Raha on ollut aika hupaa, otin ja katselin kortilla maksamiani laskuja..?
Löysin yhden päivittäistavara liikkeen joka veloittaa peräkkäisinä päivinä saman summan!? Valitettavasti kuitit olen jo hävittänyt, päivämäärät ovat 4.10 ja 5.10.
3-4.10 olin maalla ei kaupassa käyntiä..5.10 kävin kaupassa...
Onneksi suma ei ole iso, mutta jos samoin saa tehtyä useammalle tilille summasta kertyy huomattava eikä tilin omistaja välttämättä huomaa.
Täytyneen alkaa säästämään kuitit.
Tarkastatteko korttilaskut?
4
164
Vastaukset
- tietoniekka
Reklamoit kortin myöntäjälle, niin asiaan tulee korjaus. Saattaa se tulla automaattisestikin, mutta ei kannata luottaa siihen.
- 88-99
Tietysti tarkastan jokaisen laskun. Säilytän kaikki ostokuitit vähintään kuukauden ajan piikissä ikkunalaudallani. Yleensä siinä on noin kolmen edellisen kuukauden kuitit tallella. Virheet ovat olleet erittäin harvinaisia.
Kerran ennen tietokoneiden leviämistä kotikäyttöön SYP oli veloittanut tililtäni 800 markkaa aiheettomasti. Virhe oli pankin, sillä summa olisi pitänyt veloittaa jonkun muun tililtä. Tuohon aikaan pankkivirkailijat siirtelivät jonkinlaisia läpinäkyviä kalvoja ja lukivat niiltä tilitietoja. - 10-5
Usein kauppias veloittaa vasta muutaman päivän päästä korttiostoksen. Se ei selitä kuitenkaan tuplaveloitusta. Itse katson kyllä luottokorttilaskut ja debit-veloitukset hyvinkin tarkkaan. Luottokorttiostoksista pidän vielä paperilla listaa. Näistä suurin osa on ulkomaisista nettikaupoista eri valuutoissa. Ei ole itselleni osunut virheellisiä laskutuksia. Koputan puuta.
- KrPennonen
En minä mutta vaimoni tarkistaa.
Korttihöylän aikaan, 1981v, tapahtuivat suurimmat virheet. Olimme vuokranneet Nizzasta 5-rellun kahdeksi viikoksi ja kiertelimme sillä Italian pohjoisosat mm. Firenze ja Venetsia. Luumuilimme Tirolissa.
Lopulta ajelimme Baijerin ja Merialppien kautta Provenceen jossa Suveursista käsin kävimme päivittäin rannalla katsomassa lastemme opettelua uimaan.
Maksoin bensat silloisella K-luottokortilla. Kuittaamani laput eivät olleet K-lappuja mutta en ottanut siitä migreeniä koska ajattelin, että aina saamamiehet omansa perivät. Eivät perineet. Yhtään bensalitraa ei laskutettu.
Jokainen rätti ja pitsan pala ilmestyi veloitukseen mutta ei bensoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?762812Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282547Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472331Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122054Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101559- 1671403
- 521072
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa281072IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15856Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110834