Marjamailat sopivat kaikenikäisille ja lähes

kaikenkuntoisille.
Kunhan vain metsässä pystyy jotenkin liikkumaan.
Haapavesi-lehti teki arvokasta työtä ,kun toi asian vasuri-eskoa hyödyntäen kaiken kansan tietoisuuteen.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ja houkuttaa marjametsään.
Tosin tänä syksynä voi olla jo hieman myöhäistä ?

Äänestä
  • Voihan siellä odotella ensi syksyä. Tekis monelle hyvää.

    Äänestä

Oliko ne marjamailat niitä joilla pysty marjan lyömään ämpäriin vaikka kymmenenmetrin päästä?

Äänestä

se kait riippuu.
Osuvan matka voi olla pitkäkin.

Äänestä

Pankaa joku osaava tänne linkki siihen juttuun, jotta tyhmempikin saa sen luetuksi, ja kuva kans!

Äänestä
  • homojen hommaa kirjoitella puolukoista

    Äänestä

  • Ei tarvi muutakuin guukletat nimellä marjahara

    Äänestä

  • Lehtijuttujen tekijät tahtoo olla itse sen verran huonokuntosia,että jää puolukan poiminta puheen asteelle. Todelliset poimijat eivät anna lehtijuttuja,eikä heidän tarvise julkisesti määriä kehua.

    Äänestä

  • on hyvä juttu.
    Muuten huipputerveelliset luonnonantimet jäis mettään mäteneen.

    Äänestä

marjastus vaivatkin parantaa.

Äänestä

kuuluu kaikille.
Tämä vasuri-eskon ilmaisjakoperiaate on loistava.
Esko saa marjaretkistään liikunnan riemut ja me raajarikot vaivoihimme marjat.

Äänestä

monilta puutostaudeilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herätyksentuulipuhaltaa kirjoitti:

kaikenkuntoisille.
Kunhan vain metsässä pystyy jotenkin liikkumaan.
Haapavesi-lehti teki arvokasta työtä ,kun toi asian vasuri-eskoa hyödyntäen kaiken kansan tietoisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu