http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/2953290/Huonokuntoinen Lillholmenin lappasilta uusittava Paraisilla
| Turun Sanomat | 9:56 | 0
Huonokuntoinen Lillholmenin läppäsilta uusittava Paraisilla
Varsinais-Suomen ELY-keskus käynnistää yleissuunnitelman laatimisen uudesta Lillholmenin sillasta. Lillholmenin läppäsilta on osoittautunut korjauksista huolimatta niin huonokuntoiseksi, että sillan jäljellä oleva käyttöaika on enää vain noin 10 vuotta.
Lillholmenin läppäsilta sijaitsee Tervsundin paikallistiellä Paraisten kaupungin alueella ja ylittää Kirkkoselän.
Yleisuunnitelmassa määritellään uuden sillan sijainti ja siltatyyppi. Yleissuunnitelma uudesta sillasta valmistuu vuoden 2017 aikana. Seuraava vaihe on tie- ja rakennussuunnitelmien laatiminen.
Vuonna 1982 rakennettu Lillholmenin läppäsiltaa on korjattu useaan otteeseen. Sillalle teetettiin vuonna 2013 laajennettu yleistarkastus, jonka perusteella läppäsilta todettiin oletettua huonokuntoisemmaksi. Lisäksi suunnittelu- ja korjaustyön edetessä sillassa ilmeni myös muita vaurioita, joita korjattiin vuonna 2014.
Sillan ohjauksen ja avauksen järjestelmät ovat ikääntyneitä, mikä aiheuttaa ylläpito-ongelmia muun muassa varaosien saatavuudelle. Sillan mataluuden vuoksi avauksia on paljon, mikä rasittaa laitteita ja rakenteita. Sillalle on jouduttu asettamaan painorajoituksia.
Arvio on, että korjaustöiden avullakin sillan jäljellä oleva elinkaari on enää vain noin 10 vuotta, jonka jälkeen Lillholmenin läppäsilta ja betoniponttoni tulee uusia.
Läppäsilta avautuu nykyisin itsepalveluperiaatteella. Liikennevirasto on päättänyt, että itsepalveluperiaatteella toimivista avattavista silloista tullaan luopumaan ja siltojen avaukset tehdään tulevaisuudessa tieliikennekeskuksista etävalvonnassa. Uuden sillan osalta avaukset tehdään etävalvontamenetelmällä.
***************
Tervsundintien liikennemäärä sillan kohdalla oli vuonna 2014 noin tuhat ajoneuvoa vuorokaudessa. Kesäaikaan liikennemäärät ovat hieman suurempia. Raskaita ajoneuvoja sillan yli kulkee muutama kymmenen vuorokaudessa. Läppäsillan avausten määrä vuodessa on yli kolme tuhatta.
Huonokuntoinen Lillholmenin läppäsilta uusittava
uusi_läppäsilta
0
122
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714115Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152664Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242267Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072083Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5981911MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673