Minäkin voin pyyhkiä taulun ja jakaa seuravan

tunnin tehtävät. Minäkin haluisin että suustaan kurittomat ja käytökseltään mahdottomat siirettäisiin toiseen luokkaankin. Me olemme tulleet oppimaankin eikä ole oikein että joudumme opettamaan vähemmän oppimiskykyisiäkin, se on opettajan tehtävä. Ulkomaillakin lehtori sanoi muistuttavanskin liialisesta monisteiden käytöstäkin sekä muistuttaisikin opettajia luovuuteenkin eikä pelkästään googlaamaankin.
5119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Missä toiset on. Opettaja minä tiedän, ne on tupakkarigissä toiset wc.sä suunnittelemassa miten saada toiset tekemään heille kuuluvat tehtävät. Opettaja olen valinnut jo seuravan aiheen esseeseni niistä kolmesta valitsin pelisilmä. Pelisilmää tarvitaan joukkueurheilussa joka toinen asia. Pelisilmää ei tarvitse ne kaikki jotka uppoutuvat ryhmätyöhönsä läsnäolollaan. Heidän tehtävä ei ole kuulostella mitä toiset ympärillä suunittelevat eikä kuunnnella rivienvälitä milloin tunti loppuu.Opettaja voisinko ostaa omilla rahoillani kaikille omat kynät, terottimen ja pyyhekumit, sitten ei kenekään tarvitse keidenkään jatkuvasti lainata minulta mm. pyyhekumia. En osta isän rahoilla kun olen töissä opiskeluni lomassa.

Äänestä

Opettaja tiedän mikä teitä naurattaa, Voitko tarkistaa olenko oikeassa. Teitä naurattaa kiinalainen syömäpuikko jolla olen sitonut hiukset kiinni. En ole missään lukenut kirjoitettavan että suomalainen ei saisi käyttää kyseistä syömäpuikkoa ja pyydänkin että voisin välitunnilla kipaista lähikaupan pakastealtaalle ostamaan kiinalaista ruokaa. sopiiko. En osta samalla kellekkään mitään.

Äänestä

minäkin voin pyyhkiä talun, jakaa tehtävät, teroittaa kynät, hakea uudet liidut koska Värttinä, Lasikenkä ja Hopeajousi on ylimääräisessä kenraaliharjoituksessa, lupasin auttaa heitä.Coppelia on treenamassa täydelistä liikkumattomuutta.

Äänestä

Opettaja Jane Austen pyysi minua tuomaan tämän lapun teille ja lupasi että saan lukea sen ääneen. Jane valitsi mielummin rakkauden - tai ei mitään. Toiset on edelleen tupakkaringissä ja wc.sä suunittelemassa miten saisivat toiset tekemään itseltään tuntuvat epämukavat työt.

Äänestä

Jyräät täysillä. Way to go.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xuuuuoix kirjoitti:

tunnin tehtävät. Minäkin haluisin että suustaan kurittomat ja käytökseltään mahdottomat siirettäisiin toiseen luokkaankin. Me olemme tulleet oppimaankin eikä ole oikein että joudumme opettamaan vähemmän oppimiskykyisiäkin, se on opettajan tehtävä. Ulkomaillakin lehtori sanoi muistuttavanskin liialisesta monisteiden käytöstäkin sekä muistuttaisikin opettajia luovuuteenkin eikä pelkästään googlaamaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu