Ison klitan hidas leikittelevä nuoleskelu olisi parasta mitä tiedän.
Iso klitta
Penttipit
7231
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oikeassa. Mutta sellaista ei vaan kohdalle osu.
Ei niin. Mistä voisi löytää ?
Ei sellaisen omaavia naisia löydä yleensä. Vain yhden ison klitoriksen omaavan naisen olen elämäni aikana tavannut. Hän oli kehonrakentaja ja aika naisellisella tavalla miehekäs. Siis, ihan nainen kuitenkin ja hetero, mutta että on muutakin syöty kuin kaurapuuroa. Hänen klitoriksensa oli niin iso että sitä pystyi ottamaan helposti suihin ja hänen orgasmissaan sen sykkeen tunsi suussa.
Aivan mahtava tyyppi ihmisenä, mutta meidän elintavat ihan erilaiset. Minä tämmöinen oman elämän larppaaja ja hän sitten erittäin kurinalainen ja tiukka.
Näin kerran kauan sitten todella ison klitoriksen saunassa. Kiihotuin niin paljon että voin suorastaan pahoin. En saanut sitä enää mielestäni ja iltaisin autoin itseäni onneen tuota ihanaa klittaa ajatellen. Voi kumpa sellaiseen vielä törmäisin.
Kiva kuulla tällaisia, olen omaani usein vähän häpeillyt. Itsellä klitoris, joka kiihottuessa paisuu melkoisen suureksi, pikkusormen pään kokoiseksi, ei tosiaan tarvitse etsiskellä. Ja hyvin hyvin herkkä on, tykkää erityisesti rauhallisesta suutelusta...
Ooh.. ihan väreet kulkivat lävitse kun luin viestisi. Muistui taas se ihanuus mieleen siellä saunassa ja nyt kirjoitti joku jolla samanlainen. Jo pelkkä sellaisen näkeminen saa tunteet sekaisin ja kiihotuksen huippuunsa. Toivottavasti helmesi saa ansaitsemaansa huomiota.. Voisitko kertoa jotain asiaan liittyvää? Ehkä pientä tarinaa?
Älkääpä vaan tytöt mekö klitoristanne häpeämään älkääkä häppäreitä. Pitäähän sieltä alakerrasta löytyä jotain minkä tietää olevan koskemisen arvoista. On välillä päässyt hirvittämään kun on kuullut että jotkut menevät itseään leikkelyttämään vaikka lähtötilanne on paljon lähempänä täydellisyyttä kun lopputulos.
Mistä lienee kummasta on lähtöisin käsitys että pimpin tulee olla tiukka vako mistä mikään ei saa näkyä.