Antisemitistinen infektio

HeikkiJPulkkinen

Kun jälleen kerran esille Ipun piiristä ilmestyi joku jätkä karikatyyreineen, hakaristeineen ja juutalaisvihaa lietsovine teeseineen, aloin miettiä miksi. Missä on se reikä, josta näitä rottia pujahtaa nakertamaan ja mädättämään EU:sta irti pyrkivien kauan ja kovalla työllä koottuja vähäisiä varastoja?

Pitkään ei tarvinnut miettiä. Magneettimedia toi Ipua esille - samalla kun toisaalta laati kuuluisia juutalaiskirjoituksia. Tästä syntyi joillekin sellainen assosiaatio, että Ipu on sellainen puolue, jonka piiriin mahtuvat kaikki ne, jotka hyväksyvät Magneettimedian legendan juutalaisten maailmanherruudesta.

7

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Venäjä.antsikerho

      Magneettimedian ahkerin kirjoittaja kautta aikain IPU:n suunnilta on ollut Mauri Nygård. Mikähän kumma se pisti Magneettimedian pitämään iPU:a esillä..
      Yhteinen rahoittaja ja johtotähti itäisiltä mailtako lie?

      Mutta muistetaan nyt ettei ipu ole virallisesti sanoutunut irti tai kertonut erottaneensa tai erottavansa piirissään pyöriviä ja pyörineitä henkilöitä jotka aika helposti on kytkettävissä äärijärjestöihin ja rasismiin.

      Päin vastoin IPU kertoi julkisessa kannanotossaan ymmärtävänsä syitä miksi tilanteeseen on ajauduttu.

    • kaiken.maailman.port

      Kun jälleen kerran tämä eräs vanha vasuri riiustelija ilmestyi jälkeen vsl.n aikojen IPU:leita kiehnäämään, hyrskyen natovihaa ja Stalinrakkautta tekopyhä neliapila rinnassa. Minua alkoi oksettaa ja syystä...

    • HeikkiJPulkkinen

      Ipu sai Magneettimediasta antisemitismi-infektion, ja kun kerran vastustavat rokotteita "siionistien" keksintönä, en sitä anna enkä neuvo.. Kehotan vain kaikkia pysymään poissa ja eristämään taudin kantajan nk. Itsenäisyyspuolueen ja sen näin ollen ehdottoman pahasti ja lopullisesti marginalisoituneen työn tukemisen lopettamaan.

    • SoodaaSyöpään

      Hahhaa. Luulin joskus Pulkkista järkeväksi mieheksi. Erehdyin pahasti. Hitostako IPU mitään magneettimediainfektiota olisi saanut kun aivan ilmeisesti harva ipulainen sitä edes lukee.
      Ja ihan turha on syyttää ipua antisemitismistä. Sellaista ei voi keksiä kuin äärisionistinen pää. Muistan IPU:ssa joskus olleen naisen, joka puhui sionisteista taukoamatta. Hän varmaan lukikin tuota Magneettimediaa. En tiedä mihin lähti. Ehkä kyllästyi kun ei oppeja hyödynnetty.

      • SoodaaSyöpään

        P.S. Ehkä se järkeväksi kuvittelemani mies olikin Pulkkisen kaima.


      • se.siitä.potasum

        Tää on tää äänistä tavallisen kansan ja ipulaisen tavat, äänet, puheenparren ja käyttäytymisen tunnistavia yöhorisevia pesostupsahduksia..
        Hahhaa ei tuota koskaan ole pidetty oikein päiväraiteil..


    • HeikkiJPulkkinen

      Ipulaiset ovat havainneet työnsä turhaksi, eivätkä löydä asioihin ratkaisuja, vaan jäljellä on enää syyllisten etsintä. Kun ipun jätkillä ei ole munaa kutsua syyttämiään juutalaisiksi he pakenevat erilaisten kasaari- ja sionisti-käsitteiden taakse.

      Kuntavaalit ovat tulossa. Keskusta, kokoomus, demarit ja PersukSet ovat gallupeissa karanneet jo kauaksi kärkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      131
      12746
    2. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      210
      11762
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      160
      10078
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      71
      9420
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      90
      9016
    6. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      11
      7562
    7. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      17
      7518
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      34
      6594
    9. 133
      6051
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5895
    Aihe