Hei vaan täältä näytön ääreltä!
Elämä on yhtä pohdintaa. Olenko oikeassa työssä? Olenko oikean ihmisen kanssa vai pitäisikö ryhtyä taas sinkuksi. Pitäisikö aloittaa uusi harrastus vai mitä tekisin?
Olen tapaillut jo monta kuukautta erästä henkilöä. Tapailemme pääosin viikonloppuisin koska asumme eri kaupungeissa ja ikäeromme on alle 10 vuotta. Tutustuimme, koska meillä oli hiukan samankaltaiset elämäntilanteet.
Itse olen mielestäni elämää nähneempi ja olen melko varma siitä millaisen miehen itselleni haluaisin. En vain ole vielä varma siitä että onko hän se oikea, vai taas yksi suhde joka ei kestä vuosia.
Elämä lievästi sanottuna harmittaa välillä rankemman kautta. Työssäni olen turhautunut, ahdistunut, jo pelkkä tiettyjen työntekijöiden nimien näkeminen työvuoron alussa paperilla saa sykkeen korkeammaksi, eikä ihastuksesta. Laitappa siihen eteen v -kirjain!
Vapaa-ajallani siis koetan välttää ihmisiä töistäni, mikä yleensä auttaa olooni.
Parisuhteissa olen saanut kokea onnen huumaa, intohimoa mutta myös suuria pettymyksiä, inhon ja katkeruuden tunteita. Ei koskaan enää, mietin itsekseni, kunnes taas ihastun johonkin, johon ei koskaan joko ollutkaan mahdollisuuksia tai joka osoittautui enemmän sammakoksi tai mammanpojaksi kuin sellaiseksi mieheksi jonka luulin hänen olevan!
Vika varmaan on minussa. Toivon liikoja, etsin vääristä paikoista? Ja voi kauhistuksen kanahäkki, kun en todellakaan ole edes treenaattuvartaloinen tai trendikkäästi pukeutunut, meikattu parikymppinen tytöntyllerö. En myöskään pidä siitä, että pitäisi koko aika olla kaikenlaisten teknisten vempaimien kimpussa. Lukuunottamatta elokuvien katsomista ja vaihtelevaa netin selailua töiden jälkeen ja välillä mailien kirjoittamista.
Koska en ole langanlaiha, tai normaalivartaloinen ja ikääkin on kertynyt, tuntuu että tämä oli tässä. Pitäisikö minun alistua siihen, että olen jo parasta ennen-päiväyksen kauan sitten ohittanut ja ehkä minun olisi vain parasta olla yksin. Eipä sitten tulisi turhaan tuhlattua aikaa, energiaa tai mitään varoja taas yhteen kundiin joka ...jatka toki lausetta jos keksit siihen jatkoa?
Haluaisin matkustaa vielä monta kertaa ja matkaseura olisi tervetullut. Sellainen, jonka kanssa olisi helppo jutella ja saisin olla oma itseni.
En halua mitään miestä elätettäväksi, en ole äitityyppi ja pidän siitä jos mies on tietyllä tapaa siisti kotonaan.
Olisi myös hienoa tuntea vielä kerran olevansa oikeasti jonkun NAINEN. Tällä hetkellä tunnen olevani enemmän vain naiskaveri jonka kanssa hengailla.
Harkitsen selibaattia. Nykyinen tilanteeni kun on jo lähellä sitä. En ole tottunut siihen määrään mitä saan, joka on aivan liian vähän. Saman saisin niin sanotusti omalla kädellä tai leluilla ja vieläpä pidempään.
Pitäisikö tehdä kokonaisvaltainen elämänmuutos? Voi miten inhoankaan tuota sanaa kokonaisvaltainen! Mistä sekin tuli mieleeni, jostain mainoksesta. Pois! Katoa!!
Mistä siis aloittaisin?
Alanko tekemään kävelylenkkejä töiden jälkeen? Irtisanonko itseni ja toivon saavani töitä vuoden kuluessa?Varaanko itselleni tyyliekspertin joka neuvoo kädestä pitäen vartalolleni sopivat minua kaunistavammat vaatteet jotka olisivat myös kukkarolle ystävällisiä? Ostanko matkan johonkin euroopan maahan jossa en ole käynyt ja räpsin taas kameran kuvia täyteen joita ties milloin siirrän johonkin tallennusvempaimeen? Vai menenkö syvälle metsään jonne hukkaan itseni ja minua kaivataan ensiksi töissä jossa pitäisi olla tietyllä työpisteella tiettyyn aikaan?
Ehkä menen viikonloppuna luontoon kuvaamaan maisemia ja eläimiä. Ne ovat ehkä parasta elämässäni tällä hetkellä.
Terveisin not quite Shania Twain, but likes to sing her songs.
Elämä on yhtä pohdintaa. Olenko oikeassa työssä? Olenko oikean ihmisen kanssa vai pitäisikö ryhtyä taas sinkuksi. Pitäisikö aloittaa uusi harrastus vai mitä tekisin?
Olen tapaillut jo monta kuukautta erästä henkilöä. Tapailemme pääosin viikonloppuisin koska asumme eri kaupungeissa ja ikäeromme on alle 10 vuotta. Tutustuimme, koska meillä oli hiukan samankaltaiset elämäntilanteet.
Itse olen mielestäni elämää nähneempi ja olen melko varma siitä millaisen miehen itselleni haluaisin. En vain ole vielä varma siitä että onko hän se oikea, vai taas yksi suhde joka ei kestä vuosia.
Elämä lievästi sanottuna harmittaa välillä rankemman kautta. Työssäni olen turhautunut, ahdistunut, jo pelkkä tiettyjen työntekijöiden nimien näkeminen työvuoron alussa paperilla saa sykkeen korkeammaksi, eikä ihastuksesta. Laitappa siihen eteen v -kirjain!
Vapaa-ajallani siis koetan välttää ihmisiä töistäni, mikä yleensä auttaa olooni.
Parisuhteissa olen saanut kokea onnen huumaa, intohimoa mutta myös suuria pettymyksiä, inhon ja katkeruuden tunteita. Ei koskaan enää, mietin itsekseni, kunnes taas ihastun johonkin, johon ei koskaan joko ollutkaan mahdollisuuksia tai joka osoittautui enemmän sammakoksi tai mammanpojaksi kuin sellaiseksi mieheksi jonka luulin hänen olevan!
Vika varmaan on minussa. Toivon liikoja, etsin vääristä paikoista? Ja voi kauhistuksen kanahäkki, kun en todellakaan ole edes treenaattuvartaloinen tai trendikkäästi pukeutunut, meikattu parikymppinen tytöntyllerö. En myöskään pidä siitä, että pitäisi koko aika olla kaikenlaisten teknisten vempaimien kimpussa. Lukuunottamatta elokuvien katsomista ja vaihtelevaa netin selailua töiden jälkeen ja välillä mailien kirjoittamista.
Koska en ole langanlaiha, tai normaalivartaloinen ja ikääkin on kertynyt, tuntuu että tämä oli tässä. Pitäisikö minun alistua siihen, että olen jo parasta ennen-päiväyksen kauan sitten ohittanut ja ehkä minun olisi vain parasta olla yksin. Eipä sitten tulisi turhaan tuhlattua aikaa, energiaa tai mitään varoja taas yhteen kundiin joka ...jatka toki lausetta jos keksit siihen jatkoa?
Haluaisin matkustaa vielä monta kertaa ja matkaseura olisi tervetullut. Sellainen, jonka kanssa olisi helppo jutella ja saisin olla oma itseni.
En halua mitään miestä elätettäväksi, en ole äitityyppi ja pidän siitä jos mies on tietyllä tapaa siisti kotonaan.
Olisi myös hienoa tuntea vielä kerran olevansa oikeasti jonkun NAINEN. Tällä hetkellä tunnen olevani enemmän vain naiskaveri jonka kanssa hengailla.
Harkitsen selibaattia. Nykyinen tilanteeni kun on jo lähellä sitä. En ole tottunut siihen määrään mitä saan, joka on aivan liian vähän. Saman saisin niin sanotusti omalla kädellä tai leluilla ja vieläpä pidempään.
Pitäisikö tehdä kokonaisvaltainen elämänmuutos? Voi miten inhoankaan tuota sanaa kokonaisvaltainen! Mistä sekin tuli mieleeni, jostain mainoksesta. Pois! Katoa!!
Mistä siis aloittaisin?
Alanko tekemään kävelylenkkejä töiden jälkeen? Irtisanonko itseni ja toivon saavani töitä vuoden kuluessa?Varaanko itselleni tyyliekspertin joka neuvoo kädestä pitäen vartalolleni sopivat minua kaunistavammat vaatteet jotka olisivat myös kukkarolle ystävällisiä? Ostanko matkan johonkin euroopan maahan jossa en ole käynyt ja räpsin taas kameran kuvia täyteen joita ties milloin siirrän johonkin tallennusvempaimeen? Vai menenkö syvälle metsään jonne hukkaan itseni ja minua kaivataan ensiksi töissä jossa pitäisi olla tietyllä työpisteella tiettyyn aikaan?
Ehkä menen viikonloppuna luontoon kuvaamaan maisemia ja eläimiä. Ne ovat ehkä parasta elämässäni tällä hetkellä.
Terveisin not quite Shania Twain, but likes to sing her songs.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.