Perättömät hyväksikäyttötuomiot

oikeusmurhavaltio1

Olen huomannut että Suomessa on 2000-luvulla alettu antamaan todella pienin perustein tuomioita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä silloinkin, kun mitään ei ole tapahtunut. Tästä on paljon puhuttu tälläkin palstalla, mutta ihmiset eivät usko että tätä tapahtuu. Esimerkiksi yksikin alle 16-vuotiaalle lähtenyt viesti netin keskustelupalstoilla voi tuoda tuomion hyväksikäytöstä riippumatta siitä tuliko tytön ikä ilmi vai ei.

Tässä olisi jälleen tuore tapaus, jossa mies sai vankeustuomion lapsen hyväksikäytöstä siksi, että seisoi teinitytön takana rullaportaissa kännykkä kädessään tekemättä mitään muuta:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100522418932_uu.shtml

Syyttäjä väitti, että mies on "kohdistanut kameran tytön sukuelimiin ja kuvannut videon", ja tämän katsotaan vahingoittaneen lapsen kehitystä.
Puhelimesta ei kuitenkaan löydetty mitään tällaista videota, vaikka poliisi pystyy palauttamaan poistetutkin tiedostot. Mitään todisteita väitetystä teosta ei ole. Tuomitsemisperusteena käytettiin ilmeisesti äidin mielipidettä tilanteesta ja muistikuvaa siitä, missä kulmassa miehen kännykkä oli ollut.

Mies siis tuomitaan koko seksuaalirikoslain vakavimmasta rikoksesta sen perusteella, mitä joku muisteli siitä mihin suuntaan kännykkä on ehkä osoittanut. Tässäpä modernin oikeuskäsittelyn huipentuma.
Tapauksesta annettiin tuomio siksi, että tekijällä on aiempaa rikostaustaa ilmeisesti seksuaalirikosten muodossa.. mitä lie tehnyt ja milloin. Tämä ilmeisesti tarkoittaa, että jos vaikkapa jäät kiinni näpistyksestä 19-vuotiaana, niin sinut voidaan tuomita väitetyistä varkauksista lopun elämäsi ajan. Todisteita ei tarvita, koska sinulla on varkaan maine.

16

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jythgf

      Kyllä. Vaikka lainsäädäntö ei sellaista hyväksykään, telaketjufeministit ovat tosiasiallisesti onnistuneet ajamaan suomalaiseen oikeuskäytäntöön ns. käänteisen todistustaakan juuri seksuaalirikosten kohdalla.

      Itseäni jos joskus jossain tilannepaikalla joku kukkahattuilija jonkin väärintulkinnan vuoksi syyttää moisesta, niin teen kaikkeni päästäkseni tunnistamattomana karkuun. Oikeuslaitoksen kanssa asiaa ei kannata lähteä selvittämään. Sana-sanaa-vastaan-tilanteessa uhrin sana on aina painavampi.

      Sama koskee hätävarjelutilanteita. Jos omaansa tai toisen henkeä joutuu puolustamaan, niin heti tilanteen lauettua karkuun. Siihen ei kannata luottaa, että oikeuslaitos tuomitsee oikeudenmukaisesti, vaan lopputulema on paljon todennäköisemmin se, että kuukausien mietinnän jälkeen keksitään miten olisit vielä voinut lievemmin toimia tilanteessa, ja säästää hyökkääjää vielä vähän paremmin.

      • 20-11

        ******kuukausien mietinnän jälkeen keksitään miten olisit vielä voinut lievemmin toimia tilanteessa, ja säästää hyökkääjää vielä vähän paremmin. ******

        Paras esimerkki tuosta on ehkä ns. Hirsalan tapaus. Siinä poliisin piti tehdä ratkaisu sekunneissa, eri oikeusasteet miettivät lähes 10 vuotta, oliko ratkaisu oikea.

    • modernimeininki

      "..telaketjufeministit ovat onnistuneet ajamaan suomalaiseen oikeuskäytäntöön ns. käänteisen todistustaakan juuri seksuaalirikosten kohdalla."

      Näin se näyttäisi kyllä olevan.
      Eräs tunnettu esimerkki tästä on kansankielisesti lapsiporno, josta Suomen laki käyttää mieluummin termiä alle 18-vuotiaan sukupuolisiveyttä loukkaava kuva, jotta voidaan tuomita myös kuvista jotka eivät ole lapsipornoa. Oikeudenkäynti toimii näissä niin, että syyttäjä väittää kuvien henkilöitä alaikäisiksi ja vastaajan tulee ennen oikeudenkäyntiä hankkia todisteet siitä että kuvissa on aikuinen. Jos ei löydä netistä mallien ikätietoja tai ei edes tiedä keitä kuvissa esiintyy niin se on sitten voivoi ja häkki heilahtaa. Käänteinen todistustaakka on todellisuutta.

      • 00530

        xx/Oikeudenkäynti toimii näissä niin, että syyttäjä väittää kuvien henkilöitä alaikäisiksi ja vastaajan tulee ennen oikeudenkäyntiä hankkia todisteet siitä että kuvissa on aikuinen. Jos ei löydä netistä mallien ikätietoja tai ei edes tiedä keitä kuvissa esiintyy niin se on sitten voivoi ja häkki heilahtaa./xx

        Ei ihan noin kuitenkaan.

        RL 17:18.4
        "Lapsena pidetään kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä sekä henkilöä, jonka ikää ei voida selvittää mutta ->jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi<-."

        Tuomioon siis riittää, että kuva esittää henkilöä, jonka perustellusti voidaan OLETTAA olevan alaikäinen. Suojeluobjekti ei siten ole vain kuvan konkreettinen kohde, vaan kaikki alle 18-vuotiaat (lapset). Häkki siten voi heilahtaa, jos kuvan kohde (selvästi) ->näyttää<- alle 18-vuotiaalta.

        Tämän lain ration kannalta ei pitäisi olla merkitystä sillä, onko lapsen oloinen kuvan kohde sittenkin jo täyttänyt 18 vuotta. Mutta tavallaan armosta vastaajalle on annettu se mahdollisuus, että jos hän osoittaa mallin olleen 18-vuotias tai vanhempi (vaikka näytti 15-vuotiaalta), hän välttyy tuomiolta.

      • Jziduw
        00530 kirjoitti:

        Kyllä, juuri niin. Vahvistit juuri mitä modernimeininki sanoi, hieman vain hienommin sanankääntein ja lakiviittauksin. Koko oikeustapausta ei edes tule, jos ei ole oletusta, siis syyttäjä ole sitä mieltä, että kyseessä SAATTAA OLETETTAVASTI olla alaikäinen henkilö vailla mitään konkretiaa siitä onko oikeasti näin.

        Koska silloin syytetyn ainoa keino välttää tuomio on osoittaa henkilön olevan täysi-ikäinen, on kyseessä käänteinen todistustaakka.

        Lain ratio on vastoin syyttömyysolettamaa ja rikoksen kohdentumisen periaatteita. Sitä se olisi vielä enemmän, jos viimeisen naurettavan kappaleen ajatuksesi olisi sinulle mieluinen. Siis jos rikos toteutuisi myös todistetusti täysi-ikäisen, mutta subjektiivisesti arvioiden jonkun mielestä alaikäisen näköisen kohteen tapauksessa.

        Kyseisen kaltainen oikeusmurha ei menisi läpi missään muussa rikosoikeudellisessa kontekstissa, mutta kun viitekehys on lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, niin terve järki lentää ikkunasta ulos.

      • 00530
        Jziduw kirjoitti:

        "Koska silloin syytetyn ainoa keino välttää tuomio on osoittaa henkilön olevan täysi-ikäinen, on kyseessä käänteinen todistustaakka."

        Erehdyt.

        Esittämäsi ei ole syytetyn ainoa keino. Syytetty voi välttää tuomion ensisijaisesti, jos hän saa oikeuden kannalleen siinä, että kuvan kohdetta EI OLE PERUSTELTUA SYYTÄ pitää 18 vuotta nuorempana. Syyttäjähän perustaa kanteensa siihen, että kohdetta ON perusteltua syytä pitää 18 vuotta nuorempana. Eihän nimittäin se, että syyttäjä tuota mieltä on, vielä merkitse sitä, että oikeus on asiasta samaa mieltä syyttäjän kanssa.

        Lain mukaan kuvan kohde ei saa NÄYTTÄÄ 18 vuotta nuoremmalta. Mutta vaikka näyttäisikin, vastaaja välttyy tuomiolta, jos todistaa, että kohde - vaikka siis näyttäisi 15-vuotiaalta - on vähintään 18-vuotias.

        "oletusta, siis syyttäjä ole sitä mieltä, että kyseessä SAATTAA OLETETTAVASTI olla alaikäinen henkilö vailla"

        Et osaa erottaa, mikä laissa on relevanttia! Ei tuomioon riitä se, että "kyseessä saattaa oletettavasti olla" alaikäinen henkilö. Vaatimuksena on, että kohteen "on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi", mikä merkitsee suurempaa varmuutta iästä kuin se, että tämä vain "saattaisi oletettavasti olla" alaikäinen.

        "Lain ratio on vastoin syyttömyysolettamaa"

        Et tässäkään ymmärrä, mikä säännöksessä on relevanttia! Ei se, esittääkö kuva, jos kohde vaikuttaa 15-vuotiaalta, kuitenkin 18-vuotiasta, vaan se, että 15-vuotiaalta NÄYTTÄVÄN kohteen esittäminen - olipa oikea ikä mikä tahansa - on sanktioitu.

        Ei siinä tällöin mitään käännettyä todistustaakkaa ole. Syyttäjän on todistettava, että malli NÄYTTÄÄ alle 18-vuotiaalta, ja vastaajan on saatava oikeus uskomaan itsensä lailla, että malli NÄYTTÄÄ ainakin siinä määrin 18 vuotta täyttäneeltä, että EI OLE PERUSTELTUA SYYTÄ OLETTAA häntä 18 vuotta nuoremmaksi. Hätävarana vastaajalla on tuo ainoaksi luulemasi konsti todistaa kohteen oikean iän olevan vähintään 18 vuotta. (Toki siinä ei ole tulkinnan varaa, jos hän tuon pystyy todistamaan.)

        Tässä tuore esimerkki IL:stä http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016101422463015_uu.shtml

        IL
        "Vantaalainen onnistui pyynnössään erittäin hyvin. Hän sai Janinalta kuvia, joissa alaikäinen tyttö poseeraa vähäpukeisena, pyllistää sukkahousut jalassa, esiintyy rinnat, takapuoli tai alapää paljaana."

        Toki uutinen olisi eksaktimpi, jos kerrottaisiin, että ALAIKÄISELTÄ NÄYTTÄVÄ tyttö poseeraa ... Mallin henkilöllisyyshän ei ollut tiedossa.

        Kihlakunnansyyttäjä vaati 31-vuotiaalle miehelle rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

        31-vuotias kiisti molemmat syytteet. Takavarikoidut, oikeudenkäynnissä esitetyt valokuvat syytetyn mukaana (1) eivät esitä alle 18-vuotiasta ja (2) eivät myöskään loukkaa sukupuolisiveellisyyttä.

        Käräjäoikeus katsoo, että syytetyn koneelta löydetyt kuvat esittävät =>suurella todennäköisyydellä<= alaikäisiä. Kuvat ovat joko selviä seksikuvia ja kasvokuvatkin ovat seksuaalisviritteisiä.

        Suuri todennäköisyys siten riittää ("ikää ei voida selvittää mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi"). Oikeus päätyi ikätulkinnassaan syyttäjän kannalle. Jos oikeus olisi arvioinnissaan tullut sille kannalle, että todennäköisyys alaikäisyydestä oli suuren asemesta pieni, syyte tältä osin olisi hylätty. Näin olisi käynyt myös siinä tapauksessa, että syytetty olisi osoittanut kuvien esittämän henkilön tosiasiallisesti vähintään 18-vuotiaaksi.

        Syyte tietysti olisi hylätty myös, jos kuvia ei olisi arvioitu sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviksi. Alapään kuvien osalta loukkaavuus on ilmeistä, mutta minua vähän kyllä oudoksuttaa oikeuden perustelu, että "kasvokuvatkin ovat seksuaaliväritteisiä". Tuskinpa kuitenkaan pelkistä seksuaaliväritteisistä kasvokuvista olisi tuomiota langetettu.

    • neitiABC

      Auer.Kukka. Lentävät spagettihirviöt jatkavat taustahälinän aiheuttamista. Ja mitään ette voi. Ehkä tilanne muuttuu jos tuomio puretaan. Mutta vain Jumala tietää, käykö niin.

      • juuriniinpä

        Sepä se. Mitään ei voi, kun poliisi ja syyttäjä yhdessä ovat päättäneet tuomita sinut, silloin sinut myös tuomitaan. Ihna vain todennäköisyyden perusteella tai sitten pärstäsi ei miellytä heitä. Mitä vain. Ammattisi ei ehkä ole heille mieluisa. Syntipukiksi kelpaat, tulee taas yksi selvitetty /voitettu keissi plakkariin.

        Pieni viaton ihminen vain nujerretaan ja häntä verrataan iljettävistä iljettävimpään eli seksuaalirikollisiin. Sukulaiet, ystävät, kylänmiehet, kaikki USKOVAT tuomaria. Elämäsi on pilattu.

        Ja vain ehkä siksi, että joku pikkuneiti saa siitä vallantunteen ja ehkä pari tonniakin. Tai ehkä "valveutunut" hysteerinen äiti luulee sinun olevan sika. LUULEE.

        Tai ehkä joku haluaa kostaa. Exäsi? Tyttäresi? Joku muu, jota joskus olet loukannut jotenkin? Mahdollisuuksia on.

        Koko ajan naisten osuus selvitetyissä rikoksissa on kasvamassa erään rikostyypin osalta: perätön lausuma tuomioistuimessa tai viranomaismenettelyssä. http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/joka-neljas-karajaoikeudessa-tuomittu-on-nainen-maara-lisaantynyt-jo-vuosia/5352732

    • Taantunut-suomi

      Kumma juttu tosiaan kun mitään näyttöä tai todisteita ei vaadita rikosepäilyn tueksi..riittää kuhan jollakin on mielipide. eli ensin poliisilla ja sitten syyttäjällä ja asianajaja vellihousut siunaa koko esityksen ja sinut viedään vankilaan ja elämsäi pilataan. ja kyllä kuka tahansa voi kostaa ja poliisi innokkaana ajaa asiat siihen malliin että läpi menee.. oikeusminsteri persukaan ei korvaansa lotkauta ja miksi lotkautasikaan juokseehan ministeri liksa teki tai ei..

    • neitiABC

      Susanna Reinbothin julkistama taustahäirintä alkaa olla sitä luokkaa että minun täytyy nyt syyksi ilmiantaa joko 1)AuerKukka pedofilia oikeusmurha tai 2)Trevoc-oikeusmurha.

      • 00530

        "Susanna Reinbothin julkistama taustahäirintä"

        Voisitko selittää, mitä tuolla tarkoitat? Onko minulta Hesarin tilaajana jäänyt jotain huomaamatta?

      • neitiABC
        00530 kirjoitti:

        "Susanna Reinbothin julkistama taustahäirintä"

        Voisitko selittää, mitä tuolla tarkoitat? Onko minulta Hesarin tilaajana jäänyt jotain huomaamatta?

        Joo, käyn maanantaina kirjastossa tsekkaamassa miten tarkalleen Reinboth kirjoitti viime lauantain Hesarissa sivulla 10. Ei hän noin kirjoittanut , tietenkään. Käytti eri sanoja. Tästä tuleekin mielenkiintoinen vertaileva tutkimus kun katsotaan mitä sanoja Reinboth tarkalleen käytti.

      • neitiABC
        neitiABC kirjoitti:

        Olinpa huonomuistinen eilen klo 18. En muistanut että pikku viikonloppuvieraani haetaan pois vasta maanantai-iltana joten pääsen kirjastoon vasta tiistaina.

      • 00530
        neitiABC kirjoitti:

        Olinpa huonomuistinen eilen klo 18. En muistanut että pikku viikonloppuvieraani haetaan pois vasta maanantai-iltana joten pääsen kirjastoon vasta tiistaina.

        Taisi sinun muistisi pettää siinäkin, mitä kerroit Reinbothin kirjoittaneen. Tiistaina olisit päässyt kirjastoon, mutta lauantaihin mennessä et ole saanut tänne mitään Reinbothin "julkistamasta taustahäirinnästä".

      • neitiABC
        00530 kirjoitti:

        Taisi sinun muistisi pettää siinäkin, mitä kerroit Reinbothin kirjoittaneen. Tiistaina olisit päässyt kirjastoon, mutta lauantaihin mennessä et ole saanut tänne mitään Reinbothin "julkistamasta taustahäirinnästä".

        Tosi on . Etsin tätä ketjua viime maanantaina mutta en löytänyt. Sitten tiistaina oli niin paljon muuta ohjelmaa ja loppuviikolla kyllä unohdin. Mutta tosi on myöskin että Suomi 24:n ylläpito poistaa välillä ketjuja. En tiedä etsinkö huolimattimasti vai mistä johtuu että luulin tätä ketjua sensuroiduksi. Vai onko sekin mahdollista että jotakin ketjuja poistetaan väliaikaisesti ja sitten taas joku taitava osaa ketjun pimeydesta tuoda takaisin päivänvaloon?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe