Tiedotusvälineissä jatkuvasti syytetään Venäjää Krimin liittämisestä Venäjää.
Väite on suuri valhe! Todellisuudessa krimiläiset itse vapaaehtoisesti liittyivät Venäjään, sen jälkeen kun kansanäänestyksessä ylivoimainen enemmistö krimiläisistä halusi sitä.
Krimillä vallitsee tällä hetkellä mitä rauhanomaisin tila, mikä on todisteena sen kansan tyytyväisyydestä päätökseen.
Krimin liittyminen Venäjään laillinen
14
76
Vastaukset
- eipäs-silotella
Höpö, höpö!!! Krimi pakkoliitettiin vihreitten miesten pakkovalloituksella. Olipahan yhtä laillinen kuin aikoinaan Viron pakkoliittäminen kommunistien myötävaikutuksella Neuvostoliittoon.
Älä yritä selittää päivän selvää asiaa puhtoisemmaksi kuin se on. Kansainvälisesti tuo pakkoliittäminen on tuomittu. Ei kenenkään maalle ole lupa työntyä noin vain.
Samoin kuin Itä-Ukrainan separatistien terrorismi Venäjän avustuksella tuomittu ja olisi aika heidän lopettaa tuo jo senkin takia, että saisivat hävetä malesialaiskoneen alas ampumisen vuoksi. Se, jos mikä, oli terroristinen teko.
Koko Venäjä voisi hävetä yhtä aikaa auttaessaan moisessa tuhotyössä. - qq-qq
Sakari24 on ryssäntrolli. Sikäli poikkeuksellinen, että osaa valehdella kohtuullisen hyvällä suomenkielellä..
- Abrahamm
Näin sokeita on nämä super isänmaalliset ja kateellisia, eipä Jukoslavian hajottamista estelleet,muuta kun avittamalla.
Eikä Kansainvälisellä oikeudellakaan ssanomista, mutta tuomitsi estäjät. Sama olisi Poroshenkolle Jukoslaviassa käynyt !? - ettäsilleen
Abrahamm kirjoitti:
Näin sokeita on nämä super isänmaalliset ja kateellisia, eipä Jukoslavian hajottamista estelleet,muuta kun avittamalla.
Eikä Kansainvälisellä oikeudellakaan ssanomista, mutta tuomitsi estäjät. Sama olisi Poroshenkolle Jukoslaviassa käynyt !?Milosevich hajotti Jugoslavian rasistisilla puheillaan. Väestö oli sitä ennen elänyt rauhassa rinnakkain. Balkanilla tapahtuneiden poikkeuksellisten julmuuksien ja joukkohautojen jälkeen aluetta oli mahdoton pitää enää koossa. Verikoston kierre olisi jatkunut loputtomiin. Vaikka pienet kansallisvaltiot eivät ole ihanteellinen ratkaisu, niin tässä tapauksessa ne olivat ainoa ratkaisu. Oikeastaan tässä korjattiin ennen ensimmäistä maailmansotaa tehtyjä virheitä, jolloin valtioiden rajoja vedettiin kysymättä väestön mielipidettä.
- Shävetkäätollot
Näin oli.Ei väkisin voisi liittää. Rimiläiset halusi itse.. Meni Natolta sivusuun!
- vitutuksellarajaa
Obamaa vitutta vielä krematoriossakin, kun ei saanut Krimiä Natolle! Palkkasi suklaakeisarinkin ...
- stupidoes
Nato ei tarvitse Krimiä, sillä Nato-maa Turkki on Mustanmeren rantavaltio. Kannattaisko vähän petrata tietojaan ennenkuin alkaa avautumaan.
Putin onnitteli Venäjän armeijaa Krimin valtauksesta.
Venäjä on roistovaltio.- puhutpehmeitä
Olipa asiantuntematon aloitus. Kansanäänestyksellä ei voida päättää alueluovutuksista, ei missään maailmankolkassa. Kansainvälisen oikeuden mukaan suvereenien valtioiden alueet ovat koskemattomia. Toisen valtion alueen miehittäminen on rikos, vaikka osa alueella asuvasta porukasta hyväksyisi sen. Ainoa tapa luopua laillisesti jostain alueesta on, että ao. valtion parlamentti niin päättää.
- Peilistä-näkee-syyllisen
Krimin liittäminen johtui ihan vain ukrainalaistren tyhmyydestä. Mitä jos suomen puolustusvoimien palvelukseen otettaisiin tärkeille paikoille venäläisiä kenraaleita ja seurauksena olisi suomen valloitus koska nämä kenraalit eivät estäisi valloitusta.
Kyllä siinä pitäisi tyhmän katsoa peiliin. Voisi epäillä jopa välinpitämättömyydestä.- ettäsilleen
Vallasta suistettu presidentti Janukovitsh oli Venäjän nukkehallitsija. Ja sehän oli juuri yksi vallankumouksen syistä. Krimillä ja Itä-Ukrainassa on maan itsenäistymisestä asti ollut porukkaa, joka ei koskaan hyväksynyt eroa Nliitosta. He ovat ajaneet alueiden liittämistä Venäjään parikymmentä vuotta. Joten toki he levittivät punaisen maton pienille vihreille miehille. Putinia ei Itä-Ukraina kuitenkaan kiinnostanut, hänelle riitti Krim.
- entinen_sotilas
jokainen tietää tänä päivänä näitten tollotrollien puheista riippumatta, totuuden Krimistä, Georgiasta ja Syyriasta. Aikaansa seuraavat ihmiset ymmärtävät mistä oikeasti on kussakin tapauksessa kyse.
Venäjän politiikka nykyisin on agressiivinen, imperialistinen ja laajentumishakuinen. Tarkoitus on myös rakentaa Putinin imagoa erilaisin tempuin ja esittää hänet suurena sotasankarina. Imagoprojektin maksajiksi on nyt määrätty Aleppon asukkaat, aivan kuten 1990-luvun lopussa Grozhnyin asukkaat jotka pommitettiin julmasti ja kaupunki tuhoutui maan tasalle. Silloin palkintona oli Jeltsinin kehut ja varmistus pääsystä seuraavaksi presidentiksi. Putin on oravanpyörässä tietystä syystä. Hän ei voi luopua koskaan Venäjän johtajan tehtävästä. Muutoin hänet vaaditaan vastuuseen tietyistä asioista. Siihen ei ole varaa.
Putin hyökkää aina heikoimman kimppuun, siis sellaisen jolla puolustusvoimat ovat heikossa tilassa ja hallinto sekaisin.- ettäsilleen
Ja auttoihan se kummasti Putinin pyrkimyksiä, kun sekä Georgiassa että Ukrainassa separatistit avaavat oven ja levittävät punaisen maton. Georgians ota oli lisäksi mainio tilaisuus näpäyttää Saakashvilia, joka on hyppinyt Putinin nenällä kuin herhiläinen vuosikausia. Syyriassa on kyse myös epätoivosta, sillä Venäjän ainoat liittolaiset alueella ovat Syyria ja Iran. Syyriasta on pakko pitää kiinni, ettei se valu muiden vaikutuspiiriin.
- Abrahamm
Totuuden voitte lukea Kansainvälisestä oikeudesta ja verrata Jukoslaviaan, vaikka Libyaan hyökkänneitten maiden johtajat ei tuomittukaan.
Vois vellihousut myös miettiä, montako laukausta Krimillä ammuttiin, Poroshenkoonkin verrattuna ja josta joukkohautoja sen todistaissa !?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1502054Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3071759- 931577
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801221Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210- 671160
- 251071
- 481017
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73966Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23957