Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa!
Suomalaislapset lukevat koko ajan vähemmän ja ilottomammin. Sanavarasto surkastuu: omalla ajallaan lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa; nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000. Alle puolet yli kymmenvuotiaista lukee kirjoja vähintään kerran viikossa. Tutkittu tieto lukuhalujen katoamisesta on niukkaa ja repaleista. Ilmeisin syypää ei ehkä olekaan se lukutaidon pahin vihollinen.
Kotimaa3.3.2016 klo 13:08
Suomalaiset ovat aina rehvastelleet lukutaidollaan, ja hyvästä syystä. Taitojen suhteen komeilemme edelleen kansainvälisessä kärkikastissa, mutta lukemisen ilo ja kiinnostus lukemiseen ovat katoavaa kansanperinnettä.
Neljäsluokkalaisista tytöistä enää runsas kolmannes ja pojista vain 15 prosenttia pitää lukemisesta paljon. Suomalaisten kymmenvuotiaiden lukemismotivaatio on kansainvälisessä vertailussa toiseksi kehnoin.
Synkemmäksi käy, kun ikää tulee. Yläkouluiässä – jolloin tytöt ovat lukutaidossa jo puolitoista vuotta poikia edellä – lukeminen lopahtaa monelta kokonaan. Parissakymmenessä vuodessa 10–14-vuotiaiden lukemiseen käyttämä aika on vähentynyt kymmenellä minuutilla päivässä. Pisa-tutkimuksen mukaan viisitoistavuotiaista pojista viidennes on heikkoja lukijoita.
Lukutaidon rapistuminen vaikuttaa kaikkeen oppimiseen.
Opiskelijat tekevät muistiinpanoja.
Jos lukutaito on kehno, ei koulussa jaksa keskittyä.Toni Pitkänen / Yle
Lukemattomuus tyhmentää
Lukemisen ja kirjallisuuden tutkijat, opettajat ja armeijakunnat muita huolestuneita aikuisia osaavat lennosta listata, mitä vähäisestä lukemisesta seuraa. Peruskoulunluokanvalvojat sanovat, että lapsesta näkee heti, onko hänelle luettu tai lukeeko lapsi itse. Jos ei ole tottunut keskittymään hiljaa kirjaan, ei hän osaa istua tunnillakaan rauhassa. Pinna on lyhyt, kirjoittaminen kehnoa, eikä lapsi osaa perustella näkemyksiään.
Tuntuu siltä, että lukemisen arvostus on ohutta, vaikka se antaa meille äidinkielen
TUTKIJA PÄIVI HEIKKILÄ-HALTTUNEN
Tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen suree sitä, että nykyinen työelämä ja tekemisen tahti tukee huonosti lukemisen kulttuuria. Kolme neljästä pikkulapsen vanhemmasta lukee vielä iltasatuja lapsilleen, mutta lukeminen loppuu usein, kun lapsi oppii itse lukemaan. Hillitön kiire arjessa ei anna tilaa lukemiselle rauhoittumiseen, keskittyminen on aikuisillekin vaikeaa.
Helsinkiläisille päiväkodeille muutama vuosi sitten tehty kysely osoitti, että joissain päiväkodeissa kirjallisuuskasvatus on vahvaa, toisissa taas luetaan tuskin lainkaan.
– Hoitopäivän rytmi on liian kireä monessa paikassa, huokaa Heikkilä-Halttunen.
Päivi Heikkilä-Halttunen Lastenkirjainstituutin kirjastossa.
Päivi Heikkilä-Halttunen haluaa tietoa siitä, mikä kaikki menee lukemisen edelle.Yle
Jotta kirjat ja lukeminen olisivat osa lapsen arkea, pitäisi kirjastossa tottua käymään jo pienenä; rohkaista lasta selailemaan, auttaa löytämään mieleisiä tarinoita. Kritiikkiä kaivattaisiin Heikkilä-Halttusen myös mielestä lisää. Suomessa julkaistaan valtavasti lastenkirjoja vuosittain, mutta arvosteluja niistä näkee niukasti.
– Tukevatko aikuiset lukemisen kulttuuria? Tuntuu siltä, että lukemisen arvostus on ohutta, vaikka se antaa meille äidinkielen. Pitäisi saada tietoa siitä, mikä kaikki menee lukemisen edelle.
http://yle.fi/uutiset/3-8711651

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.