Kiperät ajat Suomella

Virolaiset eivät kuvittele pärjäävänsä arvaamattoman ja epäluotettavan itänaapurin kanssa, vaikka heillä on maarajaa Venäjään per. asukas vähemmän kuin suomalaisilla.
Virolaiset tajuavat pienuutensa ja ovat viisaasti liittoutuneet lähes miljardin asukkaan (mm. 22 EU-maata) Naton kanssa.
Suomella on todellakin kiperät ajat, kun emme ymmärtäneet hakea Naton jäsenyyttä, silloin kun kaikki muut YYA-sopimuksen kaltaiseen järjestelyyn pakotetut kansat hakivat Naton jäsenyytensä.
Suomi on ainoa Venäjään rajoittuva EU-maa, joka ei ole Naton jäsen ja se on todellisuudessa täyttä hulluutta.

Tarja Halonen sen Nato- jäsenyyden torppasi ja sai aikaan paljon muutakin tuhoisaa.

Venäjällä on tarjota vain huonoja vaihtoehtoja, meillä on oikeus tehdä sen takia omat valintamme itsehän Putinin hallinto tietoisesti aiheuttaa uhkakuvia taas länsi ei minkäänlaisia.

Kaikki natomaat muodostavat potentiaalisen uhan Venäjälle. Jos kahina sattuu syntymään niin mitä luulette?

Joutuuko kohteeksi natomaa vai puolueeton Suomi?

Natoon liittyminen voisi merkitä sitä, että jouduttaisiin sellaisiin sotatoimiin jotakin valtiota vastaan, joilla ei ole merkitystä oman maan puolustuksen kannalta.
Kuvitellaan että oltaisiin sotatoimissa Ukrainan, Puolan tai Viron rinnalla Venäjää vastaan.

Ei olisi lainkaan yllättävää, että Suomen ja Venäjän välit silloin huononisivat ja pahimmassa tapauksessa olisi odotettavissa aseellinen selkkaus. Muun Naton pitäisi silloin tulla apuun. Jos se on sotatoimissa jo muualla Euroopassa, sen mahdollisuudet ovat rajoitetut ja kenties Suomen olisi selviydyttävä aseellisessa yhteenotossa käytännössä lähes. Silloin heräisi hyvällä syyllä kysymys: Kannattiko mennä Natoon?

Venäjän kannalta voisi olla paras luoteisnaapuri sellainen Suomi, joka on sotilaallisesti sitoutumaton, jolla on vahva itsenäinen puolustus ja jonka Venäjä uskoo pystyvän estämään Suomen kautta Venäjälle suuntautuvan sodanuhan. Näin ei ollut vuonna 1939.

Tietenkin armeijan pitäisi pystyä torjumaan myös miltä tahansa taholta Suomeen mahdollisesti kohdistuvat sotatoimet.

Nato-haaveista pitäisi luopua. Siitä huolimatta järjestöön olisi pidettävä hyviä suhteita. Se että emme kuulu siihen, ei tarkoita, että olisimme sitä vastaan.

Olisi pidettävä Puolustusvoimat alan kehityksen tasalla ja kouluttaa tarpeen mukaan reservejä. Maksaahan se rahaa, mutta maksaisi sitä Natoonkin kuuluminen. Varusmiespalvelukseen kutsuttavien määrää voitaisiin supistaa ja samalla pidentää varusmiespalvelusta samoin kuin pyrkiä tekemään varusmiespalvelu tavoitelluksi vaihtoehdoksi.

Ruotsi tuskin kuitenkaan lähtee Natoon. Siellä ei koeta olevan liittymiseen tarvetta. Kun Suomi todennäköisesti noudattaa Ruotsin omaksumaa linjaa, täälläkään ei liene tarpeeksi kannatusta liittymiselle.

Sekin on otettava huomioon, että laajalle levinnyt Nato voi hajota keskinäisiin erimielisyyksiinsä ja yhteistyökumppanit häipyvät omien ongelmiensa pariin. Kukas silloin auttaa, jos oma armeija on avuton joutuessaan toimimaan ilman aseveljiä?

Että näin.