Ote elämään ja työhön tuntuu kadonneen. Motivaatio kaikkeen tuntuu kadonneen. Monia asioita pitäisi tehdä, tiedän, mutta kun ei saa aikaiseksi, ei sitten millään!? Kotona on onneksi mies, joka tekee niin oma-aloitteisesti kuin pyytämälläkin. Ruoan teko jäänyt lähes hänen vastuulleen, samoin imurointi. Joskus tulee "hetkellinen mielenhäiriö" siivoukseen, sitten aloitettua tulee vietyä homma loppuun. Ei vaan jaksa kiinnostaa mikään. Lapsetkin tästä jo kärsii, kun ei pinna kestä itsellä mitään ja tulee vaan huudettua ja räyskittyä koko ajan.
Töissä tunnen itseni aivan tarpeettomaksi, kun ei saa aikaan mitään. Vastuullinen asema ja tulosvastuullinen asema ei liioin omantunnontuskia paranna: onnekseni - mutta yrityksen onnettomuudeksi - olen kk-palkalla. Aikaansaannokset ovat olleet mitättömiä jo muutaman kuukauden eikä valopilkkua näy: tulosvastuu tappaa mut!
Henkisesti olen aivan loppu. Alkoholi on alkanut maistumaan aivan liian usein ja aivan liian isoin määrin. Sitten poissa kotoa tulee töppäiltyä promilleissa. Haenko jotain hyväksyntää, egon kohottamista ja pätemisen näyttämistä henkiseen tilaani niin privaattia- kuin työelämäänikin parantaakseni? Asioita, jotka vain pahentavat tilannetta ja saavat omantunnon vielä pahempaan malliin. Periaatteessa kotona kaikki hyvin: rakastava mies, itselläkin toki tunteita häntä kohtaan, mutta kun vieraskin liha alkanut kiinnostamaan...
Jotain masennusta ja/tai burn-outia tämä taitaa olla? Onko ainoa keino työelämästä poistuminen? Jos sairaslomalle jään, sille tielle jään, takaisin ei ole paluuta tässä firmassa. Ikää on n. 35, joten työuraa olisi vielä jäljellä. En kuitenkaan haluaisi polttaa piippuun itseäni lopullisesti tässä vaiheessa. Kun tietäisi, mitä elämältä haluaa, olisi paljon helpompaa...? Neuvoja??
Töissä tunnen itseni aivan tarpeettomaksi, kun ei saa aikaan mitään. Vastuullinen asema ja tulosvastuullinen asema ei liioin omantunnontuskia paranna: onnekseni - mutta yrityksen onnettomuudeksi - olen kk-palkalla. Aikaansaannokset ovat olleet mitättömiä jo muutaman kuukauden eikä valopilkkua näy: tulosvastuu tappaa mut!
Henkisesti olen aivan loppu. Alkoholi on alkanut maistumaan aivan liian usein ja aivan liian isoin määrin. Sitten poissa kotoa tulee töppäiltyä promilleissa. Haenko jotain hyväksyntää, egon kohottamista ja pätemisen näyttämistä henkiseen tilaani niin privaattia- kuin työelämäänikin parantaakseni? Asioita, jotka vain pahentavat tilannetta ja saavat omantunnon vielä pahempaan malliin. Periaatteessa kotona kaikki hyvin: rakastava mies, itselläkin toki tunteita häntä kohtaan, mutta kun vieraskin liha alkanut kiinnostamaan...
Jotain masennusta ja/tai burn-outia tämä taitaa olla? Onko ainoa keino työelämästä poistuminen? Jos sairaslomalle jään, sille tielle jään, takaisin ei ole paluuta tässä firmassa. Ikää on n. 35, joten työuraa olisi vielä jäljellä. En kuitenkaan haluaisi polttaa piippuun itseäni lopullisesti tässä vaiheessa. Kun tietäisi, mitä elämältä haluaa, olisi paljon helpompaa...? Neuvoja??
Vastaukset 4
Vanhimmat
lääkettä ja terapiaa ensialkuun, psykiatrille vaan!
itse ollut poissa työelämästä masennuksen vuoksi ja kirjoituksesi kuulosti kuin omaani lukisin. Ei sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin hakeutua työpaikkasi työterveyslääkärille ja pyytää häneltä lähetettä psykiatrille konsultointikäyntiin. Itse et enää pysty tekemään itsellesi muuta kuin pahaa.
Hae apua itsellesi sillä sinulla on vielä perhe joka tarvitsee sinua ja sinä tarvitset heitä.Kynnys saattaa olla korkea, mutta se madaltuu kun tunnustat tosiasiat. Usko minua ja tee päätöksesi!
mulla takana. Kauhea ahdistus ja toivoton olo. Mihikään ei oikein jaksanut paneutua, tulevat tehtävät ahdistivat ja aivan samanlaista kotona kuin sinulla. Toimin omassa yrityksessä, (olen mies 38v.) jossa onnistuin ajamaan itseni hermoromahduksen partaalle. Korjailin pahaa oloani alkoholilla, tätä jatkui vuosia. Tilanne paheni pikkuhiljaa, rupesi päivittäin ajatukset pyörimään alkoholin ympärillä. Odotukset olivat sitten iltaisin niin kovat illan rentoutumiseen alkoholin kanssa, että perhe kärsi.(2 pientä lasta ja vaimo). Lisäksi alkoholi ei antanut enää sitä rentoutuksen tunnetta, vaan juomisesta tuli pakonomaista. Tuntui, että nyt alkaa jyrkkä alamäki, eikä paluuta ole enää, jos en tee mitään.
Niinpä kävelin yksi aamu A-klinikalle, ja kerroin asiani. Sain todella ymmärtäväistä kohtelua, melkein itku tuli. Tällä hetkellä käyn keskusteluterapiassa ja syön ssri-lääkettä.
Tuosta nykyaikaisesta ssri(Seromax) lääkityksestä minulla on positiivinen kokemus. Ei aiheuta riippuvuutta. Alkuhaittavaikutukset olivat kohtalaiset, mutta hävisivät 2-4 viikon päästä, niinkuin luvattiinkin.
Ei haitannut ollenkaan, etten ollut alkoholisti, kuulemma liiallisen alkoholinkäytön takana on usein juuri tällaisia juttuja. Osaavat auttaa näissä tilanteissa.
Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta jäädä sairaslomalle. Pikkuhiljaa rupesin saamaan henkisiä solmujani auki, ja ymmärsin paremmin tilannettani. Helpottavaa oli huomata myös, että en ollut alkoholisti, kun sain apua ongelmiini, syy juomiseen katosi. Ja on todella helppo olla ilman alkoholia. Paraneminen on pitkä prosessi, itselläni on kulunut nyt n. 4 kuukautta siitä, kun menin ensikerran hakemaan apua. Pärjään jo kohtuullisesti duunissa jos ei ole hirveästi hommia päällekäin. Työkavereille kerroin asiasta lopulta myös, olen saanut hienosti tukea heiltä.
Kotona on edelleen aika raskasta, ei tahdo jaksaa lasten kanssa "vääntää" töiden jälkeen. Iskee välillä voimakas ahdistus. Paranemiseen voi kulua vuosia, mutta katson tulevaisuuteen jo toiveikkaasti. Vaimo onneksi ymmärtää minua aika hyvin kun löysin netistä muitakin pareja joilla on samantyylinen tilanne. http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=2818978&p=2&tmode=1&smode=1
Edelleen pelastava tekijä on liikuntaharrastus, jossa pääsen "irti kaikesta". Hiihtäessa saa olla yksin omien ajatustensa kanssa, mikä on mulle tärkeää. Jos ei olisi työtä ja perhettä, painuisinkin mökille, enkä tulisi ihmisten ilmoille kun pakosta.
Sinun tilannettasi kun ajattelen, niin toivon sinun ottavan pikaisesti yhteyttä ammatti-ihmisiin. Saat varmasti apua ongelmaasi. Paras vaihtoehto on kyllä terapia lääkitys ja pitkä sairasloma, mutta jos sairasloma ei tule kyseeseen uskon, että ilmankin on mahdollista pärjätä. Edellytys on kyllä se, ettet joudu työssäsi henkisen panostuksen kohteeksi.
Jos haluat kirjoitella asian tiimoilta, vastaan kyllä mielelläni.
Mulla sama juttu: masennusoireita välillä viime vuosien aikana, kokeilin lyhyen aikaa masennuslääkkeitä, heitin ne sivuvaikutusten (syömishimo, hitaus, vapina, pahoinvointi jne) pois. Olen alkoholisti, aa-lainen, vaan olen retkahdellut usein, viinanhimo taas 2 kk:n tauon jälkeen päällä. Työelämä ahdistaa, uuvuttaa, masentaa. Työni on helvetillinen: yksityissektori, asiantuntijatyö, stressiä, hirvittävän laaja-alainen tietokenttä mikä vaaditaan, vittumaiset asiakkaat, sairas työyhteisö. Irtisanoutuminen mielessä koko ajan, en tiedä helpottaisiko. Sen tiedän, että alkoholi ei helpota minun tilannettani enää, vaan juomisvaara häilyy yllä koko ajan.
On tää masennuksen ja alkoholismin alla elo yhtä repivää helvettiä!