Oletko koskaan katunut

Kerran...kun huomasin ison miehen alkavan itkemään, se pysäytti. Luulin häntä vahvemmaksi...

Useimmiten en kadu. Yleensä kun niin olen tehnyt on siihen ollut järeet perusteet ja niistä suurin se että olen halunnut ko. ihmisen jättävän minut rauhaan.

Jättämistilanteessa mitä vähemmän toinen alkaa esteleen sen kivuttomammin se ero menee. Jos toinen alkaa esteleen päätös on mullekin vaikeampi ja saatan päätyä yrittämään vielä kerran. Yleensä siitä ei enää tule paskaakaan vaan se homma on vaan välttämättömän lopputuloksen siirtämistä hiukan.


Kerran oli lähellä tuollainen tilanne kun ex tunsi mut liian hyvin ja se työnsi mut seinää vasten ja sanoi: "Pääset musta eroon, kun sanot tuon saman katsomalla mua silmiin samalla" Minä en pystynyt kieltämään sitä silmiin katsoen että en rakastanut sitä enää ja tiesin sen joten itsepäisesti tuijotin maahan enkä suostunut tekemään mitä se käskee. Se tietenkin tulkitsi sen minut tuntien ja naurahti "Et pysty. Puhut puuta heinää mulle. Rakastat mua. " Siihen sitten hermostuin niin että uhon voimalla sille huusin silmiin katsoen vihaisesti että "Minä en rakasta sinua enää!"

Se suuttui siitä ja uskoi ja käski mun mennä ja mä huusin sille irrottaessani itseäni sen otteesta että "VIhdoinkin! KIITOS."


Se oli täpärällä koska hädin tuskin pystyin sille esittään sen aikaa tunteetonta kun se oli siinä näkemässä. Mulle se vielä huusi perään että: "Miten voit olla kuin meitä ei olisi koskaan edes ollut. "

Muistan etten kääntynyt enää katsomaan sitä koska pidättelin itkua. En voinut enää puhuakaan koska sitten se olisi tajunnut mun esityksen enkä taas olisi päässyt karkaamaan sen luota pois niin helposti. Se kritisoi mua tunteettomaksi ja ihmiseksi joka ei koskaan sitä rakastanut jota ero ei liikauttanut mitenkään jolle se ei merkinnyt mitään. Mä en kääntynyt enää vaan olin selkä siihen päin sanomatta enää mitään. Annoin sen vaan jäädä niihin uskoihinsa, koska niin se ero lopulta toteutui ilman estelyitä paremmin. Jos olisin vähänkäään antanut muuta vihjettä se olisi estänyt heti mun lähdön.

Muissa tilanteissa katson että suojelin itseäni jollain tavalla hankaluuksilta kieltämällä tunteitani... jonka takia en myöskään kadu. Kun on pakko toimia on pakko toimia ja siinä ei tunteilut auta.

Yksi kerta ehkä olisin voinut jotain jättää sanomatta...

Ajat varmaan takaa ihan eri asiaa, mutta voisin oikeastaan sano näin jälkeenpäin, että hiukan olen katunut tunteideni kieltämistä. Nimittäin se, etten itse suostunut hyväksymään tunteitani ja yritin kieltää ne, aiheutti vain itselleni kamalan olon ja esti pääsemästä eteenpäin. Siis pitkitti vaikeaa tilannetta. Siinä vaiheessa, kun oikeasti pystyin hyväksymään tunteeni, oloni helpottui. Olisin päässyt helpommalla, jos olisin heti hyväksynyt tunteeni...

Kyllä ja ei. Olen liian kunnollinen aloittaakseni salarakkaussuhdetta, niin saan sitten kärsiä itseni tärviölle. Perheelle tietysti hyväksi etten lähde sekoilemaan. Joskus olen vielä hyvilläni että kielsin itseäni lähtemästä. Nyt on vielä sydän vereslihalla.

en tunne ..siksi

Ainakin kerran. En kuunnellut ohjeita.

https://youtu.be/9TXqSJ9qDQ8