1,1milj. Suomen köyhille

suomalainen.kärsii

vastaanottokeskuksiin meni saman verran 17 tunnissa.

Eduskunta on valtiovarainvaliokunnan ehdotuksesta osoittanut kuluvan vuoden budjetista erityisen 1,1 miljoonan euron määrärahan vähävaraisille.
Tuki kohdennetaan kolmannen sektorin kautta ruoka-apuun sekä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.

Toisaalta "ainutlaatuista" apua on pidetty pienenä, kun sitä verrataan summaan, jonka valtio on käyttänyt vastaanottokeskusten pyörittämiseen.

Ylen MOT-ohjelma kertoi maanantaina, että valtio käytti vastaanottokeskuksiin 506 miljoonaa euroa yhden vuoden aikana sen jälkeen, kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi rajusti viime syksynä.

Suomeen pysyvästi jääneitä leipäjonoja on kuvattu häpeäpilkuksi, jota Suomen kaltaisessa maassa ei pitäisi olla. Mutta vasemmistopuolueetkaan eivät ole missään vaiheessa tehneet mitään leipäjonojen poistamiseksi.

Näitä kahta ilmiötä hoidetaan valtion toimesta silti hyvin erilaisin rahasummin.

Köyhien apuun nyt osoitettavalla 1,1 miljoonalla eurolla vastaanottokeskukset olisivat pyörineet alle vuorokauden. Tarkkaan ottaen hieman yli 17 tuntia.

15

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johtavat poliitikot eivät ole koskaan välittäneet köyhistä, olen sen huomannut.

      • bnbnbnb

        Joo, ihan sama mistä puolueesta ovat.


    • Pelastus_on_tullut
      • ka-ja-lnka

        On se hienoa katsoa kun meidän naapurilla on hieno kulttuuri.
        Ajatella jos 1600 luvulla ei Venäjä antanut Moskovan vaalipiiriin kuuluvaa Lieksaa Ruotsi-suomen kuningaskunnalle, niin lieksalaiset olisi vieläkin Venäjän osa ja suomalaiset voisi olla vapaita itänurkasta.


    • näinseonvaan

      Eikä asiat olisi yhtään huonommin mitä nytkään!

    • kokonaisuudessa

      Minä kun olen elänyt jo jonnii aikaa, niin uskallan sanoa, että kyllä nykyisin on asiat paljon paremmin kuin minun lapsuudessa. Silloin oli kurjaa köyhyyttä. Nyt on eriarvoisuusköyhyyttä. Aina pitää pyrkiä parempaan tasa-arvoon, mutta pitkälle on tultu. Lapsilla samat opiskelumahdollisuudet, terveyspalvelut, asunnot kunnollisia.

    • itsestäänselvyys

      Suomessa on kaikki hyvin, paremmin kuin monissa muissa maissa maailmalla. Käykää katsomassa muita maita ja kansoja. Olkaa iloisia, että asutte niin hienossa maassa mikä Suomi on. Meidän parempi osaisten TULEE auttaa huonommin pärjääviä maita, se on velvollisuus!

      • kattia.kanssa

        Meidän parempiosaisten tulee auttaa huonommin pärjääviä omia kansalaisia omassa maassamme! Emme ole syyllisiä siihen, että esim. Afrikka on siinä jamassa missä se on. Heillä on ollut sama aika kehittyä kuin Euroopallakin, mutta he rypevät samassa suossa vuosituhannesta toiseen. Kehitystä ei tapahdu istuskelemalla lantamajan oviaukossa päivästä toiseen kattia jauhaen ja mukavia molottaen. Ainoa anti maalleen on työntää pulla uuniin joka kymmenes kuukausi. Siis lisää katin jauhajia ja pullan paistajia.
        Osalla on harrastuksena ajella avolava autonrottelolla ympäriinsä torrakot kourissa ammuskellen taivaalle tai toisiaan. Uudempi harrastus on seilata kumipatjalla sivistystä ihmettelemään.
        En avusta heitä enkä kyllä enää omiakaan. Sen verran hyvät ovat avustukset, kun ei työtä huoli tehdä vaikka olisi tarjollakin. Kukin pärjäilköön omillaan!


      • AlforsVähänussi
        kattia.kanssa kirjoitti:

        Meidän parempiosaisten tulee auttaa huonommin pärjääviä omia kansalaisia omassa maassamme! Emme ole syyllisiä siihen, että esim. Afrikka on siinä jamassa missä se on. Heillä on ollut sama aika kehittyä kuin Euroopallakin, mutta he rypevät samassa suossa vuosituhannesta toiseen. Kehitystä ei tapahdu istuskelemalla lantamajan oviaukossa päivästä toiseen kattia jauhaen ja mukavia molottaen. Ainoa anti maalleen on työntää pulla uuniin joka kymmenes kuukausi. Siis lisää katin jauhajia ja pullan paistajia.
        Osalla on harrastuksena ajella avolava autonrottelolla ympäriinsä torrakot kourissa ammuskellen taivaalle tai toisiaan. Uudempi harrastus on seilata kumipatjalla sivistystä ihmettelemään.
        En avusta heitä enkä kyllä enää omiakaan. Sen verran hyvät ovat avustukset, kun ei työtä huoli tehdä vaikka olisi tarjollakin. Kukin pärjäilköön omillaan!

        Niin ja me parempi osaiset muistamme sen, että meidän sivistynyt länsi oli auttamassa näitä pulassa olevia maita, me olimme länsimaalaisia siirtomaaherroja, ryöväreitä, varkaita, riistäjiä ja mitä sanaa kukin käyttää.
        Kuppasimme maasta kaikkea mitä irti saatiin, vietiin vierasta kultturia ja sivistettiin kansaa ja samalla aseistimme tuota luonnoneläjiä.
        Nyt me hienot länsimaan sivistyneet, parempiosaiset viemme demokratiaa, sivistystä ja aseita näihin takamaankolkkiin ja posautamme aivot pihalle kurissa pitäviltä diktaattoreilta ja saamme nauttia pakolaisista täällä sivistyksessä.
        No demokratiaa me viemme sinne, missä meilä on taloudellista hyötyä, polittista hyötyä tai missä saamme parhaitten kehittää aseita.
        Me olemme osa EUta, me olemme sivistyneitä ja me me maksamme siitä mitä meidän demokraattiset, sivistyneet kansat telkee.
        Suomi maksaa välillisesti osan ryöstösaaliista takaisin, vaikka emme olisikaan siitä hyötyneet.


      • tääähhhh

        Ja entäs ne leipäjonot? Rikas maa pitäisi olla, mutta leipäjonot vaan kasvaa.


    • lopetetaanvain

      Meidän parempiosaisten tulee pitää rahamme itse ja antaa matujen hautua omassa liemessään! En laita lanttiakaan matukeräyksiin!
      Velvollisuus on tuolla apua kerjäävissä maissa vaihtaa valtion johtoa ja laittaa siellä asiat kuntoon! Vakituinen kerjääminen jatkuu iankaikkisesti jos sinne syydetään rahaa ilman vastinetta!

      • juuuhhh

        Olen samaa mieltä.


    • omatmokat

      Kyllä politikot huomioi köyhiä esim. kyykyttämällä oikein kunnolla ja vaalivalheiden levittelypaikoilla ennen vaaleja annetaan hyökätä ahneena ja nälkäisenä atrian lämmitetyn rasvajauhomakkaran kimppuun. Ääni tulee ostetuksi mahdollisimman halvalla meiltä tyhmiltä kansalaisilta.

    • mie.en.ainakkaan.äänestä

      Ja joku tyhmä vielä äänestää!

    • KieroiluaRuoka-avussa

      Suhmurointia myös leipäjonorahojen jakamisessa: jostain kumman syystä yksi järjestö nimeltään Samaria saa näistä rahoista yli 700 000 euroa vaikka ruoka-apua jakavia järjestöjä on satoja. Ei yllättäisi jos tällä "kristillisellä" järjestöllä olisi yhteydet korkean tason poliitikkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      814
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      215
      604
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      553
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      536
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe