollut merkitystä.
Lopputulos: sairaala sai väärin perustein annetusta tilanteesta masennus-diagnoosi sitten maksuvapautuksen omasta vammautuneesta työntekijästään. Silti yksikään muu lääkäri ei ollut ennen sitä todennut masennusta, koska sellaista ei löytynyt. Siirryin sen jälkeen yksityislääkärille, joka lopulta palautti minut sairaalan eri tutkimuspuolelle ja tapaturman syykin löytyi uusilla tutkimusmenetelmillä. Tämä ei kuitenkaan ole auttanut asiani oikeuskäsittelyssä, vaan entiset loppuhylkäykset ovat toistuneet uusintakierroksellakin,koska vakuutusyhtiö piti kiinni loppuun asti, minulla on masennus, vaikka sitä ei ole tutkimuksissa todettu eikä normaalisti diagnosoitu.
Näin meillä Suomessa. Suojellaan siis työnantajiakin maksujen pienentämiseksi. Mutta kuka auttaa tätä vammaista.
Hallituksen olisi hyväksyttävä ratkaisukäytänön parantamiseksi muutoksia, vaikka todennäköisesti Mönkäre tulisi virkamieskuntineen niitä vastustamaankin.
Moni ongelma poistuisi, jos lakisääteiset vakuutukset hoidettaisiin yhteiskunnallisesti eikä voittoa tuottavien yksityisten vakuutusyhtiöiden kautta, korvauspäätökset tulisi tällöin tehdä ulkopuolisen ja riippumattoman elimen toimesta. Vertaa Ruotsin mallia.
Nykyisin ratkaisut tehdään voittoa ja osinkoa tuottavien vakuutusyhtiöiden toimesta, ja samalla keräävät lakisääteisten vakuutusten maksutuoton, vai ovatko koskaan palauttaneet liikaa kassaan jääneen tuoton. Jos jäisi, ottaako valtio rahat itselleen vai ... työnantajathan pakolliset maksut ovat maksaneet.
KO:n linjaratkaisu: KO:n tulisi tehdä linjaratkaisu päätösten perustelemiseksi. Viime kädessä KO:n tulee perustella päätöksensä yksilöidysti, josta käy selville esitetyn näytön huomioiminen/huomioimatta jättäminen ja niille perusteet päätöstä tehdessä.
KO saa taas sellaiset aseet käyttöönsä, missä potilaan, työkyvyttömyyseläkkeenhakijan oikeusturva kyseenalaistuu eli on kysymyksessä TEO. Miten sos.ministeri on tietoinen siitä vallasta, millä TEO hylkää suomalaisen lääkärikoulutuksen saanedien lääkäreiden lausunnot? Kyllä suomalainen lääkäri tietää todistusta kirjoittaessaan potilaastaan, mitä seikkoja hänen tulee huomioida. Kliseet, miten huonosti todistukset ovat laadittuja ei pidä paikkaansa. Siihen on panostettu vuosia sairaaloissa, miten todistukset laaditaan, mitä on huomioitava jne. Tällainen on suomalaisen lääkärikunnan halveksuntaa, johon KO ylimpänä oikeusistuimena antaa mahdollisuuden
Julkisuusasia: kaikkien asiakirjojen on oltava julkisia asianosasiselle. Vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden tulisi perustella päätöksensä ja esittää niiden pohjalla olevat diagnoosit ja muu mahd. näyttö.
Julkisuusasioihin ja päätösten perutelemattomuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota päättäjien keskuudessa ja ennenkaikkea mediassa.
Median tehtävänä on tuoda julki yhteiskunnallisia epäkohtia ja saattaa ne keskustelun alaiseksi mediassaan esim. lakia valmistelevien virkamiesten keskuudessa. Julkisuus voi myös ottaa kantaa nykyisin vallitsevan käytännön, miten TEO on ottanut monopolisoituvan asenteen viimeisenä sanana lääkäreiden lausuntojen mitätöimisessä potilaan puolustusta ajatellen.
Potilaan omalääkäri/lääkärit eivät voi puolustaa sellaista lääketieteellistä asiaa, jonka hylkäyssyytä hän ei tiedä.Asia saa sentähden nykytilanteessa olevat mittasuhttet.
Työmarkkinajärjestöille: em. kaltaisten tilanteiden saaminen pois päiväjärjestyksestä on yksinkertainen. Lakimuutos laillistetusta lääkäristä jatkamalla sivulauseella sen täsmentämistä Pois yhteiset hyvä-veli-lounaat ja julkisesti saattaa tämä em. maan tapa eli oikeuslaitosten hyväksymä suosio vakuutusyhtiöille. Korpilakotkin voisivat yleistyä ilman kansan kiihotusta vauhdittamaan viranomaisia näiden asioiden oikeellistamiseksi. Miksi ay-toiminta ei tue esim. työtapaturmaan joutunutta työntekijää tässä uskomattomassa epäoikeudenmukaisessa tapahtumassa?
Ay-liikkeiden johtajat ovat täysin tietoisia tästä lain epäkohdasta ja että esim.TEO on saanut jo arvovallan suomalaisessa oikeuskäytännössä vakuutusytiöitä suosivana elimenä.
Tiedotusvälineille huomautus: median tehtävänä on tuoda julki yhteiskunnallisia epäkohtia ja saattaa keskustelun alaiseksi mediassaan lainoppineiden ja lääkäreiden arvovallan siirtämisen syytä monopolisoituneelle lääkäreiden yhteiselimelle TEO:lle.
On viime aikoina kuultu julkisuudessa, miten hyvät asiantuntijalääkärit eivät halua olla TEO:n käytettävissä, koska saavat sylkykuppina olla. Kansa alkaa siis reagoida.
Virkamiehet: teidät on asetettu huolehtimaan kansalaisten oikeusturvasta, yksityisyyden suojasta ja huolehtia, että lain todellinen tarkoitus täyttyy suojellen mielivallalta kansalaisia.
Ovatko Suomen työkyvyttömyyseläkettä hakevan kansalaiset ajamassa suomalaisia vakuutusyhtiöitä konkurssiin, kun lakisääteisiä palkollisia vakuutusmaksuja maksavat työnantajat rahoittavat jokaisen työntekijänsä vamman ja tapaturman varalta.
Aamulehti kirjoittaa mielipidepalstalla näyttävästi: Mönkäreen ajatus on sädehtivä. On spekuloitu nyt, että mikäli vanhus lähtee talvella ulos, kaatuu, se on vanhuksen syy, eikä sitä pidä yhteiskunnan varoilla hoitaa. Samanlaisia vertauksia on esitetty paljon. Jos olet tyytymätön työhösi ja masennut, mikset vaihda työtä, jos ajat kolarin ja allasi on vanha auto ja vammaudut, mikset osta uutta, vaan hoidatat vammasi yhteiskunnalla, jos allergisoidut, miksi syöt sellaista ruokaa, mikä altistaa, hoidata omin varoin ongelmasi, jos miehesi lyö ja olet parisuhdeväkivallassa, ota ero, hanki säyseämpi kaveri, jos lonkkaleikkaus odottaa, pysykööt sisällä kesään asti jne jne.
Mönkäre on onnistunut muutamalla hyvin harkitulla lauseellaan saamaan kansalaiset hiljaiseksi.
MOT: jos olet työtapaturman tai tapaturman uhri, mikset katsonut etukäteen eteesi, yhteiskuntaa ei pidä huutaa apuun vaikka siitä onkin maksatettu vakuutusmaksut. Entä sitten, se raha on mennyt jo muihin käyttötarkoituksiin.
Kun ministerimme on nyt palannut virkistävältä golf-matkalta, alkaa ajatuksia pulputa hänenkin huuliltaan. Seuraavana onkin ja ed. Aamulehden kirjoitus.
Mönkäre listaisi köyhyyden syyt. Kirjoitus on tuulut STT:n kautta.
Nyt ministeri on aloittanut keräämisen niistä syistä, mitkä aiheuttavat köyhyyden. Jokainen sen tietää, mistä köyhyys tulee, se on rahanpuutteesta. Ei siihen tavitse kerätä taas jotain lautakuntaa sanomaan päivänselvä asia.
Tämän asian toteamiseen ministeri on kutsunut päättäjiä ja vaikuttajia koolle nyt 4. kerran sorvaamaan hyvinvointipolitiikkaamme.
Hän mainitsee mm., kun ensisijainen etuus on riittävän suuri, toimeentulotuen tarve vähenee. Myös työelämässä ja työmarkkinoilla olisi Mönkäreen mielestä vielä paljon korjattavaa.
Jospa palataan taas tämän keskustelusivun alkuun. Jos vakuutusyhtiöt laitetaan siihen maksuasemaan, mihin ovat halunneet tulla olemalla vakuuttajana työtapaturmissa tai tapaturmissa, rahatkin on kerätty vakuutusmaksuina, ei ainakaan näiden vakuutusoikeuden hylkypäätöksillä vamautuneen tarvitsisi sen jälkeen norkoilla vaikka toimeentuloluukulla, eläkkeenhän tulisi tulla vakuutusyhtiöltä.
Haloo, Mönkäre, ota nyt silmä käten ja lue uudelleen. Mitä puuhailua tällainen on?
Kuka on se rohkea "päättäjä", joka rohkenee em. tilaisuudessa tuoda puheenvuoron ja perätä ainakin yhtä poisotettavaa syytä köyhyydestä: vakuutusyhtiöt maksamaan vammautuneille vakuutusmaksun perusteella oleva tapaturma. Oikeusistuin eli vakuutusoikeus häpeäpaaluun sallimalla tietoisesti tällaisen köyhdyttämisen vammautuneille. Lehdistö: missä olette?
"Kuka on se rohkea "päättäjä", joka rohkenee em. tilaisuudessa tuoda puheenvuoron ja perätä ainakin yhtä poisotettavaa syytä köyhyydestä: vakuutusyhtiöt maksamaan vammautuneille vakuutusmaksun perusteella oleva tapaturma. Oikeusistuin eli vakuutusoikeus häpeäpaaluun sallimalla tietoisesti tällaisen köyhdyttämisen vammautuneille."
Tapaturmavakuutusyhtiöt toimii lain mukaan ja jos siitä maksettaisiin sellaisia korvauksia jotka EHTOJEN mukaan eivät sen piiriin kuuluu, niin silloin yhtiö toimisi vastoin tapaturmavakuutuslakia.
Kuntien ja valtion vastuulle kuuluu esimerkiksi sairaiden tai köyhien toimeentulotuki ja palvelut.
Olet kuin murkkuikäinen, vänkäät ja vänkäät tai sitten olet SDP:n vas.siiven edustaja, minkä sait päähäsi, sitä ei suostu muuttamaan, vaikka lehdestä ja radiosta kuulisit. Uskotko, että kuussa ollaan käyty? Naapurin tosi vanha paappa väitti tosissaan, että se on taikatemppujuttuja, kukaan ei ole lentänyt avaruuteen jne. Tämä on mopo.selle sama juttu. Jos et osaa lukea kunnolla, olkoon. Ei maailmaa yhteen mielipiteeseen kaadu. Kaikki kysymyksesi on juurta jaksain kerrottu ja totuudenmukaisesti mitään lisäämättä, mitään poistamatta ja vaikka käsi raamatulla. Kaikista on dokumentoitu ainakin kahdet kappaleet ja leimat ja viranomaisen tai lääkärin allekirjoitukset. Riittääkö mopo.selle? Usko nyt, vaikka suatat uskoakin tai suatat olla uskomattakii, mutta näin on jutut maassamme.
Pidätkö meitä pölhöinä, että kuluttaisimme aikaamme tyhmän ja virheellisen asian kanssa näin maan perusteellisesti. Pyydä nyt Luojaltalsi, että varjeltuisit ehjin nahoin elämässäsi. Minä kerran kauan sitten pyysin hiljaa muuttoni jälkeen, että anna rakas Taivaan Isä minulle lommoo, väsyttää niin kauheasti tämä muutto. Ja arvaas mitä- en ehtinyt kuin 8 porrasta nousta ja kengän pohja lipesi ja jalkaterän sivujänne (peroneusjänne)repesi, katkesi melkein ja makasin 5 vko sairaslomalla. Joten ole viisaampi ja huolellisempi, jos lommoo haluat, pyydä kunnolla virkistys- ja hupilommoo.
Elin siedettävästi jopa miellyttävästi ennen työtapaturmaani. Minulle on useiden arvostettujen ja osaavien yliopistosairaalan lääkäritiimin mukaan todettu selkeä syy-seuraussuhde työkyvyttömyyteeni. Lisäksi on tarkat paperit, ettei ennen työtapaturmaa ole ollut minkäänlaista sairautta, siis terve ihminen, ja mitään sairauteen selittävää syytä ei ole kyetty osoittamaan vakuutusyhtiölle. Mutta - tämäkään ei ole riittänyt. Miksei, kerro jo mopo.nen Sinä se syy, kun olet niin ahkeraan yrittänyt mobilosoida näitä totuuden mukaisia kirjoituksia.
Miten mopo.nen ed. väittää, että maassamme tapahtuu rehellinen ja oikea menettelytapa todeta syy-seuraussuhteen oikeellisuus? Jos ei ole tietoa ja kokemusta, ei pidä lähteä soitellen sotahan.
Olen saanut henkilökohtaisesti nyt muutamalta kansanedustajalta viestin, tietävät tämän sivun kirjoittelut totuudenmukaisiksi, yrittävät lomiensa jälkeen tehdä asialle jotain. Mutta se ei riitä, että yritetään, on tehtävä.
Ovat ainakin vakuutusoikeudessa tarpeettomia, koska vakuutusoikeus ei ota potilaan todisteita huomioon tehdessään päätöksiä.
Ainoastaan vastapuolen todisteet hyväksytään näytöksi ja niiden perusteella potilas
häviää aina.
Suurin syy tähän on, että vastapuolen mieleinen henkilö, tuomarinvalan vannonut vakuutuslääkäri istuu yhtenä tuomarina vakuutusoikeuden jaoksessa, mikä asiat päättää.
Vielä joku väittää ja itsekin uskoo, että vakuutusoikeus on puolueeton tuomioistuin!!
Kaiken huippu on, että vakuutusoikeuden päätökset perustuvat VAKUUTUSLÄÄKETIETEESEEN, mikä on vakuutusyhtiöiden keksimä tiede, samanlainen kuin aikanaan USA:ssa tupakkateollisuuden keksimä lääketiede, josta vääryydestä tupakkateollisuus jäi kiinni -90 luvulla.
VAKUUTUSLÄÄKETIEDE on vakuutusyhtiöiden rahasampo, sillä vakuutusyhtiöt ovat rahastaneet tuomioistuinten avustamana sairaita ja vammautuneita ihmisiä vuosikymmenet.
Kaikkein pahinta asiassa on, että kaikki 200 kansan valitsemaa kansanedustajaa tietävät tämän rikollisuuden olemassaolon, mutta yksikään heistä ei tee mitään sen lopettamiseksi.
"Kaikkein pahinta asiassa on, että kaikki 200 kansan valitsemaa kansanedustajaa tietävät tämän rikollisuuden olemassaolon, mutta yksikään heistä ei tee mitään sen lopettamiseksi. "
Ehkä ne kansanedustajat ovat kuitenkin toista mieltä, koska mitään muutos ei tapahdu.
mopo.nen, olet yli-ihminen, huomasit mistä koko homma johtuu:"Ehkä ne kansanedustajat ovat kuitenkin toista mieltä, koska mitään muutos ei tapahdu."
Ei sentään yli-ihminen :)
Asiahan on näin:
Nykylainsäädäntö ja tapaturmavakuutuslaki sekä ehdot eivät salli että tapaturmanvakuutuskorvauksia tai korvauspolitiikkaa muutettaisiin radikaalisti helpottamalla eläkkeelle pääsyä tapauksissa jossa tapaturmaan liittymätön sairaus on tosiasiallisesti työkyvyttömyyden syy.
mopo.nen luulin hetken, että olisit ymmärtänyt, mistä tässä kirjoitusketjussa kirjoitetaan, mutta et sittenkään ymmärtänyt. Kirjoitit:
"Nykylainsäädäntö ja tapaturmavakuutuslaki sekä ehdot eivät salli että tapaturmanvakuutuskorvauksia tai korvauspolitiikkaa muutettaisiin radikaalisti helpottamalla eläkkeelle pääsyä tapauksissa jossa tapaturmaan liittymätön sairaus on tosiasiallisesti työkyvyttömyyden syy."
Ymmärrätkö, että kaikki tapaturmat eivät koskaan parane? Ei ihmisen tarvitse välttämättä kuolla tapaturmassa, vaan hän voi todellakin vammautua loppuiäkseen työkyvyttömäksi!!!
Nämä loppuiäkseen vammautuneet ovat nyt puolustamassa oikeuksiaan vakuutusyhtiöitä vastaan. Ei kukaan ole ollut vaatimassa eläkkeitä sairauksien tähden, kyllä hoitavat lääkäritkin ymmärtävät, koska kyseessä on tapaturman aiheuttama työkyvyttömyys tai sairauden aiheuttama työkyvyttömyys. Paljasta nyt vielä lisää tyhmyyttäsi ja kerro, miten terveelle ihmiselle syntyy parantumaton hermovaurio? Syntyykö sellainen esimerkiksi helpommin sohvalla maaten vai ihmisen jouduttua vaikeaan onnettomuuteen työssä tai liikenneonnettomuudessa tai lääkärin leikkauksessa vahingossa tekemään väärään puukon viiltoon?
Kerropa vielä, miksi vakuutusyhtiö maksaa tapaturman tai liikenneonnettomuuden jälkeen yli kaksikymmentä vuotta vammautuneelle tapaturmasta johtuvat monen tuhannen euron kipulääkkeet joka vuosi?
Eihän vakuutusyhtiö korvaa sairaudesta johtuvia kipulääkkeitä!!!!!!!!
"Kerropa vielä, miksi vakuutusyhtiö maksaa tapaturman tai liikenneonnettomuuden jälkeen yli kaksikymmentä vuotta vammautuneelle tapaturmasta johtuvat monen tuhannen euron kipulääkkeet joka vuosi? "
Kivut johtuu tässä tapauksessa tapaturmasta tai liikenneonnettomuudesta.
Miksi vakuutusyhtiö on evännyt kaikki muut tapaturmaan liittyvät velvoitteensa?
Tapaturmalain mukaan vammautuneelle pitää maksaa tapaturmaeläkettä, joka on 85% palkasta, kunnes vammautunut täyttää 65 vuotta ja senjälkeen eläkkeen määrä on 70% palkasta loppuiän ajan.
Liikenneonnettomuuden uhrille maksuprosentti on 100.
Vakuutusoikeus hylkää lähes 100%:sti kaikki tapaturmasta johtuvat tapaturmaeläkehakemukset, osin siitä syystä, että vakuutusoikeuden jaoksen yhtenä päättäjänä toimii tuomarinvalan tehnyt vakuutuslääkäri!!
Lisäksi tämä jaoksen ja siellä asiantuntijana toimivan vakuutuslääkärin kaikki asiaan liittyvät keskustelut ja lausunnot ovat potilaalta lain suomin keinoin salattuja!!
Vieläkö sinä tai joku muu uskoo, että vakuutusoikeuden toiminta on puolueetonta ja rehellistä, kun vakuutusoikeuden päätöksiä ei perustella ja oikeudenkäyntiaineisto vielä salataan potilaalta?????????
Härnää tahallaan eikä osaa edes hävetä. On kuule bvusiness-mies.
meinaan mopo.sella. Ei pystynyt mopo.nen enää vastaamaan mitään Ainon kirjoitukseen, eipä silti, niinhän asiat on kuten Aino kirjoitti.
En halunnut jäädä 20 v ennen aikojaan eläkkeelle. Saan 60 % entisistä tuloistani. Enkä koskaan enää kykene tekemään töitä, mutta silti en saa työtapaturmastani laillista 85 %. En ymmärrä, mitä tein, jotta sain suomalaisen lottovoiton, jäin ja jouduin väliinputoajaksi, vammauduin ja vielä töissä. Ja siitä "riidellään", vaikka työtapaturma-asiat eivät lain mukaan edes ole riita-asioita.
Ja vaikka tuloni ovat pudonneet, veroni ovat nousseet, koska eläkkeeni ylittää eläkevähennyksen määrän. Eikö sitä sitten voi korjata, jotta edes luvatut veronalennukset kohdistuisivat jokaiselle. Nyt minunkaltaiseni jäävät nuolemaan sormiaan, verot nousikin, eivät pudonneet ja media on hiljaa tästä syy-yhteydestä, eläkevähennyksen korjaamisen tarpeesta.
Minusta tämä maa on heikompia sortava. Jos isopomo vammautuu, hänelle tulee heti ilman kiistoja eläkkeet, ei tarvi korvallisiaan raapia. Mutta pieni ihminen, on heittopussi suuressa viisaudessaan olevien päättäjien taholta. Niillä on sitä massia, eivätkö mihin sitä tuhlaavat, Tiitinenkin miettii isolla palkalla, miten prameaksi saisi eduskunnan 100-vuotisjuhlan.
Mönkäre kyselee, miksi köyhyyttä on, onkohan hän lienee jotenkin vajaaälyinen.
tarkootan sitä tietoo. On rivikaapalla kirjootettu syitä ja taas alakaa alusta koko jutun viäntö. Lueppa nyt ookein silimäklasies kanss, mittee tiällä on haluttu siun kaltaaselles kertoo, ota hyvä immeinen jo opiks.Mittee sitä asjaa viännät, miettisit vähä.
Mielestäni Mönkäre on ministerinä täysi nolla, tämä kertokoon kaikki.
Nyt puhutaan, miten tärkeää on saattaa työttömät työterveyshuollon piiriin, jotta yhteiskunnalle ei tule suurempia lääkärilaskuja hoitamattomista mahd. sairauksista. Hyvä niin.
Silti päättäjät eritoten Mönkäreen ministeriö oikeusministeriön kanssa olettavat, että ongelmat on maton alle laastu, kun vammautuneet, joilla olisi lakisääteinen oikeus saada vakuutusyhtiöiden taholta kuntoutus (on ollut vakuutukset työnantajalla voimassa), on jätetty vailla minkäänlaista oikeusturvaa. Terveyskeskuslääkärit ovat melkein nollapisteessä, koska heidän tietotaitonsa ei riitä hoitamaan erikoisalan lääkärille kuuluvia vammautuneita potilaita. Näin nämä vammautuneet vähitellen masentuvat, syrjäytyvät ja jäävät kaiken mahd. tuen ulkopuolelle. Harva jaksaa sieltä ponnistella ja pitää puolensa byrokratiaa vastaan. Samalla saatetaan varmasti koko perhe vähitellen köyhyyden ja masennuksen piiriin.
Tällä viikolla puhutaan natsisaksan kauheuksista viime sodan aikana. Kun ihmiseltä viedään missä maassa tahansa tietoisesti ihmisarvo, rinnastan Auschwitzin kokemukset lähes samaan, miten maassamme hylätään selkeät syy-seuraussuhteet nimenomaan vakuutusoikeuden kautta ja nämä ihmiset tietoisesti uhrataan syrjätymisen ja hylkäämisen tielle.
Kun aikaa laitetaan eteenpäin, miten nykyisten Mönkäreen ja Koskisen käy, kun kansa alkaa tajuta, millaisen häpeän nämä ministerit ansaitsevat ja miten ovat julmasti antaneet välinpitämättömästi kohdella oikeuslaitoksen vammautunutta ihmistä. Eivät ole puuttuneet epäkohtiin vaan antaneet vakuutusyhtiöiden kikkailla huonon jaj puutteelisen lain kautta.
On turha puhua, että vakuutusoikeus ja vakuutuslääkärit toimivat lain puitteissa. Jokainen vähääkään asioita tietävä on myös tietoinen, että tämä on nykyisin maassamme täysin sallittua välinpitämättömien laillisuusvalvojien taholta eikä eduskunta rohkene ottaa asiaa esille ja korjata lakeja, koska muutama lääkäri-kansanedustaja etupäässä vastustaa omalla auktoriteetillaan lain uudistamista.
Kaikki mielivalta loppuisi välittömästi, kun lakiuudistus tehtäsiin ja tarkennetaan laillistettu lääkäri-lauseen loppuosakin. Silloin maamme lähtisi rehelliselle ja oikeudenmukaiselle ihmisarvoa kunnioittavalle tielle. On häpeä oikeuslaitoksellekin, että sallivat urologin olla asiantuntijana pääkallon vammassa tai paksunsuolen erikoislääkärin vastaan niskarangan murtumassa tai pitkään työelämästä eläkkeellä olevan toisen alan lääkärin tietoisesti kääntää lauseita KO:lle.
Nykyiset ministerit jättävät omille lapsilleen ja perheilleen ja ympäristölleen häpeän viestin, tällä tavalla he mahdollistivat ihmisen ja hänen perheensä alasajon.
Näillä sivuilla esiintyneet ihmiset ovat ihmisarvon esille ottaneita. He ovat kuin uudenajan ihmisiä, jokaisella, vammautuneellakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Jos vuosien saatossa ansaitun kotinsakin joutuu myymään saadakseen ne hoidot ja palvelut, asunnon päänsä päälle ja miten on aiemmin ennen tapaturmaa elänytkin, kaikesta nyt luopuneena, on jossain vakava häiriö. Jos kansanedustajat vaikenivat ja ryhmäkurille altistuivat 2001 nälkälakon aikana, on uusien edustajien muistettava, että kansan muisti voi joskus olla pitkäkin. Maassamme on sananvapaus.
Joka päänsä nöyränä laskee alas ja ajattelee Saksan hirmutekoja, muistutan vielä kerran, suomalaisen lakisääteisesti vakuutetun työntekijän vammautuessa ja joutuessa vastoin tahtoaan työttömäksi, vailla lakisääteisiä kuntoutusmahdollisuuksia ja saada ote takaisin elämäänsä, ihmisarvoonsa, on SUURIN HÄPEÄPILKKU SUOMALAISESSA EDUSKUNTATYÖSSÄ.
Toivon, että mopo.nen-nimimerkki vaikenee nyt, koska osoittaa jatkuvasti senlaatuista lähimmäisen aliarvioimista, että aikuisen on tajuttava, milloin suunsa sulkee.
Foorumi softa estää vastamasta Jusun kysymykseen ja ehdottaa uutta keskustelua.
Tähän kirjoitukseen ei tarvitse kommenttia.
Tälläkin palstalla on tuotu esille ongelma, miten pitkään eläkkeellä ollut vakuutuslääkäri-nimikkeellä oleva vanhus oli TEO:n ns. asiantuntijana potilaan työkykyarviossa. Lisäksi on käynytilmi, että asiakirjojen tekstiä oli muutettu päinvastaiseksi KO:lle vain saadakseen näyttämään asian kielteiseksi. Mielenkiintoista tämänkaltaisessa asiassa on tamperelaisen ylilääkärin kommentti yleisön osaston kirjoituksessa mm. näin:
Uuden eläkelain mukaan työntekijä voi jatkaa työssä olemista 68 ikävuoteen saakka ELLEI YMMÄRRÄ IRTISANOUTUA SITÄ ENNEN.
Työnantaja ei voi pakottaa työntekijää lähtemään eläkkeelle, mikäli ulkoisesti omaa terveyden kriteerit. Näin tullaan tosiasialliseen tietoon, yliopiston lääketieteen professorit pitävät tiukasti kiinni oikeuksistaan saada jatkaa viimeiseen kuukauteen asti,mitä laki sallii. Ympäriltä on jouduttu delegoimaan tärkeitä töitä nuoremmille jne. Vastuullisia lääkärilausuntoja annetaan muille tahoille ja nämä lausumien pyytäjät eivät edes ole välttämättä tietoisia, millainen todellinen nykytilanne on ko. professorilla tai muuten korkeassa iässä olevalla lääkärillä.
Kuka haluaa mennä leikkaukseen, jossa operaation suorittaa kädet vapisten 63 vuotias kirurgi, kaihikin on silmissä, viimeisten opintojen tiedot ovat 30 v vanhoja jne. Ennen siis toimi kollegiaalisuus lääkäreiden keskuudessa. Entä nyt?
Varsinkin oikeusistuimet ja ennenkaikkea sosiaalivakuutustuomioistuimet ovat syyllistyneet luvattomasti eo. kaltaisiin seikkoihin, koska heille on ollut tärkeätä saada vakuutuslääkäri, jolla on "korkea" meriitti takanaan, viis siitä, onko meriitti päivitetty enää vuosiin tai vuosikymmeniin, mutta näillä vanhentuneilla tiedoilla kuitenkin tehdään ihmisen elämän yhtä tärkeintä päätöstä, saako eläkepaperit vai laitetaanko mieron tielle.
Jokainen vastuunsa tunteva viranomainen, koskee myös sos. terv. ministeriötä, ajattelee ja hyväskyy sen tosiasian, että hylkypäätöksen saanut vammautunut työntekijä ajetaan varmasti ja hitaasti perheineen syrjäytymisen tielle. Hänestä ei ole enää "hyötyä yhteiskunnalle", saa siis mennä.
Elämä on kovaa, julmaa ja itsekukin voi meistä joutua tähän asemaan. Harva on se ihminen,joka jaksaa sieltä syrjäytymisen ahdingosta enää nousta ja puolustaa ihmisarvoisen elämän oikeuksia.
Oi aikoja. Tuotevalvontakeskuksen ylitarkastaja ei tiedä, mitä asialle pitää tehdä, jos olutta myydään 10 senttiä/tuoppi. Lääninhallitus pyytää sos.ministeriötä apuun. Ja sieltä tulee pallo takasin, VALVOVAN VIRANOMAISEN PITÄÄ TEHDÄ PÄÄTÖS, JOSTA AIKANAAN VOIDAAN VALITTAA. ????
Näin toimii maamme virkamiehet monissa asioissa. Tehdään päätös, joka ei perustu lakiin.
Tästä seuraa mm., että laki ei tunne menettelytapaa, missä vammautunut työtapaturman uhrin vakuutusyhtiö voi suvereenisesti ilmoittaa eteenpäin ylemmälle valituselimelle, että työkyvyttömyys johtuu vielä määrittelemättömästä sairaudesta, mikä ei ole työtapaturman syy. Siis annetaan asian mennä siten, että laki ei tunne tämänkaltaisuutta, mutta valittakoon eteenpäin. Laki ei yksityiskohdita sitä, että vakuutusyhtiön on itse näytettävä toteen tämä mahd. sairaus, jota hänellä tosiasiallisesti eiedes ole. Laki edellyttää, että virkamies osaa käyttää järkeä. Mutta - valittakoon, päättää virkamies.
Näin ihmiset pakotetaan valittamaan vakuutusyhtiöiden jne. valituksista. Näin virkamies, myös vakuutusyhtiön ylilääkäri toimii virkamiehen vastuulla työtapaturma-asioissa, työllistää useita kymmeniä toisia virkamiehiä ja lisää ennestäänkin ruuhkautuneita oikeuslaitoksia.
Kun tälle valitusrumballe lasketaan hinta, niin se on melkoinen. Ja vain siksi, että joku virkamies on saanut päteä, ainakin omasta mielestään. Valitettavasti systeemi on siten, että 1. virkamies on tämä vakuutusyhtiö.
LAKI EI KIELLÄ VIRKAMIEHELTÄKÄÄN JÄRJEN KÄYTTÖÄ, JOS SITÄ NYT SATTUU OLEMAAN.
Kauankohan nykyisillä virkamiehillä on kanttia antaa systeemin toimia näin. Kenellä alkaa hiki valua niin paljon, että jotain tarttee tehrä.
Niin, olihan se pakko Paunionkin puuttua asiaan, kun männä vuosina vakuutusyhtiön sama lääkäri, joka epäsi päätöksen vakuutusyhtiössä, tuli ja istui tapaturmalautakunnassa ja vakuutusoikeudessa eli hylkäsi oman hylätyn päätöksensä. Toppi sillekin tuli. Mutta kaveria ei jätetä. Sanoo entinen resitentti.
Ja - paljonko vapaamuurariveljesys tässä on mukana, kaveria ei jätetä, muut kärsikööt.
Se on äänestäjien "itsensä aihauttama" tämä ministeri,joka on hallituksissa kuin tauti.
Kukahan lie?
Jos työtapaturman uhri on ihmetellyt, miksei ay-toiminta ja nimenomaan niiden juristit tämän enempää auta uhria, syy voinee löytyä työeläkeyhtiöiden sivuilta. Mielenkiintoista, miten sulassa sovussa hallintoneuvostossa istuu SAK:n Ihalainen, Metallin luottamusmies jne. Selailemalla enemmän näitä eri työeläkeyhtiöitä, löytyy yhä enemmän nimiä, jotka kertovatkin todellisen syyn. Ei eduskunta voi säätää sellaista lakia, että saadaan nämä mielettömyydet poistettua eli vakuutusoikeuslakiin lisälauseen korjaus: laillistettu lääkäri, joka on potilaan vamman tai sairauden alan tuntema erikoislääkäri.
Jos EK:n Fagernäs ja ay-pomo istuvat kaffeella vierekkäin, haukkaavat rasvaisesta munkkipossusta palaset, imevät sormet puhtaiksi ja taas hörpätään kaffeeta ja ollaan kavereita, kyllä niistä sopimuksista päästään sopuun. Unohdetaan nämä uhrit, ei se enää liikuta Fagenäsiä todellakaan, mutta - Ihalainen voisi vähän miettiä, maksaako tämä uhri enää jäsenmaksuaan.
Miettiä siis kannattaa työssäolevat, siirryttykö jo Loimaan piikkiin jäsenmaksuinenne. Ei ay edes turvaa juristiapua.
Kun nälkälakkolaiset aloittivat marrask. 2001 eduskunnan edessä nälkälakon, olivat nämä urheat suomalaiset vakavasti otettava riskiryhmä. Joka päivä jouduttiin käyttämään vahvoja särkylääkkeitä siedettävän jonkintasoisen arkielämän jaksamisessa.
Soitin kirkon eräälle kirkkoherralle ja pyysin tulla keskustelemaan kanssamme ennen kuin annamme asian julkisuuteen, nälkälakko alkaa. Huoleni oli, että miten itsekunkin ns. oma hengellinen elämä on siten, että tapahtuu sitten mitä tahansa, halusin hengellisenkin puolen kuntoon.
Mielenkiintoista, miten minulle soitettiin ko. kirkkoherran taholta. Hän ilmoitti, ettei halua olla missään tekemisissä kaltaistemme ihmisten kanssa. Kun kysyin, millä perusteella kirkko on sotaan lähtijät siunannut jne, hän vain toisti, että sotaan lähteminen on kunniakasta isänmaallisuutta ja sotapojat tarvitsivat kaiken tuen myös kirkon taholta. Mutta - me olimme rettelöitsijöitä, jotka emme kunnioita voimassaolevia lakeja vaan vaadimme jotain muuta.
Tämä keskustelu on hiertänyt mieltäni nämä vuodet, erosin kirkosta vuoden vaihteessa nyt. Kesti siis 3 v miettiä tämän kirkkoherran lausumia, ennenkuin olin valmis eroamiseen. Säästän veroissani nyt ainakin pienenä eläkeläisenä kirkollisveron. Annan, jos haluan kolehtiin. Käyn ed. kirkossa, mutta valikoiden. Minua ei enää kiinnosta tämäntasoisten kirkkoherrojen juhlapuheet.
Olen ymmärtänyt, että Kelan tulisi tarkkaan tutkia, miten sen euroja käytetään kansalaisiin. Miksi siis Kelan ylilääkäri Antti Huunan-Seppälä sallii eurojen ottamisen Kelalta ja suojelee vakuutusyhtiöiden euroja mm. työtapaturman uhrien oikeusjutuissa.
Kun vammautunut on alasajettu taloudellisesti, hänhän yleensä joutuu Kelan luukulle jossain muodossa. Asumistukiasiat tulevat eteen, jossain on asuttava, omaisuus on realisoitu jne. On todellisuudessa täysin selvää, että vammautuneelle on osoitettu selkeä syy-seuraussuhde vamman muodostumisessa monen hoitavan tahon kautta, mutta kun...
Näin vakuutusoikeuden hylkäävän päätöksen jälkeen tulee Kela kuvioon mukaan.
Miten Huunan-Seppälä todistaa Kelan ylijohtajalle,joka on myös lääkäri, miksi Kelaa rasitetaan todellisuudessa vakuutusyhtiölle kuuluvissa maksuissa, jopa kuntoutuksesta jäämisien kautta työkyvyttömäksi loppuelämäksi.
On tunnettua, että valtiokonttori on tarkka euroistaan ja markoistaan. Niin pitääkin olla. Mutta mutta - miksi valtiokonttori ei ole hanakka vaatimaan vakuutusyhtiötä työtapaturmissa perustelemaan hylkääviä päätöksiään todellisesti. Miten se voi olla riittävä peruste, miten nykyisin ilman perusteluja vakuutusyhtiö pääsee maksuvelvoitteistaan. Valtiokonttori - herätkää.
Valtiokonttorikin siis maksaa kansalaisten toimeentuloa kummallisesti mutkan takaa. Miten STM selittäisi tämän mutkan? Paljonko vakuutusyhtiö palauttaa vai miten nämä työnantajamaksut kattavat todellisuudessa vammautuneiden kulut vakuutusyhtiöiden kautta. Mikä on todellisuudessa ja onko valtion osuutta paljonko, jos vamma hyväksytään vakuutusoikeudessa.
Jos henkilö vammautuu liikennevahingossa, hänen haittaluokituksensa on hyvin paljon erilainen kuin vastaavalla tavalla työtapaturmassa vammautuneen.
Tutkimalla uutta lakia HE 250/2004 vp en vielä jaksanut selvittää, onko muutosta nyt tulossa vai ei.
Lopputulos näyttää olevan silti, että liikennevahinko-vamma on taloudellisesti "arvokkaampi" ja korvauksia tulee enemmän kuin muilla tavoin. Tutkimattomat ovat herra sinun tiesi, tarkoittaa maallisia herroja kylläkin.
Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimien lainmukaisuutta.
Riittääköhän eduskunnassa halua/voimia/rohkeutta moiseen työhön. Lopputulos voi olla merkittävän kummallisen erikoisen mielenkiitoinen tapaus? !!!
Yleisönosastokirjoituksessa tänä aamuna todetaan, että historian toistuvuus on joskus hyvin häkellyttävää. Mainittiin vanha "kätilöopisto-oikeudenkäynti".
Sitähän käytiin pitkään ja hartaasti, koska syytettyinä oli joukko silloisia kansakunnan nokkamiehiä. Kansalaiset suhtautuivat koko oikeudenkäyntiin epäilevästi, ei korppi korpin silmää puhkaise.
Oli silloin yksi mies, pastori, joka totesi em. jutussa mm., että "oikeutta käydään niin kauan, kunnes ystävät tulevat vastaan".
No, yleisradio hyllytti tämän totuudenhakijan. Olettivat, että valikoiva vaikeneminen on kultaa.
Entä tänään nämä työtapturmien uhrit ja vakuutusoikeus ja sosiaalituomioistuimet. Nyt on pakko todeta, että miksi väen vängällä tungetaan sellaisia henkilöitä, kuten vakuutuslääkäreitä, vanhoja, lääketieteen kehityksestä poisjääneitä, paperilääkäreitä, johtajaylilääkäreitä asiantuntijoiksi. Jopa vakuutusyhtiön pääjohtajat ovat vakuutuslautakuntien hallinnossa mukana. Vakuutusyhtiöiden toiminta on törkeää, läpinäkyvää, mutta kun ei osata/haluta jäävätä näitä pois. Itse sitä eivät tee. Valtiovalta suojelee jostain syystä. Siis samako kuin kätilöopistojutussa aikanaan.
Onko Suomessa todella niin vähän asiantuntijalääkäreitä, ei vakuutuslääkärinimikkeellä eivätkä edes huolisi sitä tehtävää, saavat liksaa muualtakin ja kunniakkaammin, että valinta osuu aina yksiin ja samoihin. Vai olisiko niin, että näillä valinnoilla halutaan varmistaa lopputulos ja sama meno voidaan taata. Vai halutaanko, että näiden täysin selvien syy-seuraussuhteen korvausten maksamattomuusratkaisujen jälkeen epävarmuus vain jatkuu ja annetaan keskustelun velloa. Ministerit tekevät omia ratkaisujaan, miten yhteiskuntaa ei-ylläpitävät saatetaan entistä kurjempaan tilaan. Köyhät köyhtyköön, mitä menivät tapaturmaan. Vrt. nyt tätä uutta eläkepäätöstä, miten lisää otetaan pois, jos työkyvytön elääkseen menee työvoimaluukulle. Kuka työnantaja todellisuudessa ottaa vammautunutta töihin. Mutta - kaikilla ei ole eläkettä esim. työeläkkeen ei työtapaturman kautta tulleena. No, vakuutusyhtiö on silloin säästänyt eläkekuluja 85 % ja työeläke on 60 % tai osaeläke. Uskomattomia ovat STM:n teot. Eikä STM edes katso voivan vaatia kuntoutusta vammautuneelle vakuutushtiön piikkiin, mihin se kuuluisikin. Voisi kurja jopa kuntoutua ja alkaa yrittämään edes vähän töidentekoa. Mutta - järjen käyttö ei ole kunniallista näköjään STM:ssä.
Onko niin, että kansakunnan kaapin päällä oleilevat eivät edes halua kantaa sitä vastuuta, mihin heitä niin monet kertovat olevansa valmiita - vaalien alla. Ilmeisesti se golf-pallokin on ihmistä tärkeämpi tai sillä sitä kuntoa kohotetaan, kellä varaa siihen sitten on. Ilman mitään kateutta, totean vain.
Vammautunut henkilö oltuaan koko aiemman elämänsä työssä saa vammauduttuaan eläkkeen joko työeläkeyhtiöltä tai vakuutusyhtiöltä, miten vain. Mielenkiintoista on se, että eläkeläiselle ei tule veronalennuksia silloin, jos tämä eläke on sen verran suuruinen, että eläketulovähennysoikeus ylittyy. Toisille tulee veronalennukset, mutta julkisuudessa ollaan mediassakin hiljaa, näillä vero nousee.
Kysyessäni verotoimistosta asiaa, he totesivat, että vaiettu salaisuus. Melkoinen on se joukko, jotka jäävät ilman veronalennuksia, mutta heille tulee lisää veronkorotusta.
Koska kirkkokaan ei tule apuun, tein ratkaisun, erosin kirkosta. Saan edes vähän kompensaatiota tähän veronkorotukseen.
Joko olisi meidän eläkeläisten koottava voimamme ja ilman politiikkaa lähteä tutkimaan, mitä mahdollisuuksia meillä on nousta suurena rintamana. Sitä varten on perustettu jo yhdistys ja jopa rekisteröitykin se.
Ilmoittautujia 1. kokoukseen, missä muodstetaan hallitus jne on: [email protected]
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Jos siellä on säädetty pähkähulluja lakeja, ei oikeuslaitos voi niitä sivuuttaakkaan.Siispä eduskunnan tulee mm. vakuutusosikeuslakia korjata siten,että ns. porsaanreiät vakuutusyhtiöiden hyväksi lainsaadännöllä korjataan.
Kun laki kirjoitetaan siten, että se mahdollistaa oikeusasteiden tulkita asioita, tulee vääjäämättömästi eteen tilanne, ja sen kyllä silloiset lainsäätäjätkin tiesivät, jolloin lain kautta ei katsotakaan heikomman osapuolen etuja eli vammautuneen vaan asiat jyrätään siten, kuin laki mahdollistaa.
Nyt eduskunnan on ryhdistäytydyttävä ja hyväksyä uusi lakimuutos vakuutusoikeuslakiin: laillistettu lääkäri, joka on potilaan vamman tai sairauden alan erikoislääkäri.
Näin pieni sivulauseen korjaaminen veisi ainankin vähän asioita eteenpäin nykyisen aivan hullun lain kautta. Maha- ja suolistosairauksien erikoislääkäri on vakuutusyhtiön kautta sanelemassa päänuppinsa satuttaneen ihmisen asiassa jne.
Vielä Kelasta. Miksi Kelan ylilääkäri sallii Kelan luukulle näitä kaltoin kohdeltuja vammautuneita ihmisiä. Missä on Puhakka ja kuntoutusmahdollisuudet? Entä miksi Puhakka ja Huunan-Seppälä eivät ohjaa näitä vammautuneita vakuutusyhtiön puolelle, sinne ne kuuluvat työtapaturma-asioissa.
Laki uusiksi ja mielettömyydet poistettavaksi.
Kuka pakottaa työskentelemään niin, että tapaturma sattuu? Sinun oma ahneus vai työnantajan ahneus? Kummassakin tapauksessa vastaus on väärin ja tapaturman uhri on syyllinen itse. Kukaan ei pakota työskentelemään vaarallisissa olosuhteissa, meillä suomessa on työehtosopimus ja työturvallisuus määräykset.
Mieti kahdesti, ennenkuin päästät jatkossa tekstiäsi. Kun et tiedä, milloin työtapaturma tulee, on viisasta olla vaiti. Vahinko ei tule kello kaulassa. Mitenkähän 200 kg kaappi pudotessaan niskaan voi tehdä tapahtunutta tekemättömäksi. Ei siinä lopputuloksessa auta edes Maamme laulu eikä Porilaisten marssi, tapahtunut mikä tapahtunut.
Kannattaa miettiä jatkossa, ettei sammakoita tule suusta.
Saamme seurata Sonera-oikeudenkäyntiä ja sen julkisuutta. On täysin perustuslain vastaista,että vammautuneet ihmiset eivät saa käydä oikeutta maassamme siten, että oikeudnkäynti on julkista. Sosiaalivakuutustuomioistuin on mahdollista ollut 1000-luvulla, mutta nyt eletään 2000-lukua. Eikö mikään ole muuttunut.
Tavallinen kansa ei pätkääkään välitä, onko isokenkäisten puheluja kuunneltu. Mutta kansa välittää siitä, että niiden perustoimeentulo on salattu jonkun vanhan lain mukaan eikä ministerit halua asiaa muuttaa.
Tapaturmalautakunnan ja vakuutusoikeuden oikeudenkäynnit julkisisksi ja vastapuolen lääkärit selkokielellä perustelemaan, miksi ovat eri mieltä kuin selkeät syy-seuraussuhteen toteennäytetyt tutkimukset.
Kuka on se HÄN, joka pelkää, että laillisuus tulee päivänvaloon? Onkoo HÄN demari vai kuka? Ainakin oikeusministeri ja sos.ministeri ovat demareita.
Todistamaan sekä tapaturmalautakuntaan että vakuutusoikeuteen todistajan valan tehneinä, samoin kuin potilaan todistajatkin!!
Oikeudenkäynnit julkisiksi, nykyinen keskiaikaan verrattava ikvisitio lopetettava!
Kyllä loppuisi vakuutuslääkäreiden valehtelu, koska väärästä valasta joutuu pahimmassa tapauksessa lukemaan tiilenpäitä.
toivottavasti aiheesta keskustellaan huomenna eduskunnassa vihdoinkin vakavasti.
Saako tapaturmaisesti vammautunut oikeutta?
Pienoisseminaari eduskunnan Kansalaisinfossa
Keskiviikkona 6.6. 13.00-15.30
Eduskunnan Pikku Parlamentin Kansalaisinfo (Arkadiankatu 3, 00100 Helsinki
Kenen etua ajavat vakuutusoikeuden ja vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkärit? Mitä voidaan tehdä, että tapaturmaisesti vammautunut saa asiassaan puolueettoman ja oikeudenmukaisen käsittelyn?
Aiheesta alustavat vakuutusoikeuden ylituomari Juha Pystynen, tapaturma-asioita ajava juristi, oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen, tapaturmapotilaiden lääkäri neurologi Olli Tenovuo.
Keskusteluun osallistuvat edellisten lisäksi tapaturmaisesti vammautuneiden edustajat Kalevi Hautakangas, Mirja Hemminki ja Niina Koskela.
Tilaisuutta isännöivät eduskunnan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti ja kansanedustajat Jari Lindström.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Kahvitarjoilut.
Lämpimästi tervetuloa!
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Lähde: Helsingin Sanomat 4.6.2012 – sivu A7
------------------------------------------------------
Korruptiosta ja perustuslakirikollisuudesta Suomessa 2012 lisätietoa:
KESKIVIIKKO, HELMIKUU 27, 2008 - Vakuutuslääkäreiden toimien tuottavuus vakuutusyhtiöille
http://ajankuva.blogspot.fi/2008/02/vakuutuslkreiden-toimien-tuottavuus.html
KESKIVIIKKO, HEINÄKUU 04, 2007 - Yhteenvetoa nelikantaisesta lainsäädäntömallista
http://ajankuva.blogspot.fi/2007/07/yhteenvetoa-nelikantaisesta.html
TORSTAI, KESÄKUU 17, 2010 - Vaalirahoituksen salaisuudet julki koko 2000-luvulta
http://ajankuva.blogspot.fi/2010/06/vaalirahoituksen-salaisuudet-julki-koko.html
Työssään pysyvästi vammautuneiden itsemurhat ovat edelleen vaiettu asia. Kiitos noista edeltävistä tiedoista. Pystyvätkö edes perussuomalaiset murtamaan näin ison ja härskin vastustajan?
Jotain lienee tapahtumassa. Eero Hyvärinen. Muun muassa Kalle Palanderin luottolääkäri paljastunut vakuutuslääkäriksi. Vakuutusoikeuden ylilääkäriksi. Vastaanotolle pääsee mm. Mehiläisessä Helsingissä.
Lisää netin hakukoneiden avustuksella:
vakuutusoikeuden ylilääkäri eroaa