Kansainvälinen muuttoliike, talouslama ja Venäjä pakotteet, joihin IPU ja muut vasemmiston nationalistiset pienryhmät pyrkivät iskemään likaiset näppinsä, antamatta kuitenkaan tarjolle parempia vaihtoehtoja, jotka kestäisivät kriittistä tarkastelua, tulevat ennen vaaleja osoittautumaan entistä enemmän oikein hoidetuiksi ja perustelluiksi ratkaisuiksi.
Suurin osa kansasta, yli 90% on koko ajan tyytyväisiä tilanteeseen ja syystä. Seuraavien vaalien aikaan IPU tuleekin olemaan menneen talven lumia ja kokonaan unohdettua historiaa. Vain jossain alamaailman dekkareissa ja osin tositapahtumia sivuavissa rikoskertomuksissa vilahtaa aina joskus joku nimi joka liittyy joidenkin vaalien ja muiden edesottamusten kautta IPU nimisen järjestöpahaseen.
Seuraavissa vaaleissa IPU!
5
108
Vastaukset
- ahneet-tyytyväisiä
Mistähän johtuu että suomalaiset ovat ylivelkaantuneet parikymmentä vuotta? Ei taatusti IPUn takia joka on aina pyrkinyt puhumaan talouden tasapainosta . 20 vuotta sitten perustettiin järjestö Suomen yrittäjät. Kymmenen vuotta sitten Yrittäjät solmi Keskustapuolueen kanssa korruptiosopimuksen,KMSn. Siitä alkoi suomalaisten lopullinen kuppaus jonka tarkoitus oli ryöstää valtion ja kuntien verorahat sekä lopettaa niiden käyttämisen välttämättömiin palveluihin. Nyt samat verorahat työnnetään kaikki yrityksille tukiaisina ja otetaan velkaa palveluihin.
Ennen kiinakauppaa yritykset maksoivat veroja nyt ne saavat saman verran tukia. Ja aina vaan lisää vaativat . Tämä johtuu vapaakaupasta joka on yksi keino pummata kansa kuiviin.
EK teki samaa pitkän aikaa ja hoiti devalvaatioilla rahastuksen ja velkojensa maksut. Siksi Suomi pysyi Kekkosen aikana köyhänä. Nyt on kaksi järjestöä tekemässä työnteon täysin kannattamattomaksi. Mikään ei niille riitä. Ja kaikki eduskuntapuolueet ovat täysillä mukana rahastuksessa ja velan teossa. Säälittää Suomen kansan kohtalo. Ahneet tuhosivat meidät.- ipuli.valehtelee.aina
IPU ei ole velkaantunut koska kukaan sille rahaansa antanut ei kehtaa tunnusta typeryyttään ja vaadi perusteettomin lupauksin kerjättyjä rahojaan takaisin.
Suomen velka ei ole todellisuudessa sen suurempi kansantalouteen ja rahan arvoon rinnastettuna kuin koskaan ennenkään, myös sotakorvaukset olivat bkt:hen nähden paljon suuremmat suhteutettuna väestömäärään kuin nykyinen valtion velka ja niistäkin selvittiin reilusti alle parin kymmenen vuoden.
Se etu meillä myös nyt on, että voimme käydä kauppaa koko maailman kanssa toisin kuin silloin. Joten paremmissa asetelmissa ollaan, eikä pelkällä vanikalla tarvitse elää edes kaatopaikka spuken kuten vielä 70 luvulla eli pakosta kokonaisia perheitä.
Kommenttisi on yleensäkin täyttä paskaa, joka ei kriittistä tarkastelua kestäisi.
- vika.näky.päälle
Itse olen valtionvelka osuuskin mukaan laskien vähemmän velkaa kuin Kekkosaikana ja korkokin on nykyään velalliselle kohtuullinen. Ehkäpä IPU:laisten suurentunut velka on vääjäämätön seuraus heidän elämän tavastaan, oli valuutta ja valtiomuoto mikä tahansa. Ainakin syiden hakeminen erilaisiin epäonnistumisiin omassa elämässä löytyy aina itsen ulkopuolelta IPulaisilla kun myös erilaisissa katko yms laitoksissa asiakkailla.
- pesulle.antti
IPU on historiaa, hatunnosto pokalle jolla teatteria on viety näinkin pitkälle, saavutus sekin, mutta politiikkamme historiassa ei niitä puhtaimpia.
- säälisäälisääli
IPUssa olisi voinut olla ainesta elleivät olisi menneet täysillä Venäjän puolelle. Vähintään ns. "hyväksikäytettäviä hölmöjä", joista edes Bäckman ei osannut aikaisemmin unelmoidakaan. Putinmielisyyden takia puolueen nimestä tuli lähinnä vitsi. Toiminta oli sen verran tökeröä Suomen vaarantamista ettei nyt saada enää edes 5 000 kannattajaa, jotta saisi puoluestatuksen taas voimaan.
EU-vastustus ihan ok, mutta idän hyväntahtoisuuteen ihan turha luottaa eli NATO-jäsenyyttä pitäisi puolueen kannattaa ja eroa EU:sta ja eurosta. Koska ideologiset syyt, niin ilmeisen mahdotonta ipulaisille. Ilman järkevää puolustusratkaisua on IPU huono vitsi (järkevää ei ole luottaa kilttiin itänaapuriin kunhan käyttäydytään nätisti, niin nekin toki toki). Sääli sinänsä että puolueesta tuli uusstalinistien leikkikenttä. Vaikea sanoa voiko puoluetta enää pelastaa.. tuskin ilman johdon vaihtoa tai sitä että alkavat tajutakin jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583703Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723085Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532281Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141510Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651289- 861146
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942