Täälläkin törmää moneen "Pitäs vitsalla vetää perseelle niitä jotka lapsen hankkii alla kakskymppisenä!" tyyppejä, että ihan surettaa.
Miksi jotkut ei tosiaan ymmärrä että jotkut ovat oikeasti harkinneet ja ovat varmoja päätöksestään hankkia lapsi esim jo joskus 15 - 16 v, ja tietävät olevansa lapsilleen hyviä ja vastuullisia vanhempia? Minä ja poikaystäväni odotamme onnellisesti (ja suunnitellusti) esikoistamme. Minulta loppuu yhdeksäs luokka keväällä ja poikakaverini on lukion ekalla.
Sehän on vain hyvä, näinä vähäisen syntyvyyden aikoina, että lapsia tehdään jo aika nuorena, koska sillonhan niitä tulee todennäkösesti enemmänkin.
Kyllä aika hurjia ovat väitteet siitä että teinisuhteet (hyi mikä sana) eivät kestä raskautta, kyllä meillä ainakin, kihloissa ollaan ja kun täytetään kaheksantoista niin mennään naimisiin. Ja kyllä meillä muutenkin on kestänyt vallan mainiosti.
Tsemppiä kaikille pikkusta odottaville, ja kaikille jotka sellasta harkitsee.
T: rv 22 3.
Miksi jotkut ei tosiaan ymmärrä että jotkut ovat oikeasti harkinneet ja ovat varmoja päätöksestään hankkia lapsi esim jo joskus 15 - 16 v, ja tietävät olevansa lapsilleen hyviä ja vastuullisia vanhempia? Minä ja poikaystäväni odotamme onnellisesti (ja suunnitellusti) esikoistamme. Minulta loppuu yhdeksäs luokka keväällä ja poikakaverini on lukion ekalla.
Sehän on vain hyvä, näinä vähäisen syntyvyyden aikoina, että lapsia tehdään jo aika nuorena, koska sillonhan niitä tulee todennäkösesti enemmänkin.
Kyllä aika hurjia ovat väitteet siitä että teinisuhteet (hyi mikä sana) eivät kestä raskautta, kyllä meillä ainakin, kihloissa ollaan ja kun täytetään kaheksantoista niin mennään naimisiin. Ja kyllä meillä muutenkin on kestänyt vallan mainiosti.
Tsemppiä kaikille pikkusta odottaville, ja kaikille jotka sellasta harkitsee.
T: rv 22 3.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Et ole tosiaankaan saanu sitä vitsaa, vanhempasi varmasti "ymmärtää" sua kun kerrot että olet pamahtanu paksuksi.
Tossa sun "esseesäsi" syntyvyyden lisääntymisestä oli hyvinkin oma lehmä ojassa, etkä täten ymmärrä tosi elämää.
Mutta onnea vain sinullekkin teillä tulee varmasti "kestämään" mainiosti.
Mistä v*tusta näitä oikeen sikiää????
Kyllä oli taas sen luokan seliseliselitys, että huhhuh.. Että ihan huolissaan ollaan siitä, että maailmasta loppuu ihmiset, jos ei ite ryhdy talkoisiin? Noh, lapsella on lapsen aivoitukset.. sääli vaan sen syntyvän lapsen kannalta.
Eiköhän tässäkin kuitenkin taustalla liene se klassinen 'oho ehkäisy unohtui'-juttu ja sit pitää selitellä maailma kauniiks ja lapset aikuisiks. V*ttu mitä touhua...
Haluaisin esittää sinulle muutaman kysymyksen?
-Selitä minulle miten 15-vuotias voi olla lapselleen vastuullinen vanhempi?
Minun ymmärrykseni mukaan vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu ehdottomasti se että pystyy elättämään lapsensa ihan itse,miten 15-vuotias elättää lapsensa kun on yläaste kesken,ei mitään ammattia eikä pääse töihin?
Jos lapsen isäkin käy vielä koulua,kuka elättää teidän vastuullisen perheen?
Villi arvaus että yhteiskunta ja se on kyllä kaukana vastuullisesta vanhemmuudesta.
Kuinka moni täysijärkinen teini haluaa ehdoin tahdoin *suunnitellusti* lapsen kun on itse vielä lapsi ja miksi?
Montako lasta meinaat hankkia kun aloitat 15-vuotiaana?
Teinisuhde kestää raskauden usein,mutta miten käy sitten kun se vauva on maailmassa?
Se ei ole nukke jota hoidellaan ja esitellään kavereille kun halutaan olla aikuista.
Se on elävä ihminen josta on todella paljon työtä,vauva ei aina nuku ja näytä söpöltä,se itkee,vaatii ruokaa ja haisee paskalle.
Vauvaa pitää jaksaa ruokkia yölläkin,myös silloin kun itse on väsynyt eikä jaksa.
Opiskelu on raskasta ilman vauvaakin,väsyneenä vielä raskaampaa.
Mikä kiire on on sitoutua loppuelämäkseen 15-vuotiaana?
Näihin kun pystyt antamaan perustellut hyvät vastaukset,suostun ajattelemaan teinivanhempia toisin kuin nyt.
Voi rakkaus...
Yhteiskuntahan se elättää esim. 30 vuotiaiden lapset. Vai luuletko lapsilisien, hoitotukien, äitiyspakkausten, neuvolakäyntien, kotihoidontukien, äitiys- ja isyyslomien jne. olevan hyvän haltijoiden tuotosta ja niihin on oikeutettu vain alle 18-vuotiaat?
Myös todella monet 18-36 vuotiaat lasten tekijät päätyy eroon.
Komplikaatioita on enemmän lapsella jonka ylihuolehtivainen yli-ikäinen on synnyttänyt.
Lapsen saaneena pystyy opiskelemaan. Itse olen 28-vuotias ja yliopistossa. Suurimalla osalla opiskelukavereistani on lapsi. Pian on myös minun pakko tehdä lapsia, jos niitä koskaan haluan.
Kuinka tärkeää olisikaan olla tukena nuorelle odottavalle tytölle? Vauva kun tulee maailmaan joka tapauksessa, pahoitetaan äidin mieli eli ei.
Kyllä minun käy sääliksi sekä teiniäitiä,-isää että sitä pientä kääröä joka tähän maailmaan on syntymässä heille.Tottakai lapsen saaneena pystyy opiskelemaan,se on vaan kovin vaikeaa taloudellisesti kun perheessä on molemmat vanhemmat opiskelijoita,saati sitten se opiskelurauha.Kun valmistuu,palkasta meneekin monta vuotta opintolainojen maksuun.
Ei uskoisi että yliopistossa opiskeleva on niin typerä että puolustelee teiniraskauksia.Lapset voi silti tehdä nuorena,se ei tarkoita silti sitä että ne pitäisi tehdä lapsina.
15-vuotiaan elämänkokemus kun tuppaa olemaan sitä että äidin helmoissa asutaan passattavana,kävellään valmiiseen ruokapöytään ja äiti pesee pyykit.Mielessä on vain meikkaukset ja uudet vaatteet.Ne haihatukset saa automaattisesti unohtaa kun vauva astuu kuvioihin.
Ellei toimi sitten niin kuin tuntemani teiniäiti,laimensi tuttelin vedellä että se riitti pidemmälle.Riitti rahat uusiin kenkiin itselle.Todella harvalla teiniäidillä ne miessuhteet kestää edes sen vauvan ekan vuoden syntymäpäivään asti.Todella harva teiniäiti muistaa olevansa äiti ja aikuinen vielä silloinkin kun kaverit tulee baari-ikään.Mukaan on päästävä ja teiniäidin lapsi on kuin kiertopalkinto jota lykitään milloin kenellekkin hoitoon että päästään baanalle,kun jäi se nuoruus vähän elämättä.
Minullekin voisit selittää pari asiaa... Ensinnäkin sen, että mitä järkeä on ehdoin tahdoin hankkia lapsi kun on vielä itsekin lapsi? Milläpä ajattelit, vastuullinen vanhempi, elättää lapsesi? Kukaan ei sorsi teiniäitejä. Ihmiset eivät vaan näe siinä mitään järkeä! itse olen piakkoin 20 täyttävä viimeisillään raskaana oleva tyttönen... Ja olen sinua siis neljä vuotta vanhempi. Minulla oli normaali pussikalja-nuoruus. Rymyttiin pusikoissa ynnä muuta teinikivaa. Baarissakin kerkesin käydä ennen raskautta yli vuoden. Enkä ole asunut isukin ja äitin kanssa kolmeen vuoteen. Töissä kävin lukion ohessa 1,5 vuotta, ja samaisesta työpaikasta jäin nyt äitiyslomalle. Miksi haluat pilata nuoruutesi? Et ole käynyt edes peruskoulua ja luulet voivasi kasvattaa lapsen? Ymmärrän, ja kannustankin, vahingon sattuessa pitämään lapsen, mutta että ihan suunniteltu juttu... Miksi vauva ei voinut odottaa? Mitä saavutat aikaisella lapsenteolla? Ei lapsi tee aikuista, vaan aikuiset lapsia. Ja huomaa: Tämän sanoo sinulle itsekin nuori äiti. Turpaan vaan ja onnea!
suurin osa teini vanhemmista eroavat kun lapsi on pieni!
Mietiskelin näitä lukiessani, tätä teiniperhebuumia meillä päin. Vajaan kymmenen vuoden aikana tiedän täällä 11 pariskuntaa, jotka ovat saaneet teineinä lapsen.
Arvatkaa monenko pariskunnan perhe on vielä kokonainen???
Arvasitteko ettei yhdenkään? Väärin, kaksi paria on yhdessä. Se ei ole paljon se. Surullista.
...niin ei oo nekään kaks enää. Ei pitäis olla yllätys kenellekään.
on niin sinisilmäisiä tulevaisuutensa suhteen, ne olettaa että kaikki menee putkeen ilman mitään sen suurempia.
Mutta yllätys yllätys kun kersa on syntynyt ja alkaa arki. Tämä kaiken kokenut teini haluaa välillä kapakkiin ehkä hän myös haluaa saada vierasta munaa. Koska kotona ei sitä ole aikoihin saanut. Mies vaihtuu ja lapsi huutaa vuodet vierivät ja teini on parikymppisenä nelikymppisen näköinen. Ehkä kuvaan hiukan kärjistäen mutta en ainakaan katso ruusunpunaisten linssi läpi kuten monet tällä palstalla tekee.
Kannattaisi oikeasti miettiä mitä tekee ja kenen kanssa. Lapsen kasvatus ei lopu ensimmäiseen ikävuoteen se ei lopu ikinä!
on huutanut sen 4kk koliikki-itkua,munaa tulee kun haluan,mies on ollu sama 4vuotta.Tiedän kyllä että lasta pitää kasvattaa ainakin 18ikävuoteen asti mutta luultavasti pidempäänkin.
Nii-in, munallahan se on jaksettava eteenpäinkin, kun sehän se on kaiken pahan alullepanijakin ollut...aivan. Omalla kohdallasi tuo 18-vuoden kasvatus jäi ikävä kyllä pahemman kerran kesken, näemmä. Ja sitäpaitsi: Käytäntö miten lasta kasvatetaan onkin sitten kokonaan toinen juttu. Voi, voi lasta...sekä sinua lapsi että lastasi...
PS. Munalle terveisiä ja jaksamista
on mielestäni palstan nimi ja kun tekstejä lukee niin mieleen tulee että miksi täällä kaikki sitten puhuu vaan pahaa kyseisistä ihmisistä... tuskin teiniäidit ja-isät täällä itseään parjaa siis mikä ajaa ikäihmiset tälle palstalle????
"meidän pikkuiset" Arki voi kyllä olla yllätys mutta itselläni ei ainakaan ollut haluja/ voimia edes ajatella baaria ensimmäiseen 6kk:teen saatika vierasta munaa kun en voinut repeämisen vuoksi edes kunnolla kusella käydä...?? voisi vähän miettiä mitä täällä kirjoittelee...!!!!! sitten kun pahemmasta selvittiin on koti elämä mukavaa ja rauhaisaa ja rakastan miestäni ehkä jopa enemmän kuin ennen jos enempää vielä voi=)
Jos vaikka palaat kertomaan asiasta sitten kun siitä jotain tiedät.Arki on karua.
kun sä siitä arjesta jotain tietäsit?? Kuvittelet vaan että kaikki teinit eroo kun arki koittaa!!ja jos jotain oikeasti hyvää on tapahtunut teineille niin se ei voi olla mahdollista!!Vittu sä eroot muijastas seuraavan puolen vuoden aikana jos oot sellaista edes saanut koskaan milläänlailla!
toi yhdeksäs luokka hieman mietitytti..
en menisi sanomaan että noin nuorena voi mennä ihan "vakaasti päättämään" että haluaa lapsen.
voin itse nuorena isänä sanoa varoituksen sanan että ei se perhe-elämä nyt NIIN herkkua ole että siihen tulisi pyrkiä jo tuon ikäisenä.
onhan minun tyttäreni minulle todella rakas ja tärkeä, mutta kyllä lapsen hoitamisessa on raskaatkin puolensa.
toivottavasti olet ottanut huomioon sen faktan että sinä olet vastuussa lapsestasi seuraavat 18 vuotta? mieti tarkkaan mitä kaikkeä tähän sisältyy.
Olet vasta raskaana ja raskaus on ihan eriasia, kuin kun lapsi on syntynyt.
Raskaushan on periaatteessa koko homman helpoin osuus, jopa synnytyskin kaikessa karmeudessaan tai helppoudessaan. Hauskuus alkaa vasta sitten, kun lapsi on syntynyt. Miksi? Koska se on aina jonkin asteinen kriisi suhteelle, suhde ei ole enän sama kuin ennen eikä tule olemaankaan ja se aiheuttaa ongelmia. Molemmat osapuolet joutuvat "kriisiin" ja periaatteessa koko elämä heittää häränpyllyä. Tämä pätee niin teinien kuin vanhempienkin vanhempien suhteessa.
Yhtä'äkkiä teitä molmepia sitoo vauva kotiin. Tulee riitaa siitä, voiko kundien kanssa mennä bisselle tai saatko sinä vapaa-aikaa vauvasta. Kuka hoitaa, kun molmpien pinna on jo kireellä, kun vauva vaan huutaa ja on jo vaövottanut monta yötä. Saako lähteä risteilylle kaveriporukan kanssa? Mustasukkaisuus siitä, että toinen on "vapaa" menemään ja tulemaan, kun toinen on kiinni kodissa ja vauvassa. Viha, kiukku, katkeruus ja kateellisuus. Nämä kaikki ovat tunteita joita tulet tuntemaan 95% varmuudella. Riita-aiheita tulee niin rahasta kuin menoista tai vauvan hoidosta.
Kyse ei ole pelkästään siitä, että osaa ottaa vastuun vauvasta, vaan myös siitä, että osaatteko ottaa vastuun toisistanne ja ongelmista? Pystyttekö puimaan ne ilman, että jompikumpi pakenee kotoa tai aloittaa mykkäkoulun? Pystyttekö jättämään ne asiat taakse kun ne on käyty läpi? Voitteko välttää sen, että kun alkaa suorastaan vituttamaan toisen toiminta, niin että ette pahenna sitä käyttäytymällä sen mukaan vaan pyrkimällä korjaamaan tilannetta?
Noin minä ja tyttäreni isä ajateltiin, kun odotin lastamme. Tottakai me pärjätään ja on ihan huuhaata, että meistä tulis huonot vanhemmat. Sovittiin (tai yritettiin, muta mitä me mistään tajuttiin) lapsenhoidosta ja kasvatus tavoista. Vaan kun lapsi syntyi niin niin ne unohtui. Pääasiassa isä ei ollutkaan valmis hoitamaan lasta, olemaan lapselle isänä tai pysymään kotona. Yhteinen koti ei ollutkaan yhteinen, koska minä istuin vaan perseelläni, kun hän tienasi (vaikka kävin itsekkin töissä vauvan hoidon oheella ja jopa vauvan kanssa) ja kaikki raha kuuluikin hänelle (no voi olla, että oli poikkeustapaus) ja mitään ei olis tullut lapselle tai minulle. Me väännettiin matsia niin tyhmistä jutuista kuin 10mk:n karkkipussista, ruokarahoista, joka viikonloppuisesta dokaamisesta ja siitä, että minulla ei ollut mahdollisuutta tavata ystäviä ilman lasta, ellen laittanut vieraalle hoitoon. Olin siis täysin sidottu kotiin ja lapseen. Lapsenkin kanssa voi mennä, mutta tiedätkö miten moni juttu oli sellainen, että sinne pystyi ottamaan lapsen mukaan (kun oltiin kavereiden kanssa) ja seurustelemaan kavereitten kanssa? Kun mentiin biitsille, niin muut istui ryhmässä, minä vaeltelin lapsen kanssa pitkin rantaa edes takas koska isä ei halusi seurustella itse (ja lapsi ei kyllä paikoillaan pysy aurinkoa ottamassa), kun mentiin pelaamaan koripalloa, niin minä kuljin lapsen kanssa jossain kaukana sivummalla ja muut pelasivat ja pitivät hauskaa. Me ihmeteltiin tytön kanssa keppejä maassa, havunneulasia ja hoivattiin nukkea. Ja minusta tuli katkera ja kiukkuinen. Meistä molemmista tuli. Minua ei niinkään risonut se, että en päässyt, vaan se, että lapsella ei ollut isää vaikka oli, mutta isä ei suostunut viettämään aikaa lapsensa kanssa yhtään. Ei osannut, ei tiennyt, hän käy töissä/koulussa, sinä saat siitä palkkaa jne.jne.jne.
Meillä ei ollut hajuakaan siitä miten ongelmat ratkotaan tai että niihin voi suhtautua muutoinkin, kuin näyttämällä vähän lisää keskisormea toiselle. Ja näin ollen ajettiin molemmat toisemme tosi ahtaalle, kunnes todettiin, että hommasta ei tule mitään.
Meidän suhde oli ennen lasta se "täydellinen", puhuttiin ummet ja lammet ja vähän lisääkin, tuettiin ja oltiin me vastaan muut. Kun lapsi syntyi koko tilanne muuttui, meistä tuli taistelukavereita, jotka koittivat kokoajan saada pisteet kotiin tölväsemällä tai nälväsemällä paremmin. Koko tilanne meni ihan...en kyllä ihan vielläkään voi käsittää miten ikinä päästettiin asiat siihen kuntoon ja miten ei osattu, mutta miten sitä osaisi, kun ei ole edes "harjoitellut" tai oltu riittävän pitkää yhdessä ja opittu puhaltamaan yhteenhiileen ongelmien ilmettyä.
Jos tähän pystytte lapsen hoidon lisänä, niin sitten olette todellakin valmiita vanhemmiksi.
Hienosti kirjoitettu ja kerrottu ne puolet, mitä ei teiniäiti onnensa hurmiossa ota koskaan huomioon. Ollaan seurusteltu muutama kuukausi ja kaikki nähdään vaaleanpunaisten lasien läpi. Mitä sitten tapahtuu, kun tulee arki? Lapsi itkee, raha on vähissä, on hädin tuskin varaa ostaa se tarpeellinen (vaipat tuttelit) ja kaiken muun lisäksi pitäisi päästä kavereiden kanssa hurvittelemaan. Suhteesta on jo hävinnyt se ensihuuma ja elämä alkaa maistua puulta.
Kyllä siinä vaiheessa miettii uudelleen, miksi se lapsi pitikään tehdä. Itselläni on ollut muutama poikaystävä sitten 15 ikävuoden jälkeen. Jokaisen kanssa ensimmäinen 6kk-vuosi oli niin ihanaa. Olisin voinut kuvitella viettäväni jokaisen kanssa lopun elämäni. Ensi-ihastuminen kuitenkin päättyi jossain vaiheessa ja sitten tuli erokin. Mitäs, jos olisin parin kuukauden seurustelun jälkeen jäänyt odottamaan lasta. Olisin nyt kouluttamaton, köyhä ja yksinhuoltaja. Tämäkö on jokaisen teiniäidin ihannekuva tulevaisuudestaan??
Teininä kannattaisi ottaa siitä ajasta kaikki irti. Saa vielä mennä ja hurvitella niin paljon kuin jaksaa. Ei tarvitse kantaa huolta muusta kuin itsestään. Itse tapasin nykyisen mieheni 19 vuotiaana, kolmen "vakavamman" suhteen läpi käytyäni. Vakavammalla tarkoitan yhtä kihlausta ja kahta muuta, yli puolitoista vuotta kestänyttä suhdetta. Monille teineille nämä näyttävät nykyään olevan todella vakavia suhteita. Opettelisitte teinit ensin tuntemaan poikaystävänne. Jos suhteenne kestää ylä/alamäet, armeijat, opiskelut toisella paikkakunnalla yms, niin vasta sitten voitte alkaa suunnittelemaan lapsia.
Paria asiaa kysyisin, ja toivoisin, että joku teini-äiti vastaisi rehellisesti. Millaisena näette tulevaisuutenne n. 1-2 vuoden kuluttua/kuluessa? Kuinka esim. tulette toimeen rahallisesti? Entä opiskelut? Työpaikka?
teiniä sä tunnet?
Tällä hetkellä asun poikani (2v)kanssa kaksin, opiskelen terviksessä ja poika käy päivisin perhepäivähoidossa. Haetaan juuri isompaa asuntoa (kolmioa), jotta voitaisiin muuttaa yhteen poikaystäväni kanssa. olemme seurustelleet reilun vuode. Kahden vuoden päästä olen valmistunut ja kerennyt jo hetken olemaan työelämässä. Töitä on varmasti, niin suuri työllisyyspula hoitoalalla tällä hetkellä on. Poika on toivottavasti vielä samalla hoitotädillä. Poikaystäväni kanssa olemme varmasti vielä yhdessä ja saatamme ehkä jopa suunnitella perheenlisäystä, kunhan olen saanut hetken tehdä töitä. Asumme varmaan samassa vuokra-asunnossa, jota nyt haemme. Rahallisesti tulemme hyvin toimeen, mutta ei sitä rahaa silti varmaan tule liikaa olemaan. Et semmosena mä näen itseni ja poikani elämän parin vuoden kuluttua.
Lapsi, lapsi...kotonahan sinun kuuluisi vielä asua. Voi, voi ruusunpunaista kovin näet...katsotaanpa pääsetkö edes sille ensimmäiselle askelmalle kuvitelmissasi. Pisteitä saat kuitenkin siitä että opiskelet.
Ne ei ollut kuvitelmiani, vaan tulevaisuuden suunnitelmiani. Joten kiitos kannustuksesta.
Heippa nuori tuleva äiti!
Itse en ole teiniäiti, mutta nuori äiti kylläkin. Nyt kun odotus on jo takana ja vaavi syntynyt (joka on 4 kk vanha) voi vähän kyynisesti todeta, että ihan helppoa äitiys ei ole ja että raskaus ja synnytys ovat se helpoin juttu tässä vanhemmaksi tulemisessa. Lapsen hoitaminen on raskasta ja myös suhteen hoitaminen siinä samassa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen elämääni ja onnellinen pikkusesta, mutta helppoa tämä ei ole.. Kun lapsi/lapsia on niin tarvitsee paljon energiaa, että jaksaa tätä arkea, joka ei ole enää samaa mitä ennen. Lapsi muuttaa suuresti elämää.. ei ehkä huonompaan suuntaan, mutta se muutos on niin suuri, että siihen kannattaa hyvin valmistautua. Nyt voin jälkiviisaana sanoa, että minun olisi sopinut odottaa vielä muutama vuosi, koska välillä tuntuu että haluan vielä mennä vapaasti ja tehdä nuorten juttuja, kuten ravata baareissa, matkustella, opiskella yms. tottakai voin vieläkin käydä baareissa, matkustella, opiskella jne. mutta kaikki pitää suunnitella hyvin etukäteen pikkusen takia. Tietty joku toinen nuori saattaa olla paljon valmiimpi äidiksi kuin toinen ja on jo pienestä pitäen ollut lasten kanssa tekemisissä ja nauttii siitä eikä tunne halua mennä ja rellestää. Toivottavasti olet tällainen henkilö, koska muuten äitiys tulee olemaan todella raskasta. Luulen, että itse olen ollut puoli valmis äidiksi eli osittain haluan olla vapaa ja osittain en. En usko että vanhemmuus on koskaan helppoa oli sitten minkä ikäinen tahansa. Minulla on muutama "äitikaveri", jotka ovat minua paljon vanhempia ja samoja ongelmia niillä on kuin minullakin lapsen hoidossa, ehkä heillä ei kuitenkaan ole samanlaista kaipuuta päästä vielä menemään vapaasti, koska sitä he ovat saaneet tehdä monet vuodet ennen lapsia. Ajattelin vaan kirjoittaa jotain vanhemmuudesta, koska se on iso juttu kun vanhemmaksi tulee. Lykkyä tykö vaan ja toivottavasti raskaus ja synnytys sujuu ongelmitta ja kerää varastoon paljon paljon hermoja sillä niitä tulet tarvitsemaan pikkusta hoitaessa ja arkea eläessä poikaystäväsi kanssa!!
.... niinhän se rakkaus kestää teineillä ja aikuisillakin aina, eihän suomessa onneks noita avioeroja tule???? Ihminen muuttuu ikävuosien myötä, tulet sen kyllä joskus huomaamaan. Eipä sitä kovinkaan moni ysiluokkalainen ole maailmaa kiertänyt, omillaan elänyt, saatikka edes omilla rahoillaan omat vaatteensa ostanut. Vauva on paljon muutakin kuin niitä vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä vaatteita... mutta kyllä elämä opettaa, jopa sinua!