Espanjan huippuasiasianajaja alkaa puolustamaan

Janestkia kyllä tästä tapauksesta nousi valtava kohu, ja Suomen oikeuslaiston on suurin häviäjä joka menetti loputkin maineestaan ,nyt vastassa on huippukaveri i joka on kaatanut pankkeja ja apteekkeja .
2795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) pitää mahdollisena, että Venäjä rahoittaa Euroopassa ja Suomessa hajaannuksen aiheuttamiseen pyrkiviä toimijoita. Halla-ahon näkemyksistä uutisoivat Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi.
Halla-aho kirjoittaa Facebookissa, että MV ja sen perustaja Ilja Janitski ”toimivat ruplilla”. Hän perustaa arvionsa MV-sivuston tapaan käsitellä ulkopoliittisia kysymyksiä.
– Venäjä pyrkii luomaan Suomeen ruplarahoitteisen kansallismielisen puolueen muun Euroopan tyyliin. Tarkoitus varmaan oli houkutella minut samaan leiriin, mutta kun en osoittanut kiinnostusta, maksavat tahot käskivät Iljaa muuttamaan taktiikkaa.

Äänestä

Taas saatiin julkisuutta lehdelle t´´jos tätämenoa jatketaan vuoden päästä MV. lehti Suomen suurin lehti, tätä eivät hölmöt Vasurinuoret eivät kai halunneet,kirjoitin välittömästi jos sananvapautta aiotaan kieltää se lyö varmasti takaisin kovalla voimalla,en tosin uskonut että isku on noin kova.

Äänestä
  • Sitten nimeksi voidaan vaihtaa mitä vittua Braavda.On aivan selväää että tämä neukku ei omilla rahoillaan pysty kahta juristia kustantamaan.Ratkaisu tähän olisi että häneltä perutaan Suomen kansalaisuus ,vedoten maanpetokseliseen toimintaan.

    Äänestä

  • Koko ärkkopee ryhmä on pidätettävä separatistisesta ja maanpetoksellisesta toiminnasta

    Äänestä

Mutta jos tehdään talkoilla hyvän asian puolesta,mitä ihmeen maanpetosta hän on tehnyt,mene ihmeessa ottamaan muutama mömmö että rauhoittuisit tuisit ,täytyykin lähteä ostamaaan lehti ihan kannatuksen vuoksi pistän sitten sen kiertoon uskon että se on tuottanut tulosta toissapäivänä kehoitin kaveria lukemaan lehteä jota ei ole koskaan lukenut . Kun näin toimitaan saa lehti kannatusta ja tää julkisuus on tietenkin parasta, ja mainostamisen tekee pölvästi ja ihan ilmatteeks hhe .

Äänestä
  • Miten kierätät netti lehteä?.Heitätkö läppärisi jätesäiliöön kun olet mv ladannut koneellesi?.

    Äänestä

  • Mistä.näitä.tulee kirjoitti:

    Miten kierätät netti lehteä?.Heitätkö läppärisi jätesäiliöön kun olet mv ladannut koneellesi?.

    Nimenomaan tabletit ja niiden kierrätys liittynevät mv-lukijoiden arkiseen elämään monin tavoin :D

    Kaikki näistä eivät ole edes tajunneet, että kyseessä ei ole fyysinen lehti, koska yhteydet ulkomaailmaan ja sen lehtikioskeihin puuttuvat, koska ollaan a) vankilassa tai b) osastolla.

    Totuus on neljän seinän sisällä ihan eri kuin ulkomaailmassa.

    Äänestä

Mitä "ryssää" siinä on jos joku julkaisu tuo esiin asioita joita muut mediat koittavat salata tai muutella totuutta. MV-lehti on julkaissut tappajien ja raiskaajien nimiä joita muut ovat salailleet, nämä muut mediat ovat vasta sen jälkeen joutuneet kertomaan totuuden. Hyvänä esimerkkinä uutisointi "Suomalainen tappoi vanhuksen Puotilassa", kun MV-lehti kertoi tekijän olleen suomen kansalaisuuden saaneen ulkomaalaisperäisen jihadistin niin sitten muut lehdet alkoivat kertoa että tekijä todella oli etniseltä taustaltaan ulkomaalainen. Toki tällä "unohdetulla" tiedolla ei ollut mitään merkitystä enää, suomalainen 86 vuotias vanhus oli jo kuollut.

Äänestä
  • Suomalaisten tappoja piilotellaan viimeiseen asti onneksi on luotettava mv-lehti josta saa tietoa

    Äänestä

Vanhus kuoli viiteenkymmeneen puukoniskuun on niin brutaali teko kuin vaan olla saattaa ja kun tämä tapahtui vielä kappelin edessä, tämä jihadisti i tappoi vääräuskoisen vanhuksen koska heidän mukaansa vääräuskoiset tulee tappaa kristyttynä mielestäni hän on martyyri tässä uskonsodassa,media ei uskalla kertoa kun sillä ei ole enää hampaita,tai poliisien taholta on kielletty kertomasta totuutta,siksi arvostan MV lehteä joka ei pelkää vaan julkaisee totuuden mistä muut vaikenevat.

Äänestä

Ja missä on Arhinmäki joka esiintyi videolla tämän tappajan kanssa? Mitähän kytköksia hänellä on tappajan kanssa .

Äänestä

Kommentteja
http://iironordling.blogspot.fi/2016/10/suomen-kannattelevat-pilarit-sortumassa.html


Huomattu myös USA:ssa

http://tundratabloids.com/page/2/

the use of hate speech laws against private citizens here is horrendous,
at least for now in the US it hasn’t devolved to such a level due to 1st amendment rights of free speech.

Anti-immigrant agitator remanded in custody in absentia

Ilja Janitksin, the founder of the anti-immigrant website MV Lehti, has been remanded in custody in absentia. That means the prosecutor can now issue a European arrest warrant. Police want to question him on suspicion of inciting hatred against an ethnic group, and aggravated slander. Janitksin lives in Spain and has said he will not willingly give himself up for questioning.

The founder of a popular anti-immigrant website could face arrest and extradition to Finland after a Helsinki court remanded him in custody in absentia. That verdict means the prosecutor can now issue a European arrest warrant.

Police and prosecutor had requested the verdict as they could not locate Janitskin for questioning on charges including aggravated slander and agitation against an ethnic group. He lives in Spain and has said that he may consider seeking asylum to avoid the Finnish authorities.

Äänestä
  • Molemmat kommentoijat ovat uusnatsijulkaisuja. Siinä taas joku tyhmä rapamaha mulipää luulee, että natsiaatteen kannattaminen ja rasisimi olisi englanninkielellä pienempi rikos.

    Äänestä

Janitskinin espanjalainen asianajaja on tunnettu törkymöykky ja vaarassa joutua itsekin häkkiin.

Äänestä

Miksi hänet pitäisi häkkiiin laittaa,janestki vie mediaa kuin litranmittaa huippuasianajan palkaaminen oli todella hyvä veto saatiin asialle sellainen julkisuus että vaillavertaa.Tämä mies on nero ja pelaa tätä peliä kuten itse haluaa ja tietää että ihmiset aina asettuvat sellaisen puolelle jota vainotaan ja jos mikään tämä on vainoamista sananvapautta kohtaan .

Äänestä
  • Rikos on rikos Espanjassakin eikä siellä rikollisia suojella. Nyt on Janitskinilla miettimisen paikka. Jos ei halua Suomeen vankilaan, kannattaa tosissaan harkita muuttoa Euroopan paskakasana tunnettuun Donetskin kansantasavaltaan. Virkapukuiset noutajat Suomesta voivat saapua koska tahansa.

    Äänestä

Mihinkä vankilaan laitetaan syytön mies hhe,mahtaa suvakkihuoria vituttaa kunnolla kun pieleen meni ja kunnolla, taivoi ollaa että mies tulee ihanvapaehtoisesti Suomeen nolaaman Suomen oikeuslaitosta ja saa ehdollisen tuomion ja ehkä pienen sakonkin koska miten voi saada tuomion kun ei mainittavapaa rikosta ei ole tapahtunut .

Äänestä
  • Nyt on fakta, että Janitskin on etsintäkuulutettu monista rikoksista. Oikeusvaltiossa syyllisyys tai syyttömyys tutkitaan aikanaan oikeudenkäynnissä. Monet rikoksista epäillyt ovat yrittäneet pakoilla. Lain koura on kuitenkin pitkä ja tavoittaa jos ei ennemmin niin sitten myöhemmin.

    Äänestä

Noilla rikoksilla on tapa vanhentua ei kai häntä syytetä murhasta sentään joka ei vanhene koskaan,ja lukekaa MV lehteä ja maksakaa että lehti pysyy ja voi hyvin, ja saamme lukea sellaista mitä ei valtamedia kirjoita .Paljon on tullut lehdelle lukioita että tosiaankin täytyy kiittää Vasurinuoria tästä ihananasta lahjasta sananvapaudelle .

Äänestä
  • Murha ei vanhene ikinä.

    Äänestä

  • henkinenmurha kirjoitti:

    Murha ei vanhene ikinä.

    Ilja kylläkin vanhenee silmissä... Näyttää jo 60-vuotiaalta verrattuna siihen Yle-dokkarin aikoihin.

    Tästä syystä: lukuisat vääjäämättömän pidätyksen yhteydessä asunnosta löytyvät piikit ovat sitten vain botoxia varten...

    Äänestä

  • Mitähän olet mennyt napostelemaan?.Tämä ripaskaa tanssiva ryssä on nimenomaan kommari.

    Äänestä

  • spit.it.out kirjoitti:

    Ilja kylläkin vanhenee silmissä... Näyttää jo 60-vuotiaalta verrattuna siihen Yle-dokkarin aikoihin.

    Tästä syystä: lukuisat vääjäämättömän pidätyksen yhteydessä asunnosta löytyvät piikit ovat sitten vain botoxia varten...

    Iljalle taitaa piri ja viina maistua kun on kolmekymppisenä noin rähjäisessä kunnossa. Humeetikin on pahasti sekaisin.

    Äänestä

Kaikki kunnia hänelle kun perusti Mv-lehden jota on kiva lukea aina mielenkiintoisia uutiasia on tarjolla .

Äänestä

Yle on pahin Ryssä ja Venäjätrolli mitä Maan päältä löytyy. Meno on kun Neuvostoliitossa aikoinaan. Sensuroidaan, vainotaan toisinajattelijoita. Yle sitäpaitsi oikein haluaa Suomen osaksi Venäjää kun kiihdyttää naapuriamme sotaan Nato-uhittelullaan. Ettekö ole huomanneet?

Äänestä

Suomi on mokaamassa itsensä todella pahasti ja lopullisesti. Suomi ei ole enää länsimainen demokratia, vaan lestaadiolainen väkivaltainen fasismi. Espanjassa ja erityisesti Ranskassa Sipilän Suomea pidetään umpisokeiden kusipäiden paratiisina. Suomesta on tullut hetkessä läpimätä homopervola. jossa kaikkinainen valehtelu on ainoa media-informaation ja hallitsemisen muoto. Akateemisen väestön on aika häipyä Suomesta. Sipilän hallitus on tehnyt Suomesta helvetin suomalaisille.... ja ryöstänyt Bernerin deloitten avulla länsimetron rahat!!!!!! Eli haistakaa paska. Kohta lätisee kovaa Infoa Sipilästä ja Bernerista ja heidän mafiastaan metrohankeessa. Fatkat tiedossa ja kohta ne lävähtävät mediaan ulkomailla.

Äänestä
  • Uho on kova. Odottelemme vaan edelleen kaikkia niitä aikaisemmin luvattuja paljastuksia ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valtavamylläkkä kirjoitti:

Janestkia kyllä tästä tapauksesta nousi valtava kohu, ja Suomen oikeuslaiston on suurin häviäjä joka menetti loputkin maineestaan ,nyt vastassa on huippukaveri i joka on kaatanut pankkeja ja apteekkeja .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu