Vahinkokorvauksen hylkäys.

Pakettiautoni sivuliukuoven ikkuna rikottiin ja sen kautta varastettiin tavaratilasta 4 kpl nastarenkaita ja työkaluja. Lisäksi rikottiin tuulilasi. Tein ilmoituksen poliisille ja korvausvaatimuksen vakuutusyhtiolle. Korvausvaatimus hylättiin koska:

- Auto oli kiinteistön pihalla jossa oli joskus aikaisemmin tapahtunut autoihin kohdistuneita ilkivallan tekoja. Minun ei olisi saanut jättää autoa sellaiseen paikkaan.
- Olin ollut huolimaton omaisuuteni suhteen jättämälle ne vartioimatta. Työkalut ja renkaat oli lukitussa tilassa.
- Vakuutusyhtiön tarkastaja väitti että tuulilasi oli rikottu sisältäpäin. Hän kävi tarkastuksella tietämättäni eikä päässyt auton ohjaamoon. Kuinka hän voi näin väittää. Tuulilasin kappaleet olivat auton sisällä ei ulkona.
- Auto oli ollut katsastamatta 2 vuotta.
- Vakuutus oli otettu autoon muutamaa päivää aikaisemmin. Tarkastaja ihmetteli että tuhotyö ajoittui juuri samalle viikolle. Maailma on täynnä yhteen sattumia. Otin vakuu-tuksen koska oli tarkoitus katsastaa auto samalla viikolla. Se jäi tekemättä em. tapauk-sen vuoksi.
- Vakuutusyhtiön yhteenveto oli että olin antanut tietoisesti mahdollisuuden rikokselle.

Kysynkin: Kuinka menettelen saadakseni vakuutusyhtiön vastuuseen ko. tapaukseen ?
5228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minkäslaisen täysvakuutuksen otit vanhalle katsastamattomalle romulle?

Äänestä

Luulen, että parhaat mahdollisuudet saada vakuutusyhtiön kantaan muutoksia on tarttua vakuutusyhtiön tarkastajan väitteeseen siitä, että ne lasit oli rikottu sisältäpäin. Jos pystyt näyttämään esim. valokuvilla tai videolla minkälainen roistojen tekemä jälki on, ehkä tarkastajan antama lausunto voidaan kumota.

Toinen seikka, johon voisit pureutua on miettiä tiesitkö, että kiinteistön pihalla oli aikaisemmin tapahtunut ilkivallan tekoja? Jos et tiennyt sitä niin se on kannaltasi parempi vaihtoehto kuin jos tietoisesti jätit omaisuutesi sellaiselle alueelle.

Äänestä
Aloittaja

Hylätäänkö vastaava vahinko jos se tapahtuu tavaratalon parkkipaikalla jossa on tapahtunut kymmenien vuosien ajalla useita ajoneuvoihin kohdistuneita rikoksia. Jos niin on ei ole järkevää mennä ko. paikalle autoaan pysäköimään.

Äänestä
Aloittaja

Auto oli 180 tkm ajettu vm. 2000 Jumper paku. Se oli ulkomailla oleskelun vuoksi pois liikenteestä ja katsastamatta 2 vuotta. Otin suppeimman kaskon Pohjolan vakuutusvirkailijan suosituksesta. Sain hyvän keskittämisedun kun meillä on Pohjolassa useita vakuutuksia.

Äänestä
  • Piti juuri kysyä,oliko kyseessä Pohjola,mutta se selvisi edelläolevasta.Ihme,että tarkastaja on käynyt vahinkopaikalla,en tosin tiedä renkaiden ja työkalujen arvoa.Meillä sattui kotona vahinko 2012 syksyllä,joka tuli maksamaan n. 25000e.Ei meillä tarkastaja käynyt,vaan Pohjola totesi jossain toimistossaan,että vahinko on tapahtunut sillä tavoin,että vakuutusehtojen mukaan sitä ei korvata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taneliaho kirjoitti:

Pakettiautoni sivuliukuoven ikkuna rikottiin ja sen kautta varastettiin tavaratilasta 4 kpl nastarenkaita ja työkaluja. Lisäksi rikottiin tuulilasi. Tein ilmoituksen poliisille ja korvausvaatimuksen vakuutusyhtiolle. Korvausvaatimus hylättiin koska:

- Auto oli kiinteistön pihalla jossa oli joskus aikaisemmin tapahtunut autoihin kohdistuneita ilkivallan tekoja. Minun ei olisi saanut jättää autoa sellaiseen paikkaan.
- Olin ollut huolimaton omaisuuteni suhteen jättämälle ne vartioimatta. Työkalut ja renkaat oli lukitussa tilassa.
- Vakuutusyhtiön tarkastaja väitti että tuulilasi oli rikottu sisältäpäin. Hän kävi tarkastuksella tietämättäni eikä päässyt auton ohjaamoon. Kuinka hän voi näin väittää. Tuulilasin kappaleet olivat auton sisällä ei ulkona.
- Auto oli ollut katsastamatta 2 vuotta.
- Vakuutus oli otettu autoon muutamaa päivää aikaisemmin. Tarkastaja ihmetteli että tuhotyö ajoittui juuri samalle viikolle. Maailma on täynnä yhteen sattumia. Otin vakuu-tuksen koska oli tarkoitus katsastaa auto samalla viikolla. Se jäi tekemättä em. tapauk-sen vuoksi.
- Vakuutusyhtiön yhteenveto oli että olin antanut tietoisesti mahdollisuuden rikokselle.

Kysynkin: Kuinka menettelen saadakseni vakuutusyhtiön vastuuseen ko. tapaukseen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu