Tätini oli ilman kyytiä serkkuni häihin. Tietenkin lupauduin viemään hänet. Paluu oli hankalaa, kun oli hernerokka sumu. Tätini sanoi, ettei mun kannata lähteä ajamaan kotia, nukutaan vaikka päällekkäin. Hän kaivoi konjakkipullon kätköistään. No nautittiin, niin hän ehdotti, että pelataanpa ryysypokkaa ajan kuluksi. mulla oli enää kalsarit jalassa ja hävisin, niin hän vaati saada riisua ne. Hyvänen aikaa olet pitänyt noin mahtavaa kyrpää piilossa hän tokaisi. Anna mää haluun imeä sitä, mää en ole saanut pitkiin aikoihin spermaa poskeen. Sen jälkeen hän sanoi mää elän puutteessa, mutta nyt ei tarvitse. Kun olin lauennut häneen, hän sulki mut ja sanoi en halua päästää sua pois teki niin valtavan hyvää. Aamulla hän nostatti sen pystyyn ja asettui ratsaille ja totesi tästä ei ole kuin nautintoa, mää haluun jatkoa tälle. Hän pyysi aina silloin tällöin tuomaan konjakkia ja tiesin, että yö menee naidessa. Kerran hän totesi, ettei häntä tämä haittaa, ja toisekseen hänen ei tarvitse elää puutteessa. Meillä ei ollut ikäeroa kuin kymmenisen vuotta.
Serkun häät
tätyliinini
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.