Mikä Yleä vaivaa?

Onko Yle Suomi pienoiskoossa? RKP ei ole hallituksessa, mutta suomalaisuuden puolue persut eivät saa aikaan mitään kuria ruotsinkielisille. Hyvä esimerkki on Yle, jonka ruotsitus jatkuu mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Tosin Yleä muutetaan samalla myös porvarilliseen suuntaan kun Kokoomuslainen Kivinen pienentää Ylen henkilistöä kovalla kädellä. Kohta kaikki ohjelmat ostetaan yrityksiltä, jotka laittavat piilomainontaa ohjelmiinsa. Ja senhän tietää minkälaisia ohjelmia yksityiset ohjelmafirmat tekevät. Siitä on puolueettomuus kaukana.
En puolusta mitään tekotaiteellista soopaa, mitä Ylessäkin on nähty etenkin suomenruotsalaisten tekemänä. Haluan puolustaa rehellisiä kaupunkikuvauksia tai maalaiskomedioita. Haluaisin myös Ylen olevan valtakunnan vahti, joka kaivaa esiin väärinkäytöksiä kaikkialta. Aina valtion ja yritysmaailman korkeimmasta päästä tavallisten ihmisten syrjimiseen tai koulukiusaamiseen. Nyt Yle on Hallituksen haastatteluineen kuin sylikissa, joka kehrää kaikelle mitä ministerit sanovat.
Eikä tavallisen kansan ääni tahdo kuulua koko ylessä. Yleen on työnnetty ohjelmia pohjoismaista, jotka ovat kulttuuriltaan hyvin samanlaisia kuin Suomi. Ja tätä kutsutaan monikulttuurisuudeksi.
Mutta suurin ihmetyksen aihe on miksi Ylen ohjelmista on puolet ruotsinkieilisiä, kun suomalaisista ruotsinkielisiksi on rekisteröitynyt vajaa viisi prosenttia. Onko Yle Suomen pienoismalli, jossa ruotsinkielinen eliitti käyttää ylintä päätäntävaltaa välittämättä kaksikymmentäkertaisesti suuremmasta kansasta?
Nähtiinhän se myös pakkoruotsin poiston aloitteesta, joka ei mennyt läpi eduskunnassa. Se kuitenkin sai läpi ehdotuksen, jonka mukaan pakkoruotsin sijaan voitaisiin opiskella muita kieliä. Tämän vuoden kesällä moni koulu oli valmis perustamaan näitä muun kielen kursseja ruotsin kielen asimasta, mutta ruotsalaismieliset edustajat ja virkamiehet sotkivat perustuslain tähän asiaan. Tosin ihmetellä täytyy miksi perustuslaki olisi pakkoruotsin poistoa vastaan, koska pakkoruotsin voimaantulossa ei perustuslakiin tarvinnut tehdä mitään muutoksia.
16121
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kun ykkösellä loppuu SVT ohjelma se jatkuu heti kakkosella

1Äänestä

"Onko Yle Suomi pienoiskoossa? RKP ei ole hallituksessa, mutta suomalaisuuden puolue persut eivät saa aikaan mitään kuria ruotsinkielisille."

YLE on eduskunnan alaisuudessa. Ei hallituksen.

Tämä on periaatteeliseti hyvin tärkeää. Puolassa ollaan siirtämässä oman valtiollisen mediatoimijan eduskunnan alaisuudesta hallituksen alaisuuteen. EU ei hyväksy tätä koska se heikentää median riippumattomuutta, ja altistaa median propagandalle (kuten on jo käynyt Venäjällä ja Unkarissa).

AINOA puolue Suomessa jonka edustajat välillä flirttailee tällaisella muutokella (tai jollakin vastaavalla jolla YLE:ä voisi ohajta poliittisesti) ovat olleet Perussuomalaisia.

Perussuomalaisten virallinen kanta on tuietysti se että YLE kuuluu olla eduskunnan alaisuudessa.

"Hyvä esimerkki on Yle, jonka ruotsitus jatkuu mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. "

Mieleinkiintoinen julistus. Tuohon pitäsi vain saada hiukan perusteluja.

Minkälaista kuria sinusta nyt tarvittaisiin? Miksi?

"Kohta kaikki ohjelmat ostetaan yrityksiltä"

Eduskunta päätti hiljattain että YLE:n on tuettava muita suomalaisia tuotantotaloja. Tämä on tärkeää, koska kaupallinen media-ala, joka siis myös työllistää ja ksavattaa bruttokansantuotetta, on jo pitkään (syystäkin) syyttänyt YLE:ä kilpailun vääristämisestä.

Tämä tarkoittaa että YLE:n on käytettävä tietty osuus tuotantorahoituksestaan ostoihin muilta kotimaisialta tuottajilta. Mutta ostaahan YLE myös ulkomaalaisilta ja niissä on "piilomainontaa" yleensä enemmän kuin suomalaisissa tuotannoissa on ollut tähän asti. Tällainen mainonta tarkoittaa vaan että osa rahotiksesta tulee ulkopuolelta. Ei siinä sen kummempaa.

"Eikä tavallisen kansan ääni tahdo kuulua koko ylessä."

Onhan meillä se iki-ihana kansanradio, jossa tottavie KANSAN ääntä kuunnellaan koko rahan edestä.

Ja kansaa kunnellaan joka eduskuntavaaleissa. Tai ainakin lasketaan äänestyslippuja.

Äänestä
  • "YLE on eduskunnan alaisuudessa. Ei hallituksen.
    Tämä on periaatteeliseti hyvin tärkeää. Puolassa ollaan siirtämässä oman valtiollisen mediatoimijan eduskunnan alaisuudesta hallituksen alaisuuteen. EU ei hyväksy tätä koska se heikentää median riippumattomuutta, ja altistaa median propagandalle (kuten on jo käynyt Venäjällä ja Unkarissa)."

    Totta on, että Yle on Eduskunnan alaisuudessa, mutta Eduskunta tukee enemmistöhallitusta, jolloin sen voi katsoa olevan Hallituksen alaisuudessa.
    Tämä ns. monikulttuurisuusteema sai Eduskunnalta jatkopestin, jonka hallituspuolueet saivat aikaiseksi, vaikka Hakkarainen olikin sitä vastaan julkisuudessa. Tosipaikan tullen hän varmaan puolsi tätä ruotsalaistamista, jota tehdään monikulttuurisuuden nimellä.
    Ja miksi tämä ruotsittaminen tapahtuu, vaikka RKP on alle viiden prosentin kokoinen puolue? Se voi tapahtua vain muiden valtaapitävien puolueiden tuella. Ja osin oppositionkin. Siksi ruotsinkielinen eliitti on valtio valtiossa ja päättää näistä asioista jopa ohi Eduskunnan.

    ""Hyvä esimerkki on Yle, jonka ruotsitus jatkuu mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. "
    Mieleinkiintoinen julistus. Tuohon pitäsi vain saada hiukan perusteluja.
    Minkälaista kuria sinusta nyt tarvittaisiin? Miksi?"

    Mielenkiintoinen julistus? Perusteluja? Ei tarvitse kuin katsoa Ylen ohjelmia, niin löydät vastauksen, mutta eihän noin aivopesty ruotsalaisuuden puolustaja ymmärrä ruotsalaistamista, koska on itse ruotsalaistanut itsensä.

    "Eduskunta päätti hiljattain että YLE:n on tuettava muita suomalaisia tuotantotaloja. Tämä on tärkeää, koska kaupallinen media-ala, joka siis myös työllistää ja ksavattaa bruttokansantuotetta, on jo pitkään (syystäkin) syyttänyt YLE:ä kilpailun vääristämisestä. "

    Onko itse tuotettu ohjelmisto "kilpailun vääristämistä"? Eikö se ole työpaikkojen luontia vakavaraisessa laitoksessa? Ja nämä ns. ohjelmien tuotantoyhtiöt taas käyttävät hyväkseen sopimuksia Ylen kanssa maksaakseen sijoittajille osinkoja ja johtajille suuria palkkoja. Eli tuottavat halvalla turhuutta ja myyvät kalliilla p**kaa.
    Nyt Yle alkaa taas ostamaan STT:ltä uutisia, joiden ostamisen se lopetti muutama vuosi sitten, koska niiden kustannukset olivat moninkertaiset omaan tuotantoon verrattuna. Tämä Kokoomuksen ja RKP:n juoksupoika Kivinen on laittanut rahahanat auki oikein todella.

    Mitä kansan ääneen tulee, niin se kuuluu vain hiljaisena muminana kaiken maailman EK:n, STK:n, RKP:n ja MTK:n toitotuksen alta.
    Eduskunta on laitos, jossa puoluekuri on melkein armeijan kurin veroista. Jos käskyt ei auta, niin ryhmäkurilla laitetaan jukurit ojennukseen. Ja nämä ryhmät ovat useimmiten tämän ruotsinkielisen eliitin muodostaman pikkuvaltion vaikutuksen alla. Myös SDP on solutettu tämän eliitin toimesta. Mutta Antti Rinne ei ehkä olekaan suoraan heidän käskyvaltansa alla, kuten edelliset puheenjohtajat. Siksi Rinteeseen on kohdistunut suuri ajojahti.

    1Äänestä

  • Valtio.valtiossa kirjoitti:

    "YLE on eduskunnan alaisuudessa. Ei hallituksen.

    Salaliittoteoriat, yms. ovat demokratiaa vastustavan fanaatikon mielipuuhia. Kyllä ottaa koville, kun ei saa oman päänsä mukaan määrätä, mitä enemmistö saisi tehdä.

    1Äänestä

"Mutta+suurin+ihmetyksen+aihe+on+miksi+Ylen+ohjelmista+on+puolet+ruotsinkieilisiä,+kun+suomalaisista+ruotsinkielisiksi+on+rekisteröitynyt+vajaa+viisi+prosenttia."Ohejmista+ja+rahoituksesta+noin+15%+on+ruotsinkielistä.+Ja+se+on+huutava+vääryys!YLE+on+valtiollinen+toimija+jonka+tulisi+noudattaa+perustuslakia.+Perustuslain+mukaan+jokainen+yksilö+on+tasavertainen.Näin+ollen+Anders+Nyströmille+pitäisi+tarjota+tasan+yhtä+paljon+kuin+Antti+Uusivirrallekin.Suomenkieliset+saavat+siis+PALJON+enemmän,+ja+kuitenkin+jotkut+heistä+KEHTAA+vielä+vaatia+lisää+epätasa-arvoa+omaa+vaakakuppia+täyttämällä+eneestäänkin.+No+raadollinen+totuus+on+että+vähemmistö+jää+aina+alakynteen+vaikka+kuinka+hurskasteltaisiin+jotain+muuta.+Eikä+tämä+tilanne+tietenkään+ole+poikkeus.

1Äänestä
  • Ylen+johtaja+Lauri+Kivinen+toi+mm.+Ruotsinkieliset+uutiset+suomenkielisille+kanaville.+Perustelu+oli+mielenkiintoinen,+"+suomalaiset+saattavat+välttyä+kuulemasta+ruotsia,+jos+sitä+on+vain+Fem-kanavalla."15%+osuus+ruotsinkieliselle+toimitukselle+on+muka+suuri+vääryys?+Siis+jos+on+yhteinen+kakku,+se+pitäisi+jakaa+tasan+50%-50%?+Koska+perustuslaissa+määritelty+ruotsi+ja+suomi+kansalliskieliksi.+Siis+5%+saa+puolet+ja+95%+loput.+Oikeudenmukaistako?+Ongelma+on+tietysti+laki+joka+antaa+mahdollisuuden+tälläisiin+tulkintoihin.+Ruotsin+oikea+asema+olisi+paikallinen+vähemmistökieli.

    Äänestä

"Tämän vuoden kesällä moni koulu oli valmis perustamaan näitä muun kielen kursseja ruotsin kielen asimasta, mutta..."

Puhut palturia. Jos ei lailista mallia tuohon vielä ole niin koulut eivät varmasti resursseja tuhlaa valmiuksiin. Kuukaan ei vielä tiedä milloin kokeilu tulee, ketkä siihen osallistuu ja millainen se on. Vasta kun kaikki on valmista, ja oppilaat ensimmäisen kerran on tehnyt valintansa kolut tietävät paljonko uusia opettajia ja ryhmiä tämä vaatii. Ennen sitä koulut eivät rahojaan tähän tuhlaa

Kukaan ei edes tiedä tuleeko skokeilu. Asia oli Persujen hallitusohjelmaan pakottama, mutta persut eivät ole panneet tikkua ristiin sen toteuttamiseksi (juu muutamassa puheenvuorossa on asian perään kysytty, mutta sehän ei vielä ole työstämistä).

Kokoomuksen ja Keskustan fokus on ihan muissa asioissa, ja jättävät mielellään oudon ja hyvin hankalan hankkeen suunnittelu Persuille. Siksi lienee todennäköistä että hanke menee puihin. En usko että PS osaa työstää sitä pisteeseen jossa eduskunta voisi asiasta äänestää. Ja kun näin käy PS härskisti syyttää muita taas seuraavassa vaaleissa ja saavat jonkun verran lisää änkyräääniä tälläkin tempullaan. Mutta vaölmista ei tule seuraavallakaan kierroksella sikäli mikäli se on Persuista kiinni. Ja sitähän se on.

1Äänestä
  • Asia oli persujen aloitteesta valmisteltu jo niin pitkälle, että vapaan kielivalintakokeilun piti alkaa elokuussa 2017.
    Mitä tapahtui? Kokååmuksen åpetusministeri Sanni Grahn-Laasånen alkoi jarruttaa kevättalvella 2017 niin, että lakiehdotus ei ehkä ehdi ajoissa.
    Sanni toivoo, että hallitus kaatuu Perussuomalaisten puheenjohtajavaalin jälkeen? Sitten asian voisi haudata.
    S24-svekopalstan vakiåkirjoittaja tiesi "viivästymisestä" ennen hallituksen ministereitä ja väitti samalla, että koko kielikokeilu unohdetaan ja pakkoruotsi palaa pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin.
    Sanni Stubidon etäpääte on koko ajan keksinyt muka perustuslaillisia esteitä kielikokeilulle ja pakkoruotsille.
    Pakkoruotsista päätettiin poliittisella lehmänkaupalla RKP:n vaatimuksesta vuonna 1968. Kyseessä oli maanpetturin ja Stasi-listojen piilottajan Koiviston ensimmäinen hallitus. Keskusta-maalaisliiton Johannes Virolainen olisi ollut ko. vasurihallituksen ainoa ei-vasuriministeri ja sitten RKP tuli mukaan.
    Suomessa ei ollut pakkoruotsia aikaisemmin. Vaihtoehtoisessa, maksullisessa oppikoulussa, johon pyrittiin erikseen 10-12 vuotiaana, pakkoruotsi alkoi heti 1. luokalla. Kansakoulu ja jatkokoulu olivat ilmaiset ja suomenkielisille kokonaan suomenkieliset ja ruotsinkielisille ruotsinkieliset.

    Äänestä

  • HiukanFaktaa kirjoitti:

    Asia oli persujen aloitteesta valmisteltu jo niin pitkälle, että vapaan kielivalintakokeilun piti alkaa elokuussa 2017.
    Mitä tapahtui? Kokååmuksen åpetusministeri Sanni Grahn-Laasånen alkoi jarruttaa kevättalvella 2017 niin, että lakiehdotus ei ehkä ehdi ajoissa.
    Sanni toivoo, että hallitus kaatuu Perussuomalaisten puheenjohtajavaalin jälkeen? Sitten asian voisi haudata.
    S24-svekopalstan vakiåkirjoittaja tiesi "viivästymisestä" ennen hallituksen ministereitä ja väitti samalla, että koko kielikokeilu unohdetaan ja pakkoruotsi palaa pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin.
    Sanni Stubidon etäpääte on koko ajan keksinyt muka perustuslaillisia esteitä kielikokeilulle ja pakkoruotsille.
    Pakkoruotsista päätettiin poliittisella lehmänkaupalla RKP:n vaatimuksesta vuonna 1968. Kyseessä oli maanpetturin ja Stasi-listojen piilottajan Koiviston ensimmäinen hallitus. Keskusta-maalaisliiton Johannes Virolainen olisi ollut ko. vasurihallituksen ainoa ei-vasuriministeri ja sitten RKP tuli mukaan.
    Suomessa ei ollut pakkoruotsia aikaisemmin. Vaihtoehtoisessa, maksullisessa oppikoulussa, johon pyrittiin erikseen 10-12 vuotiaana, pakkoruotsi alkoi heti 1. luokalla. Kansakoulu ja jatkokoulu olivat ilmaiset ja suomenkielisille kokonaan suomenkieliset ja ruotsinkielisille ruotsinkieliset.

    Osta elämä. Lopeta propaganda ja fanatismi.

    1Äänestä

Paljon aiheellisempaa on kysyä, mikä aloittajaa vaivaa? Vääristelyä ja selvää valehtelua oikein urakalla. Roskapropagandaa tuputtaa totena. Mikä vaivaa, oikeesti?

1Äänestä
  • Kai se on selvää, että aloittajaa vaivaa Ylen (ja eduskunnan) harjoittama pakkoruotsitus, oikeesti, kuten useimpia suomalaisia, joskaan sinua se ei tunnu vaivaavan, kuten ei ruotsalaisia yleensäkään. Johtuu varmaan siitä, että sinä ja ruotsalaiset olette pakkoruotsitusjärjestelmässä edunsaajapuolella.

    Äänestä

  • IhanSelväAsia kirjoitti:

    Kai se on selvää, että aloittajaa vaivaa Ylen (ja eduskunnan) harjoittama pakkoruotsitus, oikeesti, kuten useimpia suomalaisia, joskaan sinua se ei tunnu vaivaavan, kuten ei ruotsalaisia yleensäkään. Johtuu varmaan siitä, että sinä ja ruotsalaiset olette pakkoruotsitusjärjestelmässä edunsaajapuolella.

    Jos tuo olisi totta, viime vuoden kielialoite olisi saanut satojatuhansia allekirjoituksia, ei saanut kuin vaivaiset 20.000.
    Enemmistö meistä sanoutuu irti näiden nettihäirikköfennojen puuhista.

    1Äänestä

  • Edellisestä kansalaisaloite estää oli lyhyt aika, ja eduskunnassa silloin moni kansanedustaja käänsi takkinsa. Miksi allekirjoittaa samanlaisia kansalaisaloitteita jatkuvasti? Kuntien mahdollisuus aloittaa kokeilu vapaavalintaisesta kieliohjelmasta piti alkaa ensi elokuussa. Grahn-Laasonen näyttää kuitenkin jarruttavan eikä ole varmaa ehtiikö laki ajoissa eduskuntaan.

    Äänestä

  • KielikokeiluAlkamassa kirjoitti:

    Edellisestä kansalaisaloite estää oli lyhyt aika, ja eduskunnassa silloin moni kansanedustaja käänsi takkinsa. Miksi allekirjoittaa samanlaisia kansalaisaloitteita jatkuvasti? Kuntien mahdollisuus aloittaa kokeilu vapaavalintaisesta kieliohjelmasta piti alkaa ensi elokuussa. Grahn-Laasonen näyttää kuitenkin jarruttavan eikä ole varmaa ehtiikö laki ajoissa eduskuntaan.

    Ministeri ei aja asiaa, jolla ei ole laajaa hyväksyntää ja kannatusta. Siinä se.

    1Äänestä

  • Tulihan+se+sieltä,+mutta+valheellisin+perustein!!!.Vähintään+75%+suomalaisista+haluaa+vapaan+kielivalinnan+ja+pakkoruotsin+pois.Kansalaisaloitteen+allekirjoitti+yli+80.000,+mutta+moni+kansanedustaja,+kuten+Kokoomus+ja+SDP,+käänsivät+takkinsa.+Uusi+kansalaisaloite+pyrittiin+tekemään,+mutta+se+jätettiin+kesken,+koska+asia+olisi+mennyt+taas+samoille+takin+kääntäjille+eduskuntaan.Monet+kansanedustajat+käänsivät+takkinsa,+vaikka+olivat+ilmoittaneet+jopa+Ylen+vaalikoneessa+kannattavansa+vapaata+kielivalintaa.+Eduskuntavaaleissa+ei+ole+kuluttajansuojaa.

    Äänestä

  • Seteliselkärankaiset kirjoitti:

    Tulihan+se+sieltä,+mutta+valheellisin+perustein!!!.Vähintään+75%+suomalaisista+haluaa+vapaan+kielivalinnan+ja+pakkoruotsin+pois.Kansalaisaloitteen+allekirjoitti+yli+80.000,+mutta+moni+kansanedustaja,+kuten+Kokoomus+ja+SDP,+käänsivät+takkinsa.+Uusi+kansalaisaloite+pyrittiin+tekemään,+mutta+se+jätettiin+kesken,+koska+asia+olisi+mennyt+taas+samoille+takin+kääntäjille+eduskuntaan.Monet+kansanedustajat+käänsivät+takkinsa,+vaikka+olivat+ilmoittaneet+jopa+Ylen+vaalikoneessa+kannattavansa+vapaata+kielivalintaa.+Eduskuntavaaleissa+ei+ole+kuluttajansuojaa.

    Maassa on ihan oikeitakin ongelmia, ja joku itkee kielenopetuksesta kouluissa....

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valtio.valtiossa kirjoitti:

Onko Yle Suomi pienoiskoossa? RKP ei ole hallituksessa, mutta suomalaisuuden puolue persut eivät saa aikaan mitään kuria ruotsinkielisille. Hyvä esimerkki on Yle, jonka ruotsitus jatkuu mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Tosin Yleä muutetaan samalla myös porvarilliseen suuntaan kun Kokoomuslainen Kivinen pienentää Ylen henkilistöä kovalla kädellä. Kohta kaikki ohjelmat ostetaan yrityksiltä, jotka laittavat piilomainontaa ohjelmiinsa. Ja senhän tietää minkälaisia ohjelmia yksityiset ohjelmafirmat tekevät. Siitä on puolueettomuus kaukana.
En puolusta mitään tekotaiteellista soopaa, mitä Ylessäkin on nähty etenkin suomenruotsalaisten tekemänä. Haluan puolustaa rehellisiä kaupunkikuvauksia tai maalaiskomedioita. Haluaisin myös Ylen olevan valtakunnan vahti, joka kaivaa esiin väärinkäytöksiä kaikkialta. Aina valtion ja yritysmaailman korkeimmasta päästä tavallisten ihmisten syrjimiseen tai koulukiusaamiseen. Nyt Yle on Hallituksen haastatteluineen kuin sylikissa, joka kehrää kaikelle mitä ministerit sanovat.
Eikä tavallisen kansan ääni tahdo kuulua koko ylessä. Yleen on työnnetty ohjelmia pohjoismaista, jotka ovat kulttuuriltaan hyvin samanlaisia kuin Suomi. Ja tätä kutsutaan monikulttuurisuudeksi.
Mutta suurin ihmetyksen aihe on miksi Ylen ohjelmista on puolet ruotsinkieilisiä, kun suomalaisista ruotsinkielisiksi on rekisteröitynyt vajaa viisi prosenttia. Onko Yle Suomen pienoismalli, jossa ruotsinkielinen eliitti käyttää ylintä päätäntävaltaa välittämättä kaksikymmentäkertaisesti suuremmasta kansasta?
Nähtiinhän se myös pakkoruotsin poiston aloitteesta, joka ei mennyt läpi eduskunnassa. Se kuitenkin sai läpi ehdotuksen, jonka mukaan pakkoruotsin sijaan voitaisiin opiskella muita kieliä. Tämän vuoden kesällä moni koulu oli valmis perustamaan näitä muun kielen kursseja ruotsin kielen asimasta, mutta ruotsalaismieliset edustajat ja virkamiehet sotkivat perustuslain tähän asiaan. Tosin ihmetellä täytyy miksi perustuslaki olisi pakkoruotsin poistoa vastaan, koska pakkoruotsin voimaantulossa ei perustuslakiin tarvinnut tehdä mitään muutoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu