Älkää toimihenkilöt puhuko kotona omalle junnulle.

Että se on parempi kuin muut joukkueen junnut. Poikanne kertoo tämän sitten pukukopissa muille junnuille.

Kohta sanon omalle junnulle, että tämä poika pelaa ykkösketjussa, koska isä on valmentaja.
3311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valitettavasti varmaan näin tapahtuu joskus, mutta valitettavan usein vanhemmat ei pysty arvioimaan sieltä katsomosta oman lapsensa tasoa ja kotona lapselle puhutaan kuinka oma lapsi on ihan joukkuueen parhaimmistoa ja siitä puhutaan sitten kotona ja nekin jutut tulevat sinne joukkueen koppiin.

Äänestä

Olet näköjään jo sanonut. Pojat monessa joukkueessa ihan avoimesti puhuvat että valmentajan poika on ykköskentässä koska isä on valmentaja. Kuinkahan hyvin keskiverto isä osaa katsomossa laittaa pojat paremmuusjärjestykseen? Muutenkin ihmettelen tätä toimihenkilöiden pojat pelaa kuraa. Omakohtainen kokemus muutaman vuoden ajalta on se että nuoremmissa ikäluokissa meillä oli n 35 poikaa harjoitusryhmässä josta muodostettiin 2 peliryhmää. Toimihenkilöitä taisi olla 8 -.9.
Kaikki sai pelata ei vain toimihenkilöiden pojat. Nyt poika pelaa joukkueessa jossa ei ole yhtään valmentajaa tai edes huoltajaa joka olisi jonkun isä vaan kaikki toimihenkilöt ovat ulkopuolisia. Nyt tosin tilanne on se että ihan kaikki ei pääse pelaamaan ainakaan jokaisessa pelissä.

Äänestä

Turha tätä "toimihenkilöiden pojat pelaa" asiaa on yleistää negatiivisessa sävyssä muutaman surullisen kuuluisan joukkueen ongelmien vuoksi. Varmasti löytyy isävalmentajia/-toimareita, jotka pystyvät hoitamaan hommansa kunnialla.
Tiettyyn ikäluokkaan saakka kaikkien poikien kuuluu saada pelata.
Kun siirrytään kilpaurheilun puolelle, peliaika ansaitaan. Tämä luo tervettä kilpailua joukkueen sisälle. Tässä vaiheessa on tuhoisaa, jos toimihenkilöiden pojat ansaitsevat paikkansa ja peliaikansa olemalla toimihenkilöiden poikia -tällöin ei varmasti tarvitse ihmetellä muiden pelaajien oikeutettuja kommentteja..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Justeinain kirjoitti:

Että se on parempi kuin muut joukkueen junnut. Poikanne kertoo tämän sitten pukukopissa muille junnuille.

Kohta sanon omalle junnulle, että tämä poika pelaa ykkösketjussa, koska isä on valmentaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu