Hyvä Janne Kataja, että olet siirtynyt muille kanaville tuolta MTV-roska kanavalta. Ennen jotenkin en voinut sietää Janneakaan sen takia, koska hän oli näissä roskaohjelmissa mukana just kolmosella. Harmi, kun hyvän miehen maine silmissäni meinasi mennä tuon kanavan takia. Janne on tosi hyvä henkilö esittämään esim. Jaskaa Korpelan kujanjuoksussa ja olen tykännyt tosi paljon myös Kuokkavieras Kataja -ohjelmasta. JANNE PLIIS ÄLÄ MENE ENÄÄ KOLMOSEN OHJELMIIN. :)
Hyvä Janne
Goodj
4103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä on kulunut naama, eikä edes mitään osaamista ,että häntä voisi kutsua näyttelijäksi. Voi palata mainoskanaville.
Mielummin voisi poistua kokonaan televisiosta.
Harvoin nykyään näkee noin todella umpisurkeaa näyttelijää kuin Janne Kataja. Jopa 30-luvun suomalaiset elokuvat, jolloin vasta opeteltiin filmille näyttelemistä, suoritukset ovat jo silloin paljon parempia kuin Katajan rämpiminen kohtauksesta toiseen. Onko hän edes käynyt mitään koulua näyttelemiseen, tuskin, sillä näyttelijän papereita ei voi olla.
Aivan luokaton näyttelijänä, ei voisi edes kutsua näyttelijäksi. Kiva toi sen suhuässä kun se tulee ajoittain kun avaa suunsa. Yrittääkö tällä päteä vai joitain muuta? Tuon kaltaiselle henkilölle on ihan tasonsa veroista työtä tv:ssä: Napakympin juontaja ja jonkun muun ohjelman yleispellenä oleminen, tasonsa hommaa jossa ei tarvita minkäänlaisia lahjoja.